2. Päivä Almogia - Villanueva de la Concepcion 22km

 Ei siis tullut muita yöpyjiä Almogian alberguelle. Kolmistaan nukuttiin. Ainakin kohtuullisesti. 

Lähibaarissa aamupala. Sitten tielle. Oli jo valoisaa. Ensimmäiset kilometrit oli aika kinkkistä polkua. Maisemat meille uusia, kun kaksi aikaisempaa kertaa on aloitettu päivä otsalamppujen tuikkeessa.

Sää oli ihanteellinen kävelyyn. Noin 20 astetta, pilvistä. Ei tuullut, eikä satanut.

Pienien reppujen kanssa astelu sujui lennokkaasti. Eväineen ja vesineen noin 5 kiloa. Kaikkea varustetta otettiin niin minimaalisesti, kuin mahdollista. Sen siitä sitten saa kyllä, että joutuu vähän säveltämään vaateiden kanssa, kun ei pyykätyt sukat ja paidat tietysti ehtineet kuivua yön aikana.

Ehkä ne sitten seuraavassa paikassa kuivuu. Miehethän kantaa kosteat pyykit muovikassissa repussa. Naiset sen sijaan ripustavat strategiset asusteet hakaneuloilla repun ulkopuolelle. Kyllä se tuuli ne kuivatti. Siis ylempänä vuorilla sentään tuuli jonkin verran.

Hyvin kuivan näköistä on maisema. On se silti omalla tavallaan kaunista. Koirat näyttävät reitin varrella lisääntyneen. Yhdessä kohtaa puskista ilmestyi koira. Sitten toinen ja kolmas ja neljäs. Se ensimmäinen seurasi meitä pitkään, nuoli kättä ja oli ystävällinen.

Kummasti tämä etappi on vuosien kuluessa venähtänyt, kun oppaissa sekä tien varren tolpissa sen pituus on 19,2 km. Mutta aika virallinen taho (proteccion civil) kertoi sen olevan 22 km ja meidän gps mittarit kertoivat suunnilleen samaa.

Oli miten oli, koko matka oli käveltävä. Muutamalla evästauolla se meni sutjakkaasti. Perillä alberguella oltiin noin viiden maissa. Alberguella on tehty merkittäviä remontteja. Keittiö on nyt siinä missä ennen oli wc/suihku ja uudet wc/suihkutilat on rakennettu. Nyt jopa miehille ja naisille omat. Petejä on kahdeksalle ja kaapista löytyy jopa kertakäyttölakanat. Maksu on donativo.

Illalla kylillä oli ohjelmaa. Oli nääs halloween ilta. Niin lapset kuin aikuiset, lähinnä naiset oli meikattu kuka mitenkin. Halloween hatut päässä kulkivat pitkin katuja. Ääntä ja hauskaa riitti. Ravintolat ja terassit oli täynnä. Mut hetkessä järjestyi pöytä myös kaukaisille kulkijoille.

Verkkoyhteydet täällä ovat alkeelliset. Ei siis mitään wifiä, eivätkä läheskään kaikki sivustot aukea näillä 3g yhteyksillä. Siitä syystä en toistaiseksi saa kuvia näihin kirjoitelmiin. Lisään niitä sitten kun yhteydet toimii - jos muistan.

Alberguella on hiljaista, vaikka tämä on ihan keskellä kaupunkia………. Kunnes luonnolliset nukkumisäänet täyttävät tilan.

ArKi herää henkiin

Korona-aikaa on eletty. Pari vuotta. Ei ole Caminoita kävelty. Muuten kyllä kävelty, paljonkin. Kesäaikana kotoSuomessa ja talvisin Aurinkorannikolla. 

Toistaiseksi olemme saaneet väistettyä koronan, pari kertaa hyvinkin täpärästi. Neljästi on piikkiä hauikseen tiukattu.

Kovasti olemme tilannetta eri Caminoreiteillä seuranneet. Aika haasteelliselta edelleen näyttää. Mutta poluille on mieli tehnyt, päästä taas Caminoelämän makuun.

Tyttäremme  on ollut innokas mukaan, työhaasteet vain tuppaavat asettamaan rajoituksia ajankäytölle. Nyt tuli vihdoin tilaisuus kokeilla yhdessä edes muutama päivä.

Siispä matkaan. Camino Mozarabelle, Malagasta. Meille jo kolmas kerta. Tuttua hommaa. Kaupungista ulos bussilla (nro 21, lähtee Alameda Principalilta). Päätepysäkille asti. Siinä baarissa kahvit ja eikun tossua toisen eteen. Vähän tasaista alkuun, lämmittelyksi. Sitten hiki irti ylämäessä. Ja seuraavassa ylämäessä. Ja sitä seuraavassa.

Neljätoista kilometriä, noin neljä tuntia. Sitten oltiin Almogiassa. Tuttuun baariin asteltiin (sata metriä ennen albergueta). Saatiin avain alberguelle ja saman tien jäätiin aterioimaan, kun baarin väki sanoi sulkevansa illaksi.

Baarista kun astuttiin kadulle, niin eteen kurvasi Proteccion Civil mies skooterilla ja kysyi olemmeko peregrinoja. Ollaan ollaan. Mies opasti toimenpiteet alberguella, on lämmin vesi, on mikro, hanavesi on juotavaa, nimet kirjaan, leimat passeihin jne. Niin, ja seinällä on boksi Donativo maksua varten.

Alberguelle asetuttiin. Muita ei ollut. Ainakaan toistaiseksi. Alapedit varattiin. Kerrossänkyjä on kolme. Oli vähän tuuriakin matkassa. Eilen olisi ollut viisi muuta jakamassa petejä. Mitenkähän olisi käynyt. Kahdeksan nukkujaa ja kuusi petiä???

Suikut ja pyykit, pientä lepoa. Sitten kylille nauttimaan tunnelmasta. Sunnuntai-ilta, mukavaa musiikkia taustalla ( vastakkaisessa baarissa tosi äänekästä kylän väkeä). Myssyt ja mässyt, kiva katsella baarin perheyhteisön toimintaa.

Takaisin alberguelle. Hieman kurkittiin, onko valoja, ei ole. Eli ei ole muita tullut. Hyvä niin. Ei silti, mukava se toisaalta on jos on muita. Mut jos on enemmän kuin on petejä niin mitä sitten tehdään.

Ei muuta kuin nukutaan aamupalaa odotellessa. Se on saatavilla lähibaarissa klo 6.00 alkaen.