Tomar -Alvaiazere - Ansiāo

 Tänään oli julman kylmää. Tuntui, että Siperian ilmasto oli saapunut Portugaliin. Merinot alla ja toppatakit yllä tultiin ulos kohtuullisen aamupalan jälkeen.

Ulkona oli +7 astetta, mutta se tuuli oli karmea. Asemarakennuksen edessä oli muutama taxi. Me otettiin yksi niistä.

Ajettiin ensin etapin puoliväliin, noin 16 km. Sitten reput selkään ja eteen päin.

Melkoisen mäkistä oli reitti. Komeita eucalyptus metsiä ja isoja korkkitammia.

Päivän loppupuolella oli vielä aika monta kilometriä ison tien laitaa. Siellä se vastatuuli iskikin oikein voimalla.!

Oltiin metsäosuudella vähennetty vaatteta ja nyt alkoi palella, molempia,

Vastaan tuli pari tyttöä reput selässä. Olivat kävelemässä  sinisten nuolien opastamana. Siis Fatimaan.

Alvaiazereen tultiin vähän ennen kolmea. Onneksi löydettiin aika pian ruokapaikka. Mutta sielläkin pitivät mokomat ovia auki koko ajan. Eikä enää kehdattu siinä alkaa lisäämään vaatteita.

Syötyä kello oli jo yli kolme, eli päästiin sisään hostelliin. Olihan meillä tieto, että albergue Pinheiros on kelpo albergue. Mutta nyt haluttiin lämpöä, takuuvarmasti. Ja sitä täällä Residencial Bras hostellilla on riittämiin. Ja toinen hyvä puoli on se, että ei tarvitse niin kovin aikaisin aamulla lähteä.

Kyllä alkaa meillä molemmilla jo takki tyhjentyä yli viiden viikon reissun jälkeen. Tänäänkin tuli kävelyä kauppareissun jälkeen 19,5 km. Koitetaan nyt vielä muutama päivä sinnitellä. Aikaa meillä on juuri sopivasti kävellä tosi lyhyitä etappeja.

Aamulla ei tosiaan pidetty kiirettä. Liikkeelle klo 10.00. Ensin ulos kaupungista. Aika pian selvisi, että päivän etapista puolet on melkoista ylämäkeä. Ylimmillään käytiin n.450 metrin korkeudella.

Ja olihan runsaasti tuollaista kivikkoista polkua. Siinä oli nilkat kovilla. Lähinnä alamäissä. Se reppu kun edelleen painoi ihan liikaa. Ja matkaa tuli kuitenkin taas 16 kilometriä.

Päivä oli kaunis ja aurinkoinen. Ihan pieni pohjoisvirtaus piti ilman viileänä. Muutama pieni taajama oli matkalla. Niissäkin enimmäkseen ”remonttikohteita”. Jopa yksi Cantinhokin on joskus ollut. Nyt sekin lähes rauniona.

Vaikka polku oli monesti kivinen ja kaita, oli luonto kaunista. Maisemat komeat, kun niin korkealla oltiin.

Vähän ennen kolmea oltiin perillä Ansião’ssa. Oltiin varattu hostelli. Albergueta täällä ei ole. Iloinen yllätys oli kun isäntäväki otti ystävällisesti vastaan ja ohjasi heidän ravintolaan lounaalle. Hyvät kana-ateriat saatiin. Sitten huoneelle lepuuttamaan jalkoja. Nukuttiinkin.

Ilta pimeni. Käytiin pastellariassa ja kaupassa. Oli ulkona taas niin mahdottoman kylmä. Pohdittiin jatkamista. Lyhyitä etappeja oli tiedossa. Mutta, mutta. Kaksi donativo albergueta. Hrtrrr. Eikä mitään hostelleja tarjolla.

Siitäpä sitten päätettiin, että meidän tämänkertainen camino oli tässä. On tässä tullut kävelyä ihan riittävä määrä. Kuusi viikkoa on oltu taipaleella. Reppuselässä kävelyä tuli yhteensä 392 km. Sitten vielä suuri määrä kaupunkikävelyä päälle. Mehän oltiin alkuun ihan turisteina etelä rannikolla.

Ei meidän edes pitänyt näin pitkälle kävellä. Siis kahden päivän päähän Coimbrasta. Mutta kun se reitti siellä etelämpänä oli niin haasteellinen lähinnä majoitusten suhteen, niin tultiin sitten pidemmälle kuin oltiin ajateltu.

Eiköhän tämä tällaisille ikäihmisille riitä täyttämään päivittäisen liikkumisen kriteerit. Ollaan onnellisia ja kiitollisia, että saatiin tällainen retki vielä tehtyä.

Halusimme tutustua paremmin eteläiseen Portugaliin. Nyt se ollaan nähty. Paljon on saatu oppia maan tavoista. Ne poikkeavat jonkin verran espanjalaisista tavoista. 

Kiitettävän paljon on saatu höpistä paikallisten ihmisten kanssa. Portugalin kieli on kyllä puhuttuna melkoisen outoa, mutta ihmeen hyvin on tultu toimeen.

Portugalilaiset tykkäävät tulla juttusille. Kyllä ne asiat saadaan selvitettyä. Jos ei muuten niin viimeistään google kääntäjän avulla.

Kiitos vielä matkakumppanille hyvin sujuneesta  retkestä. Vähän erilaisesta Caminosta. Nurkumatta jaksoit kantaa aivan liian painavaa reppua kaikki haasteelliset päivät

Ikää alkaa meillä olla. Onneksi meillä molemmilla on vielä valoa vintillä ja joskus nämä Caminot pitää ymmärtää lopettaa.Toden näköisesti tämä tulee jäämään meidän viimeiseksi. Ei silti, koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan.

Santarem - Golega - Tomar

 Ei ollut ihan paras aamu Santaremin hostellillla. Yö nukuttiin aika levottomasti, kun oli laitettu aikainen herätys kännyköihin.

No sitten unenpöpperöisenä sain ensimmäiseksi keittiössä kapselikeittimeen kapselin niin jumiin, että ei auttanut kuin kiehauttaa vettä ja ottaa nescafe käyttöön.

Ajallaan päästiin matkaan, kolme kilometriä piti ensin kävellä juna-asemalle. Junalla päästiin kymmenisen kilometriä kylään, joka on reitillä. Maksoi peräti 1.60 hengeltä.

Kävellen  jatkettiin. Kohta tultiin sellaiseen pellonreunaan, jossa oli aiempien sateiden jäljiltä sellaiset kura urat, että kengät saivat uuden värityksen ja kilon lisää painoa.

Samaan aikaan ilma lämpeni huomattavasti. T-paita riitti hyvin. Aamulla oli ollut +3 kun lähdettiin toppatakit yllä.

Yhden aikoihin  oltiin Azinhaga kylässä. Keskustassa oli monta baaria avoinna. Otettiin kahvit ja syötiin omia eväitä.

Oli vielä 7 pitkää kilometriä jäljellä. Pitkää sikäli, että ne piti kävellä erittäin vilkkaan ja kapean autotien laitaa. Matkalla alkoi olla suuria hevoslaumoja laitumilla

Vasta noin klo 16.00 oltiin Golega nimisessä kaupungissa. Käveltiin alberguelle. Soitettiin. Sorry, albergue is not open. What perhana?????? Gronze sanoo: open all year.

No mitäs me sille mahdetaan.

Käveltiin Inn hostellille. Se oli auki. Täti antoi puhelimessa ovikoodin ja tuli myöhemmin hoitamaan muodollisuudet. Ja hinta oli sama kuin minkä albergue olisi maksanut.

Äkkiä sitten keskustassa olevalle kaupalle,

Matkalla pysähdyttiin katselemaan hevosurheilukeskuksessa olevia valjakko kilpailuita. Tämä Golega on Portugalissa vastaava paikka kuin Ypäjä Suomessa. Tosin aika  paljon suurempi. 

Valjakkokilpailut oli ihan kansainväliset. Kuulemma kilpailijoita oli jopa Norjasta asti.

Hostellilla meillä oli leppoisa ilta. Pastaa laitettiin hyvässä keittiössä omassa rauhassa. Muita asukkaita tuli vasta ilta myöhällä. Olivat nähtävästi juurikin hevosihmisiä.

Aamulla ei pidetty kiirettä. Oli lyhyehkö etappi tiedossa. Sää oli edelleen mitä mainioin, 16-18 astetta ja puolipilvistä. Eikä juurikaan tuulta

Jälleen kerran vähän kummasteltiin sitä, kuinka huonosti Gronze.com’in appi on ajantasalla. Jo ainakin kolme kertaa reitti ollut uudelleen merkitty ja Gronze näyttää edelleen vanhaa reittiä. Niin nytkin Gologasta ulos lähdettäessä.

Olemme aina olleet siinä käsityksessä, että juuri Gronzella on parhaiten ajantasalla olevat tiedot. Mutta eipä vaan. Eilinen oli hyvä esimerkki siitä. Alberguen tiedoissa lukee: open all year. Mutta niin vain oli kiinni.

No, onneksi noista on selvitty muutamilla voimasanoilla. Ja toistaiseksi tälläkin reissulla on aina jonkinlainen katto pään päälle löytynyt.

Tämän päivän kävely sujui mainiosti. Kahvipaikkaa ei matkalla ollut. Muutama ihan lepotauko pidettiin. 13 kilometriä tuli kävelyä hieman sivussa reitiltä olevaan Entroncamento kaupunkiin.

Kaupunkiin tultaessa alettiin katsella ruokapaikkaa. Aikaa kun oli, ennen kuin päästäisiin sisään hotelliin. Täällä Portugalissa on kyllä hieman erikoista se, että hyvin monet ravintolat ja myös kahvilat ovat sunnuntaisin kiinni.

Olemme tuohon jo tottuneet. Tavaksi on tullut kysyä paikallisilta. He yleensä tietävät ja samalla yleensä saa asialliset suositukset.

Niin kävi tänäänkin. Aivan loistavan kala-aterian saimme uskomattoman ystävällisen isäntäpariskunnan laatimana ja tarjoilemana. Lähtiessä vielä kiittivät suuresti kun olimme valinneet ateriapaikaksi juuri heidän ravintolansa

Sellainen lämpimän vastaanoton tunne on yksi niitä asioita, jotka takuulla jäävät mieleen tällaisella periaatteessa askeettisella vaelluksella.

Masut täynnä tallusteltiin sitten hotellille. Hotelli oli nytkin valinta kun se oli tosi edullinen. Edullinen, kun on sunnuntai-ilta. Samalla ennakoimme vähän huomista. On nimittäin jälleen luvassa sadetta ja myräkkää. Se alkoi jo nyt illalla. Tämä mahdollistaa sen että huomenna täältä pääsee tarvittaessa junalla seuraavaan kohteeseen. Joka on Tomar.

Tämä Entroncamento on vähän suurempi kaupunki. N.20 000 asukasta. Pieni kierros kaupungilla ja kaupassa osoitti, että täällä lähes enemmistö väestöstä on tummia. Varmaankin entisistä siirtomaista lähtöisin. Ainakin heidän vanhempansa.

Taannoin Santaremissa kävimme majatalon isännän kanssa pitkän keskustelun tilanteesta. Hän kertoi, että niin Santaremiin kuin tänne Entroncamentoon on tullut runsaasti asukkaita pois Lissabonista. Täällä on niin paljon halvemmat asunnot ja silti voi käydä Lissabonissa töissä. Junayhteydet ovat hyvät ja halvat. Puoli tuntia Santaremista ja vajaa tunti Entroncamentosta.

Ymmärtää hyvin, kun tietää, että suur-Lissabonin alueella on hinnat tuplaantuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Sadepäivä tästä tuli. Siispä junalla Tomariin. Vanhukset alkaa olla jo niin räätistyneitä pitkästä, viiden viikon reissusta, että enää ei nappaa 25 km vesisateessa.

Täällä Tomar’issa oltiin kahdeksan vuotta sitten upeana huhtikuun viikonloppuna. En nyt ala kertomaan uudelleen siitä. Sen voi kukin lukea blogista, miten erikoinen ja historiallinen paikka tämä on.

Suurin nähtävyys täällä edelleen on Temppeliherrain 1100-luvulta peräisin oleva valtava linna aivan kaupungin kupeessa. Kuka tänne joskus eksyy, niin ei kannata tuota nähtävyyttä sivuuttaa.

Hauska yksityiskohta sattui, kun varasimme yöpaikan. Täällä on kiva hostelli rautatieaseman yläkerrassa. Eli ei ollut sateesta haittaa majoitukseen kävellessä.

Vaikuttaa aika hiljattain entisöidyltä. Väkisin tulee mieleen se albergue  camino Nortella Deba kaupungissa. Mutta tämä on ihan tavallinen hostelli, myös aamiainen kuuluu hintaan.

Tämmöset jutut tällä kertaa. Uudet jutut lähipäivinä…………………

Santarem - Fatima - Santarem

 No nyt on ihmepaikka. Fatima.Kirjaimellisesti. 

Me matkustimme Santaremista Fatimaan bussilla. Monet kävelevät. Se olisi kahden päivän kävely. Reitti on kyllä merkitty, sinisillä nuolilla.

Fatima on portugalilaisille ja koko katoliselle maailmalle äärimmäisen pyhä paikka. Vuonna 1917 täällä tapahtui ”ihme”. Tuolloin kolme nuorukaista koki Neitsyt Marian ilmestymisen. Portugalissa se muodostui niin suureksi tapahtumaksi, että tälle paikalle rakennettiin jo v.1930 Neitsyt Marialle omistettu temppeli.

Tätä Fatiman kokemusta on vähän vaikea edes käsittää. Saati sanoin kuvata. Koko uskonnollisuuden merkitys menee täällä vähän yli ymmärryksen.

Kun pienessä kaupungissa ( noin 9000 asukasta) on yli sata hotellia/hostellia.. Pitkälti yli sata uskonnollisia  tarvikkeita, asuja ja koriste-esineitä myyviä liikkeitä. Satoja ravintoloita/kahviloita. Niin se on suurta.

Mutta kyllä niitä pitääkin olla. Tänne vaeltaa vuosittain yli miljoona portugalilaista toukokuun 13. päiväksi. Ja vuosittain tilastojen mukaan Basilikassa vierailee yli neljä miljoonaa vierasta. Vaeltaa….. siis nykyisin kulkuneuvoilla.

Nyt on hiljainen vuodenaika. Silti ”pyhiinvaeltajia” on runsaasti. Suuria ryhmiä esimerkiksi korealaisia. Katoliseen syvimpään tunnustukseen kuuluu  kulkea polvillaan tuonne temppelille viimeiset kuusisataa(600) askelta, tarkalleen 182 metriä. Sillä symboloidaan Jeesuksen Ristin Tien kulkua, jonka Hän kulki polvillaan ristiään kantaen.

Temppelialue on valtava.

Alueella on ensiksikin tietysti Neitsyt  Marian Ilmestykselle omistettu kappeli. Kirkoksi minä sitä nimittäisin, Basilika on virallinen nimitys.

Sitten on uudempi, 1950 luvulla rakennettu monen tuhannen hengen modernimpi temppeli. Ja koko laajan aukion alla on neljä pienempää kappelia, joista kahdessa oli nytkin messutoimitus meidän siellä käydessä.

 Lisäksi ulkona aukiolla on ulkoilmakappeli, jossa toimitetaan messua pitkin päivää. Nytkin puolen päivän aikaan paikalla oli varmasti liki tuhat sanan kuulijaa jotka osallistuivat messuun.

Harvoin on niin voimakkaasti ollut sellainen ”Liisa ihmemaassa” olo kuin tätä kaikkea ihmetellessä. Ei tätä voi uskoa ja ymmärtää ennen kuin on itse nähnyt.

Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa ja tämä Fatima on yksi niistä. 

Azambuja-Valada-Santarem

 Verkkaisesti lähdettiin Azambujan alberguelta. Oltiin saatu hospitalerolta lupa viivytellä, kun oli sunnuntaiaamu.

Heti ensimmäiseksi oli rautatien ylitys. Monet monet portaat piti kiivetä, kun ei hissit toimineet kummallakaan puolella.

Ylhäällä katsottiin vielä silmäys kaupunkiin päin. Mitä ihmettä. Valtava ukkosrintama tulossa. Eipäs lähdettykään pidemmälle. Jäätiin asemahalliin odottelemaan ukkosen ajaksi. Puolessa tunnissa se meni ohi.

Sitten taipaleelle. Aika pian tuli aurinko esiin. Reitti kulki maalaisteitä. Hiekkatiet tietenkin ihan märkiä. Mutta sitten. Poliisiautokin tuli vastaan. Varmistivat vielä, että tiedetäänhän että kohta on vettä tiellä. Si,si, kyllä tiedetään. Ja uskalletaan mennä.

No, joo. Oli tosiaan.

Lahkeet ylös. Mutta jo valmiiksi märät kengät jalassa ei kun kahlaamaan. Nilkkoja myöten oli vettä. Paikoin ehkä vähän enemmän. Noin 300 metrin matka sitä oli. Olihan se kokemus sekin. Oikein ”vettä kengässä” leikki.

Pian tuli pieni kylä, jossa oli baari auki. Siellä kyllä naurettiin kanssavaeltajien kanssa. He kun olivat yrittäneet ohittaa paikan pellon kautta. Mutta eihän siitä muuta tullut kuin vielä lisäksi kengät täyteen savea.

Pari kilometriä oli enää majapaikkaan. Onneksi. Ja onneksi osuttiin taas kerran paikallisten opastamaan ravintolaan ihan viime hetkellä, että saatiin ateria. Ja hyvä sellainen saatiinkin.

Valadassa on edelleen pieni, yksityinen albergue. Vain kuusi paikkaa. Mutta sehän riitti viidelle. Huoneet on hyvät ja tilavat, mutta ovat yläkerrassa ja wc, pienen pieni keittiö ja olohuone alakerrassa. Ja mahdottoman jyrkät raput. Hintakin vähän suolainen, 22€ hengeltä, sisältäen kyllä kohtuullisen aamiaisen.

Valadan alberguella hyvästeltiin Paula-emäntä tasan kahdeksalta aamulla. Aikaisin siis, oli edessä vähän pidempi etappi, n.20km.

Oli sumua ilmassa, reitti kun seuraa vielä oikeastaan koko päivän Tejo joen rantaa. Suuria maatiloja oli matkalla. Oli karjaa, oli parsakaaliviljelmiä, oli laajoja viinitarhoja.

Sitten viimeiseksi oli liki kahden kilometrin nousu ylös Santarem’in kaupunkiin. (Näkyy kuvassa taustalla). Ylhäällä löytyi heti ruokapaikka ja aivan kulman takaa varaamamme majapaikka.

Seuraavaksi suuntaammekin tällä kertaa kaupunkiin nimeltä Fatima. Se jäi meiltä viime kerralla käymättä, niin käydään nyt uteliaina ”turisteina” katsomassa tätä portugalilaisille niin tärkeää kaupunkia.

Sieltä sitten uudet jutut…………….

Lissabon - Azambuja 4pv

 Lissabon Oriente bussiasemalla jäätiin pois kyydistä. Siitä käveltiin vesisateessa reitin suuntaan lähiöön nimeltä Sacavem.

Pitihän se tähänkin reissuun saada jonkinlainen myrsky ja myräkkä. Se alkoi yöllä. Ukkosti niin kuin viime vuonna Mozarabella. 

Päiväksikin oli ukkosta luvassa. Arvottiin aamulla, kävelläkö vai ei. Satoi kyllä mutta ukkosta ei kuulunut ei näkynyt. Siispä pontsot ylle ja kävelemään.

Juuri Sacavemin kohdalla alkoi kuuden kilometrin uusi lankkupolku. Sitä oli maukas kävellä. Sadekin hellitti vähitellen.

Oli se pitkä etappi Vila Franca de Xira’an. .29 km. Mutta onneksi tasaista koko matkan. Silti ehti pimeä tulla ennen kuin oltiin perillä.

Seuraavaksi päiväksi enteiltiin taas ukkosta. Pidettiin suosiolla vapaapäivä. Ja sitä ukkosta ja sadetta tuli, niin että tulvia oli runsaasti ympäri eteläistä Portugalia. Puita kaatuili ja paljon muuta vahinkoa.

Seuraavana päivänä taas käveltiin. Aamulla satoi reippaasti puoleen päivään asti. Joet oli tulvineet. Vettä oli teillä ja RAPUJA. Rapuja satamäärin. Ja ärhäköitä, sakset heti ojossa kun meni lähelle.

Paikoin oli vettä tiellä niin että kahlaamaan joutui. Ei otettu edes kenkiä pois, kun ne oli jo valmiiksi litimärät.

Etapin loppupuolella, Vila Nova da Rainha kylässä oli reitillä ravintola, jonne meni paikallisia aterioimaan. Mentiin perässä. Oli oiva valinta.

Kello oli jo liki kaksi ja olemme nyt oppineet, että täällä menee keittiöt kiinni jo kolmelta. Muuten jää ateriointi myöhäiseen iltaan. Me ei siitä oikein tykätä.

Viimein neljän maissa oltiin perillä. Azambuja’ssa on ihan perinteinen albergue. Hyvä sellainen. 16 paikkaa, kerrossängyt, on lämmin vesi, on keittiö varusteineen jne. 10€ henkilö

Erittäin avulias hospitalero jopa soitti poliisille varmistaakseen, että huomisen etapin voi yleensä kävellä, kun tulvia on niin paljon.

Vastaus oli, että kun kävelee ihan keskellä tietä niin on matalin vesi. Autoja eivät sinne päästä.

Eipä osattu odottaa tänne muita vaeltajia, mutta niin vain kävi, että on italialainen pariskunta ja yksi espanjalainen mies. Että on meitä innokkaita näköjään muitakin tähän aikaan vuodesta tällä reitillä.

Camino Central Portugues Farosta ja Camino Nascente Tavirasta

 Lähdettiin kokeilemaan tällaisia suomalaisille tuntemattomampia reittejä Portugalissa.Takana on jo viisitoista (15) caminoa Espanjan reiteillä sekä se Lissabonista Santiagoon Portugalissa.

Kokemusta siis on. Ja uskallusta riitti. Uteliaisuus nähdä uusia reittejä ja uusia paikkoja on hyvä motivaattori.

Marraskuun alku valikoitui ajankohdaksi lähinnä siksi, että oli syy vältää Suomen pimein ja harmain vuodenaika. Toisaalta Portugalin etelä osissa on vielä siedettävän lämmintä, mutta ei kuitenkaan enää liian kuuma.

Tietoa reitistä/reiteistä oltiin löydetty espanjalaisista sivustoista. Www.caminosantiago.org on hyvä sivusto. Sieltä löytyy reittikartat. Myös ladattavat gps reitit. Sekä sanalliset opastukset. Tosin kyllä vain espanjan kielellä.

Vastaavat opastukset löytyvät myös portugalilaiselta sivustolta www.caminhosdesantiagoalentejoribatejo.pt. Ne ovat sitten englannin kielisiä.

Faro’on oli helppo lentää Helsingistä. Ryanair vie perille Lontoon kautta erittäin edullisesti.

CAMINO CENTRAL DE FARO

Faro on kohtuullisen suuri kaupunki, joten alkuun reitti on aikalailla kaupunkikävelyä. Reitti alkaa tietysti katedraalilta. Sataman jälkeen siirrytään junaradan meren puolelle. 

Ensimmäisenä päivänä me etenimme Faron Montenegro nimiseen lähiöön. Siten lyhensimme toisen päivän etappia viitisen kilometriä.

Montenegro lähiöstä löytyi kiva hostelli mukavaan 35€/2hh hintaan. Majoitusten suhteen tiesimme reitillä olevan haasteita. Perinteisiä albergueita reitillä ei ole, ennen kuin myöhemmin Lissabonista eteen päin.

Me lähdimme siitä, että hotelli/hostelli linjalla mennään. Oppaissa löytyy kyllä yhteystiedot kunkin kylän kohdalla paikalliseen seurakuntaan. Eli eräänlaista kotimajoitusta voisi olla mahdollisuus saada pappiloista tai jonkin seurakuntalaisen kotona. Sitten on vielä se Bombeiros. Eli yöpyminen kunkin kylän paloasemalla. Se kyllä onnistuu täällä Portugalissa. Siitä meillä on kokemusta. Tällä kertaa emme siihen lähteneet.

Toisen päivän etappi kulki sekin melkolailla asutuilla seuduilla. Koko ajan noustiin vähitellen pois rannikon tasaisilta alueilta.

Loule on isohko kaupunki. Hiukan oli haasteita löytää ulos kaupungista. Mutta sitten maaseudulla reitti oli hyvin merkitty.

Etappi Salir’iin oli jo aivan maaseutua. Korkeuseroja alkoi olla enemmän. Etappi oli pitkähkö ja majapaikan sijainti aivan kaupungin päinvastaisella laidalla vielä lisäsi käveltävää matkaa.

Salir on pieni kaupunki korkealla kukkulalla. Niin kuin lähes kakki kaupungit täällä päin tuppaavat olemaan.

Kun ollaan näin korkealla meren pinnan tasosta, n.300m, niin ilma viileni useita asteita. Yöt jopa noin kymmenen astetta.

Samalla kun lämpötila laski, laskivat myös kaikki hinnat. Kahvikuppi-indeksi putosi noin 30%.!

Salir’ista eteen päin oli kaksi seuraavaa etappi kylää sellaisia, että majapaikkaa meidän kriteereillä ei löytynyt. Lisäksi osuus on hyvin vuoristoista.

Me siirryimme suoraan Almodovar’iin kyydillä. Bussia ei sillä välillä ole. Ei myöskään taxia Salir’issa. Saimme vinkin, että täällä toimii Uber hyvin. No, ei kun lataamaan Uber appi ja tilaamaan. 

Kohta istuttiin sähkö-Skodan kyydissä tosi mutkaisia vuoristoteitä kohti Almodovar’ia.

Almodovar’in jälkeen maasto tasaantui huomattavasti. Sellaista savannin tapaista. Puita oli vielä, lähinnä rautatammea ja korkkitammea. Niiden varjoissa käyskenteli pääasiassa lampaita.

Viljelykset ovat lähinnä erilaisia hedelmäpuita. Myös viinin viljelyä on siellä täällä.

Sitten meinasi mennä sormi suuhun, kun tuli viikonloppu. Seuraava etappikaupunki oli Castro Verde. Perjantai-ilta ja ainoa yöpaikka sika/kallis hotelli.

Ilmeni, että syy oli moottoripyöräilijöissä. Heitä oli kaikkialla. Lähettyvillä oli viikonloppuna suuret MotoGP kilpailut ja sadat tuhannet paikalle saapuneet katsojat täyttivät koko eteläisen Portugalin hotellit.

Mekin tapasimme hotellissa pari suomalaista, jotka olivat vuokranneet prätkät Lissabonista.. 

Castro Verdessä nostettiin  kädet pystyyn. Tutkittiin ja tutkittiin. Reitti eteen päin menee niin pienien kylien kautta, että ei minkäänlaisia hostelleja useassa kylässä. Olisi vain ne pappila tai paloasema.

Castro Verdestä reitti kääntyy länteen kohti Santiago do Caçem’ia ja sieltä pohjoiseen kiertäen Lissabonin sisämaan kautta yhtyen lopulta Lissabonin reittiin Santarem’issa.

Päätettiin, että tutustutaan nyt saman tien

CAMINO NASCENTE’en

Kun täällä lähistöllä ollaan. Ja aikaa on.

Sellainen camino reitti alkaa rannikolla, lähempänä Espanjan rajaa olevasta Tavira nimisestä kaupungista.

Keltaiset nuolet lähtevät Santiago Katedraalilta, suunnaten itään kohti rantaa. Rannikolla reitti seuraa Rota Costa Atlantico pyöräilyreittiä noin 20km matkan, kunnes kääntyy kohti sisämaata.

Sisämaassa reitti kulkee hyvin lähellä Espanjan rajaa. Etäisyydet kylästä kylään ovat pitkiä, ja majapaikat ainakin meidän kriteereillä vähissä.

Mertola nimisen kaupungin jälkeen reitti kääntyy kauniin luonnonpuisto osuuden kautta kohti Beja kaupunkia. Beja sijaitsee kukkulalla, keskellä laajaa ”preeria” aluetta, missä ei ole puun puuta silmänkantamattomiin.

Kaiken kaikkiaan tämäkin reitti on erittäin hyvin merkitty. Mutta tarkkana pitää olla. Sillä siellä täällä on vanhoja nuolia jotka kuuluvat jo unohdetulle camino Este reitille

Beja ’n jälkeen kun on ”preeria” osuudesta selvitty, tulee yhden päivä etapin mittainen hyvin kaunis kumpuileva ”vuoristo” ennen kuin saavutaan historialliseen Evora kaupunkiin.

Evora on laajan Alentejo maakunnan pääkaupunki. Vanha kaupunki on suurehko, muurien ympäröimä, ja sijaitsee tietysti kukkulalla.

Kaupungissa on runsaasti roomalais aikaista historiaa. Esimerkiksi Keisari Augustukselle rakennetun temppelin pilaristo sekä hyvin säilynyt pitkä ja korkea aquedukti.

 Kivoja pikku kujia riittää kuljettavaksi enemmänkin. Kujilla ja pikku aukioilla on lukematon määrä idyllisiä kuppiloita, jotka näyttivät täyttyvän arki-iltaisinkin niin paikallisista kuin turisteista,

Evorasta camino Nascente jatkuu pohjoiseen kohti Trancosoa, missä se risteää meille tutun camino Torresin kanssa. Tavirasta Trancosoon on oppaassa reitillä 30 etappia. 

Kuukauden camino, jos ilman vapaapäiviä sen tekisi. Siihen vielä noin kolme viikkoa niin pääsisi Santiagoon saakka.

Näillä molemmilla reiteillä ovat päiväkohtaiset etapit pitkähköjä näin iäkkäille vaeltajille. Nuorempi hyväkuntoinen niistä kyllä selviää. Maasto ei kuitenkaan kovin vaativaa ole.

Mutta sitten ne majapaikat?  Ei niissä Bomberos’in dormitorioissa mitään vikaa ole. Hyvin ne perus-albergueta vastaavat. Ja ovat ilmaisia.

Meille iäkkäämmille nuo molemmat seikat toistaiseksi riittivät ja Evorasta siirryimme bussilla Lissaboniin, josta jatkamme caminoamme jo tutulla reitillä kohti Portoa…………

Ehkä kirjoitan siitä oman tarinan……..

.