Jälkipyykki

10.5  2017  Ei paljon pestävää

Ensimmäiseksi täytyy todeta, että saimme Camino Portugueselta paljon enemmän kuin osasimme odottaa. Erityisesti alkumatkan Lissabon - Porto osuudesta olivat ennakko-odotukset aika vaatimattomat runsaista negatiivisista verkkokeskusteluista johtuen.

Meidän mielestämme reittiosuus oli mielenkiintoinen, helppo kävellä, eikä majapaikkojen saamisessa ollut pienimpiäkään vaikeuksia. Loppuosuus Portosta Santiagoon oli hyvin erilainen, osaksi siksi, että valitsimme rannikkoreitin, sekä osaksi siksi, että sillä osuudella on vaeltajia moninkertainen määrä alkumatkaan verrattuna, myös rannikkoreitillä.

Seuraavaksi on pakko sanoa, että vaikka olimme jo neljännellä Caminollamme, niin repuissa oli edelleen liikaa painoa. Tahtoo sanoa, että oli liian paljon sellaisia varusteita, jotka olisi pitänyt jättää kotiin. Siis, kauan näyttää kestävän, ennen kuin oppii oikeat varusteet.

Jatkossa pitää ehdottomasti lähteä siitä liikkeelle, että ei mitään varusteita oteta sillä mielellä, että tuota tai tuota voi tarvita. Siitä pitää lähteä, että vain sitä otetaan mitä ilman ei tule toimeen.

Pitää muistaa se, että jos sitten jotain tarvitsee, mitä ei ole mukana, sen saa Espanjassakin kaupasta.

Varusteista:

Kengät: tärkeimmät varusteet. Molemmilla oli Salomon Wings Access GTX maastojuoksukengät. Arjalla uudet, itselläni vanhat, toisella reissulla. Arjankin kengät olivat miesten mallia. Silti niillä oli kävelty "sisään" liian vähän. Se sai aikaan sen, että vaikka varmuuden vuoksi pikkuvarpaat oli teipattu, tuli toisen pikkuvarpaan päähän pieni rakon poikanen, ennen kuin kengät alkoivat "istua" jalkoihin.

Itselläni ei yhtään rakkoa tullut. Sen sijaan loppumatkasta, erityisesti sateisina päivinä kenkien Salomon mallinen lukkonauhoitus alkoi pettää ja sain kiristellä nauhoitusta yhtenään.

Sukat: molemmat käytimme hyväksi kokemaamme "tuplasukka" systeemiä. Alimpana tavalliset nilkkapituiset silkkinailon sukat ja päällimmäisenä ohuet juoksusukat. Tähän on vielä hyvä todeta, että jokaisella eväs- tai kahvitauolla otimme aina kengät pois jalasta.

Housut: Meillä molemmilla oli kahdet pitkät housut. Toiset oli liikaa. Katkolahjehousuilla olisi yksin pärjännyt ja niitä 99 prosenttisesti käytimme. Jatkossa tulee mukaan varahousuiksi ainoastaan kevyet, ohuet juoksuhousut, jos niitäkään. Yleinen havainto oli, että suurin osa naisista käytti teknisiä juoksuhousuja kävellessään. Niitä on nykyisin hyvin kauniitakin. Sadesäällä näkyi sellaisia myös muutamilla miehillä.

Paidat: Molemmilla oli pitkähihaiset urheilupaidat turhaan. Niitä ei tarvittu kertaakaan. Tavalliset tekniset t- paidat riittivät. Iltoja varten oli toki lyhythihaiset kaulukselliset t-paidat ja viileämpiä iltoja varten fleecet. Arjalla oli yöasu. Itselläni oli  lyhyet yöhousut, mutta paitana käytin yöllä aina seuraavana päivänä käytettävää t-paitaa. Arjan paidanvaihto-operaatiosta kerroinkin tuolla tekstiosuudessa.

Alusasut: alusvaatteita oli sopivasti. Aina puhtaat housut aamuksi. Lisäksi oli molemmilla merinovillaiset alusasut. Niitä jouduimme muutaman kerran öisin ja useamman kerran aamuisin käyttämään. Ilmankin olisi toimeen tullut, mutta siinä ja siinä olisiko. Paljon muuta jättäisin ensiksi pois.

Hatut: molemmilla oli lierimalliset lätsät.

Käsineet: oli mukana. Arja käytti, minä en kertaakaan. Se taas johtui siitä, että Arjalla oli sauvat, minulla ei. Ostimme sauvat Lissabonista. Arjalle niistä oli paljon hyötyä. Tasoitti vähän meidän kuntoeroa, kun minulla ei ollut. Muutaman kerran jouduin kyllä lainaamaan toista - koirien hätistämiseen.

Reput: Quechua-merkkiset reput toimivat edelleen hyvin. Arjalla 30 litrainen ja minulla 40litrainen. Veden kuljetukseen käytimme taas repun sisällä kuljetettavia säiliöitä, joista tulee letku ulos repun kulmasta. Ne ovat toimineet loistavasti. Monesti kävi oikein sääliksi niitä, joilla oli vesipullot repun ulkopuolella kuumassa auringon paisteessa.. Repun sisällä vesi pysyy yllättävän viileänä.

Makuupussit: olivat siis mukana. Ehkä just, just olisi ilmankin tullut toimeen. mutta on se vaan niin mukava alberguessa sujuttautua omaan pussiin nukkumaan.

Olkalaukut: oli molemmilla kännyköiden, paperien ym. pikkutavaran kuljetukseen.

Otsalamput: olivat tarpeelliset Espanjan puolella aikaisin aamulla liikkeelle lähtiessä. Myös öisin alberguessa olivat hyvät olemassa.

Vähän tilastoa:

Caminoomme kului aikaa 39 päivää. Siinä on mukana 5 "vapaapäivää".
Kävelyä tuli reitillä kaikkiaan 677 kilometriä. Lisäksi erinäisiä kilometrejä ns. kaupunkikävelyä.
Kun reittikilometrit jakaa päivillä joina käveltiin niin keskiarvoksi tulee 20 km/ päivä.

Majoituimme 20 kertaa albergueissa ja loput hostelleissa sekä hotelleissa.

Kustannuksista emme pitäneet tarkkaa kirjaa, mutta karkeasti laskettuna reissu vei matkoineen noin 3000 euroa kahdelta hengeltä.

Vielä matkustamisesta:
Lensimme Lissaboniin TAP:n suoralla lennolla, joka oli hieman kalliimpi kuin ns. halpalennot. Maksoi 159eur/henkilö.
Paluulento oli Madridista Norwegianilla 65eur/henkilö.
Santiagosta Madridiin matkustimme junalla. Se maksoi 37.50/henkilö.

Tällaisilta nämä kulkijat näyttivät varusteineen:

Kiitämme kaikkia lukijoita mielenkiinnosta. Seuraava Caminomme on odottamassa jo tulevan syyskuun loppupuolella. Silloin on seikkailun kohteena Camino del Norte/ Primitivo.

                                                                         Kiitos

                                                                Arja  ja  Kimmo

Päättyy se pitkäkin matka joskus

8.5.  2017  Tavattiin tuttuja

Saavuimme Santiago'on Caminolta jo kolmatta kertaa. Jokaisella kerralla saapuminen on ollut erilainen kokemus. Ensimmäisellä kerralla se oli hämmentävä kokemus. Toisella kerralla olimme syvästi liikuttuneita. Nyt kolmannella kerralla suhtautumisemme oli selvästi rationaalisempi.

Ehkä syvällisin tunnelataus oli ajoittunut sinne Padron'iin, Camino De Santiagon tarinan alkulähteille. Tulo kaupunkiin Camino Portugueselta on kyllä miellyttävä. Samoin oli viimekertainen tulo Sanabresin reitiltä, toisin kuin ensimmäinen ranskalaisen reitin lähestyminen kymmenen kilometrin esikaupunkikävelyineen.

Olimme varanneet majapaikaksemme hotellin melko läheltä rautatieasemaa. Se oli myös aikalailla tuloreitin suunnassa. Suunnistimme suoraan sinne. Saimme reput säilöön, koska oli vielä niin aikaista, ettei huonetta vielä saanut.

Saman tien kävelimme rautatieasemalle ostamaan liput huomiseen Madridin junaan. Sen  jälkeen ennakoimme vähän tilannetta ja menimme pyhiinvaeltajatoimistolle. Tiesimme, että vaeltajienmessu oli alkanut katedraalilla klo12.00. Me olimme jo etukäteen ajatelleet mennä vasta illan 19.30 messuun.

Aavistelumme osui oikeaan. Olimme toimistoon mennessämme ainoat asiakkaat. Ei ketään muita. Saimme nopeasti käteemme "todistukset", Compostelat ja tullessamme ulos toimistolta, tuli vastaan suuri joukko vaeltajia. Messu oli loppunut ja jonoa alkoi heti syntyä.

Pienen hetken istuimme hiljaa toimistorakennuksessa olevassa kappelissa ja sytytimme kynttilät muistaen omaisiamme, joiden ansiosta tämäkin Camino on ollut mahdollinen. Siinä hetkessä oli paljon helpotuksen tuntua.

Kiitimme toisiamme yhteisestä " retkestä". Pitkästä retkestä ja suunnattomasta määrästä yhteisiä kokemuksia.

Kiitimme toisiamme siitä. että olimme selvinneet matkastamme kokonaan ilman minkäänlaista riitelyä. Niistä hetkistä, jolloin pinna oli kiristynyt, kumpikin oli osannut viisaasti vaieta.

Kiitimme Häntä, joka meidän jokaisesta askelesta pitää huolen, että niin jalat kuin muu elimistö oli tämän rasituksen kestänyt ilman minkäänlaista vaivaa tai sairautta.

Kiitimme Häntä myös kaikesta siitä kauneudesta, jota olimme nähneet niin luonnossa kuin asutuilla seuduilla. Portugalin huhtikuu oli ollut täydellinen.

Kiitimme siitä, että olimme saaneet nauttia täysin sydämin joka ikisestä 677 kilometristä ja saaneet nauttia uskomattoman upeiden kanssavaeltajien seurasta.

Tuosta hetkestä huojentuneina kävelimme hotellille pesemään viimeiset matkan pölyt pois ja kiiruhdimme mahtavalle aterialle tuttuun Restaurante Roma'an.

Kosteassa, kuumassa, sametinpehmeässä illassa kävelimme katedraalille messuun. Tunnelmaa katedraalilla kyllä latistaa aika paljon se, että sisällä on nykyisin niin suuri määrä rakennustelineitä remontin takia. Samoin on oikeastaan koko Plaza Obradoiron puoleinen julkisivu peitettynä pressuilla. Katedraalilla tehdään suurta remonttia, jotta se olisi tiptop kunnossa seuraavana Pyhänä Vuotena, vuonna 2021.

Messun jälkeen olimme menossa Obradoirolle tapamme mukaan nauttimaan tunnelmasta, kun kohtasimme muutaman vaeltajan, joiden kanssa olimme kävelleet yhdessä pidempiäkin taipaleita ja jakaneet useampiakin majapaikkoja.

Kuvassa vasemmalla italialainen Fransesco, ranskalainen Michel sekä me. Näiden hauskojen veikkojen lisäksi oli aivan upeaa tavata yllättäen kaksi nuorta naista, joiden kanssa olimme kulkeneet yhdessä jo aivan reissumme alkutaipaleella. Heille Camino olikin varsinainen seikkailu, sillä heillä oli periaatteena majoittua joka toinen yö ulkona luonnossa. Onneksi sellaista yötä ei osunut silloin kohdalle kun olimme siellä metsäpalon lähettyvillä. Tytöt olivat kotoisin, toinen Scotlannista ja toinen Maltalta. Olivat ehkä 25 - 30 vuotiaita.

Näiden lisäksi tapasimme vielä nuoren saksalaisen pariskunnan, joista mies oli lähes kaksimetrinen ja tyttö enintään 160cm. Aika koominen pari, mutta iloisia ja kivoja nuoria.

Illalla ei unta tarvinnut etsiskellä. Nukkumatti oli jo odottamassa sängyn laidalla kun palasimme huoneelle.  Ja aamulla nousimme junaan jo tutuksi käyneeltä asemalta.

Camino De Santiagon alkulähteillä

6.5.  2017  Pyhä kivi

Pyhiinvaellus Santiago de Compostelaan on ollut merkittävä tapahtuma miljoonille ja taas miljoonille ihmisille yli tuhannen vuoden ajan. Suosituin reitti on ollut Ranskan rajalta tuleva ns. ranskalainen reitti. Sen päätteeksi  pyhiinvaeltajat näkevät Santiagon katedraalissa apostoli Jaakobin arkun. Siellä tuskin monellakaan on mielessä se, että mistä, miten ja milloin nuo apostolin jäänteet ovat sinne tulleet.

Padron nimisessä kaupungissa, noin 25 kilometriä ennen Santiagoa me olimme koko Camino historian alkulähteillä. Kerrotaan, että eläessään apostoli Jaakob saamansa tehtävän mukaan tuli Iberian niemimaalle levittämään Pyhällä Maalla kuulemaansa sanomaa. Hänen asuinpaikkansa oli silloinen O'Pedron niminen kylä. Kylän liepeillä on kukkula Monte Santiaguino. Sinne johtavat kiviset portaat ja ylhäällä on aukio, jonka laidalla on kiviset paadet, missä apostolin tiedetään pitäneen rukous ja opetustilaisuuksia.

Nykyisin paadella on suuri risti ja apostolin hahmo. Lisäksi aukiolle on myöhemmin rakennettu pienoinen kappeli. Viivähdimme tuolla aukiolla pitkän tovin. Jos jossain olemme koskaan tunteneet entisen ajan olevan läsnä, niin täällä se tuntui. Tuo paikka kauniissa luonnossa, korkealla kukkulalla mykisti omalla rauhallaan. Oli vain lintujen laulua ja vienoa tuulen suhinaa.

Viiden sadan metrin päässä alhaalla, joen rannalla on kirkko, sekin Santiago-kirkko. Kirkon alttarin alla on valkoinen kivi.

Kiven sanotaan olevan juuri siinä paikassa, josta paikkakuntalaiset löysivät apostolin jäänteet 800-luvulla. Hänen  seuraajansahan toivat apostolin tänne takaisin Pyhältä Maalta sen jälkeen kun hänet oli siellä  surmattu. Vasta myöhemmin apostolin jäänteet siirrettiin erinäisten vaiheiden jälkeen Santiagoon, kun katedraali oli sinne sitä varten rakennettu. Kiven sanotaan myös olevan se sama alkuperäinen kivi, jolla jäänteet oli peitetty.

Normaalisti kivi siellä alttarin alla on peitettynä verhoilla. Nyt kuitenkin sattui olemaan juuri poikkeuksellinen päivä, jolloin kivi oli paljastettuna. Oli nimittäin kaupungin syntymäpäivä. Kirkossa oli messu, jonka jälkeen kirkon edustalla pidettiin puheita, soittokunta soitti ja kulkue kulki ympäri kaupunkia kantaen uskonnollisia ja muita kuvia sekä lippuja.

Se ei meille selvinnyt, missä yhteydessä ja milloin kaupungin nimi on muuttunut O'Pedron'ista  Padroniksi, joka tapauksessa olimme jälleen kerran, ties monennenko tällä reissulla, osuneet kaupunkiin, jossa oli jonkinlaiset juhlat käynnissä.

Me majoituimme kirkkoaukiolla olevaan yksityiseen albergueen, Rossol'iin. Valitsimme sen, koska aavistelimme kunnallisen tulevan jälleen kerran täyteen. Niin kävikin, sillä näimme iltapäivällä useamman reppuselkäisen tulevan takaisin siltä suunnalta. Sitä emme tiedä, minne he majoittuivat, mutta meidän kanssa Rossol'iin ei tullut ketään muuta. Olimme taas kahdestaan 18 paikkaisessa, hyvin modernissa alberguessa.

Albergue on siis kirkkoaukiolla sijaitsevan saman nimisen ravintolan yläkerrassa. Ravintola osoittautui olevan erittäin suosittu paikkakunnalla. Siitä taas seurasi se, että kun juhlapäivä kääntyi iltaan, niin väki ravintolassa ja ulkona terassilla lisääntyi ja luonnollisesti musiikki sekä puheen volyymi voimistui. Juhlat jatkuivat läpi yön aina aamutunneille saakka. Osasimme ihme kyllä nukkuakin, mutta hiukan hämmästelimme, kun vielä kolmen aikaan yöllä kuului enemmänkin lasten ääniä. Kai se on niin, että tuolla lapset opetetaan jo pienestä pitäen oikeisiin juhlintatapoihin. Eikös se vanha sanonta kuulu, että jos sä kerran juhlit niin juhli kunnolla. Vaimitensenytoli.

Suurin osa vaeltajista kävelee tuon 25 kilometrin matkan Padron'ista Santiagoon yhdessä päivässä. Meillä taas oli sellainen aikataulu, että pysähdyimme vielä yhdeksi yöksi 15 kilometriä ennen Santiagoa Faramellossa, yksityisessä alberguessa, La Calabaza del Peregrino. Talossa on 36 paikka ja sekin tuli illan mittaan aivan täyteen. Eli ei ne ihan kaikki kuitenkaan suoraan Padron'ista Santiagoon mene.

Pari pientä, kivaa juttua jäi tuostakin yöpymisestä muistojen arkistoon. Olimme jälleen kerran ensimmäiset tulijat iltapäivällä. Hyvin englantia puhuva nuori tyttö otti meidät kohteliaasti, mutta ujosti vastaan. Myöhemmin illalla hän paljasti meille kiitellen kovasti, että me olimme hänen ensimmäiset asiakkaat. Hän nimittäin oli ensimmäistä päivää siellä töissä.

Toinen yhtä liikuttava juttu oli se, kun aika myöhään illansuussa taloon tuli miehen mukana pieni, arviomme mukaan 10 vuotias tyttö. Tyttö istahti kahvilan tuolille ja sai jäätelön käteensä. Sitä siinä imeskeli suuri lätsä päässään kaikessa rauhassa.

Myöhemmin juttelin tytön isän , isä/ tytär Sloveniasta he olivat, kanssa. Isä kertoi heidän kävelleen aina Porto'sta saakka, siis noin 300 kilometriä. Päiväetapit olivat olleet noin 20 kilometriä.

Kysyin vielä tytön ikää, niin, isä vastasi - - kuusi vuotta.

Kyllä oli liikuttavaa nähdä isän hierovan pienen vaeltajan jalkoja illalla sängyssä.  Siitä tyttö vielä kiipesi lattialle heittämään muutaman kärrynpyörän muille kulkijoille malliksi.

Oli siinä Peregrinan alku. Ehtii tyttö vielä monet Caminot kävellä, jos vaan intoa riittää.

Tunnelma tiivistyy

4. 5.  2017  Ylimääräinen vapaapäivä

Vapaapäivän jälkeen olimme taas reippaina ja intoa täynnä jatkamassa matkaa. Reitti ulos kaupungista hämmästytti yhtä paljon kuin itse kaupunkikin. Ensin kävelimme kivoja laitakaupungin kujia koko ajan nousten ylemmäs vuoren rinteelle. Sieltä oli huikeat näkymät yli kaupungin ja vilkaan vesireitin - Vigon lahden.

Kujien jälkeen reitti kulki oikein kaunista, puistomaista polkua vissiin lähes  kymmenen kilometriä koko ajan seuraillen lahden vierellä vuoren rinteellä.

Tuossa kauniilla riippusillalla olivat nostokurjet ja työmiehet työssään leventämässä siltaa. Siitä saankin hyvän "aasinsillan" . Siltaa ollaan näet leventämässä jalkakäytävällä. Se taas saa aikaan sen, että tulevaisuudessa siitä tullaan pääsemään suoraan sellaiselle reitin osalle, jonne nyt joudutaan kiertämään useita kymmeniä kilometrejä Pontevedra'n pohjoispuolelle.

Tuo reitinosa on nimeltään Variante Espiritual.

Meidänkin suunnitelmissa se alkujaan oli, mutta sen osuuden loppupuolella oleva "laivamatka" osoittautui sekin niin epävarmaksi, että jätimme sen tältä kerralta pois. Siitä johtuen meidän piti hiukan "säätää" loppumatkan etappeja.

Vigon lahden pohjukassa saavuimme Redondelo'n kaupunkiin.  Se on paikka missä rannikkoreittiin yhdistyy sisämaan reitti, joka oli alkanut Portosta ja tullut Espanjan puolelle Tui nimisessä kaupungissa. Se taas on paikka, josta suuret määrät vaeltajia aloittaa Caminonsa, koska sieltä on se hiukan yli sata kilometriä, mikä vaaditaan käveltäväksi saadakseen "todistuksen" ( Compostelan ) caminon suorittamisesta.

Siitähän sitten seurasi se, että reitillä alkoi olla porukkaa. Tunnelma tiivistyi.

Meidän piti yöpyä juuri Redondelo'ssa. Olimme kuitenkin saaneet ystäviltämme vinkin hyvästä majapaikasta hieman kaupungista eteen päin. Sitä ei lainkaan vielä ole opaskirjoissa, niin uusi tapaus se on. Informaatiossa oli kuitenkin jonkinlaista häikkää ja se teki meille hikisen ja jonkinlaista ärtymystä aiheuttavan  hortoilun reittiä eteen päin. Oikeata paikkaa ei tuntunut tulevan. Ei sitten millään.

Itse asiassa tuo suositeltu albergue oli seitsemän lisäkilometrin päässä. Cesantes'in ja Arcade'n välillä ja löytyi vasta monen kyselyn jälkeen.

Eikä ollutkaan mikä tahansa albergue. Uusi, siisti ja edullinen hinnaltaan. Samalla hinnalla, 10 eur/henkilö, saimme oman kahden hengen huoneen. Hinta olisi ollut sama myös dormitoriossa, eli kerrossänkyosastolla, mutta kahden hengen huoneita oli talossa niin monta, ettei kenenkään tarvinnut nukkua kerrossängyissä.

Albergueta piti huipputyyppi. Ensimmäiseksi, kun tultiin, toi kaveri meille herkulliset empanadat ja pullot vettä ja pyysi ystävällisesti hetken odottamaan, koska hänellä oli siivoukset vähän kesken.

Siinä odotellessa tupsahti sisään kaksi kaveria, jotka yllätykseksemme puhuivat suomea. Pohjoisen pojat olivat lyhyellä tutustumisreissulla, kävelleet nimen omaan Tui'sta. Näytti olevan pojilla tarvetta vielä treenata jonkin verran. Siksi huonossa kunnossa oli jalat, varsinkin toisella.

Tuo paikka on hiukan poissa varsinaiselta reitiltä, mutta ehdottomasti majoittumisen arvoinen paikka.

Meille se pieni " sekoilu" majapaikan suhteen teki sellaisen pulman- tai voiko sitä nyt pulmaksi sanoa - että me jouduimme pitämään vielä yhden ylimääräisen vapaapäivän.

Se pidettiin sitten Pontevedra'ssa.

Pontevedra on pienehkö, vilkas kaupunki, joka sekin on aikojen kuluessa syntynyt täysin Camino reitin palvelutarpeen ympärille. Majoituskapasiteettia kaupungista löytyy runsaasti. Niin näytti löytyvän majoittujiakin. Koska olimme kaupungissa kaksi yötä, niin valitsimme majapaikaksi Hotelli Madrid'in. Se on hinnaltaan sellaista hostellitasoa, silti huoneesta löytyi jopa pieni ranskalaismallinen parveke, joka oli oikein mukava, kun kuitenkin paljon huoneella lepäilimme. Lisäksi hotelli on erinomaisella paikalla keskustan tuntumassa.

Kaupungissa on paljon kivaa katsottavaa sekä runsaasti hyviä ja edullisia ravintoloita. Ehkä erikoisin nähtävyys näin pyhiinvaeltajan kannalta katsoen on Peregrina-aukiolla oleva  La Peregrina kirkko.

Kirkossa on erikoista se, että sen pohjapiirros on simpukan muotoinen.

Erittäin kaunis on myös lähistöllä oleva Fransiskaani munkkiluostarin kirkko. Kaupungissa on yllättäen kaksikin kunnon kävelykatua huippumuotiliikkeineen. Peregrinolle muotiliikkeistä ei suuremmin iloa ole, kun ei kannettavakseen juuri mitään voi ostaa.

No, meillä kävi niin, että Arjalla oli jatkuva aurinkorasvan käyttö siinä määrin liannut parikin paitaa pysyvästi, että hän tarttui H&M:n tarjoukseen ja osti kaksi t-paitaa kympillä ja heitti repustaan kolme likaista pois. Paino sillä kaiketi jopa hieman putosi.

Vapaapäivän jälkeinen aamu alkoi kunnon ukkosella. Rankasta sateesta välittämättä läksimme kadulle kello 6.30. Hotellin portieeri katseli kyllä aika pitkään perään kun kaksi sadeasuista haamua astui ulos sateeseen. Katuvaloissa löysimme hyvin ulos kaupungista ja sadekin hiljeni vähitellen.

Vaihteeksi tuntui jopa mukavalle sellainen lämmin, kostea ilma. Reitti kiipesi jälleen hiukan korkeammalle kauniiseen vuoristoon.

Pienessä kylässä oli kauniisti valaistu kirkko. Sen pihalla oli hyvä hetken huilahtaa.

Sade taukosi sopivasti parin tunnin jälkeen ja aurinkokin pilkahteli. Matkaa seuraavaan majapaikkaan oli 23 kilometriä. Se oli kunnallinen albergue Caldas de Rei nimisessä kaupungissa. Olimme melko alkupäässä jonossa kun paikka aukesi klo 13.00. Saimme jälleen kerran mielestämme lähes paikan parhaat petit. Paremmuus on vähän sama kuin makuasia. Joka tapauksessa katsomme aina vähän, että emme ole esimerkiksi liian lähellä wc-tiloja, koska yöllä sellaisessa paikassa on aina liikettä. Samoin ei ole kiva olla ulko-ovenkaan lähellä. Sitähän ei sitten voi etukäteen arvata, missä ne kovimmat kuorsaajat nukkuvat.

Niinpä. Oli ne paikat ihan hyvät. Albergue tuli nimittäin illan mittaan aivan täyteen. Siis kaikki 50 paikkaa. Sitä emme koskaan tiedä kuinka moni vielä joutui hakemaan yösijan jostain muualta.

Vapunvietto Vigossa

1.5.  2017   Toisenlaisia kulkueita.

Tulimme Vigo'on vappuaattona.  Ainakin silloin iltapäivällä jo kaikki kaupat olivat kiinní. Mitään suomalaisen kaltaista riehaa ei aattona kaupungilla näkynyt. Päin vastoin, oli ihmeen hiljaista, vielä illallakin kun liikuimme ulkona.

Suunnistaessamme hotellille osuimme  suurelle kirkolle, missä oli juuri parhaillaan messu.  Ovella heitimme reput selästä ja istuimme takapenkille. Pappi piti juuri saarnaansa ja oli huomannut meidät.  Saarnassa oli menossa kohta, jossa hän puhui elämäntien kulkemisesta. Siihen jatkoksi hän mainitsi seurakunnalle, että saimme vieraaksemme kaksi peregrinoa matkalla Santiagoon. Eikös koko kirkkokansa kääntynyt katsomaan outoja tulijoita. Kirkko olikin paikallisen Santiago-seurakunnan Santiago-katedraali, joka osoittautui olevan ihan majapaikkamme Hotelli B & B Vigo lähistöllä.

Vigo'n vanhassa kaupungissa oli poikkeuksellisen viehättävä ilmapiiri. Oma osuutensa lienee ollut vappuviikonlopulla, jolloin ihmiset olivat vapaalla. Eritysesti hämmästelimme lukuisia upeita patsaita. Ehkä hieman häiritsi se, että lähes kaikki patsaat oli vyötetty sinisin huivein. Se taas oli kaupungin ylpeyden, jalkapalloseura Celta Vigon tunnusväri ja huivit fanihuiveja. No, jalkapallo on Espanjassa niin iso juttu, että kai tuokin on siedettävä.

Monet kaupungin patsaista oli hyvin veikeitä, erikoisia. Yksi sellainen on kauniilla satama-alueella. Siinä maailmankuulu kirjailija Jules Verne istuu mustekalan lonkeroiden päällä.

Mustekaloja Vigon lahdelta ihan varmasti pyydetään ja kaupungissa syödään suuria määriä, mutta miten ranskalainen kirjailija siihen liittyy, se ei meille selvinnyt.

Jules Verne oli mielenkiintoinen kirjailija. Ainakin meille hänen kirjoittamansa kirjat:    80 päivässä maapallon ympäri, samoin kuin Sukellusveneellä maapallon ympäri, ovat tuttuja.

Kiintoisaksi tuon jälkimmäisen kirjan tekee se, että se on kirjoitettu 1800-luvulla, jolloin ei vielä sukellusveneitä tiettävästi ollut olemassakaan.

Olimme retkemme aikana nähneet tähän mennessä jo lukuisia enemmän tai vähemmän uskonnollisia kulkueita. Nyt sitten oli kaikkea muuta kuin uskonnollisuutta havaittavissa. Vappupäivä olikin Vigossa iso juttu. Eri puolueiden ja ammattijärjestöjen kulkueita oli lukuisia. Ja kulkueet olivat runsas väkisiä. Väkeä ja väriä löytyi, niin löytyi myös meteliä ja musiikkia.

Ja Galiciassa kun oltiin, niin ei taida siellä sellaista kulkuetta ollakaan,  jossa ei säkkipillit soisi.

Jollain perspektiivillä tuntui koomisen mukavalle katsella terassilla istuskellen vaihteeksi kun toiset kävelivät.

Loppupäivä oli hyvä viettää lepäillen. Siihen tarkoitukseenhan se lepopäivä oli varattu. Takana oli kuitenkin jo 31 vaelluspäivää ja 570 kilometriä.

Maisemat muuttuivat

30.4  2017  Aamuisin pimeää

Kellojen siirtäminen tunnilla aiheutti meidän heräämistahdilla sen, että tästä eteen päin jouduimme aamuisin lähtemään liikkeelle pimeän aikaan. Ei siitä mitään ongelmaa ollut, olihan meillä otsalamput mukana. Lisäksi useimmiten aamuisin liikkeellelähdöt olivat selkeitä ja hyvin merkittyjä.

Reitti kohti pohjoista kulki edelleen meren rantaa seuraten. Mutta nyt, Espanjan puolella, meren ranta tuli huomattavasti karummaksi. Upeat valkohiekkaiset " beetsit" olivat jääneet portugalilaisille.

Samalla kun maa vaihtui, muuttui myös sää monta astetta viileämmäksi. Kävelyä se ei suinkaan haitannut, päin vastoin, mutta aamuisin sai vetää enemmän päälle ja ainakin kerran kesken aamuisen kävelyn piti vielä lisätä vaatetta.

Oli siinä vuohipaimenkin joutunut oikein ulsterin vetämään niskaan kun rantaniityllä koventuneessa tuulessa koitti pitää laumansa poissa autotieltä.

Pari päivää kun oli Espanjan puolella rantatien hyvää pyörätietä asteltu, niin tultiin aivan hätkähdyttävän kauniiseen kaupunkiin - Baiona'an. Kaupunki sijaitsee aivan Vigon lahden suulla idyllisessä poukamassa.

Istuskelimme kaupungin rantabulevardin varrella kahdessakin kahvilassa nauttien rauhallisen lauantaiaamun tunnelmasta. Näytti siltä, että kaunis viikonloppu oli houkuttelemassa suuria määriä kaupunkilaisia picnikille kaupungin venesataman vierellä olevalle niemelle. Komea eväsretkipaikka se olikin vanhoine linnoineen.

Jälkimmäisessä noista kahviloista tapasimme viimeisen kerran amerikkalaiset ystävämme Jan'in ja Bob'in. Heidän suunnitelmansa oli  jatkaa Santiagoon asti ilman lepopäiviä ja mennä sitten jonnekin kivaan paikkaan huilailemaan ennen kotimatkaa. Meidän ajatuksemme taas oli pitää vielä lepopäivä Vigo'ssa, jotta saavumme Santiagoon oikeana päivänä.

Olimme kulkeneet Caminoamme jo 30 päivää enemmän tai vähemmän yhdessä. Monet kerrat oli yhdessä iltaisin "maailmaa saatu parempaan kuntoon". Ei siis ollut ihme, että siinä mansikoita yhteiseltä lautaselta napostellessamme muutama kyynelkin silmäkulmista tipahti.

Me siirryimme iltapäivällä vanhaa roomalaisaikaista siltaa pitkin naapurikaupungin Ramallosa'n puolelle, jossa majoituimme entiseen luostarirakennukseen, joka nykyisin toimii majoitusliikkeenä.

Jälleen kerran saimme nähdä kuinka upeasti oli säästetty entisöintien yhteydessä pieni kappeli suuren luostarirakennuksen keskellä. Kappelin sanoivat olevan 1000-luvulta. Ja jälleen kerran kappelissa tuntui kuin seiniltä olisi kuulunut vanhojen rukousten huokauksia. Sitä tunnelmaa on oikeasti vaikea kuvata.

Vigo on yksi Espanjan suurimmista kaupungeista. Päivän etappi Ramallosa'sta Vigo'on on oikeastaan esikaupunkialueella koko 25 kilometrin matkan. Reitti oli kuitenkin viety mainiosti puistomaista vuorenrinnettä seuraten pois vilkkailta kaduilta niin paljon kuin mahdollista. Siis se reitti, jonka me valitsimme. Olisi kaupunkiin voinut mennä aivan rantoja seuratenkin.

Ehkä 10 kilometriä ennen keskustaa meille sattui hauska episodi. Kävelimme laitakaupungin katua, kun yhtäkkiä edessä oli moottoritien alitus, jonka suulle oli laitettu musta pressu. Kurkistimme pressun raosta ja näimme, että siellä sillan alla oli jotkut juhlat käynnissä - orkesteri soitti ja ihmiset olivat juhlatuulella. Keltaisia nuolia ei näkynyt missään. Emme arvanneet mennä sinne, vaan käännyimme vasemmalle. Sillan pielessä vasemmalla oli iso simpukan kuva, joka veti meitä sinne.
Teimme pienen kierroksen, ehkä kilometrin, ja tulimme takaisin samaan paikkaan ja kysyimme eräältä paikalliselta, että mikä oli homman nimi. Mies sanoi, että siitä vaan, pressusta sisään ja eteen päin. Sieltä se reitti menee.

Niin sitten teimme.

Juhla-alue oli laaja, moottoritien alle tehty sateensuoja oli vain pieni osa. Meille selvisi, että syy juhlimiseen oli kevään istuttajaisjuhlat. Näimme kuinka itse Vigon pormestari kävi tekemässä ensimmäisen kuokan iskun maahan fanfaarien soidessa ja juhlakansan hurratessa. Tulipa pormestari kättelemäänkin kaukaiset vieraat.

Etukäteen meillä oli luulo, että Vigo on suuri, tylsä teollisuuskaupunki. Tuo luulo kariutui nopeasti kaupunkiin tultuamme. Ihan älyttömän komeat patsaat ottivat kulkijan vastaan.

Ja aivan keskellä kaupunkia käveltiin pitkä, pitkä matka upeassa puistossa.

Kiva pikku sattuma oli se, kun ukkoskuuro yllätti juuri sellaisen baarin kohdalla, jossa oli telkkari auki oikealla kanavalla. Saimme nähdä kuinka Valtteri Bottas otti ensimmäisen voittonsa Formula 1 -radoilla.

Laivalla Espanjaan

27.4.  2017 Rantaa vai vuorenrinnettä ?

Viana do Castelo'ssa meidän piti jälleen tehdä valinta. Mennäkö rantaa vai vuorenrinnettä.
Porto'n jälkeen olimme jo kävelleet rantaa pitkin lähes sata kilometriä, siitä kymmeniä kilometrejä lankkupolkuja.
Reitti Viana do Castelo'sta aina Ancora'an saakka näytti menevän aivan rantaviivaa seuraten. Meidän valintamme oli nyt sisempi vaihtoehto.
Saimmepa heti aluksi maistella kunnon ylämäkeä. Sitten kun vuoren rinteelle oli päästy, reitti polveili mukavasti ylös alas oikeastaan koko ajan jonkinlaisessa kylämiljöössä. Meri oli kaiken aikaa kuitenkin näkyvissä noin kymmenenkilometrin etäisyydellä.

Aivan rantaviivaa kulkkeva reitti on nimeltään Litoral ja hieman etäämmällä kulkeva taas Da Costa. Ainakin Da Costa oli erittäin hyvin merkitty, niin kuin tähän saakka koko reitti alusta saakka.

Asutuilta alueilta poikettiin useita kertoja kauniisiin metsiköihin, joissa linnut pitivät konserttiaan ja purot solisivat.

Suoraan sanoen, oli vaihteeksi hyvinkin virkistävää kävellä muualla kuin rannalla.

20 kilometrä tuon päivän etappi oli. Päivän päätteeksi sitten saavuttiinkin jälleen meren rannalle. Eikä ollut mikä tahansa ranta. Oli oikein kunnon rantalomakaupunki.

Koska iltapäivä oli aurinkoinen ja lämmin, oli houkutus nauttia auringosta, merestä ja hiekkarannoista niin suuri, että valitsimme majapaikankin reteesti rantabulevardin varrelta, Albergaria Quim Barreiros oli hostellin nimi.

Että oli kaupunki upeiden valkoisten hiekkarantojen äärellä. Kelpasi siellä vaeltajan kovia kokeneita varpaita lepuutella.

Amerikkalaiset ystävämme, Jan ja Bob, olivat päivällä tavanneet rantaviivaa pitkin tulevalla reitillä suomalaisen nuoremman pariskunnan. He kaikki tulivat majoittumaan samaan hostelliin meidän kanssamme. Illalla istuimme yhdessä iltaa rantabulevardin kuppilassa. Omat sekä yhteiset Caminokokemukset olivat tietysti puheenaiheena. Tamperelaiset olivat Portugalissa työ/lomamatkalla ja olivat päättäneet lähteä muutamaksi päiväksi maistelemaan miltä Caminon käveleminen tuntuu.

Toki olisimme voineet keskustella vaikka yön yli kaikesta mitä Caminoilla voi sattua ja tapahtua, mutta ehkä päällimmäisenä meidän molempien pariskuntien kokemus tältä Caminolta on ollut se ,että olemme pitäneet päivämatkat riittävän lyhyinä, jotta on jäänyt hyvin aikaa nauttia niin iltapäivän leppoisasta olosta majapaikoissa kuin myös tutustua kuhunkin paikkakuntaan kunnolla. Näkeehän siellä toki paljonkin sellaisia vaeltajia, jotka ajan rajallisuuden takia joutuvat tekemään pitkiä päiviä. Meillä, joilla ei ajasta ole puute asia on toisin. On tämä Caminoelämä vaan niin hienoa, että kyllä jokaisella pitäisi olla mahdollisuus varata siihen riittävästi aikaa. Oikeasti, vasta nyt neljän viikon vaeltamisen jälkeen meilläkin alkoi olla sellainen olo, että olemme kiinni Caminossa, olemme osa sitä. Sellaista tunnelmaa on kyllä vaikea saavuttaa lyhyemmässä ajassa. No, aikaisemmin olen itse kyllä tuntenut sen fiilingin löytyvän kolmessa viikossa. Pidän siitä kiinni edelleen.

Aamulla Camino jatkui meren rantaa pitkin kohti Espanjaa.

Kahdeksan kilometrä oli matkaa Caminha nimiseen kaupunkiin, josta on lauttayhteys Rio Minho joen yli. Portugalin ja Espanjan raja kulkee keskellä jokea.

Olimme tietoisia siitä, että lautan kulkeminen on usein enemmän kuin epävarmaa. Siksi olimme kayneet Ancora'n turistitoimistossa tarkistamassa tilanteen.

Normaalisti kulkee, tunnin välein kello 9.00 alkaen, saimme vastauksen.

Rannassa olimme vähän ennen kello kymmenen. Lippuluukulla oli iso lappu, jossa kerrottiin, että seuraava lautta lähtee 12.30.

Että silleen.

Olipahan hyvää aikaa palata parikorttelia takaisin päin. Siellähän oli hyvän näköinen pastelleria. Nyt oli aikaa herkutella kunnolla viimeisen kerran "kakkutaivaassa", Cake Heaven, niin kuin amerikkalaiset sanoivat.

Viimein se lautta sitten onneksi lähti. Onneksi, sillä toinenkin vaihtoehto olisi ollut. Liikenne lautalla on täysin kiinni nousu- ja laskuveden vaihtelusta. Niin matala jokisuisto on, että joskus lautta voi olla pois pelistä viikonkin, jos merivesi muuten sattuu olemaan alhaalla. Kuvistakin sen aika hyvin näkee, miten hiekkasärkkäistä joen suisto on.

Puoli tuntia tuo joen ylitys kesti ja keskellä jokea (vitsi, vitsi ) piti kelloja siirtää tunti eteen päin. Sehän teki sen, että aika myöhään oltiin perillä A Guarda'n kunnallisella alberguella. Siellä oli vastassa yksi parhaista hospitaleroista mitä koskaan on kohdalle sattunut. Mies oli itse herra ystävällisyys, eikä ainakaan yhtään kivaa tunnelmaa vähentänyt se, että taas sai keskustella tutulla kielellä. Oli se portugalilaisten kanssa mongertaminen ollut kuitenkin vähän vaikeampaa.

Rannikkoreitille

25.4  2017  Alberguet täyttyivät.

Pienen lipunostohässäkän jälkeen pääsimme metrolla Matosinhos'iin. Pari korttelia kaupungin läpi rannan suuntaan piti ensin kävellä ja sitten totuus oli edessä.
Hiekkarantaa silmänkantamattomiin.

Nopeasti kaupungin ulkopuolella alkoi mittaamaton matka pitkin lankkupolkuja.  Ei todellakaan tullut mitattua kuinka paljon kaikkiaan noita lankkupolkuja tallattiin, mutta kymmeniä kilometrejä sitä kuitenkin oli. Itse asiassa tuollaista polkua on helppo ja kiva kävellä. Tuntui sen verran joustavalta, että jalkaystävälliseksi voi sanoa.

Mieliala pysyi koko ajan korkealla, osa syynsä siihen tietenkin oli täydellisen hyvänä jatkuva sää. Oli leppoisan lämmintä , ei liian kuuma, koska meri viilensi. Eikä tuullut oikeastaan lainkaan.

Ensimmäisenä päivänä Porton jälkeen käveltiin ainoastaan 14 kilometriä - koska oli "lintsattu" se alkupään 10 km metrolla. Valitsimme majapaikaksi noin kilometrin päässä rannalta  olevan alberguen Labruge nimisessä pikkukaupungissa.

Se oli hyvä valinta.

Olimme paikalla ensimmäisinä. Sehän tarkoittaa aina sitä, että saa valita parhaat paikat. Saa varata mahdollisista vähistä filteistä lisälämpöä tarvittaessa. Pääsee juuri siivottuihin suihkuihin peseytymään, sekä saa pyykkinsä ripustettua narulle niillä vähillä pyykkipojilla, jos niitä yleensäkään on.

Mukava oli myös kaikessa rauhassa köllötellä pihan puolen terassilla auringossa, ennen kuin tuli muita majoittujia.

Uusia vaeltajia alkoi pikku hiljaa tulla. Oli tavallaan kiintoisaa seurata heidän toimiaan noin "konkarin" silmin, kun tiesi, että poikkeuksetta he olivat aloittaneet taipaleensa Portosta. Eli tämä oli heille ensimmäinen ilta ja yö alberguessa. Oli siinä monenlaista säheltämistä illan mittaan. Ja yö vaikutti sellaiselta, että monelta jäi unet vähiin. Eräskin Tsekki- nainen otti makuupussinsa heti alkuyöstä ja meni yksin "olohuoneeseen" nukkumaan. Myöhemmin toisella alberguella hän kertoi, että hänellä on suuria vaikeuksia nukkua jos on ääniä ympärillä, koska on musiikinopettaja ja siksi omaa äärimmäisen tarkan kuulon.

Me kyllä osattiin nukkua. Eikä ole omaa havaintoa siitä kuorsattiinko vaiko ei.

Aamulla tipautettiin lippaaseen euroja. Maksu yösijasta oli Donativo-periaatteella. Eli maksat minkä katsot sopivaksi korvaukseksi. Nämä donativo-paikat toimivat aina vapaaehtoisvoimin ja yöpymismaksuilla paikkoja ylläpidetään, kunnostetaan ja ehkä maksetaan jollekin siivouksesta. Useimmiten hospitalerot/at hoitavat siivouksenkin.

On olemassa hiljainen "sääntö", että keskimääräinen maksu olisi nykyisin 7euroa hengeltä. Me laitoimme joka kerta hiukan lisää, koska haluamme ymmärtää niitä useimmiten nuoria vaeltajia, jotka iloisella mielellä ovat liikkeellä hyvin pienellä budjetilla ja ehkä sitten laittavat vähän vähemmän.

Reitti pitkin meren rantaa jatkui kauniina ja vaihtelevana.

Oli monenlaisia siltoja mereen laskeutuvien pienten ja suurempien jokien yli. Ja oli mukavia poukamia katkaisten välillä yhtenäisen hiekkarannan.

Siellä täällä oli pieniä kalastajakyliä, joissa saimme ihmetellä erilaisia pyydyksiä korjaavia ja viritteleviä niin kalastajia, kuin kalamiehen "muijiakin". Ja totta kai oli kalamiehen koiriakin.

Äkkiä voisi ajatella, että aika tylsää kävellä pitkin merenrantoja aina vaan auringon noususta auringon laskuun. Mutta ei siihen kyllä kyllästymään päässyt. Vaihtelevasti oli kyliä ja kaupunkeja matkan varrella.  Eikä se auringonlaskukaan koskaan ole samanlainen kuin edellis iltana. Ei niihin ikinä kyllästy.

Esposende nimisen kaupungin jälkeen reitti siirtyi hiukan pois meren rannalta. Syynä siihen oli se, että ennen seuraavaa suurempaa kaupunkia Viana do Castelo'a on suuri, kaunis luonnonpuisto Rio Nieva-joen laaksossa. Puisto on kuin sademetsä. Suuret eucalyptuspuut köynnöksineen reunustavat kovalla kohinalla alas merta kohti virtaavaa  Nieva-jokea.

Viana Do Castelo'on saavutiin aikaisin iltapäivällä. Kaupungissa ei ole albergueta, joten valitsimme majapaikaksi Rali hotellin.

Pikaisten suihkujen jälkeen löydettiin aivan rannalta ruokapaikka. Vatsat täyteen ahdettuina menimme kaupungin keskustaan katselemaan esityksiä. Jälleen kerran satuimme kaupunkiin, kun siellä oli joku festivaali käynnissä.

Siellä tuon suihkulähteen reunalla istuskellessamme saimme iloisen viestin amerikkalaisilta ystäviltämme. He olivat tulleet kanssa kaupunkiin. Olimme olleet jo hieman ikävissämme, kun emme Portossa, emmekä sen jälkeen olleet heitä tavanneet. Olivat jääneet sen verran jälkeen siinä kun me huitaisimme sen kymmenen kilometriä metrolla ja he olivat sen kävelleet.

Portviiniä Portossa

21.4.  2017  Vapaapäivä

Takana oli 21 vaelluspäivää- vapaapäivät Tomarissa ja Coimbrassa mukaan lukien. Kilometrejä oli kertynyt mukavat 398 km. Vapaapäivä Porto'ssa oli myös etukäteen suunniteltu.
Tällä kertaa olimme varanneet muutamaa päivää aikaisemmin Booking.com'in kautta vähän erikoisemman ratkaisun. Private Rooms Marques oli ihan tavallinen kerrostalo asunto, jonne paikallinen Lady tuli meidät päästämään sisään, rahasti ja sanoi, että olkaa kuin kotonanne. Opasti kyllä iloisesti ja asiantuntevasti kaupungin niksit ja nähtävyydet ennen poistumistaan.

Asunto oli kaupungin uudemmassa osassa joelta katsottuna ylhäällä vanhan kaupungin takana. Kaupungin ylpeyden jalkapalloseura FC. Porto'n  peliareena fanimyymälöineen oli aivan asunnon vieressä.

Toinen kaupungin ylpeyden aihe, ikivanha tapa valmistaa viiniä - siis Portviiniä oli myös esillä aivan asuntomme vierellä. Vuokraemäntämme esitteli tietenkin vierellä olevan Portviinikaupan kertoen, että se on kaupungin paras ja edullisin kauppa ostaa Portviiniä. Alhaalla joen rannassa on kyllä  suuria Portviinitehtaita kauppoineen, mutta ne ovat kalliita turistihintoineen.
Pitihän sitä ostaa.

Porto'ssa oli kiva ja helppo viettää vapaapäivää. Syy siihen oli yksinkertaisesti se, että kaikki kaupungin tärkeimmät nähtävyydet ovat hyvin suppealla alueella. Ei tarvitse paljon kävellä. Vähäisen kävelyn maksimoimiseksi rajoitimme nähtävyydet vielä ainoastaan tärkeimpiin. Kävelyä olisi vielä voinut vähentää ajamalla idyllisillä ratikoilla. Linjojakin olisi ollut useita, mutta niin täällä kuin aikaisemmin Lissabonissa, olivat ratikat yleensä tupaten täynnä turisteja.

Siispä, tyydyimme jalkapatikkaan. Sehän meiltä käy. Vapaapäivänäkin.

Upea SE-katedraali oli tietysti ykköskohde. Siellä oli joku sotaväkeen liittyvä messu parhaillaan käynnissä, joten väkeä ja turvallisuushenkilöstöä pilvin pimein.

Karmeliittaluostarin kirkko hämmästyttävine laattaseinineen on mykistävä. Sen lähistöltä löytyy maailman kauneimmaksi kehuttu Lello niminen kirjakauppa.

Pieni, kapea rakennus suurempien puristuksessa oli sekin tupaten täynnä turisteja. Siitä oli kivenheiton matka vapauden aukiolle, jossa hallitsevana kuvankauniiden rakennusten ympäröimänä seisoo Don Pedro IV'n ratsastajapatsas.

Näköetäisyydellä on seuraavana yhä vain lisää kaakelitaidetta, eli Porton suuren päärautatieaseman odotushalli. Rakennus on muuten alkujaan sekin ollut luostarirakennus, mutta 1800-luvulla otettu rautatieasema käyttöön.

Jos olivat rakennukset hämmästyttäviä ulkoa päin niin sitä samaa olivat monet myös sisältä. Tässä pari esimerkkiä:

Aika hulppea kattotaideteos apteekissa ja:

Erikoinen myymälä, jossa oli purkki poikineen seinällä. Ei olisi äkkiä arvannut, mitä purkeissa myytiin???

Vuosikertasardiineja.

Kaikkea sitä näkeekin, kun päiväkaupalla kävelee ja pitää silmänsä auki.

Camino Portuguese on Portossa noin puolivälissä, hiukan yli. Oli hyvä hetki katsella vähän taakse päin. Jostain ihmeellisestä syystä tästä reitistä kiinnostuneille on netin palstoilla, niin Suomessa kuin muuallakin maailmalla iskostunut kummallinen käsitys että reitti olisi pääasiassa maanteillä kulkemista vilkkaan liikenteen seassa.
No, meidän mielestä tuo käsitys on täysin virheellinen. Vilkasta maantietä oli kyllä. Mutta vain muutama kilometri ja niilläkin osuuksilla oli kunnon jalkakäytävät yhtä noin kolmen kilometrin pätkää lukuun ottamatta. Kyllä me ainakin maltettiin se pätkä kävellä poikkeuksellisen tarkkaavaisesti, eikä mitään läheltäpiti tilannettakaan päässyt syntymään.
Muuten kaikki asfalttipäällysteiset tiet olivat mukavia, rauhallisia maalaisteitä.

Toinen omituinen käsitys on, että reittiosuudella olisi vaikea löytää majapaikkoja, kun albergueita ei ole.
No, albergueita tosin on vähemmän, mutta muita majoitusmahdollisuuksia on ainakin meidän makuun ihan riittävästi. Ja hostellit sekä hotellitkin ovat tosi edullisia.
Sitten mikä paikkaa ehkä himpun verran korkeampaa majoituskustannusta, on se että ruoka kaikkineen on selvästi halvempaa kuin esimerkiksi Espanjan puolella.

Nuo omituiset harhaluulot ovat saaneet sen aikaan, että Lissabon - Porto osuudella on suhteellisen vähän vaeltajia. Niissä albergueissa, joita oli, oli yllin kyllin tilaa kaikille.
Portossa tilanne sen sijaan muuttuu. Vaeltajia tulee reitille monin kertainen määrä. Mekin näimme vapaapäivänämme reppuselkäisiä lähtijöitä kymmenittäin. Majoitustilannetta helpottaa kuitenkin se, että Portosta eteenpäin lähtee kaksi pääreittiä - Coastal ja Central. Coastal kulkee pääosin rannikkoa seuraten pitkälle Espanjan puolelle saakka. Central taas kulkee sisämaan puolella hieman lyhyempänä yhtyäkseen rannikkoreittiin alle sata kilometriä ennen Santiagoa. Tilastojen mukaan vaeltajat jakautuvat näille reiteille suunnilleen puolet ja puolet.

Olimme seuranneet vapaapäivänämme sääennustuksia tavallista tarkempaan. Ennustukset näyttivät sellaisilta, että valitsimme rannikkovaihtoehdon.
Opaskirjamme suositteli vapaapäivänä kävelemään, jos kiinnostusta riittää, Douro-joen rantaa merelle päin, siis ilman kantamuksia ja palaamaan takaisin kaupunkiin joko ratikalla tai metrolla. Sitten aamulla voi lähteä jatkamaan siten, että ajaa metrolla Matosinhos'iin saakka, noin 10 kilometriä ja lähtee sieltä vasta kävelemään.
Niin teimme.