31. Päivä. Tordesillas. - Zamora

Upeaan iltaan Tordesillas’in Plaza Mayor’illa päättyi meidän tämän kertaisen Caminon varsinainen kävelyosuus. Harvoin on alberguessa tullut nukuttua niin hyvin. Aivan fantastinen miljöö ympärillä antoi unten viedä mennessään, ehkä jonnekin keskiajalle.

Ehkä se johtui siitä kun illalla katselin alberguen seinällä ollutta kuvakertomusta siitä, minkälaisesta rauniokasasta albergue on joitakin vuosia sitten rakennettu uudeksi.

Kaikki niin viimeisen päälle kuin olla voi. Yksi asia täällä espanjalaisessa rakennustavassa kuitenkin on ihmetyttänyt kaikkialla. Se, että ovissa ei ole kynnyksiä. Yleensä ovissa on kolme tai neljä saranaa, mutta silti niin usein, lähes aina, joko ovi painuu tai lattia nousee, niin että oven alareuna laahaa lattiaan kiinni. Käy siinä sitten yöllä hiljaa vesassa, kun saat repiä juuttunutta ovea.

Pitäisi kai mennä takaisin sinne Villacanas kaupunkiin, jonka kautta reittimme kulki. Siellä näet kerrottiin tehtävän n.60% espanjan ovista. Mennä ja opastaa, että ovenkarmeissa kuuluu olla kynnys.

Tänään siis ei enää kävelty. Mieli olisi vielä tehnyt, mutta kun se Vappupäivä olisi laittanut meidät jumiin jonnekin pikkukylään. Kokemusta on, että kaikki Festivo päivät pysäyttävät tämän maan aika totaalisesti. Ja Vappu on Festivo täälläkin.

No, onhan tässä jo kävelty. Takana on 544 käveltyä kilometriä. Kun sen jakaa kävelyyn käytetyillä päivillä, tekee se 20,9 kilometriä per päivä. Enemmän se on kuin tämän ikäisille suosittelevat.

Matkustettiin bussilla Zamora’an. Täällä tultiin puoli tuntia ennen avautumista alberguen ovelle. Oven ulkopuolella oli jo noin kymmenen reppua omistajineen odottamassa, ja lisää nousi kulman takaa koko ajan hikisiä ressukoita lisää.

Oven avautuessa oli jo noin kaksi kymmentä. Kyllä on siis Via de la Plata’lla nyt kulkijoita. Meillekin ihan mukava, että näemme edes näin retken päätteeksi joukon muita peregrinoja, kun heitä kaikkina aikaisempina päivinä olemme tavanneet kokonaista kolme jalan taivaltanutta sekä yhden pyöräilijän.

Zamora’ n albergue on kohtalaisen suuri, 32 paikkaa. Pieniä, siis aika ahtaita huoneita on kahdessa kerroksessa ja keittiötilat vielä alemmassa kolmannessa kerroksessa. Voi sanoa, että tunnelma on tiivis, kun porukkaa on paljon. Kolme vapaaehtois hospitaleroa pitää asiat järjestyksessä ja peregrinot ohjeistetaan hyvin ja ystävällisesti.

Jo klo 16.30 alberguen viimeinenkin peti sai nukkujansa. Myöhemmin nähtiin kadulla uupuneita kulkijoita soittemassa hostelleihin majapaikan toivossa. Iltapäivällä olikin varmaan tukala kävellä, lämpöä oli +26 eikä lainkaan tuulta vilvoittamassa.

Maksu yöpymisestä on donativo ja palveluun kuuluu myös aamiainen alakerran tiloissa klo 6.30 alkaen. Keittiö on hyvin varustettu, myös pesukone ja kuivuri löytyy, kaikki donativo periaatteella.

Täällä nyt tämän yön vietämme. Huomenna siirrymme hostelliin yhdeksi yöksi, torstaille on jo junaliput Madridiin.

Yritän jo huomisen aikana saada julki jonkinlaisen yhteenvedon tästä hyvinkin erilaisesta Caminosta,

Sitä odotellessa .......,.....hauskaa Vappua kaikille lukijoillemme. Teitä on ollut taas ilahduttavan runsaasti mukanamme.

30. Päivä Medina del Campo. - Tordesillas. 25 km

Eihän se niin mennyt kuin eilen kirjoitin.  Tutkittiin illalla vielä bussireittejä ja aikatauluja. Siinä tutkiessa huomattiin, että keskiviikko onkin Vappupäivä. Se tarkoittaa täällä sitä että bussit ei kulje. Ainakaan pienemmissä kylissä.

Eli, meidän pitää mennä jo huomenna, tiistaina Zamoraan, jotta olemme varmasti torstaina matkustamassa junalla./ bussilla Madridiin.

Tulimme siihen tulokseen, että on viisaampi kävellä tänään tänne  Tordesillas’iin, koska täältä on suora bussiyhteys Zamoraan. Siete Iglesias’ista ei olisi ollut yhteyttä Zamoraan ja joka tapauksessa kävellen meillä ei olisi päivät riittäneet.

Täällä siis olemme. Tordesillas’issa.

Jo kymmentä yli kuusi lähdettiin taipaleelle. Oli lämmin aamu +8 astetta. Kävely maistui hyvälle aamun tunteina.

Tiet olivat hyviä hiekkateitä koko matkan, nousten pikkuhiljaa aina vain ylemmäs. Hevosetkin olivat heränneet.

Viljapellot vaihtuivat taas viiniviljelyksiksi, viiniä, viiniä, aina vain viiniä.

Tultiin Rueda’ viinikaupunkiin. Valtavia viini”panimoita” vai mitä ne on, ei sitä viiniä tislatakaan. Isoja laitoksia tien molemmin puolin. Kaksi erikoisen muotoista kirkkoa. Kuusikulmainen ja toinen, jossa on kaksi pyöreää tornia.

Mainokset tien varrella kertoivat, että seudun viini on pääasiassa valkoviiniä,

Rueda oli noin etapin puolimatkassa. Siitä eteenpäin reitti kulki enemmän metsäistä osuutta. Lehdoissa Satakielet konsertoivat, käveltiin hissukseen ja vain kuunneltiin.

Hyvissä ajoin tultiin perille. Ajuntamiento’sta saatiin numero josta saa hospitaleron avaamaan nurkan takana olevan alberguen. Onkin viimeisen päälle upea albergue. Vanhasta Bodega’sta, viinituvasta entisöity. Vanhan rakennuksen idylli, sisustettuna kaikin nykyaikaisin vempelein. Näin hienoja ei ole kahdeksalla Caminolla montaa vastaan tullut.

Kaupungissa on paljon historiallista nähtävää. Ainakin viisi suurta, erikoista kirkkoa. Linnoja sun muita rakennuksia, Jo Plaza Mayor on ympäröity hyvin vanhan näköisin rakennuksin. Edelleen myös tehdään entisöintitöitä. Rakennukset ovat pääsiassa peräisin 1500- luvulta.

Kaupunki sijaitsee Douro- joen varrella, kukkulalla aivan samalla tavalla kuin Zamora. Jokilaakson seutu on hyvin viljavaa ja vettä on saatavilla runsaasti virtaavasta joesta kasteluun.

Kaupungilla on historialliset juuret jo roomalaisajan risteyskaupunkina. Aikojen satossa tästä on syntynyt myös tärkeä härkätaistelukeskus, niin tapahtumiltaan kuin härkien kasvatusalueena.

Aina nämä kaupungit yllättävät kulkijan. Tätäkin luulimme huomattavasti pienemmäksi kuin mitä todellisuus on. 8000 asukkaan kaupungissa toistakymmentä hotellia ja 27 ravintolaa. No huh huh......Vauraus ja kauneus yllättivät totaalisesti.

29. Päivä Ataquines. - Medina Del Campo. 18 km

Vasta 8,00 lähdettiin liikkeelle. Lyhyt etappi, kylmä aamu. Luultiin. Ei ollut kylmä. Nyt aurinko paahtoi täydeltä terältä. Ja maasto täysin avointa , ei puun puuta varjoa antamassa.

Reippaasti asteltiin noin kahdeksan kilometriä aikalailla moottoritien suuntaisesti. Välillä lähellä, välillä vähän etäämmällä.  Aamun nähtävyys olivat kastelulaitteet. Niiden suihkut tekivät välillä hienoja sateenkaaria.

Kahdeksan kilometriä kävelyä ja tultiin San Vicente de Palacio kylään.
Kylän kohdalla, moottoritien liittymässä on Repsol bensa-asema, seinässä teksti Restaurante. Sinne. Vaan eipä ollut auki. Liittymässä oli kaksi poliisiautoa. Yksi poliiseista huomasi ongelmamme, tuli ja opasti erittäin ystävällisesti, että liittymän toisella puolella on toinen huoltis, auki 24h. Se ei näkynyt, kun oli silta moottoritien yli. Sinne.

Olikin monipuolinen asema. Kuin ABC kauppoineen. Astuttiin sisään. Hirveä meteli. Kolme bussillista lapsia(n. 150kpl) tauolla. Ei hätää, meillä ei ollut kiire. Tortillat ja tostadat saatiin. Huoltiksen  yhteydessä on mahdollisuus yöpymiseenkin, jos peregrino sattuu siihen kylään etappinsa suunnittelemaan.

Reitti jatkui moottoritietä hipoen vielä kymmenen kilometriä kuumaa ”preeriaa” ennenkuin tultiin Medina Del Campo kaupunkiin. Välillä tuntui, jälleen kerran, että kaupunki vain loittoni vaikka koko ajan käveltiin. Pidempi etappi kuin aamulla luultiin.

Kaupungissa oli ihmisiä liikkeellä, voisi sanoa ” tupaten täynnä” . Myös poliiseita partioi tavallista enemmän. On nimittäin vaalipäivä. Sekä pitkästä aikaa kesäinen sunnuntai.

Majapaikkamme on ihan keskustassa. Plaza Mayor’in kulmalla, ikkuna ja parveke aukion suuntaan. Tunnelma aukiolla häkellyttävän aito espanjalainen, katusoittajat pitävät siitä huolen.

Täällä Medina del Campo’ssa meidän pitää jättää varsinainen Sureste reitti, joka jatkuu tästä kohti ranskalaisen reitin Astorga’a. Me jatkamme huomenna Camino Levante’ n nuottien mukaan kohti Zamora’a.  Zamora’ssa meidän pitää olla keskiviikkona.

Katsotaan nyt minkälaisilla etapeilla tästä eteenpäin selvitään. Eli mistä löytyy majapaikkoja. Arvoituksellisia päiviä edessä.........,.

28. Päivä. Arevalo. - Ataquines. 17 km

Arevalo  oli kiva pikkukaupunki. Vain. 8000 asukasta, silti kaupungista löytyi idylliä enemmän kuin tarpeeksi. Ainakin viisi isoa kirkkoa, useita ikuisen vanhoja rakennuksia, monet kauniisti entisöityjä. Kaksi keskiaikaista linnaa täydensi idyllin.

Keskusaukiota hallitsi useampi ulkoterassi. Ja sivukadulta löytyi se, mikä on peregrinolle oikeastaan elinehto, Supermarket. Täydennystä tulevaa etappia varten.

Tämän päivän etapille lähdettiin ikäänkuin Amazing Race meiningillä. Tiedettiin, että matkaa seuraavaan etappikaupunkiin on 33 kilometriä, tulossa lämmin, aurinkoinen ja tuuleton päivä. Matkalla on kolme kylää/kaupunkia. Lähdössä oli +3 astetta, vaatetus sen mukainen. Jo parin kilometrin jälkeen piti vähentää liikoja. Toiset pari ja tarkeni jo shortseilla ja t-paidalla.

Maasto tällä seudulla on kumpuilevaa, pellot viljavan näköisiä. Kasvina oli pääasiassa rypsi. Pienen metsikön kohdalla oli yllätys. Puiden latvuksissa oleili useita kotkia, aika läheltä niitä pääsi näkemään. Olivat joko Hanhikorppikotkia tai Keisarikotkia, todennäköisimmin jälkimmäisiä.

Ensimmäinen kylä ohitettiin, baari kylässä on, mutta ei ollut auki.

Yksi pidempi evästauko pidettiin pellonpientareella. Matkalla oli myös ikivanhojen asumusten raunioitunut keskittymä.

Pian sen jälkeen tuli Ataquines kaupunki näkyviin. Ohikulkevan valtatien varressa näkyi kauas keltainen rakennus, sen katolla iso teksti Hostal. Oikaistiin pellonreunaa suoraan kohti noin puoli kilometriä, tietä myöten olisi ollut kahden kilometrin matka.

Tultiin valtatien varteen, olikin aita? Sellainen miehen korkuinen verkkoaita. Ei kun reput pois selästä ja kiipeämään. Herra edeltä, sitten reput, viimeiseksi Rouva vaeltaja. Oli siinä ohiajavilla näkemistä. Vanhukset kiipeämässä aidan yli, kuin pahaset pikkupojat omenavarkaissa.

Siinä sitten oltiin Hostallin pihassa. Auki oli, huone löytyi, ja tunnin kuluttua ravintolan puolella oikein hyvä menu. Rohkenimme sanoa, että koko reissun paras lihapata-annos Secundona.

Aterian jälkeen suunnistettiin keskustaan. Nautittiin aurinkoisesta iltapäivästä kirkkopuiston penkeillä ja poikettiin viereiseen baariin kahveille. Baarissa varmaan suurin osa kylän ukoista oli tyypilliseen tapaan korttia pelaamassa. Joku sentään katsoi jalkapalloa TV’stä. Tyypilliseen tapaan kaikki iäkkäitä ukkoja, ei yhtään nuorta, eikä yhtään naista. Kuvassa yksi pöydällinen, korttirinkejä oli neljä pöydällistä.

Päivään lähdettiin epävarmoin tunnelmin. Ei tietoa, mihin illalla päänsä kallistaa. Eikä tietoa saako syödäksensä ja missä. Ja kun vielä on lauantai. Kaupat menevät  aikaisin kiinni pienissä kylissä, jos sellaista on yleensä ollenkaan,

Hyvin kävi. Sopivasti 17 km kävelyä, ja keidas löytyi. Huomiseksi jäi 16 km etappi ja edessä suurempi kaupunki, Medina Del Campo.

27. Päivä. Gotarrandura. - Arevalo. 28 km

Pieni huone, kaksi kerrossänkyä, kaksi kuorsaajaa. Kolmas ei tainnut nukkua koko yönä. Kukaan ei valittanut, kun kuudelta herättiin aamutoimille. Omat eväät  aamupalaksi.

7.09 tielle. Kylän jälkeen tie oli tyhjä. Japaniainen meidän takana.

Kolmen kylän kautta kuljettiin. Ensimmäisessä oli baari, mutta ei auki.

Toisen kohdalla pidettiin evästauko, löytyi tuulensuoja. Tuuli tuli takavasemmalta aika viileästi,

Vasta neljännessä kylässä, Tinosillos’issa päästiin kahville. Silloin oltiin jo päivän etapin puolimatkassa. Yhtä aikaa japanilaisen kanssa.

Tinosillos’in jälkeen reitti jatkui metsässä. Mäntymetsää koko loppuetappi. Siitä erikoista, että männyistä kerättiin pihkaa. Pihka-astioita oli tuhansissa, ellei kymmenissä tuhansissa männyissä.

Metsätie oli hyvää hiekkatietä, ilolla asteltiin. Ilmakin lämpesi, piti vähentää vaatetusta evästauolla.
Pieni pätkä maantien laitaa välillä, ja taas pihkametsä jatkui. Lähempänä määränpäätä, Arevalo’a oli sitten kolme hulppeaa asuinrakennusta. Hyvä bisnes tuo pihkankeruu, pääteltiin.

Puoli kolmen maissa oltiin perillä. Arevalo on isohko kaupunki. Hostelli löytyi helposti. Kamat huoneeseen ja pika pikaa alas ravintolaan menu’lle, keittiö oli auki puoli neljään. Erittäin tärkeää saada ateria nopeasti pitkän, vaikkakin helpohkon päivän päätteeksi. Kroppa tarvitsee polttoaineensa taas huomista etappia varten.

Toistaiseksi tämän retken pisin etappi. Ja siksi taitaa jäädäkin. Enää ei montaa päivää ole käveltävänä.  Jaksetaan, jaksetaan. Ilmakin näyttää tästä lämpiävän päivä päivältä...........

26. Päivä. Avila - Gotarrandura. 24 km

Avila jäi taakse, yksi kauneimpia näkemiämme muureja ympäri vanhankaupungin pysäytti kulkijat moneen kertaan vain ihaillakseen näkemäänsä.

Hyvää kuvaa ei saanut kun aamunsarastus ”häiritsi”.

Muutama liikenneympyrä kierrettiin. Nuolet opastivat hyvin.

Nopeasti oltiin avoimella maaseudulla. Seutu on karua. Yksi vehreämpi laakso oli päivän etapilla. Yksi pikkukylä noin viiden kilometrin kohdalla. Siitäkin eteenpäin reitti nousi, vähitellen yhä ylemmäs. Kylmää oli ja sadekuurot piiskasivat  tuon tuosta.

Monenlaista Caminotaidetta on näillä reissuilla vastaan tullut. Tässä kyllä yksi parhaista tämän päivän etapilla.

Puolimatkassa oli Cardenosa kaupunki. Yksi baari, se oli auki. Makoisat tortillat saatiin. Sitten jatkettiin. Vesi- ja raekuuroista välittämättä kävely maistui hyvälle. Pakko on sanoa, että alkaa olla sen verran numeroita passissa siinä ikäsarakkeessa, että yhä enemmän kroppa vaatii lepoa. Rankat pitkät etapit vuoripoluilla olivat tehneet tehtävänsä.

Mutta kun huilaa välillä, siis oikein vapaapäivän pitää, niin ihan saa uusilla jaloilla taas jatkaa matkaa. Matkalla oli poikkeuksellisen monia ristejä, joiden juurelle oli laitettu penkkejä, ajateltu tällaisia vanhuksia matkaa tekemässä.

Reppukaan ei painanut, vaikka niihin oli pakattu tavallista enemmän evästä. Ennakkoon oli saatu vinkkiä, että kylässä ei olisi ruokailumahdollisuutta.

Alberguelle tultiin. Soitto Ajuntamiento’on, täti tuli mukanaan japanilainen kaveri, jonka olemme tavanneet jo muutaman kerran. Perusalbergue. On lämmin vesi, lämmitys, keittiö, jääkaappi ja kiva patio pihalla. Maksu on donativo.

Ja kyllä vaan, kylästä löytyy baari, josta saatiin ihan hyvä menu. Eli jäi ne kannetut eväät edelleen evääksi, siis kannettavaksi huomennakin.

Kylä on pieni, mutta sillä lailla merkittävä, että juuri tässä kylässä syntyi Avilan Teresa vuonna 1515. Kaiken muun ansionsa ohessa hän perusti silloiseen Espanjaan 17 uutta Karmeliittaluostaria. Kylä kunnioittaa ”tytärtään” nimeämällä pääaukionsa Plaza de Teresa’ksi.

Hyvä tällaisella rauhallisella alberguella, lähes ”kuolleessa” kylässä on kerätä voimia huomista vieläkin pidempää etappia varten.

25. Päivä. Avila. Pieni suurkaupunki.

Avila ei kovin suuri kaupunki ole, 58000 asukasta. Kirkkohistoriallisesti Avila on suurkaupunki. Aikojen kuluessa täällä on ollut kirkollisia tapahtumia enemmän kuin monessa historiallisessa kaupungissa yhteensä.

Kaupungissa on ollut lukuisia suuria luostareita, ja useita on edelleen. Niissä on annettu kirkollista opetusta kaikkialta katolisesta maailmasta tulleille uskonoppineille. Aivan viime vuosinakin on täällä vieraillut luostarielämään tutustuvia suomalaisiakin.

Ennenkaikkea 1500 luku oli katolisessa kirkossa suurten muutosten aikaa. Siinä murroksessa suuren merkityksen sai Avilan Teresa, Karmeliittanunna, joka taisteli monia parannuksia naisen asemaan kirkollisessa elämässä.

Toinen samaan aikaan Avilassa suuresti vaikuttanut kirkkoisä oli San Juan de la Cruz, Ristin Johannes. Hän uudisti katolisen kirkon kirkkojärjestyksen samaan aikaan kun omalla tahollaan Martti Luther aiheutti kirkossa hajaannusta ja protestanttinen liike loittoni katolisista.

Kirkkohistoriaa, siihen tutustuessa kului päivä Avilassa. Vierailu aivan uskomattoman kauniissa Katedraalissa antoi paljon, sai opastetusti tutustua myös kirkolliseen museoon sekä luostariin ja sen elämään.

Katedraalissa ihmetyttivät lukuisat kauniit lasimaalaukset. Harvoin niitä on niin paljon kuin täällä.

Museossa taas satoja vuosia sitten tehdyt metalliset, kankaiset tai puiset esineet. Miten ne sen aikaisilla työkaluilla yksinkertaisesti on ollut mahdollista tehdä,

Virsikirjatkin olivat kookkaampia, urut katedraalissa 1300 luvulta.

Siellä silmä lepäsi, siellä mieli rauhoittui, halusi olla vaan ja ihmetellä. Olla kiitollinen Luojalle taas tästäkin vaelluksesta, vaikka ei tämä vielä päätöksessään olekaan. Täällä vain oli niin mahtava tunnelma. Lähellä sitä joka on Santiagoon saapuessa.

Kaksi kertaa Caminomme on päättynyt Salamancaan. Täällä oli tänään hyvin samanlainen tunnelma.
Tälläkään kertaa emme Santiagoon saakka mene, joten oli oikein hyvä jättää tämä muisto ikäänkuin elämään tästä Caminosta.

Tunnelma jatkui kujilla ja erittäin kauniilla Plaza Mayorilla, kuin olisi siirtynyt takaisin keskiajalle.

Kävelyä jatketaan huomenna. Edessä on hyvin pieniä kyliä ja todennäköisesti kaikki majoitukset albergueissa tai urheiluhalleissa, päämääränä Zamora, josta junalla Madridiin ensi viikolla.

Huomisesta eteenpäin sääennuste onneksi näyttää vähän paremmalta. Tänään täällä oli vain +3 astetta ja kova tuuli,

24. Päivä. San Bartolome de Pinares. - Avila 28 km

Eilinen päivä Camino Sureste’llä oli yksi upeimmista kaikilla kävelemillämme kahdeksalla Caminolla. Niin mahtava vuoristo, kotkat, hyvät polut sekä vehreänurmiset laidunmaat. Päivän täydensi paras mahdollinen kävelysää.

Mutta oli se rankkakin. Otti voimille meidän ”ikämiesjoukkueella”. Niin näytti ottavan toisillakin. Vietimme illan yhdessä australialaisen Sharon’in kanssa. Siinä tiirailtiin yhdessä tämän päivän sääennustetta. Lupaili sadetta, jopa lumikin mahdollista, kun reitti nousee yli 1300 metrin. Tuli bussi mieleen kaikilla.

Aamu valkeni. Satoi vettä. Ei sinne liukkaille vuoripoluille voi tällaisella sateella mennä. Vielä jos lumeksi muuttuu. Päivän ainoa bussi ei kulkenut. On nääs tänään taas Festivo päivä. Niitä täällä Espanjassa on riittämiin. Tänään on vuorossa Festivo de San Jorge, suomalaisittain Yrjönpäivä. Täällä sitä vietetään oikeasti. Kaupat kiinni, bussit ei kulke, kansa on kaduilla ja ravintoloissa.

Niin, ja vaaliteltoilla. Ensi viikonloppuna, 28.4. Täälläkin on parlamenttivaalit ja ehdokkaat pitävät viimeisiä tilaisuuksiaan toreilla, kun on sopivasti kansalaisilla vapaata tulla kuulemaan lupauksia paremmasta huomisesta.

Ei siis kulkenut bussi. Saatiin taksi. Kolmestaan maksoi kympin per nuppi.   Päästiin Avila’an, ihan keskustaan. Rohkenen veikata, ettei noilla monen rankan vuoristopäivän väsyttämillä palikoilla olisi tuosta vaikean näköisestä etapista selvinnyt. Eikä siellä sateessa olisi juuri mitään nähnytkään.

Hyvä näin. Näinhän me oltiin jo kotona päätetty, että mitään ylikuormitusriskejä ei tällä reissulla oteta. Kävellen tallusteltuja kilometrejä on takana jo neljä sataa. Käveltyjen päivien keskiarvo on toistaiseksi 19.0 km/ päivä. Alkaa se jo vähän jaloissa tuntumaan, nyt kun tultiin näin vuoristoiselle seudulle. Ja kun se ”parasta ennen” päivä on jo kaukana takana meillä kummallakin.

Reilu viikko vielä edessä. Tänään levätään täällä Avilassa. Huomenna kävellään katsomassa kaikki kaupungin nähtävyydet. Niitä on runsaasti. Avila tunnetaan erityisesti kirkollisesta historiastaan. Palataan siihen huomisessa kirjoituksessa. On toki kaikkea muuta, kuten erittäin mahtava muuri vanhankaupungin ympäri.

Useita kertoja olemme Santiagosta Madridiin junalla matkatessa kulkeneet tämän Avilan ohi ja ajatelleet, että tämä merkittävä kaupunki pitää joskus nähdä. Niinpä, nyt täällä sitten ollaan.

Asutusta Avila’ssa on ollut ainakin roomalaisajoista asti, mutta tuo hyvin säilynyt muuri on rakennettu keskiajalla, jolloin kaupunki eli kukoistusaikaansa. Monissa muissakin espanjalaissa kaupungeissa toki muureja löytyy, mutta tämä on tiettävästi pisin koko vanhankaupungin kierävä muuri.

23. Päivä. Cebreros. - San Bartolome de Pinares 19 km

Uusi päivä alkoi kuntotestillä. Kiivettiin ylös vuorelle, puolitoista tuntia meni noin kilometrin matkaan. Kylä jäi uinumaan aamu-usvaan. Reippaat kulkijat ottivat hien irti.

 Ilma lämpeni, vaatetusta piti vähentää, ja ei kun lisää ylöspäin, paita kastui, kun ei tuullut ja aurinko alkoi lämmittää,

Ylhäällä tultiin kotkien valtakuntaan. Kotkia oli ilmassa ja maassa. Kuvassa keskellä isoja korppikotkia maassa. Nehän ovat lähess ihmisen kokoisia. Kännykuva ei koko totuutta kerro. Tuli  jo mieleen, että jos ne joukolla kävisivät päälle, niin ei niille pärjäisi. Isoin osa kotkista oli hiukan pienempiä. Ne olivat arempia ja lensivät pois. Isoimmat lensivät lenkin ja palasivat.

Kyllä tuli monta kertaa mieleen etappi Hospitales, Camino Primitivolla. Niin samanlaista tämän päivän vuoristo- osuus oli, hospitalesilla vain ei olllut kotkia.

Pitkähkö evästauko pidettiin Luojan suurta taidetta ihaillen. Sitten välillä alas ja taas ylös vuoriniittyjä pitkin. Lehmät kummastelivat outoja kulkijoita. Veräjiä avattiin, veräjiä suljettiin.

Viimeiset pari kilometriä oli huikeaa alamäkeä. Kivitaideteokset uskomattomia, kuka ne onkin noin taiteellisesti asetellut.

Alamäki toi San  Bartolome de Pinares kylään, suoraan kunnantalolle. Sieltä saimme ohjeet, mistä löytyy albergue ja mistä avain. Albergue on terveyskeskuksen yläkerrassa. Siisti, kuusi paikkaa, on lämmitys ja lämmin vesi. Ja on lääkäri lähellä jos tarvii. Eikä maksa mitään. Kuvassa näkymä ikkunasta.

Syödäksemmekin saatiin. Kylän hostellilla on ravintola, siellä hyvä menu 8€ / nenä. Ruokaillessamme sisään astui aikaisemmin tapaamamme australialainen peregrina. Aterian jälkeen hän, Sharon tuli reppuineen yöpymään kanssamme alberguelle. Unohtumaton päivä Caminolla, jälleen kerran.

Parhaimmilta nämä upeat hetket tuntuvat, kun ne tulevat odottamatta. Emme ikinä kuvitelleet, että tämä reitti on näin vuoristoinen. Suuri kiitos niille, jotka ovat suuren työn tehneet tällaisen kokemuksen meille peregrinoille antaakseen. Ilman hyviä reittimerkintöjä ei tuolla vuorilla tietänsä löytäisi.

Reilut kolme viikkoa tätä Caminoa, Sureste, on tallusteltu ja kuin paraskin näytelmä, on tunnelma koko ajan kohonnut mitä pidemmälle ehditään. Niin tasaista, niin tasaista oli alkuun, ja niin upeaa vuoristoa on ollut nyt jo kolme päivää.

22. Päivä. Cadalso de los Vidrios - Cebreros. 23 km

Uusi Caminoaamu valkeni puolipilvisenä, ei sadetta, ei tuulta, +7 astetta. Pitää muistaa, että Olemme nyt vuoristossa, Cadalsokin n.1000 metrissä. Toistaiseksi juuri tämä on tällä retkellä eniten yllättänyt, että tämä reitti täällä Madridin länsipuolella on näin vuoristoista. Tätä emme etukäteen arvanneet, mutta toki tämä meille kelpaa.

Ensimmäiseksi aamulla sitten laskeuduttiin parin kilometrin matka alas vehreää laaksoon. Joki kohisi ja lintujen konsertti oli valtaisa. Vasemmalla kohosi vuoristo, uskoisin noin kahteen kilometriin.

Puolimatkaan saakka oli aika runsaasti maantietä. Sitten maisema muuttui totaalisesti. ” Lääniksi” vaihtui Castilla y Leon. Ja kuin taikaiskusta pellot vaihtuivat karjatiloiksi. Asteltiin laidunmaita yhdessä lehmien, vuohien ja lampaiden kanssa. Lukuisat paimenkoirat näyttivät taitojaan lauman koossa pitämisessä.

Kaunista, kaunista, luonnonrauhaa, upeita kivimuodostelmia saatiin ihailla ja ihmetellä.

Sellaista oli koko reitin loppuosa. Muutama kaunis keskiaikainen silta ylitettiin. Sillat on rakennuttanut 1400- luvun lopulla täällä asunut silloisen Castilla y Leon kuningaskunnan kuningatar Isabel.

Viimeiset noin viisi kilometriä noustiin ja noustiin. Cebreros sijaitsee myös korkealla vuoren rinteellä. Aivan viime metreillä alkoi vielä sataa peregrinon kiusaksi, niin kovaa kuitenkin, että piti kaivaa ponchot ylle.

Kello oli ehtinyt jo kolmeen, joten asteltiin suoraan keskusaukiolle baariin aterioimaan. Sitten vasta alettiin selvittää missä nukutaan. Täällä on privado albergue. Sen numerossa ei vastattu. On myös kaksi hotellia. Ensimmäinen oli täynnä.

Viimeinen kortti, toinen hotelli. Sinne käveltiin. Huone löytyi. Ja taas peregrinohinta oli reilusti alle booking.com’in,