Camino Mozarabe tuli käveltyä nyt toista kertaa. Väliä oli vain noin puolitoista vuotta. Toinen kerta, eikä ollut lainkaan tylsä tai turhan tuntuinen reissu. Kovinkaan moni asia ei varsinaisesti ollut muuttunut, mutta muuttuvia tekijöitä oli kuitenkin riittävästi.
Ensimmäisellä kerralla oli kevät, nyt syksy. Eli, maisemat olivat aika lailla toisen näköiset. Keväällä luonto on kukkeimmillaan, lintumaailma elävimmillään. Esimerkiksi kattohaikarat, ne elävöittävät kaupunkikuvaa keväisillä touhuillaan. Syyskuussa ne ovat jo muuttaneet Afrikan puolelle.
Kevät on säiden suhteen paljon epävarmempaa aikaa. Yöt ovat kylmiä, sateet yleisempiä. Sateita jos osuu kohdalle, niin joet täyttyvät nopeasti ja kahlaamisia tulee väkisin. Öitä varten keväällä pitää olla hyvät lämpimät varusteet. Majapaikoissa ei useinkaan ole kunnon lämmityksiä. Usein jouduimme nukkumaan kaikki mahdolliset vaatteet yllä ja pipo päässä.
Syksyllä rakennukset ovat kesän jäljiltä lämpimiä. Nukkumiseen riittää kevyet varusteet. Sateita on vähemmän ja jos sataa, on sade lämmintä. No, takuuta ei koskaan ole ja vuodet ovat erilaisia.
Toinen merkittävä muuttuva tekijä meidän toisella Mozarabe keikalla oli se, että eka kerralla olimme kahdestaan. Nyt seuranamme oli alusta loppuun toinen pari, Helena ja Matti. Seuraa siis oli omasta takaa. Ja olihan se mukavaa. Oli jutun juurta aina iltapuhteilla, kuin tietenkin kävellessä. Hyvin tiiviisti olimmekin neljän porukassa. Oman lisänsä se sitten toi majoittumiseen. Paljon helpompi on "säveltää" kahden hengen majoitukset, jos tulee tiukkoja tilanteita. Eli, neljälle pitää jo hiukan enemmän ennakoida. Lisäksi neljän hengen outoa kieltä keskenään puhuva ryhmä "torjuu" helposti muiden vaeltajien lähestymisen.
Kolmas selkeä muuttuva tekijä ovat toiset vaeltajat. Ensimmäisellä Mozarabe vaelluksella Malaga - Merida osuudella tapasimme ainoastaan kaksi muuta vaeltajaa, heidät molemmat samana iltana. Nyt syksyllä muita peregrinoja oli enemmän. Heti ensimmäisestä illasta asti kuljimme kutakuinkin yhtä matkaa ruotsalais-saksalaisen nuoren parin kanssa. Muutama muukin pariskunta havaittiin. Kaksi kertaa olikin majapaikkojen kapasiteetti äärimmillään, eli kaikki paikat täynnä. Kerran jopa saksalaistyttö joutui nukkumaan lattialla telttapatjalla.
Kokonaisuutena tuo Mozarabe osuus Malagasta Meridaan on ihan kiva reitti. Hyvin vaihteleva, on vuoristopolkuja, on maalaisteitä ja on hiukan asfalttiakin. Mutta yhtään liialta ei asfaltti ole tuntunut, jos vertaa muihin kulkemiimme caminoreitteihin. Kaupunkeja osuudella on mukavasti. Huippuna varmasti Cordoba, mutta myös Merida on näkemisen arvoinen. Molempiin kannattaa panostaa yksi vapaapäivä.
Moneen kertaan olemme maininneet siitä, kuinka Mozarabe reittiä voi jakaa viikon, kahden tai neljän viikon osuuksiin. Helpoksi sen tekee se, että kaikista "päätekaupungeista" pääsee kätevästi takaisin Malagaan, vaikka suoraan bussilla lentokentälle tarvittaessa.
Se Mozarabe osuudesta. Sitten neljäs muuttuva tekijä tällä caminolla oli osuus Via de la Platalla. Sillä osuudella se, että kuljimme normaalia kulkusuuntaa vastaan. Se oli monella tavalla mielenkiintoista. Suunnistuksellisesti ei ongelmia ollut. Reitti on niin hyvin merkitty, että ei maps'ia juurikaan tarvinnut käyttää, mutta olihan se hyvä varmistus. Reitin muistamisesta ei ollut tietoakaan, niin erilaiselta kaikki näyttää kun kulkee toiseen suuntaan. Ja olihan meidän edellisestä Via de la Platasta kulunut jo neljä vuotta.
Kovinkaan monta kommenttia väärään suuntaan kulkemisesta ei tullut. Sen sijaan meille oli yksi päivän arvausleikki aina se, kuinka monta vaeltajaa tulee vastaan. Ja tulihan heitä, kymmenkunta joka päivä. Hämmästyttävän monet kertoivat aloittaneensa caminonsa aina Cadiz'ista asti, eikä Sevillasta.
Meidän oli tietysti mahdotonta tietää kuinka monta minäkin päivänä on liikkeellä. Siksi aloimme hyvin pian varaamaan aina seuraavan illan majapaikan, jotta varmasti peti löytyy.
Yllättävän paljon oli albergue tarjonta muuttunut neljässä vuodessa. Niin kunnallisia, kuin yksityisiä albergueita oli lopetettu ja uusia, lähinnä yksityisiä oli tullut tilalle. Tietoa näistä muutoksista sai parhaiten Gronze. com sivustolta.
Sevillassa meidän piti olla alkuperäisen suunnitelman mukaan kaksi yötä. Mutta Norwegian muutti suunnitelmia. Ilmoitti muutoksesta onneksi hyvissä ajoin, että saimme veloituksetta peruttua toisen yön. Meille se ei niin suuri menetys ollut, mutta H&M'lle olisi suonut kokonaisen päivän aikaa tutustua yhteen maailman kauneimmista kaupungeista, tai ainakin Espanjan.
Mutta minkäs noille lentoyhtiöille teet. Itselleni tämä oli jo kolmas kerta peräkkäin, kun Norwegian on muuttanut paluulento järjestelyjä. Onneksi ei sentään vielä ole koko lento peruuntunut. Ja eihän se näin eläkeläiselle niin nuukaa ole, kunhan joskus kotiin pääsee. Itse lentoyhtiölle tällainen lentojen epävarmuus suurempaa haittaa tekee, kun matkustajat eivät uskalla tilata lentoja epävarmalta yhtiöltä.
Vielä vähän varusteista.
Kengät, vaeltajan tärkeimmät varusteet, olivat kaikilla ns. maastojuoksukengät. Salomon merkkiset, GoreTex sellaiset. Hyvät olivat, yhtään rakkoa tai muuta vaivaa ei kellään ollut. Arjalla kengät kuluttivat jo toista caminoa, eikä vieläkään pahempia kulumia tullut.
Vaatetus meillä itsellämme osui tällä kertaa erittäin hyvin kohdalleen. Lämpötilat olivat niin laidasta laitaan, että myös lämpimille vaatteille oli käyttöä. Ei siis kannettu Merino alusasuja eikä fleece puseroita turhaan.
Sadetta oli niin vähän, että ne kevyet "smurffiviitat" H&M'lla ajoivat asiansa. Makuupussit olivat ehdottomasti tarpeen, vaikka oikeasti albergueissa on kyllä peitot lisääntyneet. Itse silti mieluummin nukumme omissa makuupusseissa kuin usein tunkkaisien peittojen alla. Eikä sitä ötökkä mahdollisuuttakaan voi pois sulkea, vaikka mitään havaintoa sellaisista ei nytkään ollut.
Ruokailuvälineet oli hyvä olla. Uppokuumenninta ja kattilaa käytettiin monta kertaa aamukahvien keittämiseen. Toki usein olisi ollut mahdollisuus aamupalaan baareissa, mutta ajan ja vähän rahankin säästämiseksi oli kätevää laittaa aamupala itse.
Eväitä ja etenkin vettä tällä reitillä joutuu kuljettamaan. Etapit ovat pääsääntöisesti sellaisia, että baareja ei siellä ole. Kaikilla meillä oli repussa kuljetettavat kahden litran säiliöt, joista tulee letku ulos. Se on monella tavalla kätevä, etenkin siksi että vesi säilyy edes hieman viileänä jopa yli kolmen kymmenen asteen lämpötiloissa. Repun ulkopuolella olevassa pullossa saa iltapäivällä noissa lämmöissä jo teevettä. Juomavetenä käytimme pelkästään hanavettä, eikä kenelläkään ollut sen kanssa minkäänlaisia ongelmia.
Kaikki nämä varusteet kulkivat meillä jokaisella neljänkymmenen litran repuissa. Meillä oli reput jo usean caminon nähneitä ja H&M ostivat uudet, samoin Quechua merkkiset, Decathlon'ista.
Decathlon'ista ostettiin kaikille myös sauvat. Sauvat ovat ns. henkilökohtainen juttu. Meille"vanhuksille" ne antavat hyvää tukea kaikissa olosuhteissa. Nuorille jaloille ne saattavat tuntua turhilta, mutta säästäisivät ne nuortenkin jalkoja tuleviin vanhuuden caminoihin. Decathlon'in sauvat ovat todella laadukkaita, eikä sauvoja kannata kotoa kuljettaa ruumatavarana, kun ne maksoivat tällä kertaa 16.00€ pari. Ruumassa Norwegian veloittaa 30 euroa suuntaansa. Käsimatkatavarana niitä ei voi kuljettaa.
Kilometrejä meille kertyi yhteensä 689km. Kävelypäiviä tuli 33 päivää. Lisäksi pidettiin yksi lepopäivä. Päivää kohden keskiarvoksi tuli 21 km/ päivä, mikä on hiukan enemmän kuin meidän pitkäaikainen keskiarvo, tasan 20 km/ päivä.
Kustannuksista sen verran, että albergueissa majoituttiin 18 yötä. Niistä täysin ilmaisia oli 7 yötä. Loput maksoivat 217€ kahdelta hengeltä. Hostelleissa asuttiin loput, kaksi niistä oli hotelleja. Ne maksoivat yhteensä 550€ kahdelta hengeltä. Lisäksi tuli alkuun kaksi yötä Malagassa ja lopuksi yksi yö Sevillassa. Niiden kustannus oli 120€ kahdelta. Yhteensä siis majoituksiin meni 887 euroa kahdelta hengeltä.
Ruoka sun muut mukavuudet maksoivat minkä maksoivat. Totuuden nimessä on todettava, että eivät ne hinnat Espanjan maaseudulla ainakaan päätä huimaa. Esimerkiksi voi todeta, että kahvi + "palautusjuoma" pikkukylän baarissa oli kolme kertaa halvempaa kuin Malagalaisessa baarissa. Ja tulehduskipulääke pikkukylän apteekissa neljä kertaa halvempaa kuin Malagan apteekissa.
Lentomatkat menen tullen lennettiin Norwegian'illa. Ihan halvimpia ne eivät olleet, meno hiukan alle sata euroa hengeltä ja paluu hiukan päälle. Tarjouksista jos onnistuu varaamaan, saa ehkä selvästi halvemmalla, mutta niitä halvimpia kun on vain tietyille lennoille.
Kaikkiaan otsikon mukaisesti ihan kiva reitti. Ei yhtään hullumpaa ollut kulkea nuo polut toistamiseen. Henkisesti erittäin oivallinen reitti, jos esimerkiksi haluaa tilaa ja aikaa henkilökohtaiseen mietiskelyyn ja yksinäisyyteen. Näkemyksemme mukaan on myös turvallinen kulkea yksin. Tietysti kaksin aina kaunihimpi. Neljää henkilöä suurempi porukka tarvitsee sitten jo etukäteissuunnittelua ja varauksia, koska suuri osa majapaikoista on niin pieniä.
Uskonnollisuutta ajatellen moni muu reitti tarjoaa enemmän. On kuitenkin paljon itsestä kiinni se, miten aktiivisesti haluaa kirkollista elämää etsiä. Sitä kyllä löytyy, jos tuntee tarvetta sitä etsiä.
Tällainen oli tämä Camino. Tätä nyt sulatellaan, jos täällä pakkasissa mikään sulaa. Lämpimiksemme jo suunnittelemme tulevan kevään Caminoa. Se ei ihan vielä ole kokonaan hahmottunut, joten julkaisemme sen tuonnempana. Joka tapauksessa, jos Luoja suo, niin keväällä taas kävellään.
Vielä kerran, kiitos kaikille lukijoillemme. Tieto siitä, että meitä "seurataan" tuntuu mukavalta ja kannustaa kirjoittamaan blogiin kokemuksia ja joskus myös neuvoja. Toivottavasti joku hitunen on jollekin tulevalle vaeltajalle hyödyksi.
Hyviä vaelluksia heille, jotka laittavat repun selkään ja taipaleelle lähtevät.
Buen Camino Arja ja Kimmo
lauantai 2. marraskuuta 2019
maanantai 28. lokakuuta 2019
34. Päivä. Guillena - Sevilla. 22 km
Irlantilaiset ovat vauhdikasta seuraa. Sellaisia oli aloittelemassa caminoansa eilen illalla Guillenan albergue Luz del Caminolla.
Suurempaa riehaa me ei tarvittu viimeiselle illalle, kuin paikallisten mekkalointi Tv’n äärellä Sevillan voittaessa jalkapallo-ottelunsa. Pelin jälkeen hiivittiin hiljaa yöpuulle. Hyvät unet nukuttiin jokainen.
Majoituksen hintaan kuulunut aamupala oli kelpo sellainen. Jo 6.30 otettiin ensi askeleet lämpimässä aamussa. Sevillaan päin tultaessa on noin puolet matkasta lievästi sanottuna tylsää, tasaista, viivasuoraa hiekkatietä. Mitään ei menetä, vaikka pimeässä kävelee.
Hiekkatie kun loppuu, niin tullaan Santiponce kaupunkiin. Siellä juotiin välikahvit. Siitä eteen päin reitti kulkee jo oikeastaan koko ajan Camas nimisen esikaupungin katuja.
Kadulla on kuumaa, sanotaan laulussa. Niin tosiaan on näillä Sevillan seuduilla. Tänään onneksi jonkinlainen harso lievensi pahinta kuumuutta. Juuri kun olimme tulossa keskustaan saimme iloisen vastaanoton noin parin sadan koululaisen joukolta, olivat opettajineen ”retkellä” caminohengessä. Opettajilla oli kaikilla caminopaidat päällä. Nuoret taputtivat ja hurrasivat meille hikisille vastaantulijoille.
Kello kaksitoista se sitten loppui. Tämän caminon käveleminen. Suoraan tultiin Sevillan linja-autoasemalle. Ostettiin liput huomiseksi Malagaan. Siitä jatkettiin majapaikan toimistolle ja päästiin heti suoraan majoittumaan.
Hieno kämppä oli varattu vähän umpimähkään. Central Suites vuokraa tavallisia huoneistoja edullisesti ja tämä Triana kaupunginosassa oleva on kyllä luxus tasoa. Kuvassa talo ulkoa päin.
Jokainen Camino päättyy aikanansa. Tänään oli tämän vuoro. Kävelty on 689 kilometriä hyvin vaihtelevia espanjalaisia teitä ja polkuja. 33 päivää käveltiin ja yksi täysi lepopäivä pidettiin.
Tänä iltana rentoudutaan ja nautitaan Sevillan nähtävyyksistä. Yritämme lähipäivinä saada aikaan jonkinlaisen yhteenvedon koko retkestä.
Joka tapauksessa jo nyt suuri kiitos mukana olleille lukijoille. Teitä oli jälleen runsaasti. Kiitos myös kommentoineille, niitäkin on aina kiva saada. Valitettavasti niihin vastaaminen jotenkin ei toimi tässä blogiohjelmassa. Kiitos vielä kerran.
Sevilla vaikenee illanviettoon......,,,,.,
Suurempaa riehaa me ei tarvittu viimeiselle illalle, kuin paikallisten mekkalointi Tv’n äärellä Sevillan voittaessa jalkapallo-ottelunsa. Pelin jälkeen hiivittiin hiljaa yöpuulle. Hyvät unet nukuttiin jokainen.
Majoituksen hintaan kuulunut aamupala oli kelpo sellainen. Jo 6.30 otettiin ensi askeleet lämpimässä aamussa. Sevillaan päin tultaessa on noin puolet matkasta lievästi sanottuna tylsää, tasaista, viivasuoraa hiekkatietä. Mitään ei menetä, vaikka pimeässä kävelee.
Hiekkatie kun loppuu, niin tullaan Santiponce kaupunkiin. Siellä juotiin välikahvit. Siitä eteen päin reitti kulkee jo oikeastaan koko ajan Camas nimisen esikaupungin katuja.
Kadulla on kuumaa, sanotaan laulussa. Niin tosiaan on näillä Sevillan seuduilla. Tänään onneksi jonkinlainen harso lievensi pahinta kuumuutta. Juuri kun olimme tulossa keskustaan saimme iloisen vastaanoton noin parin sadan koululaisen joukolta, olivat opettajineen ”retkellä” caminohengessä. Opettajilla oli kaikilla caminopaidat päällä. Nuoret taputtivat ja hurrasivat meille hikisille vastaantulijoille.
Kello kaksitoista se sitten loppui. Tämän caminon käveleminen. Suoraan tultiin Sevillan linja-autoasemalle. Ostettiin liput huomiseksi Malagaan. Siitä jatkettiin majapaikan toimistolle ja päästiin heti suoraan majoittumaan.
Hieno kämppä oli varattu vähän umpimähkään. Central Suites vuokraa tavallisia huoneistoja edullisesti ja tämä Triana kaupunginosassa oleva on kyllä luxus tasoa. Kuvassa talo ulkoa päin.
Jokainen Camino päättyy aikanansa. Tänään oli tämän vuoro. Kävelty on 689 kilometriä hyvin vaihtelevia espanjalaisia teitä ja polkuja. 33 päivää käveltiin ja yksi täysi lepopäivä pidettiin.
Tänä iltana rentoudutaan ja nautitaan Sevillan nähtävyyksistä. Yritämme lähipäivinä saada aikaan jonkinlaisen yhteenvedon koko retkestä.
Joka tapauksessa jo nyt suuri kiitos mukana olleille lukijoille. Teitä oli jälleen runsaasti. Kiitos myös kommentoineille, niitäkin on aina kiva saada. Valitettavasti niihin vastaaminen jotenkin ei toimi tässä blogiohjelmassa. Kiitos vielä kerran.
Sevilla vaikenee illanviettoon......,,,,.,
sunnuntai 27. lokakuuta 2019
33. Päivä. Castilblanco de los Arroyos - Guillena. 18 km
Toistakymmentä kenkäparia oli illalla Castilblancon kunnallisen alberguen kenkätelineessä. Yö sujui yllättävänkin hiljaisesti, ei siis kovinkaan monta kuorsaajaa. Ovet ei ihme kyllä narisseet, ja suurehkossa nukkumatilasa ilmaa riitti. Sakeusaste vaihteli.
Yllättävää oli sekin, että porukka oli keskimäärin melko nuorta. Meidän joukkue nosti selvästi keski-ikää.
Kelloja oli joku yöllä siirtänyt, tai ainakin viisareita. Saatiin siis toipua yksi tunti lisää eilisen retkestä. Hyvin nukkujat käyttivät ylimääräisen tunnin. Vasta vähän ennen seitsemää alkoivat ensimmäiset hiippailla aamupesuillensa.
Pienessä keittiössä alkoikin jo olla hässäkkää, kun heräilevät lähtijät yrittivät saada aamupalansa kaikki yhtä aikaa ja päästä nopeasti liikkeelle. Kaikilla muilla on siis se pitkä päivä edessä, paitsi meidän joukkueella. Ei siis mitään kiirettä pidetty.
Oli mukava löysäillä lähtemisen kanssa. Yleensähän me ollaan turhankin tunnollisesti lähteneet aikaisin liikkeelle. Nyt kun aurinkokin oli noussut tuntia aikaisemmin, tuntui jopa oudolta lähteä niin valoisaan, siis klo kahdeksan, jolloin alberguesta pitää lähteä.
Eikä sittenkään vielä lähdetty, vaan mentiin Tito’n baariin kahville. Siis tämä Tito’n baari on se lähin, jossa eilen menu maksoi 8€/hengeltä.
No, niin, lopulta sitten tien päälle. Tämän päivän etappi oli taas mukavaa käveltävää. Parempaa ja välillä vähän kivisempää, mutta maasto-osuutta kaiken aikaa. Pyöräilijöitä oli liikkeellä runsaasti. Myös muutama hurjapää moottoripyörällä. Sunnuntai kun on, niin tietenkin myös metsästäjiä.
Sen sijaan se mitä ounasteltiin ei toteutunut. Tuli ainoastaan kolme peregrinoa. Kumma juttu. Olisi luullut että lauantaina olisi lähtenyt suurempi joukko Sevillasta.
Mitäpä siitä. Se on täysin sattumaa, kuinka monta innokasta laittaa repun selkäänsä minäkin päivänä. Usein vain käy niin, että juuri viikonlopun päivinä lähtee ne suurimmat joukot.
Noo, me kuitenkin käveltiin. Ja nautittiin sunnuntai päivän tunnelmasta ja aivan täydellisestä kävelyilmasta. Lämpeni iltapäivää kohti. Perille kun tultiin Guillena’an, asteltiin suoraan kirkon vierellä olevaan baariin. Mittari näytti jo +32 astetta ja ai että huurteinen oli paikallaan.
Olisi kirkossa ollut messu meneillään, mutta ei toden totta ollut asiaa sisään niin hikisenä. Ulos sentään saarna kuului.
Klo 14.00 päästiin sisään taas varattuun majapaikkaan. Albergue La Luz on nimi. On lähes ensimmäinen talo kun tullaan Sevillasta päin. Yksityinen, siisti ja omistaja, rouva Pilar aivan fantastinen persoona.
Äkkiä käytiin suihkussa, sitten pika pikaa Pilar’in suosittelemaan paikkaan loistavalle menu’lle. Bar Frances on nimi ja menu’ n hinta sunnuntainakin 7€/ henkilö.
Paremmassa paikassa ei tämän Caminon viimeistä iltaa voisi viettää, kuin tämän alberguen upealla kattoterassilla lämpötilan ollessa kutakuinkin siedettävissä lukemissa. + 35-36 astetta.
Harmi vaan, että tämä loppuu huomenna.......... tämä Camino.
Yllättävää oli sekin, että porukka oli keskimäärin melko nuorta. Meidän joukkue nosti selvästi keski-ikää.
Kelloja oli joku yöllä siirtänyt, tai ainakin viisareita. Saatiin siis toipua yksi tunti lisää eilisen retkestä. Hyvin nukkujat käyttivät ylimääräisen tunnin. Vasta vähän ennen seitsemää alkoivat ensimmäiset hiippailla aamupesuillensa.
Pienessä keittiössä alkoikin jo olla hässäkkää, kun heräilevät lähtijät yrittivät saada aamupalansa kaikki yhtä aikaa ja päästä nopeasti liikkeelle. Kaikilla muilla on siis se pitkä päivä edessä, paitsi meidän joukkueella. Ei siis mitään kiirettä pidetty.
Oli mukava löysäillä lähtemisen kanssa. Yleensähän me ollaan turhankin tunnollisesti lähteneet aikaisin liikkeelle. Nyt kun aurinkokin oli noussut tuntia aikaisemmin, tuntui jopa oudolta lähteä niin valoisaan, siis klo kahdeksan, jolloin alberguesta pitää lähteä.
Eikä sittenkään vielä lähdetty, vaan mentiin Tito’n baariin kahville. Siis tämä Tito’n baari on se lähin, jossa eilen menu maksoi 8€/hengeltä.
No, niin, lopulta sitten tien päälle. Tämän päivän etappi oli taas mukavaa käveltävää. Parempaa ja välillä vähän kivisempää, mutta maasto-osuutta kaiken aikaa. Pyöräilijöitä oli liikkeellä runsaasti. Myös muutama hurjapää moottoripyörällä. Sunnuntai kun on, niin tietenkin myös metsästäjiä.
Sen sijaan se mitä ounasteltiin ei toteutunut. Tuli ainoastaan kolme peregrinoa. Kumma juttu. Olisi luullut että lauantaina olisi lähtenyt suurempi joukko Sevillasta.
Mitäpä siitä. Se on täysin sattumaa, kuinka monta innokasta laittaa repun selkäänsä minäkin päivänä. Usein vain käy niin, että juuri viikonlopun päivinä lähtee ne suurimmat joukot.
Noo, me kuitenkin käveltiin. Ja nautittiin sunnuntai päivän tunnelmasta ja aivan täydellisestä kävelyilmasta. Lämpeni iltapäivää kohti. Perille kun tultiin Guillena’an, asteltiin suoraan kirkon vierellä olevaan baariin. Mittari näytti jo +32 astetta ja ai että huurteinen oli paikallaan.
Olisi kirkossa ollut messu meneillään, mutta ei toden totta ollut asiaa sisään niin hikisenä. Ulos sentään saarna kuului.
Klo 14.00 päästiin sisään taas varattuun majapaikkaan. Albergue La Luz on nimi. On lähes ensimmäinen talo kun tullaan Sevillasta päin. Yksityinen, siisti ja omistaja, rouva Pilar aivan fantastinen persoona.
Äkkiä käytiin suihkussa, sitten pika pikaa Pilar’in suosittelemaan paikkaan loistavalle menu’lle. Bar Frances on nimi ja menu’ n hinta sunnuntainakin 7€/ henkilö.
Paremmassa paikassa ei tämän Caminon viimeistä iltaa voisi viettää, kuin tämän alberguen upealla kattoterassilla lämpötilan ollessa kutakuinkin siedettävissä lukemissa. + 35-36 astetta.
Harmi vaan, että tämä loppuu huomenna.......... tämä Camino.
lauantai 26. lokakuuta 2019
32. Päivä. Almaden de la Plata - Castilblanco de los Arroyos 30 km
Casa Reloij oli sinänsä laadukas majapaikka. Mutta sijainti aivan keskusaukion laidalla ja perjantai-ilta. Se ei ihan nappivalinta ollut.
Ensin lapset ilakoivat aukiolla puoleen yöhön. Sitten kapakastatulijat örisivät ikkunan alla. Ja jonkun koira haukkui heidät kaikki.
Siihen kun lisää kaksi miestä viereisessä huoneessa, ei ovea välissä, molemmat kuorsasivat, toinen jutteli unissaan ja toinen paiskoi ovia vessassa käydessään neljän aikaan.
Arvaatte kyllä. Ei vaikea. Nukkuminen jäi minimiin. Kunnallinen albergue olisi ollut sivummalla, tällä kertaa. Edellisellä kerralla se oli keskusaukion laidalla. Ota näistä nyt sitten selvää. Neljässä vuodessa tuntuu kaikki muuttuneen.
Niin sitä sitten noustiin aamutoimille jo ennen viittä. Syötiin ja klo 5.30 astuttiin ulos lämpimään aamuun. Oikeastaan vielä yöhön.
Päivän retki alkoi jälleen kuntotestillä. Sellainen puolen tunnin rypistys. Paremmin se sujui nyt kuin viime kerralla pitkän päivän päätteeksi.
Sekä ylä- että alamäki on nyttemmin paljon helpompi kävellä, kun on tehty ihan oikea tie molempiin.
Alas kun selviydyttiin viileni ilma huomattavasti. Ei ollut merino alusasu liikaa heillä, joilla sellaiset oli. Useampi tunti piti kävellä jopa koko ajan viilenevässä, pimeässä aamussa.
Taivas oli kirkas. Tähtiä ja hauskasti alakantillaan lepäävää kuujuustoa ihasteltiin. Muutama kirkas tähdenlentokin havaittiin.
Sierra Norte luonnonpuisto sai uinua aamun sarastuksessa. Otsalamput sammuivat vasta kun pidettiin evästauko puisto-osuuden ainoan maatilan piha-alueella. Kohta tauon jälkeen tuli vastaan ensimmäinen porukka ”oikeaan” suuntaan meneviä.
Siitä ei kovin paljoa enää ollut puisto-osuutta, ennen kuin siirryttiin asfaltille. Sitä sitten talsittiin hyvää vauhtia Castilblankoon saakka. Hiljaista oli maantiellä, kun on lauantai. Muutama metsästäjä koirankoppeineen, sekä joitakin ihan järkeä vailla olevia moottoripyöräilijöitä.
Castilblancossa pysähdyttiin heti ensimmäiseen supermarkettiin. Varmuuden vuoksi. Ja niinhän se oli, että pian meidän käynnin jälkeen kauppa meni kiinni. Eikä aukea illalla kun on se kuuluisa lauantai.
Albergue löytyi helpost ja yhtä helposti hyvä ruokapaikka lähistältä. Yllättävän runsaasti on vaeltajia ilmaantunut slberguelle. Toki paikkoja on vielä vapaana. Tämä on kunnallinen ja maksu on donativo. Hyvät olot täällä on, jos ei ihan liikaa tule porukkaa. Hieno ilma ulkona houkuttelee kyllä porukkaa istumaan ulkoterassilla. Niitä täällä on jopa kaksi. Pieni keittiö ja kaksi kylppäriä täydentävät talon.
Hyvin me selvittiin rankaksi ennustetusta 30 kilometrin etapista. Aamun viileyden jälkeen ilma oli mainio kävelemiseen. Perille ehdittiin hyvissä ajoin ennen iltapäivän kuuminta aikaa. Silloin mittari näytti +26 asteen lukemia,
Vielä pari lyhyehköä päivää ennen kuin tämäkin camino siirtyy sinne muisteltavien joukkoon.
Ensin lapset ilakoivat aukiolla puoleen yöhön. Sitten kapakastatulijat örisivät ikkunan alla. Ja jonkun koira haukkui heidät kaikki.
Siihen kun lisää kaksi miestä viereisessä huoneessa, ei ovea välissä, molemmat kuorsasivat, toinen jutteli unissaan ja toinen paiskoi ovia vessassa käydessään neljän aikaan.
Arvaatte kyllä. Ei vaikea. Nukkuminen jäi minimiin. Kunnallinen albergue olisi ollut sivummalla, tällä kertaa. Edellisellä kerralla se oli keskusaukion laidalla. Ota näistä nyt sitten selvää. Neljässä vuodessa tuntuu kaikki muuttuneen.
Niin sitä sitten noustiin aamutoimille jo ennen viittä. Syötiin ja klo 5.30 astuttiin ulos lämpimään aamuun. Oikeastaan vielä yöhön.
Päivän retki alkoi jälleen kuntotestillä. Sellainen puolen tunnin rypistys. Paremmin se sujui nyt kuin viime kerralla pitkän päivän päätteeksi.
Sekä ylä- että alamäki on nyttemmin paljon helpompi kävellä, kun on tehty ihan oikea tie molempiin.
Alas kun selviydyttiin viileni ilma huomattavasti. Ei ollut merino alusasu liikaa heillä, joilla sellaiset oli. Useampi tunti piti kävellä jopa koko ajan viilenevässä, pimeässä aamussa.
Taivas oli kirkas. Tähtiä ja hauskasti alakantillaan lepäävää kuujuustoa ihasteltiin. Muutama kirkas tähdenlentokin havaittiin.
Sierra Norte luonnonpuisto sai uinua aamun sarastuksessa. Otsalamput sammuivat vasta kun pidettiin evästauko puisto-osuuden ainoan maatilan piha-alueella. Kohta tauon jälkeen tuli vastaan ensimmäinen porukka ”oikeaan” suuntaan meneviä.
Siitä ei kovin paljoa enää ollut puisto-osuutta, ennen kuin siirryttiin asfaltille. Sitä sitten talsittiin hyvää vauhtia Castilblankoon saakka. Hiljaista oli maantiellä, kun on lauantai. Muutama metsästäjä koirankoppeineen, sekä joitakin ihan järkeä vailla olevia moottoripyöräilijöitä.
Castilblancossa pysähdyttiin heti ensimmäiseen supermarkettiin. Varmuuden vuoksi. Ja niinhän se oli, että pian meidän käynnin jälkeen kauppa meni kiinni. Eikä aukea illalla kun on se kuuluisa lauantai.
Albergue löytyi helpost ja yhtä helposti hyvä ruokapaikka lähistältä. Yllättävän runsaasti on vaeltajia ilmaantunut slberguelle. Toki paikkoja on vielä vapaana. Tämä on kunnallinen ja maksu on donativo. Hyvät olot täällä on, jos ei ihan liikaa tule porukkaa. Hieno ilma ulkona houkuttelee kyllä porukkaa istumaan ulkoterassilla. Niitä täällä on jopa kaksi. Pieni keittiö ja kaksi kylppäriä täydentävät talon.
Hyvin me selvittiin rankaksi ennustetusta 30 kilometrin etapista. Aamun viileyden jälkeen ilma oli mainio kävelemiseen. Perille ehdittiin hyvissä ajoin ennen iltapäivän kuuminta aikaa. Silloin mittari näytti +26 asteen lukemia,
Vielä pari lyhyehköä päivää ennen kuin tämäkin camino siirtyy sinne muisteltavien joukkoon.
perjantai 25. lokakuuta 2019
31. Päivä. El Real de la Jara - Almaden de la Plata 14 km
Eilinen Alojamiento de Peregrinos El Real de la Jara’ssa oli kelvollinen. Tosin huoneet erittäin pieniä, ahtaita ja kerrossängyissä ei kaiteita. Ehkä joillekin paha juttu.
Täällä Almaden’issa saimme vinkkiä, että Alojamiento Molina olisi täysin toisenlainen. Tilaa on ja ei kerrossänkyjä lainkaan. Tämä vinkiksi heille, jotka suunnittelevat caminoa Via de la Platalle.
Hyvin me kyllä nukuttiin ahtaassakin huoneessa. Canadalainen pariskunta oli meidän lisäksi.toisessa huoneessa.
Vasta kahdeksalta lähdettiin taipaleelle. Ja kyllä oli etappi. Kaunista, niin kaunista. Kuin jossain paratiisissa olisi ollut. Ilmakin lämpeni heti kun aurinko nousi. Alhaalla laaksoissa oli aamulla pikkumittarissamme ainoastaan +5 astetta.
Reitti polveili mahtavasti välillä aika korkeallakin ja välillä laskeuduttiin jyrkästikin. Kymmeniä karjatilojen portteja avattiin ja suljettiin.
Laajoilla laitumilla oli pääasiassa tummia Iberian possuja. Muutamilla tiloilla myös vuohia sekä lampaita.
Hissukseen edettiin ja nautittiin ja katseltiin eläinten touhuja. Monta taukoa pidettiin kauniista säästä herkutellen. Possut tulivat uteliaina otuksina pyörimään jaloissa ja ” juttelemaan” outojen kulkijoiden kanssa, kai se on sitä ”siansaksaa” mitä ne röhkivät. Iloisia ja onnellisia ne joka tapauksessa ovat täällä tammenterhoja tonkiessaan ja useissa lätäköissä piehtaroidessaan.
Kirjaimellisesti pieni varoituskin paratiisin vaaroista saatiin taas kerran. Polulla se oli, pikkuinen kyy. Että aina pitää muistaa vähän hätistellä, jos puskapissalle aikoo.
Jo yhden aikaan oltiin perillä ja heti päästiin sisään varattuun majapaikkaan. Casa Reloij on alberguen nimi. Viihtyisän tuntuinen, meidän huoneessa neljä tavallista petiä. Ei siis kerros- sellaisia. Toisessa huoneesssa on korkeat kerrossängyt. On keittiö, jääkaappi, mikro ja kohtuullinen kylppäri.
Pikkukävelyn etäisyydellä on ravintola Casa Concha, jossa menu del Peregrino oli 8.50 hengeltä. Ja kyllä oli maukasta se Iberian possunkyljys, jota toiseksi lautaseksi otettiin.
Dia Market kauppakin kylästä löytyy, jos jollain vielä on intoa laittaa itse ruokaa pitkän, uuvuttavan päivän jälkeen.
Sellainen se päivä on, jos Plataa kävelee normaaliin suuntaan. Meillä se päivä on edessä huomenna. Luultavasti hiukan helpompi tähän vastakkaiseen suuntaan.
Noo, kävellään ensin ja katsotaan huomen illalla, kuinka uupuneita ollaan. Se on siis 30 kilometriä ja lämpöä ennustetaan iltapäiväksi sellaiset +27 astetta.
Tossua toisen eteen, silleen se menee.................
Täällä Almaden’issa saimme vinkkiä, että Alojamiento Molina olisi täysin toisenlainen. Tilaa on ja ei kerrossänkyjä lainkaan. Tämä vinkiksi heille, jotka suunnittelevat caminoa Via de la Platalle.
Hyvin me kyllä nukuttiin ahtaassakin huoneessa. Canadalainen pariskunta oli meidän lisäksi.toisessa huoneessa.
Vasta kahdeksalta lähdettiin taipaleelle. Ja kyllä oli etappi. Kaunista, niin kaunista. Kuin jossain paratiisissa olisi ollut. Ilmakin lämpeni heti kun aurinko nousi. Alhaalla laaksoissa oli aamulla pikkumittarissamme ainoastaan +5 astetta.
Reitti polveili mahtavasti välillä aika korkeallakin ja välillä laskeuduttiin jyrkästikin. Kymmeniä karjatilojen portteja avattiin ja suljettiin.
Laajoilla laitumilla oli pääasiassa tummia Iberian possuja. Muutamilla tiloilla myös vuohia sekä lampaita.
Hissukseen edettiin ja nautittiin ja katseltiin eläinten touhuja. Monta taukoa pidettiin kauniista säästä herkutellen. Possut tulivat uteliaina otuksina pyörimään jaloissa ja ” juttelemaan” outojen kulkijoiden kanssa, kai se on sitä ”siansaksaa” mitä ne röhkivät. Iloisia ja onnellisia ne joka tapauksessa ovat täällä tammenterhoja tonkiessaan ja useissa lätäköissä piehtaroidessaan.
Kirjaimellisesti pieni varoituskin paratiisin vaaroista saatiin taas kerran. Polulla se oli, pikkuinen kyy. Että aina pitää muistaa vähän hätistellä, jos puskapissalle aikoo.
Jo yhden aikaan oltiin perillä ja heti päästiin sisään varattuun majapaikkaan. Casa Reloij on alberguen nimi. Viihtyisän tuntuinen, meidän huoneessa neljä tavallista petiä. Ei siis kerros- sellaisia. Toisessa huoneesssa on korkeat kerrossängyt. On keittiö, jääkaappi, mikro ja kohtuullinen kylppäri.
Pikkukävelyn etäisyydellä on ravintola Casa Concha, jossa menu del Peregrino oli 8.50 hengeltä. Ja kyllä oli maukasta se Iberian possunkyljys, jota toiseksi lautaseksi otettiin.
Dia Market kauppakin kylästä löytyy, jos jollain vielä on intoa laittaa itse ruokaa pitkän, uuvuttavan päivän jälkeen.
Sellainen se päivä on, jos Plataa kävelee normaaliin suuntaan. Meillä se päivä on edessä huomenna. Luultavasti hiukan helpompi tähän vastakkaiseen suuntaan.
Noo, kävellään ensin ja katsotaan huomen illalla, kuinka uupuneita ollaan. Se on siis 30 kilometriä ja lämpöä ennustetaan iltapäiväksi sellaiset +27 astetta.
Tossua toisen eteen, silleen se menee.................
torstai 24. lokakuuta 2019
30. Päivä. Monesterio. - El Real de la Jara. 20 km
Jos oli eilinen Hostel Extremadura majapaikkana hotelli tasoa albergue hinnalla, niin oli meille suositeltu ravintola kioskitasoa Michelin hinnalla. Onneksi pizza ja leipä illalla piti pahimman nälän kurissa.
Aamulla vitkasteltiin lähtemisen kanssa. Omat kahvit keitettiin ja sitten vielä mentiin baariin uusille kahveille. Yksi syy vitkasteluun oli se, että aamu valkenisi, koska tiesimme parhaimpien mahdollisuuksien nähdä kotkia olevan heti päivän etapin alkupäässä.
Aamu oli viileä, +7astetta. Oli pilviä ja oli sumuja niillä vuorilla, missä viime kerralla näimme kotkia kymmenittäin. Nyt ei ensimmäistäkään.
Monasterio’n kaupunki on korkealla, siksikin siellä on niin kylmä. Kirjaimellisesti oli kärsitty vilua ja nälkää. Siksi oli hyvä laskeutua alas kauniiseen laaksoon heti päivän aluksi. Nopeasti ilma lämpeni ja pilvet kaikkosivat. Laaksossa oli täysin erilainen kasvisto kuin muualla. Vehreää kuin sademetsässä.
Suunnistajalla riitti tehtäviä. Oli kaksi aika haastavaa monen tien risteys hässäkkää. Toinen niistä toi yllätyskahvit. Useita rakennuksia oli ilmestynyt reitille, yksi niistä mahdottoman iso ravintola.
Loppuosa reitistä kulki kauniiden laidunmaiden kautta. Ihasteltiin sitä kuinka onnellisilta kaikki eläimet vaikuttivat. Possut kuopimassa rautatammien alla. Hevoset laitumillaan, niiden silmistä sen näkee kuinka tyytyväisiä ne ovat elämäänsä. Lampaiden pikkukaritsat määkimässä emojensa perässä.
Parina iltana tässä on TV’stä katseltu, kuinka mahdottomia tulvia on ollut Camino Norten alueella, Cantabriassa,. Tulvat kuljettavat autot nippuun ja viisi ihmistä on kateissa. Ja täällä joet huutavat kuivuuttaan. Vettä, vettä, vettä tarvittaisiin lisää. Kuvassa todella on joki, eikä mikään tie.
Luvattuun aikaan, tasan klo kaksi astuttiin sisään Alojamiento Peregrinos alberguen ovesta. Passintarkastus sujui nopeasti ja sillä aikaa hätäisimmät oli jo suihkussa. Hospitalera opasti hyvän ruokapaikan. Ehkä kilometri alberguelta keskustaan. Kirkon vierellä on Meson La Cochera. Siellä saatiin aivan loistava menu 9€/ henkilö hintaan. Lähempänä on baari El Chati (kuvassa alla) ja sitä vastapäätä on kauppa. Eli alberguellakin voi ruoan laittaa, jos on ehtinyt ennen kahta kauppaan, jolloin siesta alkaa. Uudelleen kauppa aukesi klo 17.30.
Jos oli pari päivää havaittavissa arktista ilmapiiriä, niin tänään alberguen terassilla tunnelma oli ihan muuta. Shortsitkin tuntui liialta, ja pyykin kuivumista ei tarvinnut odotella.
Tällaista tänään Via de la Platalla, säät vaihtelee........,.. me sen kun vain kävellään............
Aamulla vitkasteltiin lähtemisen kanssa. Omat kahvit keitettiin ja sitten vielä mentiin baariin uusille kahveille. Yksi syy vitkasteluun oli se, että aamu valkenisi, koska tiesimme parhaimpien mahdollisuuksien nähdä kotkia olevan heti päivän etapin alkupäässä.
Aamu oli viileä, +7astetta. Oli pilviä ja oli sumuja niillä vuorilla, missä viime kerralla näimme kotkia kymmenittäin. Nyt ei ensimmäistäkään.
Monasterio’n kaupunki on korkealla, siksikin siellä on niin kylmä. Kirjaimellisesti oli kärsitty vilua ja nälkää. Siksi oli hyvä laskeutua alas kauniiseen laaksoon heti päivän aluksi. Nopeasti ilma lämpeni ja pilvet kaikkosivat. Laaksossa oli täysin erilainen kasvisto kuin muualla. Vehreää kuin sademetsässä.
Suunnistajalla riitti tehtäviä. Oli kaksi aika haastavaa monen tien risteys hässäkkää. Toinen niistä toi yllätyskahvit. Useita rakennuksia oli ilmestynyt reitille, yksi niistä mahdottoman iso ravintola.
Loppuosa reitistä kulki kauniiden laidunmaiden kautta. Ihasteltiin sitä kuinka onnellisilta kaikki eläimet vaikuttivat. Possut kuopimassa rautatammien alla. Hevoset laitumillaan, niiden silmistä sen näkee kuinka tyytyväisiä ne ovat elämäänsä. Lampaiden pikkukaritsat määkimässä emojensa perässä.
Parina iltana tässä on TV’stä katseltu, kuinka mahdottomia tulvia on ollut Camino Norten alueella, Cantabriassa,. Tulvat kuljettavat autot nippuun ja viisi ihmistä on kateissa. Ja täällä joet huutavat kuivuuttaan. Vettä, vettä, vettä tarvittaisiin lisää. Kuvassa todella on joki, eikä mikään tie.
Luvattuun aikaan, tasan klo kaksi astuttiin sisään Alojamiento Peregrinos alberguen ovesta. Passintarkastus sujui nopeasti ja sillä aikaa hätäisimmät oli jo suihkussa. Hospitalera opasti hyvän ruokapaikan. Ehkä kilometri alberguelta keskustaan. Kirkon vierellä on Meson La Cochera. Siellä saatiin aivan loistava menu 9€/ henkilö hintaan. Lähempänä on baari El Chati (kuvassa alla) ja sitä vastapäätä on kauppa. Eli alberguellakin voi ruoan laittaa, jos on ehtinyt ennen kahta kauppaan, jolloin siesta alkaa. Uudelleen kauppa aukesi klo 17.30.
Jos oli pari päivää havaittavissa arktista ilmapiiriä, niin tänään alberguen terassilla tunnelma oli ihan muuta. Shortsitkin tuntui liialta, ja pyykin kuivumista ei tarvinnut odotella.
Tällaista tänään Via de la Platalla, säät vaihtelee........,.. me sen kun vain kävellään............
keskiviikko 23. lokakuuta 2019
29. Päivä. Fuente de Cantos. - Monesterio. 21 km
Casa Vicente oli ihan kelpo paikka. Huoneet ei niin häävit ole, mutta ei ole hintakaan. Aamulla isäntä tarjosi kahvit ennen taipaleelle lähtöä.
Ilma oli viileä, +7 astetta. Ei satanut. Reitti oli tällä kertaa selkeä, pimeässäkin. Koko ajan oli pientä ylämäkeä. Aamun valjettua nähtiin miten upeassa maisemassa oltiin. Hetkittäin erittäin korkealla. Kuin yhdestä suusta totesimme, kuinka kaunista toisaalta voi olla täysin ruskea peltomaisema.
Muutama maajussi töissä traktoreineen, eläimiä laajoilla laitumilla. Runsaasti on hevosia niin täällä kuin muuallakin Espanjassa.
Parin tunnin kävelyn jälkeen maisema muuttui. Alkoi tulla puustoa ja tie muuttui mäkisemmäksi. Ikivanhoissa kiviaitauksissa alkoi olla yhä enemmän ruskeaksi paahtuneita possuja. No, ehkä se on tietty possurotu, joka on ruskea.
Puut metsiköissä, missä possut elävät ovat Rautatammia ja niiden terhoja ne possut kuopivat ja natustelevat puiden alta. Ja sanotaan, että juuri siitä ravinnosta tulee se erikoinen, hienostunut maku, joka nimenomaan Iberian kinkuissa on.
Yksi pieni joen ylityskin oli tämän päivän etapilla. Siitä selvittiin kuivin jaloin. Muuten päivä oli viileä, noin + 10 maksimissaan aina viime kilometreille saakka, jolloin aurinko tuli esiin.
Päivän viileydestä johtuen kävelyvauhti oli niin kova, että olimme perillä Monesteriossa jo tuntia aikaisemmin kuin olimme arvioineet.
Heti kyllä päästiin sisään varaamaamme hostelliin. Hostel Extremadura on loistava. Hotellitasoa albergue hinnalla. Siis kahden hengen huone, jossa on oma kylppäri, lämmitys ja TV hintaan 26 euroa yöltä. Siistit huoneet ja aivan keskustan tuntumassa.
Varaamislinjalla tässä edelleen jatketaan. Toistaiseksi tällä Via de la Plata osuudella on vastaan tullut joka päivä se kymmenkunta vaeltajaa. Koska vaan siihen voi yks’kaks tulla toinen mokoma lisää ja silloin alkaa albergueiden kapasiteetti olla kovilla.
Eipä se varaaminen niin iso homma ole. Sen kun soittaa vaan..........
Ja sitten taas ei kun kävelee.............. sellaista se on, elämä Caminolla. Hyvin yksinkertaista.
Ilma oli viileä, +7 astetta. Ei satanut. Reitti oli tällä kertaa selkeä, pimeässäkin. Koko ajan oli pientä ylämäkeä. Aamun valjettua nähtiin miten upeassa maisemassa oltiin. Hetkittäin erittäin korkealla. Kuin yhdestä suusta totesimme, kuinka kaunista toisaalta voi olla täysin ruskea peltomaisema.
Muutama maajussi töissä traktoreineen, eläimiä laajoilla laitumilla. Runsaasti on hevosia niin täällä kuin muuallakin Espanjassa.
Parin tunnin kävelyn jälkeen maisema muuttui. Alkoi tulla puustoa ja tie muuttui mäkisemmäksi. Ikivanhoissa kiviaitauksissa alkoi olla yhä enemmän ruskeaksi paahtuneita possuja. No, ehkä se on tietty possurotu, joka on ruskea.
Puut metsiköissä, missä possut elävät ovat Rautatammia ja niiden terhoja ne possut kuopivat ja natustelevat puiden alta. Ja sanotaan, että juuri siitä ravinnosta tulee se erikoinen, hienostunut maku, joka nimenomaan Iberian kinkuissa on.
Yksi pieni joen ylityskin oli tämän päivän etapilla. Siitä selvittiin kuivin jaloin. Muuten päivä oli viileä, noin + 10 maksimissaan aina viime kilometreille saakka, jolloin aurinko tuli esiin.
Päivän viileydestä johtuen kävelyvauhti oli niin kova, että olimme perillä Monesteriossa jo tuntia aikaisemmin kuin olimme arvioineet.
Heti kyllä päästiin sisään varaamaamme hostelliin. Hostel Extremadura on loistava. Hotellitasoa albergue hinnalla. Siis kahden hengen huone, jossa on oma kylppäri, lämmitys ja TV hintaan 26 euroa yöltä. Siistit huoneet ja aivan keskustan tuntumassa.
Varaamislinjalla tässä edelleen jatketaan. Toistaiseksi tällä Via de la Plata osuudella on vastaan tullut joka päivä se kymmenkunta vaeltajaa. Koska vaan siihen voi yks’kaks tulla toinen mokoma lisää ja silloin alkaa albergueiden kapasiteetti olla kovilla.
Eipä se varaaminen niin iso homma ole. Sen kun soittaa vaan..........
Ja sitten taas ei kun kävelee.............. sellaista se on, elämä Caminolla. Hyvin yksinkertaista.
tiistai 22. lokakuuta 2019
28. Päivä. Zafra. - Fuente de Cantos. 24 km
Zafrassa riitti ihmettelemistä. Kauniita rakennuksia, upeita puistoja. Kerrankin kierroksella nenä opasti paremmin kuin maps. me. Pastelleria löytyi oitis, ja kummasti nenä haistoi rahankin, kun piti etsiä tietty pankkiautomaatti rahavarojen täydentämiseksi. Sekin löytyi heti.
Zafrassa on vanha linna keskellä kaupunkia kunnostettu Parador hotelliksi. On viisi tähteä ja Ferrareita pihalla. Espanjassa on runsaasti Parador hotelleja, jotka on valtion kustantamana entisöity vanhoista luostareista tai linnoista, kuten tämä Zafrassa.
Ihan viittä tähteä ei ollut peregrinojen aamiaisella Vincent van Gogh alberguella. Hospitalero Antonio oli laittanut hyvät kahvit, mehut ja vähän purtavaa pöytään. Kyllä silläkin peregrino taipaleellensa tälläytyi.
Me saimme maistaa oikein kunnolla, mitä on suunnistaa reittiä pimeällä vastasuuntaan. Meinasi jo porukalla usko loppua, kun maps vei meidät ihan keskelle ratapihaa, vanhan ja uuden asemarakennuksen välistä lastauslaiturien ohi ja ratakiskojen yli.
Itse olin luottavainen, kun viivan päällä käveltiin. Ehkä siellä oikeaan suuntaan on joku uusi reititys, mutta eihän sitä vastasuuntaan voi löytää.
Niin me sitten vain edettiin ja vajaan tunnin kuluttua löydettiin itsemme Puebla de Sancho Perez kylästä. Vieläkin oli pimeää, kun komeasti koristellun kirkon edessä siunailtiin, että olipas aamu. Seikkailu siitä paremmasta päästä.
Loppupäivän etappi oli melko tylsää kivisen hiekkatien tallustamista. Calzadilla de los Barros kylä piristi hiukan. Kaupasta jäätelöt, kun taaskaan ei baaria auki.
Siitä oli vielä kuusi kilometriä, matkalla yksi kunnon vesieste, onneksi oli joku rakentanut laudoista pikkuisen sillan, jota pitkin pääsi kuivin jaloin kiertämään.
Päivä oli sään osalta loistava kävelyyn. Aamulla +7astetta. Sitten asteittain sai vähentää vaatetusta aina shortseihin ja t-paitaan, kun puolen päivän jälkeen meni jo yli +20’nen. Vastaantulijoilla, joita oli taas kymmenkunta, oli vaatetusta paljonkin enemmän johtuen suht’ voimakkaasta pohjoisen suunnalta tulevasta vastatuulesta.
Olimme varanneet huoneet Casa Vicente’sta. Tilatessa arvelimme olevamme perillä noin klo kaksi. Ja niinhän se oli tasan, kun astuimme ovesta sisään. Tyttöäkin nauratti, kun muisti että olin sanonut mas o menos.
Varaamislinjalle tässä ollaan menty, kun kulkijoita näyttää olevan ja majapaikat ovat rajatut. Yhtään ei voi arvata, minkälainen porukka sieltä on tulossa vastaan.
Toinen asia, joka pistää varaamaan on se, että alberguet ovat paljon muuttuneet muutamassa vuodessa. Ei voi yhtään laskea sen varaan, että mennään samaan kuin viime kerralla.
Noo, oman mielenkiintonsa se tuo tähän vastarannan kiiskien elämään, ettei liian helppoa olisi.
Zafrassa on vanha linna keskellä kaupunkia kunnostettu Parador hotelliksi. On viisi tähteä ja Ferrareita pihalla. Espanjassa on runsaasti Parador hotelleja, jotka on valtion kustantamana entisöity vanhoista luostareista tai linnoista, kuten tämä Zafrassa.
Ihan viittä tähteä ei ollut peregrinojen aamiaisella Vincent van Gogh alberguella. Hospitalero Antonio oli laittanut hyvät kahvit, mehut ja vähän purtavaa pöytään. Kyllä silläkin peregrino taipaleellensa tälläytyi.
Me saimme maistaa oikein kunnolla, mitä on suunnistaa reittiä pimeällä vastasuuntaan. Meinasi jo porukalla usko loppua, kun maps vei meidät ihan keskelle ratapihaa, vanhan ja uuden asemarakennuksen välistä lastauslaiturien ohi ja ratakiskojen yli.
Itse olin luottavainen, kun viivan päällä käveltiin. Ehkä siellä oikeaan suuntaan on joku uusi reititys, mutta eihän sitä vastasuuntaan voi löytää.
Niin me sitten vain edettiin ja vajaan tunnin kuluttua löydettiin itsemme Puebla de Sancho Perez kylästä. Vieläkin oli pimeää, kun komeasti koristellun kirkon edessä siunailtiin, että olipas aamu. Seikkailu siitä paremmasta päästä.
Loppupäivän etappi oli melko tylsää kivisen hiekkatien tallustamista. Calzadilla de los Barros kylä piristi hiukan. Kaupasta jäätelöt, kun taaskaan ei baaria auki.
Siitä oli vielä kuusi kilometriä, matkalla yksi kunnon vesieste, onneksi oli joku rakentanut laudoista pikkuisen sillan, jota pitkin pääsi kuivin jaloin kiertämään.
Päivä oli sään osalta loistava kävelyyn. Aamulla +7astetta. Sitten asteittain sai vähentää vaatetusta aina shortseihin ja t-paitaan, kun puolen päivän jälkeen meni jo yli +20’nen. Vastaantulijoilla, joita oli taas kymmenkunta, oli vaatetusta paljonkin enemmän johtuen suht’ voimakkaasta pohjoisen suunnalta tulevasta vastatuulesta.
Olimme varanneet huoneet Casa Vicente’sta. Tilatessa arvelimme olevamme perillä noin klo kaksi. Ja niinhän se oli tasan, kun astuimme ovesta sisään. Tyttöäkin nauratti, kun muisti että olin sanonut mas o menos.
Varaamislinjalle tässä ollaan menty, kun kulkijoita näyttää olevan ja majapaikat ovat rajatut. Yhtään ei voi arvata, minkälainen porukka sieltä on tulossa vastaan.
Toinen asia, joka pistää varaamaan on se, että alberguet ovat paljon muuttuneet muutamassa vuodessa. Ei voi yhtään laskea sen varaan, että mennään samaan kuin viime kerralla.
Noo, oman mielenkiintonsa se tuo tähän vastarannan kiiskien elämään, ettei liian helppoa olisi.
maanantai 21. lokakuuta 2019
27. Päivä. Villafranca de los Barros. - Zafra 20 km
Ilta alberguella ( albergue Extrenatura) oli rauhallinen, vaikka porukkaa oli talon täydeltä. Uutiset Catalonian tilanteesta täyttävät TV kanavat, juurikaan muuta ei nyt uutisiin mahdu.
Aikaisin herättiin, omat kahvit keitettiin, puoli seitsemän aikoihin lähdettiin. Yöllä oli satanut, nyt oli pilvetöntä ja melkoisen viileää, +8 astetta.
Suunnistaminen pimeässäkin oli helppoa.......... kunnes......... yksi ”vetävä” hiekkatie imaisi väärään suuntaan. Vajaa kilometri sitä ehdittiin mennä, ennen kuin lamppu syttyi. Ei kun takaisin.
Aikamoinen siltahässäkkä siinä olikin selvitettävänä. Siitä kun löydettiin eteen päin oli tienvarressa joukko oliiviTyöntekijöitä lämmittelemässä suuren nuotion äärellä.
Polttivat poisleikattuja kasvustoja.
Reitti jatkui yhä vain autiommalla maaseudulla. Polusta ei voinut erehtyä, kun molemmin puolin oli piikkilanka-aidat. Vesiesteitä oli sentään yöllisen sateen jäljiltä. Niitä väistellessä sai kyllä kenkiin taas mukavan punaisen sävytyksen. Ja lahkeisiin myös.
Yhdentoista aikoihin tultiin Los Santos de Maimona kylään. Baari ei tietysti ollut auki,, kun on maanantai. Katutyöntekijät opastivat yhteen puistoon, missä oli churro kioski. Hyvät churrot täti paistoi. Suklaan/ kaakaon kanssa olivat kerrassaan mainiot. Eipä olla niin hyviä aikaisemmin saatukaan.
Pienessä kylässä on suuri kirkko, ja siinä suuret, komeat ovet.
Maimona kylän jälkeen oli edessä päivän kuntotesti. Kilometrin matkalla nousua 140 metriä vertikaalista, eli 14% kuten kuvakin kertoo.
Sen jälkeen enää yhden possutilan ohi ja tultiin Zafra’n kaupunkiin.
Zafra on suurehko, muslimien tänne perustama kaupunki. Kauniita taloja on runsaasti, sellainen on myös albergue Vincent Van Coch. Rsuhallinen musiikki soi oleskelutiloissa, ystävällinen hospitalero kirjasi sisään ja opasti talon tavat.
Aivan vieressä on hyvä ravintola, mutta alberguella on myös hyvä keittiö, jos itse haluaa kokata. Dia maxi ei ole kaukana suurine valikoimineen. Hyvätasoinen albergue maksaa 12€/ hengeltä ja siihen hintaan kuuluu myös aamupala.. muistimmme mukaan ihan kunnollinen.
Olipa miellyttävä kävelypäivä tänään. Lämpötila oli ihanteellinen. Jo ekalla tauolla sai ottaa puserot lahkeet pois. Iltapäivällä alberguen kattoterassilla sai paistatella kesäiseen tapaan.
Nyt ennuste lupailee huomattavasti viilenevää huomisesta eteen päin. Pohjoisesta tulee hyvin kylmää. Onneksi se on meille myötätuulta, ja onhan meillä lämpimiä vaatteita. Eipä ole sitten niitäkään turhaan kannettu jo monta viikkoa.
Tuskin nyt sentään lunta tulee..........,
Aikaisin herättiin, omat kahvit keitettiin, puoli seitsemän aikoihin lähdettiin. Yöllä oli satanut, nyt oli pilvetöntä ja melkoisen viileää, +8 astetta.
Suunnistaminen pimeässäkin oli helppoa.......... kunnes......... yksi ”vetävä” hiekkatie imaisi väärään suuntaan. Vajaa kilometri sitä ehdittiin mennä, ennen kuin lamppu syttyi. Ei kun takaisin.
Aikamoinen siltahässäkkä siinä olikin selvitettävänä. Siitä kun löydettiin eteen päin oli tienvarressa joukko oliiviTyöntekijöitä lämmittelemässä suuren nuotion äärellä.
Polttivat poisleikattuja kasvustoja.
Reitti jatkui yhä vain autiommalla maaseudulla. Polusta ei voinut erehtyä, kun molemmin puolin oli piikkilanka-aidat. Vesiesteitä oli sentään yöllisen sateen jäljiltä. Niitä väistellessä sai kyllä kenkiin taas mukavan punaisen sävytyksen. Ja lahkeisiin myös.
Yhdentoista aikoihin tultiin Los Santos de Maimona kylään. Baari ei tietysti ollut auki,, kun on maanantai. Katutyöntekijät opastivat yhteen puistoon, missä oli churro kioski. Hyvät churrot täti paistoi. Suklaan/ kaakaon kanssa olivat kerrassaan mainiot. Eipä olla niin hyviä aikaisemmin saatukaan.
Pienessä kylässä on suuri kirkko, ja siinä suuret, komeat ovet.
Maimona kylän jälkeen oli edessä päivän kuntotesti. Kilometrin matkalla nousua 140 metriä vertikaalista, eli 14% kuten kuvakin kertoo.
Sen jälkeen enää yhden possutilan ohi ja tultiin Zafra’n kaupunkiin.
Zafra on suurehko, muslimien tänne perustama kaupunki. Kauniita taloja on runsaasti, sellainen on myös albergue Vincent Van Coch. Rsuhallinen musiikki soi oleskelutiloissa, ystävällinen hospitalero kirjasi sisään ja opasti talon tavat.
Aivan vieressä on hyvä ravintola, mutta alberguella on myös hyvä keittiö, jos itse haluaa kokata. Dia maxi ei ole kaukana suurine valikoimineen. Hyvätasoinen albergue maksaa 12€/ hengeltä ja siihen hintaan kuuluu myös aamupala.. muistimmme mukaan ihan kunnollinen.
Olipa miellyttävä kävelypäivä tänään. Lämpötila oli ihanteellinen. Jo ekalla tauolla sai ottaa puserot lahkeet pois. Iltapäivällä alberguen kattoterassilla sai paistatella kesäiseen tapaan.
Nyt ennuste lupailee huomattavasti viilenevää huomisesta eteen päin. Pohjoisesta tulee hyvin kylmää. Onneksi se on meille myötätuulta, ja onhan meillä lämpimiä vaatteita. Eipä ole sitten niitäkään turhaan kannettu jo monta viikkoa.
Tuskin nyt sentään lunta tulee..........,
sunnuntai 20. lokakuuta 2019
26. Päivä. Torremejia. - Villafranca de los Barros 27 km
Cafe Bar Rojo’n isäntä oli vitsikäs mies. Hieman meitä epäilytti, kun sanoi olevansa baarilla klo 5,25. Sunnuntaiaamuna. Mutta kyllä oli, kun kuudelta sinne menimme.
Pikku extrat laittoi vielä pöytään tostadoja odotellessa. Ja aamupala kuului hintaan, kun oli ottanut majoituksen ja menu’n.
Alberguella oli tosiaan pientä remonttia käynnissä, mutta ei ole kokonaan pois pelistä, vaikka ovella lappu, cerrado, onkin. Baarille kun menee niin peti löytyy.
Isot tostadat, isot kahvit. Sitten taipaleelle. Päivän reitti oli selkeä. Ei paljon tarvinnut suunnistaa. Lähes viivasuoraa tietä läpi loppumattomien viinitarhojen. Viiniä, viiniä ja aina vaan viiniä. Paikka paikoin oli oliivipuitakin. Monet viinilajikkeet olivat vielä korjaamatta, eli maistiaisia oli saatavilla puskista. Tosin puskiin kun pistäytyi, niin sai kenkiinsä ikävän kerroksen punaista savea. Oli näet satanut yöllä.
Muutamia juoksijoita tuli vastaan sunnuntain aamulenkillään. Sitten lähes tarkalleen päivän etapin puolivälissä tuli ensimmäinen peregrino pariskunta. australialaisia. Pieni väli, sitten kymmenkunta muuta.
Hyvä oli hyväpintaista, tasaista tietä astella. Vauhti oli huimaa, omastakin mielestä. Viileähkö sää vauhditti, ei satanut, puolipilvistä ja kohtalainen tuuli oli myötäistä meille. Suunnistaminen ainakin tänään oli helppoa kuin heinänteko. Reitillä on niin tiuhaan opaspaaluja, että maps’ia ei juurikaan tarvittu. Paalun päällä oleva nuolikuvio kertoo kulkusuunnan.
Kaupunkiin tultaessa vastaan alkoi tulla poliisiauton perässä hevosvaljakoita. Niitä tuli ja tuli, aina vaan lisää. Oli vanhoja kiesiä ja oli uusia vankkureita, oli yhden hevosen, oli parivaljakoita ja jokunen nelivaljakkokin. Kyydissä kaiken ikäisiä kaupunkilaisia,
Viimeisinä tuli vielä yksittäisiä ratsukoita, vihon viimeisinä pikkuponeja rattaineen.
Mikähän lienee paraati ollut kyseessä. Aivan upea vastaanotto kuitenkin meille juuri kaupunkiin asteleville.
Sen havainnon nyt kuitenkin teimme, että vaikka kuinka kivaa ja herkullista on kulkea caminoa kohti aurinkoa, niin kuvien ottamista se hankaloittaa paljon, kun on aurinko aivan kohteen takana. Eli itse kohde tuppaa aina jäämään tummaksi, sorry siitä,
No, kuitenkin hyvävoimaisina tultiin perille tältäkin kohtuu’pitkältä etapilta. Olimme varanneet neljän hengen huoneen yksityiseltä alberguelta. Se löytyi helposti ja hyvä, mutta pikkuisen hintava menu tästä kulmilta. Sunnuntai kun on, niin on sunnuntaihinnat,
Suuremmin ei meidän vastavirtaan kulkeminen ole kommentteja aiheuttanut, toistaiseksi,..........
Askel kerrallaan edetään.......... ei se sen kummempaa ole, oli suunta sinne tai tänne.
Pikku extrat laittoi vielä pöytään tostadoja odotellessa. Ja aamupala kuului hintaan, kun oli ottanut majoituksen ja menu’n.
Alberguella oli tosiaan pientä remonttia käynnissä, mutta ei ole kokonaan pois pelistä, vaikka ovella lappu, cerrado, onkin. Baarille kun menee niin peti löytyy.
Isot tostadat, isot kahvit. Sitten taipaleelle. Päivän reitti oli selkeä. Ei paljon tarvinnut suunnistaa. Lähes viivasuoraa tietä läpi loppumattomien viinitarhojen. Viiniä, viiniä ja aina vaan viiniä. Paikka paikoin oli oliivipuitakin. Monet viinilajikkeet olivat vielä korjaamatta, eli maistiaisia oli saatavilla puskista. Tosin puskiin kun pistäytyi, niin sai kenkiinsä ikävän kerroksen punaista savea. Oli näet satanut yöllä.
Muutamia juoksijoita tuli vastaan sunnuntain aamulenkillään. Sitten lähes tarkalleen päivän etapin puolivälissä tuli ensimmäinen peregrino pariskunta. australialaisia. Pieni väli, sitten kymmenkunta muuta.
Hyvä oli hyväpintaista, tasaista tietä astella. Vauhti oli huimaa, omastakin mielestä. Viileähkö sää vauhditti, ei satanut, puolipilvistä ja kohtalainen tuuli oli myötäistä meille. Suunnistaminen ainakin tänään oli helppoa kuin heinänteko. Reitillä on niin tiuhaan opaspaaluja, että maps’ia ei juurikaan tarvittu. Paalun päällä oleva nuolikuvio kertoo kulkusuunnan.
Kaupunkiin tultaessa vastaan alkoi tulla poliisiauton perässä hevosvaljakoita. Niitä tuli ja tuli, aina vaan lisää. Oli vanhoja kiesiä ja oli uusia vankkureita, oli yhden hevosen, oli parivaljakoita ja jokunen nelivaljakkokin. Kyydissä kaiken ikäisiä kaupunkilaisia,
Viimeisinä tuli vielä yksittäisiä ratsukoita, vihon viimeisinä pikkuponeja rattaineen.
Mikähän lienee paraati ollut kyseessä. Aivan upea vastaanotto kuitenkin meille juuri kaupunkiin asteleville.
Sen havainnon nyt kuitenkin teimme, että vaikka kuinka kivaa ja herkullista on kulkea caminoa kohti aurinkoa, niin kuvien ottamista se hankaloittaa paljon, kun on aurinko aivan kohteen takana. Eli itse kohde tuppaa aina jäämään tummaksi, sorry siitä,
No, kuitenkin hyvävoimaisina tultiin perille tältäkin kohtuu’pitkältä etapilta. Olimme varanneet neljän hengen huoneen yksityiseltä alberguelta. Se löytyi helposti ja hyvä, mutta pikkuisen hintava menu tästä kulmilta. Sunnuntai kun on, niin on sunnuntaihinnat,
Suuremmin ei meidän vastavirtaan kulkeminen ole kommentteja aiheuttanut, toistaiseksi,..........
Askel kerrallaan edetään.......... ei se sen kummempaa ole, oli suunta sinne tai tänne.
lauantai 19. lokakuuta 2019
25. Päivä. Merida. - Torremejia. 15 km
Ennustettiin eilen, että tulee mielenkiintoinen päivä. Ja se siitä todella tuli. Aamupalalle mentiin lähimpään baariin. Camarera ei antanut meidän istua sisällä, käski ulos, tarkoitti terassille. Kiitos ja näkemiin. Mentiin seuraavaan baariin.
Komeaa Meridan roomalaisaikaista siltaa pitkin lähdettiin astelemaan. Suunnistaminen vasten reittiä oli helppoa. Itse asiassa oli jopa vihreät nuolet opastamassa. Aikansa käveltiin kivikkoista maalaistietä. Viiniviljelmiä oli runsaasti tien varrella. Maistuivat.
Ennustettu sade tuli vähän etuajassa. Paljon ei satanut, sellaista pientä tihkua. Parin tunnin kävelyn jälkeen alkoi tulla porukkaa vastaan. Yhteensä kuusi laskettiin.
Reippain askelin edettiin tihkusateessa, evästaukokin pidettiin. Siitä kun jatkettiin, tuli vastaan vuohilauma paimenen perässä.
Juttutuokio pidettiin, sitten taas eteen päin. Hyvää, tasaista peltotietä aina Torremejia’n laidalle asti. Kohta oltiin jo alberguen ovella. Ovella oli lappu...... suljettu remontin takia.
Mitä ihmettä?????? Hetki mietittiin. Lähdettiin etsimään baaria. Sellainen löytyi, baari Millenium. Sillä on myös hostellihuoneita. Kysyttiin????? Neljän hengen huone sata euroa. Oho.
Alettiin katsella muita vaihtoehtoja. Seuraava kaupunki, vähän poissa reitiltä. Ei albergueta, muutama hotelli ja 15 km matkaa. Huomisen etapin kaupungissa on useampi albergue, matkaa 27 km. Bussi????. Taksi????? Ei hyvältä näytä.
Istuttiin kahvikupin ääressä ja ihmeteltiin. Yks’kaks välähti, vastapäätä oli toinen baari. Minäpä käyn kysymässä, olisko niillä huoneita.....
Si, si, albergue es mio. Sanoi mies. Kyllä löytyy huone neljälle. Siellä on vain pientä remonttia, jos ei se haittaa. No, ei varmasti.
Tuli avaamaan oven. Äkkiä heitettiin reput sisälle ja kiiruhdettiin Dia-Markettiin, joka oli juuri menossa kiinni klo 14.00, eikä avaudu enää illalla, kun on lauantai.
Ostokset alberguelle, sitten baarille menulle. Hyvä menu saatiinkin. Maksettiin, sitten aamulla aamupalalle, se kuuluu hintaan, sanoi isäntä. Kysyin, mihin aikaan, kun olemme aikaisia. Noo, miten aikaisia? Jo kuudelta lähdetään. Noo, mutta sehän sopii, me avaamme klo 5.25. Sanoi isäntä.
Asioilla on tapana järjestyä....... usein on saatu se huomata. Niin nytkin. Esimerkillistä palvelua oli tämä, kun vastakohtana oli se aamuinen täti, joka ajoi maksavan asiakkaansa kirjaimellisesti ulos.
Aterioinnin jälkeen palattiin alberguelle. Sinne oli tullut jo runsaasti lisää porukkaa. Remottimiehet oli poissa ja sähköt taas päällä. Ilmalämpöpumppujen asennus oli remontin aiheena.
Loppu hyvin, kaikki hyvin, niin kävi tänään vastarannan kiiskeille. Pienistä vastoinkäymisistä ei kannata caminolla hermostua. Kuppi kahvia eteen ja mietintämyssy päähän, niin kaikki järjestyy.
Nukutaan yön yli ja palataan huomenna vastarannalle..........
Komeaa Meridan roomalaisaikaista siltaa pitkin lähdettiin astelemaan. Suunnistaminen vasten reittiä oli helppoa. Itse asiassa oli jopa vihreät nuolet opastamassa. Aikansa käveltiin kivikkoista maalaistietä. Viiniviljelmiä oli runsaasti tien varrella. Maistuivat.
Ennustettu sade tuli vähän etuajassa. Paljon ei satanut, sellaista pientä tihkua. Parin tunnin kävelyn jälkeen alkoi tulla porukkaa vastaan. Yhteensä kuusi laskettiin.
Reippain askelin edettiin tihkusateessa, evästaukokin pidettiin. Siitä kun jatkettiin, tuli vastaan vuohilauma paimenen perässä.
Juttutuokio pidettiin, sitten taas eteen päin. Hyvää, tasaista peltotietä aina Torremejia’n laidalle asti. Kohta oltiin jo alberguen ovella. Ovella oli lappu...... suljettu remontin takia.
Mitä ihmettä?????? Hetki mietittiin. Lähdettiin etsimään baaria. Sellainen löytyi, baari Millenium. Sillä on myös hostellihuoneita. Kysyttiin????? Neljän hengen huone sata euroa. Oho.
Alettiin katsella muita vaihtoehtoja. Seuraava kaupunki, vähän poissa reitiltä. Ei albergueta, muutama hotelli ja 15 km matkaa. Huomisen etapin kaupungissa on useampi albergue, matkaa 27 km. Bussi????. Taksi????? Ei hyvältä näytä.
Istuttiin kahvikupin ääressä ja ihmeteltiin. Yks’kaks välähti, vastapäätä oli toinen baari. Minäpä käyn kysymässä, olisko niillä huoneita.....
Si, si, albergue es mio. Sanoi mies. Kyllä löytyy huone neljälle. Siellä on vain pientä remonttia, jos ei se haittaa. No, ei varmasti.
Tuli avaamaan oven. Äkkiä heitettiin reput sisälle ja kiiruhdettiin Dia-Markettiin, joka oli juuri menossa kiinni klo 14.00, eikä avaudu enää illalla, kun on lauantai.
Ostokset alberguelle, sitten baarille menulle. Hyvä menu saatiinkin. Maksettiin, sitten aamulla aamupalalle, se kuuluu hintaan, sanoi isäntä. Kysyin, mihin aikaan, kun olemme aikaisia. Noo, miten aikaisia? Jo kuudelta lähdetään. Noo, mutta sehän sopii, me avaamme klo 5.25. Sanoi isäntä.
Asioilla on tapana järjestyä....... usein on saatu se huomata. Niin nytkin. Esimerkillistä palvelua oli tämä, kun vastakohtana oli se aamuinen täti, joka ajoi maksavan asiakkaansa kirjaimellisesti ulos.
Aterioinnin jälkeen palattiin alberguelle. Sinne oli tullut jo runsaasti lisää porukkaa. Remottimiehet oli poissa ja sähköt taas päällä. Ilmalämpöpumppujen asennus oli remontin aiheena.
Loppu hyvin, kaikki hyvin, niin kävi tänään vastarannan kiiskeille. Pienistä vastoinkäymisistä ei kannata caminolla hermostua. Kuppi kahvia eteen ja mietintämyssy päähän, niin kaikki järjestyy.
Nukutaan yön yli ja palataan huomenna vastarannalle..........
perjantai 18. lokakuuta 2019
24. Päivä. Lepopäivä Meridassa. 0 km
Pilvinen päivä, +18 astetta. Hyvä sää kävellä.........aamupalalle lähimpään baariin. Vasta sitten kun on herännyt, ei mielellään ennen.
Camino Mozarabe osuus on nyt kävelty, meidän osalta toista kertaa, puolitoista vuotta sitten oltiin liikkeellä keväällä ja maisemat olivat aikalailla eri näköiset. Silloin luonto oli kukkeimmillaan, nyt on sadonkorjuun aika.
Keväällä sää oli paljon oikukkaampi. Yöt kylmiä ja sateen mahdollisuus suurempi. Myös tuulta syntyy keväällä enemmän, kun lämpötilaerot ovat suuria. Eli viluisten vaeltajien on parempi tulla tänne syksyllä. Tällä kertaa me olemme saaneet sadetta kunnolla vain yhtenä päivänä.
Vaikka onkin ollut lämmintä, ei enää lokakuussa kuitenkaan ylivoimaisen kuumaa. Toistaiseksi merinoasut ovat olleet repun painoina. Fleecepuserot laitettiin ensi kertaa eilen illalla parvekkeella iltaa istuttaessa.
Kevät tai syksy, luontoelämyksiä tällä reitillä riittää kumpanakin. Keväällä on vehreämpää ja enemmän lintujen ääniä. Tähän aikaan ei yksikään haikara kalisuttele nokkaansa kirkkojen katoilla suurissa risukasa pesissä. Nyt näkyy suuria pikkulintuparvia pusikoissa ja pelloilla etsimässä evästä muuttomatkalla Afrikan puolelle.
Paikalliset asukkaat, kotkat, niitä on nähty muutaman kerran pitämässä lentonäytöksiään vuorten välisissä ilmavirta nosteissa. Sen sijaan keväällä niin yleinen isohaarahaukka on poissa peltomaisemista.
Kuivaa on, niin rutikuivaa. Isoissa joissa on toki edes jotain, mutta pienemmät pölisevät siinä missä keväällä tulvi niin, että ei kahlaamallakaan yli päässyt. Nyt ei ole sen takia tarvinnut maanteitä kuluttaa. Eipä ole myöskään ollut kenkiin tiukasti tarttuvasta savesta harmia kulkijalle.
Paikallinen espanjalainen elämä, siitä täällä Andalucian ja Extremaduran mailla saa nauttia täysillä. Mozarabe reitti kulkee niin monen Pueblo Blancon, valkoisen kylän kautta, että kulkija saa paikallista elämää ja halutessaan kulttuuria ihan koko rahan edestä. Suuremmat kaupungit antavat vielä oman lisänsä häikäisevine nähtävyyksineen.
Cordoba oli ELÄMYS, mutta ei tämä Merida juurikaan huonommaksi jää. On täällä niin paljon Rooman ajan historiaa esillä. Enempää esittelemättä rohkaisen kaikkia lähtemään Mozarabelle ja itse näkemään ja kokemaan tämä kaikki.
Erinomainen caminoreitti ovat ensikertalaiset kumppanimme Helena ja Matti todenneet moneen kertaan. On niin kaikkea laidasta laitaan. Vaatimattomista, ilmaisista albergueista aina luxushotelleihin on vara valita majapaikkansa. Kävelyetapitkin ovat suht’koht inhimillisiä ja aina voi siirtyä etapin bussilla, jos syystä tai toisesta ei jaksa tai halua kävellä. Kamppeensa täällä kyllä joutuu itse kuljettamaan, kuljetuspalveluja ei löydy.
Meillä on mennyt 23 päivää ja käveltyä matkaa on tullut 478 kilometriä. Se tekee 21.7 km per päivä keskimäärin. Jokaisena päivänä on kävelty, tänään on ensimmäinen lepopäivä.
Tästä jatkamme huomenna Via de la Plataa etelään, kohti Sevillaa. Siitä tulee varmasti mielenkiintoista, kun kuljemme muita peregrinoja vastaan. Reitti on kerran kävelty, mutta siitä on useampi vuosi aikaa. Nykyajan vempeleet reittikarttoineen varmaan helpottavat suunnistamista. On se silti mielenkiintoista.
Saas nähdä, kuinka ”vastarannan kiiskien” käy........,,,,,,
Camino Mozarabe osuus on nyt kävelty, meidän osalta toista kertaa, puolitoista vuotta sitten oltiin liikkeellä keväällä ja maisemat olivat aikalailla eri näköiset. Silloin luonto oli kukkeimmillaan, nyt on sadonkorjuun aika.
Keväällä sää oli paljon oikukkaampi. Yöt kylmiä ja sateen mahdollisuus suurempi. Myös tuulta syntyy keväällä enemmän, kun lämpötilaerot ovat suuria. Eli viluisten vaeltajien on parempi tulla tänne syksyllä. Tällä kertaa me olemme saaneet sadetta kunnolla vain yhtenä päivänä.
Vaikka onkin ollut lämmintä, ei enää lokakuussa kuitenkaan ylivoimaisen kuumaa. Toistaiseksi merinoasut ovat olleet repun painoina. Fleecepuserot laitettiin ensi kertaa eilen illalla parvekkeella iltaa istuttaessa.
Kevät tai syksy, luontoelämyksiä tällä reitillä riittää kumpanakin. Keväällä on vehreämpää ja enemmän lintujen ääniä. Tähän aikaan ei yksikään haikara kalisuttele nokkaansa kirkkojen katoilla suurissa risukasa pesissä. Nyt näkyy suuria pikkulintuparvia pusikoissa ja pelloilla etsimässä evästä muuttomatkalla Afrikan puolelle.
Paikalliset asukkaat, kotkat, niitä on nähty muutaman kerran pitämässä lentonäytöksiään vuorten välisissä ilmavirta nosteissa. Sen sijaan keväällä niin yleinen isohaarahaukka on poissa peltomaisemista.
Kuivaa on, niin rutikuivaa. Isoissa joissa on toki edes jotain, mutta pienemmät pölisevät siinä missä keväällä tulvi niin, että ei kahlaamallakaan yli päässyt. Nyt ei ole sen takia tarvinnut maanteitä kuluttaa. Eipä ole myöskään ollut kenkiin tiukasti tarttuvasta savesta harmia kulkijalle.
Paikallinen espanjalainen elämä, siitä täällä Andalucian ja Extremaduran mailla saa nauttia täysillä. Mozarabe reitti kulkee niin monen Pueblo Blancon, valkoisen kylän kautta, että kulkija saa paikallista elämää ja halutessaan kulttuuria ihan koko rahan edestä. Suuremmat kaupungit antavat vielä oman lisänsä häikäisevine nähtävyyksineen.
Cordoba oli ELÄMYS, mutta ei tämä Merida juurikaan huonommaksi jää. On täällä niin paljon Rooman ajan historiaa esillä. Enempää esittelemättä rohkaisen kaikkia lähtemään Mozarabelle ja itse näkemään ja kokemaan tämä kaikki.
Erinomainen caminoreitti ovat ensikertalaiset kumppanimme Helena ja Matti todenneet moneen kertaan. On niin kaikkea laidasta laitaan. Vaatimattomista, ilmaisista albergueista aina luxushotelleihin on vara valita majapaikkansa. Kävelyetapitkin ovat suht’koht inhimillisiä ja aina voi siirtyä etapin bussilla, jos syystä tai toisesta ei jaksa tai halua kävellä. Kamppeensa täällä kyllä joutuu itse kuljettamaan, kuljetuspalveluja ei löydy.
Meillä on mennyt 23 päivää ja käveltyä matkaa on tullut 478 kilometriä. Se tekee 21.7 km per päivä keskimäärin. Jokaisena päivänä on kävelty, tänään on ensimmäinen lepopäivä.
Tästä jatkamme huomenna Via de la Plataa etelään, kohti Sevillaa. Siitä tulee varmasti mielenkiintoista, kun kuljemme muita peregrinoja vastaan. Reitti on kerran kävelty, mutta siitä on useampi vuosi aikaa. Nykyajan vempeleet reittikarttoineen varmaan helpottavat suunnistamista. On se silti mielenkiintoista.
Saas nähdä, kuinka ”vastarannan kiiskien” käy........,,,,,,
torstai 17. lokakuuta 2019
23. Päivä. San Pedro. - Merida. 15 km
Kirkas kuu valaisi tietä. Aurinko nukkui vielä jossain vuorten takana, odottaen uuden päivävuoron alkamista. Aamu oli lämpimämpi kuin muutamat aikaisemmat. Pilvistä, ei satanut. Sateen uhka kyllä roikkui alapilvissä.
Maalaistietä tallattiin. Moottoritie oli lähellä vasemmalla. Muutama auto joutui töräyttelemään meille, kun ei niitä kuultu moottoritien jylinän seasta.
Mottoritiellä nähtiin lukuisia poliisiauto karavaaneja ajavan Madrid’in suuntaan. Todennäköisesti matkalla Catalonian mellakoita rauhoittamaan. Illan uutisissa oltiin juuri nähty, kuinka pääministeri Sanzhes käski lisää poliiseja alueelle, kun ei tilanne ala rauhoittua.
Seitsemän kilometriä hurahti nopeasti auringon aloittaessa oman päivävuoronsa. Tultiin Trujillanos kaupunkiin. Mekkala baarin suunnalla kertoi että auki on. Kahvit ja tostadat kaikessa rauhassa. Ei ollut kiirettä.
Pontsot kaivettiin esille, mutta edelleen sade pysyi poissa. Kaunista kaupunkia oli kiva jatkaa eteen päin. Kukkia on edelleen silmää miellyttämässä, ja niistä pidetään hyvää huolta.
Trujillanos’in jälkeen reitti jatkui hiekkatietä pitkin aina Merida’n liepeille saakka. Jo ennen puolta päivää asteltiin Merida’n historialliseen kaupunkiin ohi Camino Mozarabe’en erikoistuneen koulun.
Olimme varanneet huoneet Zeus hotellista. Sisään pääsimme oitis. Suihkut ja pyykit ensin, sitten syömään. Nälkä jo oli, vaikka päivän etappi oli lyhyenlainen.
Tutussa kaupungissa oli helppo löytää hyvä ruokapaikka, kokeiltu on jo niin monta. Casa Nano oli valinta, eikä petytty. Cocinero del Mundo’a kiiteltiin lähtiessä, eikä aiheetta.
Albergue käytiin katsastamassa. Täydeltä näytti pyykkinarun pituudesta päätellen. 16 paikkainen albergue täyttyy nopeasti ja on muutenkin aika alkeellinen ja ahdas.
Meillä on nyt hyvät olot. Reput saavat huilata ja vähän myös kantajat. On niitä kilometrejä tullut jo liki viisi sataa. Niinpä pidämme huomenna ihan kokonaisen vapaapäivän tutustuen kaupungin runsaisiin nähtävyyksiin monien muiden turistien tavoin.....
Ilman reppuja...... kaikessa rauhassa............
Maalaistietä tallattiin. Moottoritie oli lähellä vasemmalla. Muutama auto joutui töräyttelemään meille, kun ei niitä kuultu moottoritien jylinän seasta.
Mottoritiellä nähtiin lukuisia poliisiauto karavaaneja ajavan Madrid’in suuntaan. Todennäköisesti matkalla Catalonian mellakoita rauhoittamaan. Illan uutisissa oltiin juuri nähty, kuinka pääministeri Sanzhes käski lisää poliiseja alueelle, kun ei tilanne ala rauhoittua.
Seitsemän kilometriä hurahti nopeasti auringon aloittaessa oman päivävuoronsa. Tultiin Trujillanos kaupunkiin. Mekkala baarin suunnalla kertoi että auki on. Kahvit ja tostadat kaikessa rauhassa. Ei ollut kiirettä.
Pontsot kaivettiin esille, mutta edelleen sade pysyi poissa. Kaunista kaupunkia oli kiva jatkaa eteen päin. Kukkia on edelleen silmää miellyttämässä, ja niistä pidetään hyvää huolta.
Trujillanos’in jälkeen reitti jatkui hiekkatietä pitkin aina Merida’n liepeille saakka. Jo ennen puolta päivää asteltiin Merida’n historialliseen kaupunkiin ohi Camino Mozarabe’en erikoistuneen koulun.
Olimme varanneet huoneet Zeus hotellista. Sisään pääsimme oitis. Suihkut ja pyykit ensin, sitten syömään. Nälkä jo oli, vaikka päivän etappi oli lyhyenlainen.
Tutussa kaupungissa oli helppo löytää hyvä ruokapaikka, kokeiltu on jo niin monta. Casa Nano oli valinta, eikä petytty. Cocinero del Mundo’a kiiteltiin lähtiessä, eikä aiheetta.
Albergue käytiin katsastamassa. Täydeltä näytti pyykkinarun pituudesta päätellen. 16 paikkainen albergue täyttyy nopeasti ja on muutenkin aika alkeellinen ja ahdas.
Meillä on nyt hyvät olot. Reput saavat huilata ja vähän myös kantajat. On niitä kilometrejä tullut jo liki viisi sataa. Niinpä pidämme huomenna ihan kokonaisen vapaapäivän tutustuen kaupungin runsaisiin nähtävyyksiin monien muiden turistien tavoin.....
Ilman reppuja...... kaikessa rauhassa............
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)