Kokemuksia miniCaminolta

 Kaksi kertaa aikaisemmin olimme lähteneet Malagasta Camino Mozarabelle. Molemmilla kerroilla Meridaan saakka ja siitäkin eteen päin.

Molemmilla kerroilla on tullut mieleen, että tällä reitillä voisi hyvin toteuttaa camino vaellusta myös pätkittäin.

Nyt tuli tilaisuus sellainen toteuttaa. Seuraksemme saimme tyttäremme, joka sai opastetun kokemuksen caminoelämään ensikertalaisena. Nimenomaan hänen elämän/työtilanteensa rajoitti käytettävän ajan kuuteen päivään.

Aloituspäiväksi osui sunnuntai. Tällä kertaa se oli hyvä. Edellispäivänä oli lähtenyt viiden britin seurue, eli majapaikoissa olisi ollut ahdasta. On todella onnesta kiinni, minkälaista seuraa reitillä saa. Tällä kertaa me saimme olla majapaikoissa ihan keskenämme.

Meidän, kymmenen Caminoa kokeneiden mielestä tähän kuuden päivän ja viiden yön retkeen mahtui kyllä lähes kaikki se mitä caminolla yleensä kokee. Ainoastaan ne toiset vaeltajat puuttuivat.

Eli, ei ollut sitä kilpajuoksua pedeistä, ei sähläämistä alberguen keittiössä, eikä armotonta kuorsaamista yöllä, tai liian aikaista otsalampun kanssa tuikkijaa etsimässä tavaroitaan sängyn alta.

Sen sijaan oli rauhallista, kiireetöntä kävelyä pitkin päivää. Lupsakkaita keskusteluja paikallisten ihmisten kanssa. Mahdollisuus vaikka uppoutua meditatiiviseen oman elämän asioiden ajatteluun.

Kuuteen päivään mahtui tällä kertaa säiden osalta riittävästi vaihtelua. Kaksi päivää täyttä aurinkoa, kaksi puolipilvistä ja kaksi kokonaan pilvistä, joista viimeisenä päivänä saatiin sadeviitatkin testattua.

Reitti on kyllä niin hyvin merkitty, että juurikaan ei eksymisen mahdollisuutta ole, vaikka ei olisi näitä nykyajan gps vekottimiakaan.

Meidän ensikertalaisemmekin päällimmäinen kommentti jälkipuinnissamme oli tämä reittimerkintöjen hyvä taso.

Toinen ensikertalaisen näkemys oli majapaikkojen siisteys. Ovathan ne alberguet vaatimattomia. Mutta kyllä niissä ne perusasiat hoituvat. Mitä nyt aina ei vesi suihkussa ole lämmintä, ehkä se sitten huomenna. 

Alberguet ovat tällä reitillä pääasiassa kunnallisia, vapaaehtois voimin hoidettuja. Kaksi kertaa mekin näimme jo siivouspartion tulevan juuri kun olimme lähdössä.

Eli on kyllä jopa ilo jättää jonkinlainen seteliraha Donativo laatikkoon, jotta seuraavillekin tulijoille riittää vessapaperia. Tosin joskus käy niinkin, että avainta poliisilta haettaessa saa kommentin, te olette meidän kunnan vieraana, ei se mitään maksa.

Tuon kommentin saaminen ja ymmärtäminen edellyttää tietysti edes jonkinlaista espanjan kielen osaamista. Englantikin on edelleen aika vierasta Andalucian maaseudulla.

Vielä sanoisin reitistä, että on siellä sen verran paljon vuoristoa että hyvä on olla kohtuullinen peruskunto ja jonkinlaista harjoittelua alla. Nuo meidän päiväetapit ovat käytännössä minimi. Lyhyempiin pätkiin siellä ei ole mahdollisuutta, kuin yhdellä välillä.

Varusteissa kannattaa huomioida tuo vuoristoisuus hyvien kenkien muodossa. Sauvat ovat verraton apuväline. Muut varusteet riippuvat vähän vuodenajasta. Syksyllä on lämpimämpää. Keväällä yöt ovat kylmiä, jolloin tarvitaan enemmän vaatetta.

Ei olisi ollenkaan huono ajatus käyttää esimerkiksi kahden viikon lomastaan yksi viikko tällaiseen liikunnalliseen aktiviteettiin, oli meidän ensikertalaisen mielipide tästä reissusta.

Seuraavaksi yritämme jatkaa Mozarabella välin Lucenasta Cordobaan. Sekin pitäisi onnistua viikossa. 

Yksi pikku juttu vielä. Albergue majapaikkoihin pitää olla oman passin lisäksi myös ns. pyhiinvaeltajan passi.  Sellaisen saa Malagasta caminon ystävien toimistosta tai sitten Suomessa Jaakontien Ystävät ry’stä.

Camino se on pienikin camino. Meillä tuli mittareihin kilometrejä 126. Vaatimustasolla - kohtuullisen haastava - kehtaa sitä Caminoksi sanoa.

6. Päivä Encinas Reales - Lucena 20km

 Hyvä oli nukkua Encinas Reales’in alberguella. Nyt kokeiltiin toista huonetta kuin aikaisemmilla kerroilla. Se oli hyvä valinta. Se huone on lämmin, syystä että lämminvesiboileri on siellä ja toimii ikään kuin patterina. Edellyttäen tietysti että muita ei ole tullut aikaisemmin. 

No, nyt ei ollut. Eikä siis missään paikassa tämän kuuden päivän minicaminon aikana.

Aamulla oli pilvistä. Hiukan tihuutti. +13astetta. Koukattiin poliisiaseman kautta viemässä avain sovittuun paikkaan. Sitten taipaleelle.

Koko ajan tihuutti silleen hiljakseen, ettei katsottu tarpeelliseksi ottaa sadeviittoja repuista.

Parin kolmen kilometrin jälkeen tuli jo tutuksi tullut vesieste.

Ei muuta kuin kengät ja sukat pois ja kahlaamaan. Tähän aikaan vuodesta vesi sentään on lämmintä.

Siitä eteen päin reitti on suhteellisen kaunista. Pikkuhiljaa nousuvoittoista. Pari oikein kunnolla piiiiitkää ylämäkeä. Yhden ylämäen alle, melko tasan puolimatkaan on tehty oikein levähdyspaikka pöytineen ja penkkeineen. Siinä oli hyvä pitää lounastauko.

Tauolta kun lähdettiin niin kohta saatiin vetää sadeviitat ylle. Alkoi sen verran kovaa satamaan. Eipähän sitte oltu niitäkään turhaan kannettu. 

Hyvin toimivat, nuo halpis bontsot, kun ei juurikaan tuullut.

Lucenan teollisuusalueella on ravintola. Siinä pysähdyimme päiväkahveille. Sieltä on vielä viitisen kilometriä itse kaupunkiin. Sade oli kahvitauon aikana loppunut ja saatiin vielä pieni annos D-vitamiinia tällekin päivälle.

Perillä Lucenassa mentiin suoraan lähellä bussiasemaa olevalle terassille päätösaterialle. Aivan loistava Menu olikin La Valle nimisessä paikassa. Siinä sitten aterioinnin lomassa kerrattiin reissun tapahtumia, niin että oli liki että ehdittiin bussiin. Reilun tunnin matka Malagaan. Ja se Camino oli sitten siinä.

Koitan vielä huomenna laatia jonkinlaisen yhteenvedon reissusta.

5. Päivä Villanueva de Algaidas - Encinas Reales 17km

 Albergue Villanueva de Algaidas’issa on tilava. Mahtuisi vähän suurempikin porukka nukkumaan. Petejä on 24, ja vielä on kymmenkunta irto patjaa lattioille levitettäväksi.

Aamulla löysäiltiin lähtemisen kanssa niin kauan, että siivouspartio ehti tulla paikalle. Lähdettiin sitten viileähköön aamuun. Pilvisyyttä oli, ei tuulta. Heti alkuun laskeutuminen syvään kanjoniin ja sieltä nousu ylös sai veren kiertämään ja karstat pois keuhkoista.

Sitten sitä nousua riitti ja riitti. Puolitoista tuntia aina vain noustiin. Tulihan se alamäki tietysti lopulta. Laskeuduttiin Cuevas Bajas kylään, jossa on hyvä baari  keskellä kylää.taukopaikaksi. On tietysti myös kirkko, jonka seinustalla kylän ukot pelasivat Dominoa. Ja vierellä myös kylän kauppa.

Cuevas Bajas’ista reitti jatkui vehreämpää joen vartta seuraten jonkin matkaa. Kunnes noustiin taas. Noustiinkin sitten jo päivän etapin majapaikkaan, Encinas Reales’iin

Kello oli tasan kolme. Oltiin kaupungintalon edessä, kun ovelta oli tulossa ulos päivystävä poliisi. Alberguelle oltais menossa, sanottiin. Nopeasti sisään siitä, tokaisi konstaapeli. Taisi olla päivystysvuoro lopussa ja kiire jonnekin. Pika pikaa otti kopiot passeista ja me laitettiin allekirjoitukset dokumentteihin ja saman tien ulos. Olisi vielä vienyt autolla alberguelle, mutta mehän käveltiin, kun tiedettiin paikka. Matkalla pysähdyttiin päiväkahveille.

Albergue on vaatimaton. Seitsemän paikkaa yhteensä kahdessa huoneessa. Mitään lämmitystä ei ole, mutta lämmin vesi sentään on. Tosin toisessa suihkussa tuli vain kylmää vettä. Mitään keittiötä ei myöskään ole, mutta mikro sentään on.

Ruokapaikan etsintä oli oma operaationsa. Google kertoi muutaman, mutta mitään elämää ei ollut havaittavissa niissä paikoissa. Yhdestä baarista kysyttiin. Mies neuvoi…  La Travesia pääkadulla, 20.30 saa ruokaa. Käveltiin pääkatua. Ei sen nimistä paikkaa missään. No, Supermarket oli auki. Kylmäaltaasta pizzat mieheen ja naiseen, sekä tortilla ym.

Ja lähdettiin kävelemään takaisin alberguelle, niin jopas oli matkan varrella kolmekin ravintolaa avattu. Eipä niitä enää tarvittu. Mikro-pizzoilla nyt mennään huomiseen päivään. Siitä sitten uudet jutut huomenna. 

4. Päivä Antequera - Villanueva de Algaidas 25 km

 Hyvin nukutun yön jälkeen Antequera jäi taakse. Jatkettiin matkaa kohti Rakastavaisten Kalliota. Kuvassa….

Muslimivallan aikaisen tarinan mukaan rakastuneet muslimiprinsessa ja kristitty nuorukainen hyppäsivät vuorelta kuolemaan, pakoon takaa-ajajiaan jotka eivät hyväksyneet heidän liittoaan. Siitä nimi vuorelle.

Hyvä oli astella tasaista asfalttitietä aamun viileydessä. Sitä riitti useampia kilometrejä. Viimeiset kilometrit ennen taukopaikkaa, Cartaojal kylää oli hiekkatietä keskellä oliivitarhaa.

Cartaojal’issa oltiin tasan klo 12.00. Hyvä aika lounastauolle. Ateriana tällä kertaa cafe con leche hyvän bocadillon kera. Puolet piti ottaa mukaan, kun olivat niin kookkaita.

Vähän oli baari kyllä nimensä mukainen. Casa Caro, kallis talo (caro = kallis espanjaksi). Mutta minkäs sille voi, kun on ainoa baari kylässä.

Kylän jälkeen oliivitarhat jatkuivat. Ja jatkuivat. Noustiin ylös vuorelle, josta oli näkymät laajalle andalucialaiselle maaseudulle. Oliivia, oliivia niin kauas kuin silmä kantoi.

Parikin taukoa vielä pidettiin, ennen kuin kuuden maissa oltiin perillä. Bar Pedrosta, alberguen vierellä on aikaisemmin saatu avain. Nyt ei saatu. Oli kiinni.

Soitettiin Policia Local’in mumeroon ja kohta kurvasi poliisiauto alberguelle. Passit tarkastettiin. Täti-poliisi kirjasi tiedot. Herra-poliisi löi leimat vaeltajapasseihin.

Nopeasti poikettiin kaupassa hakemassa aamupalatarvikkeet. Alberguella on kohtuullinen keittiö. Silti aterioimaan mentiin lähistön Chovi ravintolaan. Eikä ollut huono valinta. Todella maukkaat ja suuret annokset saatiin kohtuu hintaan.

Näillä eväillä kyllä jaksaa yön vetää hirsiä. Ja jaksaa huomenna taapertaa edessä olevan lyhyehkön etapin.

Kerrotaan siitä sitten huomenna……………..

3. Päivä Vva d l Concepcion - Antequera 16km

 Pyhäaamu valkeni aurinkoisena. Ulkona +13 astetta, ei yhtään tuulta. Tämä Kaikkien Pyhien päivä täällä Espanjassa vietetään silloin kun se on, 1. Marraskuuta. Sitä ei täällä siirrä viikonloppuun mikään työvoimapolitiikka.

Vapaapäivä kun on, niin kylän miehethän lähtivät villisika jahtiin juuri samaan aikaan kun patikoijat ottivat ensiaskeliaan kohti El Torcal vuoristoa. Koirat saivat kyydin niissä hauskoissa peräkärry kopeissaan.

Caminoreitti ylös vuorelle kipuaa hiljalleen nousten halki viljelysmaiden noin 10 km matkan. Vasemmalla aukeaa laaja vuoristomaisema kauniissa aamu-usvassa uinuen. Oikealla sitten on jylhän El Torcal vuoren seinämä.

Tunti oli kävelty kun vuoren suunnalta kajahti useampi laukaus, joita vuoren seinä tehosti ja kaiutti kuin sarjatulta olisi ammuttu. Huutelu sillä suunnalla kertoi että karju oli ilmeisesti kaatunut.

Hiljalleen asteltiin ylös päin. Hikeä pukkasi silti. Lämpötila nousi auringon kohotessa pään päälle. Reppu keveni sitä tahtia kun juomavesi väheni.

El Torcal vuoriston maaginen maisema lumoaa erikoisuudellaan. Näin vapaapäivänä vuorella oli runsaasti espanjalaisia päiväretkeläisiä.

Siellä ylhäällä sitten istahdettiin laakeille kiville nauttimaan päivän lounas. Menu sisälsi sen mitä repuissa oli. Bocadilloa, ilman levitettä primeroksi. Arroz con lecheä(riisipuuroa)secundoksi. Juomana majapaikasta tuotu hanavesi.

Laskeutuminen alas pohjoista rinnettä kohti Antequeran kaupunkia on tarkkaa hommaa. Rinne on jyrkkä ja kivinen. Kompastua ei kerta kaikkiaan voi.

Viimeiset viisi kilometriä kaupunkiin oli hikinen etappi. Niin hyvin vuoristo blokkasi eteläisen tuulen ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta.

Kaupungissa oli terassit tulvillaan juhlapäivän viettäjiä. Me käveltiin suoraan Santiago- katedraalille, jonka yhteydessä albergue sijaitsee. Portti pihalle oli auki, samoin kirkon ovet. Ketään ei kuitenkaan näkynyt, ei kirkossa eikä pihalla. Soitettiin oppaassa annettuun kahteen numeroon, ei vastausta.

Kello oli kolme. Enempää odottelematta hakeuduttiin aterioimaan. Kauppahallin kulmilta löytyi kiva, edullinen terassipaikka, jossa oli jopa vapaa pöytä.

Syötiin, sitten tutkailtiin Booking. com tarjontaa. Ihan lähistöltä löytyi edullinen, vapaa huone hotellista. Varattiin huone kolmelle ja saman tien sinne.

Siellä oli se vaeltajan taivas, ei ainoastaan ylin kerros, vaan LÄMMIN suihku. (eilen tuli vain kylmää vettä). Vielä kun lähistöltä löytyi aukioleva pastelleria niin johan kelpasi rentoutua.

Lisää juttuja kulkijan jalanjäljistä tulee huomenna tällä samalla kanavalla…………..

2. Päivä Almogia - Villanueva de la Concepcion 22km

 Ei siis tullut muita yöpyjiä Almogian alberguelle. Kolmistaan nukuttiin. Ainakin kohtuullisesti. 

Lähibaarissa aamupala. Sitten tielle. Oli jo valoisaa. Ensimmäiset kilometrit oli aika kinkkistä polkua. Maisemat meille uusia, kun kaksi aikaisempaa kertaa on aloitettu päivä otsalamppujen tuikkeessa.

Sää oli ihanteellinen kävelyyn. Noin 20 astetta, pilvistä. Ei tuullut, eikä satanut.

Pienien reppujen kanssa astelu sujui lennokkaasti. Eväineen ja vesineen noin 5 kiloa. Kaikkea varustetta otettiin niin minimaalisesti, kuin mahdollista. Sen siitä sitten saa kyllä, että joutuu vähän säveltämään vaateiden kanssa, kun ei pyykätyt sukat ja paidat tietysti ehtineet kuivua yön aikana.

Ehkä ne sitten seuraavassa paikassa kuivuu. Miehethän kantaa kosteat pyykit muovikassissa repussa. Naiset sen sijaan ripustavat strategiset asusteet hakaneuloilla repun ulkopuolelle. Kyllä se tuuli ne kuivatti. Siis ylempänä vuorilla sentään tuuli jonkin verran.

Hyvin kuivan näköistä on maisema. On se silti omalla tavallaan kaunista. Koirat näyttävät reitin varrella lisääntyneen. Yhdessä kohtaa puskista ilmestyi koira. Sitten toinen ja kolmas ja neljäs. Se ensimmäinen seurasi meitä pitkään, nuoli kättä ja oli ystävällinen.

Kummasti tämä etappi on vuosien kuluessa venähtänyt, kun oppaissa sekä tien varren tolpissa sen pituus on 19,2 km. Mutta aika virallinen taho (proteccion civil) kertoi sen olevan 22 km ja meidän gps mittarit kertoivat suunnilleen samaa.

Oli miten oli, koko matka oli käveltävä. Muutamalla evästauolla se meni sutjakkaasti. Perillä alberguella oltiin noin viiden maissa. Alberguella on tehty merkittäviä remontteja. Keittiö on nyt siinä missä ennen oli wc/suihku ja uudet wc/suihkutilat on rakennettu. Nyt jopa miehille ja naisille omat. Petejä on kahdeksalle ja kaapista löytyy jopa kertakäyttölakanat. Maksu on donativo.

Illalla kylillä oli ohjelmaa. Oli nääs halloween ilta. Niin lapset kuin aikuiset, lähinnä naiset oli meikattu kuka mitenkin. Halloween hatut päässä kulkivat pitkin katuja. Ääntä ja hauskaa riitti. Ravintolat ja terassit oli täynnä. Mut hetkessä järjestyi pöytä myös kaukaisille kulkijoille.

Verkkoyhteydet täällä ovat alkeelliset. Ei siis mitään wifiä, eivätkä läheskään kaikki sivustot aukea näillä 3g yhteyksillä. Siitä syystä en toistaiseksi saa kuvia näihin kirjoitelmiin. Lisään niitä sitten kun yhteydet toimii - jos muistan.

Alberguella on hiljaista, vaikka tämä on ihan keskellä kaupunkia………. Kunnes luonnolliset nukkumisäänet täyttävät tilan.

ArKi herää henkiin

Korona-aikaa on eletty. Pari vuotta. Ei ole Caminoita kävelty. Muuten kyllä kävelty, paljonkin. Kesäaikana kotoSuomessa ja talvisin Aurinkorannikolla. 

Toistaiseksi olemme saaneet väistettyä koronan, pari kertaa hyvinkin täpärästi. Neljästi on piikkiä hauikseen tiukattu.

Kovasti olemme tilannetta eri Caminoreiteillä seuranneet. Aika haasteelliselta edelleen näyttää. Mutta poluille on mieli tehnyt, päästä taas Caminoelämän makuun.

Tyttäremme  on ollut innokas mukaan, työhaasteet vain tuppaavat asettamaan rajoituksia ajankäytölle. Nyt tuli vihdoin tilaisuus kokeilla yhdessä edes muutama päivä.

Siispä matkaan. Camino Mozarabelle, Malagasta. Meille jo kolmas kerta. Tuttua hommaa. Kaupungista ulos bussilla (nro 21, lähtee Alameda Principalilta). Päätepysäkille asti. Siinä baarissa kahvit ja eikun tossua toisen eteen. Vähän tasaista alkuun, lämmittelyksi. Sitten hiki irti ylämäessä. Ja seuraavassa ylämäessä. Ja sitä seuraavassa.

Neljätoista kilometriä, noin neljä tuntia. Sitten oltiin Almogiassa. Tuttuun baariin asteltiin (sata metriä ennen albergueta). Saatiin avain alberguelle ja saman tien jäätiin aterioimaan, kun baarin väki sanoi sulkevansa illaksi.

Baarista kun astuttiin kadulle, niin eteen kurvasi Proteccion Civil mies skooterilla ja kysyi olemmeko peregrinoja. Ollaan ollaan. Mies opasti toimenpiteet alberguella, on lämmin vesi, on mikro, hanavesi on juotavaa, nimet kirjaan, leimat passeihin jne. Niin, ja seinällä on boksi Donativo maksua varten.

Alberguelle asetuttiin. Muita ei ollut. Ainakaan toistaiseksi. Alapedit varattiin. Kerrossänkyjä on kolme. Oli vähän tuuriakin matkassa. Eilen olisi ollut viisi muuta jakamassa petejä. Mitenkähän olisi käynyt. Kahdeksan nukkujaa ja kuusi petiä???

Suikut ja pyykit, pientä lepoa. Sitten kylille nauttimaan tunnelmasta. Sunnuntai-ilta, mukavaa musiikkia taustalla ( vastakkaisessa baarissa tosi äänekästä kylän väkeä). Myssyt ja mässyt, kiva katsella baarin perheyhteisön toimintaa.

Takaisin alberguelle. Hieman kurkittiin, onko valoja, ei ole. Eli ei ole muita tullut. Hyvä niin. Ei silti, mukava se toisaalta on jos on muita. Mut jos on enemmän kuin on petejä niin mitä sitten tehdään.

Ei muuta kuin nukutaan aamupalaa odotellessa. Se on saatavilla lähibaarissa klo 6.00 alkaen.