Villaviciosan jälkeen käännyin Primitivolle. Ennen Caminoa tapahtunut odottamaton suunnitelman muutos vaikutti sitten siihen, että Lugosta siirryin takaisin Nortelle. Primitivolla tärkein tavoitteeni oli päästä kävelemään Hospitales osuus, joka jäi edellisellä kerralla harmittavasti väliin. Ja kun näytti siltä, että aikataulun puitteissa ehtisin kävellä Norten loppuosan, otin haasteen vastaan.
Reitti Irunista Villaviciosaan on monella tavalla miellyttävä, vaihteleva, upea ja suhteellisen helppo. Itse kuljin sen tällä kertaa melkoisen pitkin etapein, mutta noin keskimäärin se on helppo jakaa vaikka miten lyhyisiin/sopiviin päivämatkoihin. Merellisenä reittinä tämä alkupätkä on oikeastaan koko Norten parasta antia. Omasta mielestäni ainakin kaikkein kauneimmat meren rannat ovat tällä osuudella.
Primitivo, jo alkaen Villaviciosasta, on erilainen. Se kulkee sisämaassa. Reitti on vaihtelevaa maastoa, ylä- ja alamäkineen. Mitä pidemmälle edetään, sitä enemmän on korkeuseroja ja sitä suurempia ne ovat. Matkalla on viehättäviä pienempiä kaupunkeja ja kaksi suurempaa, Oviedo ja Lugo. Se, missä on suuri ero Norteen, on teiden ja polkujen pinnat. Primitivolla asfaltilla kävelyä on äärimmäisen vähän. Pääosa reitistä kulkee kauniita vuoristopolkuja seuraten. Haasteellinen reitti kyllä on, siitä ei pääse mihinkään.
Norten loppuosuus, Gijonista eteenpäin oli minulle uusi tuttavuus. Uusi, ennestään tuntematon toi kokemukseen oman uteliaisuus elementin. Niin kauan kuin reitti kulki meren läheisyydessä, se oli suhteellisen helppoa. Tosin asfaltilla tapahtuvaa maantiekävelyä oli paljon, mutta ei se uusissa maisemissa niin pahalta tuntunut. Ribadeon jälkeen alkanut vuoristo-osuus on lähestulkoon samanlaista kuin Primitivon vuoristo. Reitit kulkevat itse asiassa hyvinkin lähellä toisiaan. Kuitenkin Norte reitillä on selvästi enemmän maantiekävelyä.
Nyt kun olen molemmat kävellyt, niin olen ehdottomasti sitä mieltä, että Primitivolta kannattaa Lugosta siirtyä Nortelle. Sen voi tehdä kävellen Camino Verdeä seuraten tai sitten bussilla tai vaikka taksilla. Matkaa esimerkiksi Baamondeen on vain parikymmentä kilometriä. Miksikö? Syy on luostari Sobrado Dos Monxes'issa. Se on niin upea kokemus, että pelkästään sen takia kannattaa siirtyä.
Majoittuminen näillä reiteillä on helppoa. Etappeja voi suunnitella itselleen sopivan mittaisiksi, käyttääpä sitten majoittumiseen kunnallisia tai kirkollisia albergueita, yksityisiä albergueita, tai hostelleja ja hotelleja. Mielestäni parhaan kokemuksen saa yhdistelemällä näitä kaikkia. Kaikkialla eri vaihtoehtoja on runsain mitoin. Eli ainakin majapaikan aina saa, sen verran vähälukuisesti kulkijoita on ainakin tällaiseen off-season aikaan. Tarkoittaa, että heinä- elokuussa majapaikat ovat kyllä kansoitettuja ihan muilla kuin pyhiinvaeltajilla. Lokakuun puolivälin jälkeen on kyllä hiukan otettava etukäteen selvää aukioloista, koska jotkut yksityiset paikat tuppaavat jo sulkemaan talvikaudeksi.
Koska olin tällä kertaa liikkeellä itsekseni, olivat majoittumiseni pääasiassa albergueissa. Hostellissa tai hotellissa yövyin ainoastaan kahdeksan yötä. Alberguet jakautuivat siten että kirkollisia oli 4kpl, kunnallisia 10 kpl ja yksityisiä 18 kpl. Kaikkiaan majoittumisiin meni 659.85 euroa joka tekee keskiarvona 16.50 yöltä.
Muista kustannuksista en pitänyt tarkempaa kirjaa, mutta siitä päätellen mitä tililtä rahaa nostin, kului rahaa kaikkiaan noin 30.00 euroa päivässä, tuo majoittuminen mukaan lukien.
Lennot sitten tuohon päälle. Menomatkalla lensin Barcelonan kautta Bilbaoon. Sieltä matkustin bussilla lähtöpaikkaan, Iruniin. Paluumatka oli ensimmäistä kertaa lentämällä heti Santiagosta lähtien. Ensimmäinen lento oli Santiago - Rooma. Roomasta piti olla suora lento Helsinkiin, mutta se peruuntui hyvissä ajoin ja sain korvaavan reitityksen yhdellä lisä välilaskulla Riikassa. Lennot maksoivat hiukan alle 150.00 eur meno, ja n. 180.00 paluu. Uutena kokemuksena paluu lentämällä Santiagosta saakka oli miellyttävä verrattuna siihen, että ensin matkustaa junalla tai bussilla monta tuntia esim. Madridiin ja vasta sieltä lentää. Eikä se lentämällä paluu yhtään kalliimmaksi tullut, puhumattakaan jos vielä yöpyy Madridissa, kuten me olemme tehneet.
Lukuisilla Caminoilla on tullut seurattua, miten yksinäiset henkilöt toimivat ateriointien kanssa. Nyt lähdin siitä liikkeelle, että mitään en laita itse. Edes kahvia en keittänyt. Joka päivä onnistuin saamaan ravintolaruokaa, muutaman kerran se oli hilkulla, mutta onnistui. Aamuja, iltoja ja evästystä varten hankin kaupasta leipää, juustoa, kinkkua sekä jugurttia. Aamuisin otin jugurtin ja leipää ennen liikkeelle lähtöä. Kahvin aika oli sitten kun tuli ensimmäinen avoin baari. Muuten juomana oli aina vesi. Siis vesijohtovesi.
Mukana kuljetettava vesi oli säiliössä repun sisällä. Aika tarkkaan koitin säätää veden riittävyyden, että veden paino olisi minimissään. Kaksi kertaa muistan sen olleen niin tarkalla, että vesi loppui kilometri ennen päivän päämäärää. Muutaman kerran join myös tien varrella olleista vesipisteistä. Niitä on kyllä näillä reiteillä hyvin.
Vielä vähän muista varusteista.
Kengät, ne vaeltajan tärkeimmät varusteet. Uskalsin lähteä reissuun samoilla kengillä, joilla olin kävellyt jo kevään Caminon, eli 850 km. Salomon Wing Access GTX kengät kestivät tämänkin reissun rasitukset hyvin. Kilometrejä tuli lisää 957, eli 24.5 km päivässä keskimäärin. Vasta kotona huomasin, että niihin oli tullut pienen pienet vekit molemmille sivuille, molempiin kenkiin. Ehkä se 1800 km on sitten jo hiukan liikaa kyseisille kengille.
Yhtään rakkoa, eikä muutakaan vaivaa jalkoihin tullut. Vaivaksi en laske sitä, että molempien jalkojen kolme sisempää varvasta olivat saaneet mustan värityksen kynsiin. Oli ne alamäet antaneet hiukan kyytiä varpaille. Joka ikisellä etapilla, lyhyemmälläkin, käytin tuplasukkia, eli alimmaisena silkkinailoniset nilkkasukat ja päällä ohuet juoksusukat. Joka aamu laitoin jalkaan pestyt sukat.
Housut olivat katkolahkeiset. Muistaakseni pärjäsin shortsi pituudella noin puolimatkaan saakka, ennen kuin piti aamuisin laittaa lahkeetkin, muutaman tunnin jälkeen pois otettavaksi. Matkoja, iltoja ja varalla oloa varten oli toiset pitkälahkeiset vaellushousut.
Tavallisia alushousuja oli kolmet, lisäksi oli merinovillaiset pitkät kalsarit sekä paita. Merinoilla oli käyttöä sen yhden kerran kun nukuin ilman makuupussia ja peittoa.
Paitoja oli kolme t-paitaa, yksi kauluksellinen iltoja varten. Iltaisin tosin käytin pääasiassa fleeceä, varsinkin reissun loppupuolella.
Takkina/ puserona oli ainoastaan hyvin tuulettuva juoksutakki.
Päähineenä oli lätsä, lähinnä aurinkosuojaksi. Pipokin oli, sitä en käyttänyt kertaakaan. Käsineitä ei ollut, eikä ollut tarvettakaan.
Sadeviitta/poncho oli tällä kertaa kunnollinen. Sellaiseksi sitä voi mainostaa, vaikka olikin halvalla Lidl'stä ostettu. Piti hyvin sateen ja tuulen, ja oli helppo vetää ylle yksinkin. Lisäksi oli helppo kääriä takaisin omaan, edessä olevaan taskuun pieneksi, kevyeksi nyytiksi.
Otsalamppu oli ihan välttämätön, koska olin aina niin aikainen, että lähdin liikkeelle pimeässä. Näppituntumalta käytin lamppua joka päivä noin kahden tunnin ajan. Alkoihan ne patterit aikalailla hiipua loppua kohti, mutta riittivät.
Tällä kertaa oli uutena varusteena vyölaukku, aikaisemman olkalaukun tilalla. Ja se olikin ehdottomasti paras uutuus varusteissani. Packsafe laukku oli aivan uskomattoman helppo avata ja kiinnittää. Kertaakaan ei tullut tilannetta, että se olisi edes yrittänyt unohtua. Aina kun otin sen esimerkiksi taukobaarissa pois vyötäröltä, laitoin sen hihnasta kiinni repun olkaimiin. Laukku tuntui kotona suurelta, mutta käytössä se ei sitä ollut. Ja kaikki tarvittava mahtui, pikkuevästä, kuten suklaalevyä myöten.
Surulliseksi tullut makuupussi oli hyvä. Käytännössä ilmankin olisi tullut toimeen. Syksyisin ovat yötkin niin lämpimiä, että rakennukset pysyvät lämpiminä yön yli, toisin kuin keväällä. Lisäksi lähes kaikissa käyttämissäni yöpaikoissa oli peitot tai filtit. Silti itse tykkään nukkua omassa pussissa, oli peitot tai ei. Onneksi se "katosi" vasta viimeisellä viikolla.
Kävelysauvat ostin Bilbaon Decathlon urheiluliikkeestä. Bilbaossa sen sijainti on erinomainen. Ilman sauvoja en noille reiteille lähtisi. Sauvat ovat tietysti makuasia, kuka tykkää kuka ei. Mutta ovat ne näin iäkkään ukon ylä- ja alamäkiin hyvät kaverit.
Opaskirjana oli mukana Ciceronen The Northern Caminos kirja. Käyttöä sillä oli Norten loppuosuudella lähinnä siksi, että siitä sai hyviä vinkkejä ympäristön nähtävyyksistä. Itse suunnistamiseen en sitä tarvinnut. Siihen käytin maps.me'n karttoja reittikäppyröineen. Helppoa kuin heinänteko. Majapaikkojen etsintään käytin pääasiassa Gronze.com nettiopasta. Siellä on suht ajan tasalla olevat tiedot.
Olen pyrkinyt kirjoittamaan blogia sillä mielellä, että siitä saisi edes jotakin hyödyllistä tietoa sellaiset lukijat, jotka ovat aikeissa lähteä noille reiteille. Tietysti kaikki näkemykset ovat omia subjektiivisia näkemyksiäni. Tokihan jokainen valitsee varusteensa, lentonsa sekä majapaikkansa ihan itse. Tällainen oli minun Caminoni, tällä kertaa.
Lopuksi haluan kertoa kaikille tutuille ja tuntemattomille lukijoille, että se esikirjoituksessa kertomani muutos omassa elämässämme on saanut hyvän ja onnellisen päätöksen. Täytyy sanoa, että jos oli oma Caminoni fyysisesti sieltä rankemmasta päästä, niin oman Caminonsa kävi vaimoni Arja täällä kotona sen talomme myymisen kanssa. Ei ollut sekään prosessi ihan helpoimmasta päästä. Oman kuusiviikkoiseni aikana Arja sai viimein talosta kaupat aikaan, välillä aivan huikeiden vaikeuksien kautta. Loppuviimein talosta tehtiin kaupat heti samana päivänä, kun olin tullut yöllä puoli kolmen aikaan kotiin.
Nyt opettelemme elämään kaupunkilaiselämää talven yli ja seuraava Camino on jo odottamassa keväällä. Vuorossa on Camino Sureste, joka alkaa Alicantesta. Menemme sinne ensin lomailemaan ja kävely on suunniteltu alkavaksi maaliskuun lopulla. Palaamme silloin "ääneen" täällä blogissa.
Vielä kerran kiitos kaikille mukana olleille lukijoille. On ilo kirjoittaa kun tietää, että juttuja myös luetaan, ja runsaasti.
Hyvää Joulunaikaa ja tulevaa Camino Vuotta 2019.
