1. Päivä. Alicante - Monforte del Cid. 27km

No niin. Neljän viikon ”treenileiri” Torreviejassa päättyi ja päästiin asiaan. Leiri oli ihan arki- elämää arkisine puuhineen. Kotina pieni kämppä kerrostalossa.  Useimmiten päivään kuului kolme noin tunnin, puolentoista kävelylenkkiä, eka jo ennen aamiaista auringonnousua ihailemassa.

Kerran viikossa tehtiin pidempi, n. 19 km sauvakävely luonnonpuistossa hyvin caminotyyppisillä poluilla. Kävelyn lisäksi tietysti jumppaa aamuin illoin, siis oikeita jumppaliikeitä ja venyttelyä. Sitä enemmän tarvii venyttelyä mitä enenmmän ikää tulee, näköjään.

Pari bussiretkeä lähikaupunkeihin tehtiin. Ainoa sateinen päivä olikin se kun oltiin retkellä Cartagenassa. Arkielämään mahtui kyllä pari ”järisyttävääkin” kokemusta. Nimittäin ihan oikeita maanjäristyksiä. Ne on aika tavallisia tällä seudulla, mutta se viime sunnuntainen oli jopa 4.2 Richteriä, kun ne yleensä ovat sellaista 1-3.  Torstainen oli tuollainen pienempi. On se ensikertalaiselle hiukan säikäyttävää, kun talo alkaa ykskaks huojua.

Säätäti televisiossa lupaili täksi sunnuntaiaamuksi sadetta. No, oikeassa täti olikin. Pientä ropinaa heti aamusta alkaen. Nopeasti pääsi aitoon Caminotunnelmaan kun pisarat tippuivat pontson huppuun säestäen askellusta. Sadetta riitti koko päiväksi, välillä kovempaa, välillä hiljemmin tihkuten.

Ison haasteen teki taukojen pitäminen, kun ei neljään tuntiin löytynyt istumapaikkaa joka olisi ollut sateelta suojassa. Evästaukokin pidettiin seisaallaan. Pian sen jälkeen kyllä yks talon isäntä tarjosi levähdyspaikan omalla terassillaan. Askelluksen vaikeusastetta lisäsi osaltaan sateen liejuiseksi kastelema alusta, joka tuppasi tarttumaan kengän pohjiin kiinni.

Reitti kulki aivan upeassa maastossa, oli hiekkaerämaata, oli pikkupolkuja vuoristossa ja oli kyliä siellä täällä. Ensimmäinen ja päivän ainoa kshvipaikka oli vasta kuuden tunnin kävelyn jälkeen. Ai että kunnon kahvi maistui.

Olimme valinneet ensimmäiseksi majapaikaksi hostellihuoneen täältä Monforte del Cid kaupungista. Alkuperäinen suunnitelma oli yöpyä Orito’ssa alberguessa, mutta albergue luostarissa kylässä keskellä ei mitään ja sunnuntai, niin alkoi epäilyttää ruoan saaminen ja valitsimme hostellin kaupungista n. 4 km kauempana. Emmekä me sen Oriton seudulla edes mitään  merkkejä luostarista saati alberguesta nähneet.

Tähän alkuun olisi heti Alicantesta lähtien kaksi reitti vaihtoehtoa. Eli on tämä Sureste ja on sitten Camino Lana, joka johtaa ennen pitkää pohjoisemmaksi kohti Burgosia. Meidän reitti valikoitui automaattisesti sen mukaan mikä läytyi GPS nuotteina maps.me pohjalle, kun nimenomaan halusimme suunnata etelämmäksi kohti Toledoa ja Avilaa. Hieman olikin sekavaa reitin seuraaminen, kun nuolia oli useampaan suuntaan, mutta maps’in avulla hyvin pysyttiin kartalla. Ilman sitä saattaisi tulla koti- ikävä aika nopeasti.

 Tiedot majoitustarjonnasta löytyvät hyvin sekä Alicanten Caminonystävien nettisivuilta että vielä paremmin mundicamino.com tiedostosta.

Molemmat tiedostot ovat espanjankielisiä, mutta kyllä ne nimet ja puhelinnumerot kuitenkin selviävät. Alberguiden osalta korostettiin että ehdottomasti pitää soittaa edellisenä päivänä milloin on tulossa. Kyllä siitä soittamisestakin selviää, vaikka siten että pyytää jonkun espanjankieltä taitavan tutun soittamaan ja tekemään varauksen. Usein olen kuullut näin toimittavan.

Hyvin tästä ensimmäisestä päivästä selvittiin. Eipähän ollut kuuma.sade ei haitannut, kun oli hyvät pontsot. Kengät kastui ja lahkeet, mutta se on niin tuttua ettei sitä oikein edes haitaksi koe.

Tästä on hyvä jatkaa kun on alkuun päästy,

Tulkaa mukaan.......

Odotusta, hankintoja, harjoittelua.

Ei sieltä  osaa poissa olla, Caminolta. Uusi seikkailu alkaa taas viikon kuluttua. Reitin nimi on Camino Sureste. Kaakkoiscamino, jos Sureste’n kääntää suomeksi. Alicante on lähtöpaikka ja reitti kulkee Madridin eteläpuolelta, Toledon ja Avilan kautta ja yhtyy Via de la Plataan Zamoran seutuvilla.

Valmistautuminen retkeen on tällä kertaa tapahtunut Alicanten liepeillä, Torrevieja’n kaupungissa. Helpompaa täällä näin kevättalvella kuin kotioloissa, on vähemmän liukkaat ja märät polut, eikä tuo lämpökään haitaksi ole ollut.

Mukavasti on kilometrejä kertynyt, niin sauvojen kera kuin ilman niitäkin. Ekalla viikolla jo käveltiin tuonne Orihuelan kylään, jossa on Decathlon urheiluliike. Kävelysauvat oli ykköshankinta, mutta löytyi älyttömän runsaista valikoimista mukaan toki muutakin - kun sai niin halvalla. Arjalle uusi reppu, vähän tilavampi 40L. Vanha 30 litrainen olikin jo kärsinyt ainaisesta liian täyteen sullomisesta. Tilaa kun tuli lisää niin rouva vaeltaja sai myös uuden ultrakevyen toppatakin viileitä iltoja ja aamuja varten.

Kävelysauvoista sen verran taas, että pidennys/ lyhennysmekanismi on muuttunut. Helppokäyttöisemmäksi ja hyvin tuntuu toimivan. Hintakin oli vain halventunut, nyt vain 7.99/ kpl. Sauvoja ei pääsääntöisesti voi käsimatkatavaroissa kuljettaa, siksi me olemme aina ostaneet uudet, kun pelkillä reppuvarusteilla reissaamme.

Vaikka täällä Välimeren rannikolla nytkin lämpötilat ovat kesäisiä, ovat yölämpötilat heti sisämaan vuoristossa toistaiseksi nollan vaiheilla ja majatalot usein vailla lämmitystä. Se ainakin on opittu keväisillä vaelluksilla, että lämpimiä varusteita pitää olla eri tavalla kuin syksyisin.. Ja makuupussi on ihan pakollinen varuste.

Edellisessä päivityksessä totesin miten ihmisen keho asettaa vanhemmiten yhä suurempia haasteita liikkumisen suhteen. Onnellisia saamme kuitenkin olla, että vielä kykenemme ottamaan nämä caminohaasteet vastaan.

Tavoitteellisuudesta ei tarvitse enää puhua. Lähdemme nöyrin mielin taivaltamaan. Uusi, tuntematon reitti. Onkohan muita kulkijoita?? Yksin/kaksin kulkemisessa on puolensa. Vaikka muita vaeltajia reitillä olisikin, on pelin henki yleensä se,  että toisen vaeltajan yksin oloa kunnioitetaan. Seuraan ei tuppauduta. Kuulostellaan onko keskusteluhalua. Aina ei ole ja se siitä sitten.

Sitten ovat ne henkilöt ja porukat joiden kanssa syntyy yhteys kuin itsestään. Heitä on kaikkialta maailmasta. Joistakin syntyy ystäviä loppuelämäksi, eikä sitä koskaan voi etukäteen tietää kenen kanssa synkkaa. Yksi syy miksi Camino niin koukuttaa.

Alicantessa on Caminon Ystävien Yhdistyksen toimisto, aivan keskustassa. Avoinna tiistai-iltaisin ja perjantai-aamuin. Kävimme siellä. Saimme viimehetken ohjeet ja aloitusleimat passeihimme. Vaellukselle lähtijöitä oli runsaasti, tietysti ei tiedä minä päivänä kukakin on lähdössä.

Alicantessa Camino alkaa Katedraalilta ja reitti ulos kaupungista on helppo ja selkeä. Eikä kaupungin katuja ole kovinkaan monta kilometriä. Reilussa puolessa tunnissa olimme jo kaupungin laidalla, kun kävimme ”tutustumiskävelyllä”. Ja todella selkeästi merkitty.

Seitsemäs/kahdeksas Camino. Periaatteessa tuttua. Monella tavalla uusi haaste. Rennolla otteella lähdemme taivaltamaan. Ei päivittäisiä kilometritavoitteita, jonkinlainen suunnitelma on. 750 km. Aikaa 33 päivää. Santiagoon saakka siis ei missään tapauksessa tällä kertaa. Emme kaihda käyttää kulkuneuvoja tarvittaessa, ettei päivittäinen urakka tule liian suureksi.

Askel askeleelta.

Yksi iso askel meidän elämän caminolla oli  viime vuotinen muutto maalta kaupunkiin. Kyllä maalla oli mukavaa. Unohtumatonta elämää niin monella tavalla. Samalla kuitenkin aina vain työläämpää mitä enemmän ikää kertyi.

Kaupungissa kaikki on toisin. Helppoa. Ei tarvitse laittaa tulta pannuun, kämppä on lämmin yötä päivää, vesikin lämmintä milloin vain suihkuun haluaa mennä. Posti tippuu luukusta, joku on tehnyt lumityöt kun aamulla lähdet lenkille. Kirkko, kirjasto ja kauppa on muutaman askeleen etäisyydellä.

Helppouteen ei silti saa tuudittautua. Siitä ei hyvä seuraisi. Askelia on otettava. Ja on niitä otettukin. Säännöllisesti joka päivä, oli keli mikä hyvänsä, on joka päivä kävelty. Vähintäin tunti, lähes aina nastakengillä ja lähes aina sauvojen kera.

Hämmästyttävän huonoksi osoittautuivat käyttämämme kävelysauvat. Molemmilla kuluivat talven aikana täysin loppuun. Metalliosat pois niin että oli jäljellä vain muoviputki 5cm lyhyempänä. Ja toiset oli Karhu merkkiset ja toiset Black Diamondit. Suorastaan kelvoton hinta/laatusuhde kun reilut 1000 km kävelty pääosin jäisillä/ lumisilla pinnoilla.

Vertailuna vain viime syksyn  Norte/ Primitivo camino, 950km Decathlonin kympin/kpl maksaneilla sauvoilla, jotka olivat kuin uudet sen reissun jälkeen.

Jos oli laatu sauvoissa surkea, niin samaa on havaittavissa käyttäjässäkin. Sanotaan, että liike on lääke. Mistä se sitten johtuu, aina vain askel lyhenee ja vauhti hidastuu, kun  vuosia kertyy mittariin. Mikään ei auta. Vaikka kuinka jumppaa aamuin illoin, joka päivä liikkuu ja yrittää terveellisesti syödä, niin aina vain tulee kankeammaksi ja hitaammaksi. Millään ei meinaa ymmärtää näin jyrkkää muutosta askelissa.

Jostain juoksuaiheisesta teoksesta olen kyllä tullut tietoiseksi, että 65 ikävuoden jälkeen ihmisen rapistuminen jyrkkenee huomattavasti entiseen verrattuna. Ja noilla vuosilla tässä olemme astelemassa molemmat.

No, eipä ruikuteta enempää. Hyvä kuitenkin kun askellus vielä onnistuu. Ja uusi Camino lähestyy. Viimeistelyä varten olemme jo maaliskuun alusta siirtyneet Costa Blancalle, Torreviejaan. Päivittäistä kävelyä on täällä vielä lisätty, hyvissä oloissa. Ja kerran viikosssa pitkä lenkki, niin kuin kotonakin tehtiin läpi talven. Tarkoittaa noin 16 - 20km, täällä tuosta pidemmästä päästä.

Pari viikkoa täällä vielä astellaan kenkien ”sisäänajoa” ja totutellaan vallitseviin lämpötiloihin. Caminolle lähdetään sunnuntaina 31.3 Alicante’sta, tästä läheltä. Täältä Torreviejastakin voisi aloittaa, mutta se vaihtoehto olisi pääosin asfalttikävelyä ensimmäiset 100 kilometriä. Myös Cartagenasta ja Murciasta voisi aloittaa, mutta niihin reitteihin emme ole edes perehtyneet.

Tällaiset mietteet uuden Caminon alla. Lisää Caminosta lähempänä lähtöpäivää.

Olkaa kuulolla................. Arja ja Kimmo