10. Päivä. Guemes - Santillana del Mar. 25 km

Eilen illalla Guemesin kuuluisaan Abuelo Ernesto Peuto’n alberguen auditorioon ahtautui noin 75 peregrinoa. Puolet porukasta istui lattialla. Tarkkaavaisesti kuunneltiin esitystä erikoisen alberguen ja sen luojan ja isännän tarinaa.

Isä Ernesto itse ei ollut paikalla, vaan esityksen piti alberguen nuorisotoimintaa hoitava henkilö. Nimeä en muista. Hänen esityksensä oli seikkaperäisempi koskien Isä Erneston elämää ja saavutuksia. Viime kerralla kun Isä Ernesto itse piti esityksen, oli häntä itseään koskeva osuus vaatimattomampi, toisen kertomana saavutukset tulevat paremmin korostettua.

Oli miten oli, hämmästyttävän mittavaa on alberguen toiminta nuorisotyön saralla erityisesti Santanderin seudulla.

Esityksen lopuksi esitti tanskalainen vapaaehtois hospitaleropariskunta kaikille tuttuja sävelmiä, nainen lauloi kauniisti ja mies säesti kitaralla laulaen myös. Suuri joukko peregrinoja yhtyi tuttuihin sävelmiin.

Esityksen päätyttyä ilta jatkui alakerrassa yhteisellä illallisella. Tutuiksi tultiin ja juttua riitti pitkälle iltaan. Tanskalaiset esiintyvät vielä uudelleen ja viini sai porukan yhä innokkaammin mukaan.

Unohtumaton ilta sai mainion päätösen kaikkien ihaillessa ylös taivaalle noussuttta lähes täysikuuta itse kunkin hiipiessä omaan punkkaansa ansaituille unille,

Aamulla kokoonnuttiin vielä aamiaiselle. Siinä yhteydessä sain tilaisuuden tervehtiä Isä Ernestoa ennen lähtöä hyvillä mielin taivaltamaan caminoani eteenpäin. Roposeni olin pudottanut jo illalla donativo laatikkoon. Erityisen kunnioittavalla tunteella rahani laatikkoon laitoin.

Jos oli ilta upea, sitä oli myös tämän aamupäivän etappi. Reitti kulkee niin komeasti meren rantaviivaa seuraten jyrkän kallion penkereellä. Näkymät ovat huikaisevat. Polku menee monessa kohtaa niin lähellä reunaa että horjahtamiseem ei  ole varaa. Alas meren kuohuihin on noin sadan metrin pudotus.

  

Tuota jyrkänteen reunaa on useita kilometrejä, sen jälkeen reitti putoaa alas pitkälle hiekkarannalle jota kävellään taas noin 4-5 kilometriä, kunnes tulee paikka josta pääsee laivalla puolen tunnin merimatkalle, joka päättyy aivan Santanderin kaupungin keskustaan.

Kävelymatkaa Guemesista laivarantaan tulee 15 kilometriä. Siinä laiturilla katsoin kelloa. Se oli vaille 12, ja albergue aukeaisi vasta klo 14. Tein pikaisen harkinnan, mitä nyt teen.

Kaupunki on ennestään tuttu. Olimme siellä viime kerralla kaksi yötä. Tiedän kaupungista ulos menon olevan mahdollisimman tylsää kovan liikenteen varrella kulkemista. Ei houkutellut. Ei houkutellut myöskään hyvin vaatimaton albergue.

Siispä kävelin muutaman sata metriä juna-asemalle ja ostin lipun Requejada asemalle. Ennen junan lähtöä ehdin käydä haukkaamassa erinomaisen tortilla-aterian. Requejadassa vielä kahvit päälle niin hyvin jaksoi kävellä lämpimässä iltapäivässä 10 kilometriä Santillana del Mar’in alberguelle.

Täällä on majoittuminen vanhassa luostarissa. Kammiot on kahden hengen kammioita. Saas nähdä saanko olla yksin kammiossani. Muuten tämä Santillana on kuin yhtäkkiä sukeltaisi keskiaikaan. Kaupungissa on edelleen toiminnassa useita luostareita. Eri koulukunnilla on aina omat luostarinsa tämä on benediktiiniläisluostari.

Palaam vielä juna-asiaan. Santanderin ja Santillanan välillä joutuu joka tapauksessa käyttämään junaa sillä matkalla on silta jota ei kävellen voi eikä saa ylittää. Eli Boo nimisellä asemalla on hypättävä junaan ja lyhyimmillään ajaa seuraavalle asemalle joka on Mogro.

Tunnelma itse Santillanan kivisen kaupungin kaduilla ja kujilla on kuin palaisi jonnekin menneisyyteen. Muuten kyllä, mutta valtava määrä turisteja tungeksimassa kaupoissa ja ravintoloissa jonkin verran kyllä väkisin tuo takaisin tähän päivään.

Niinkuin aikaisemmin kirjoitin, meillä jokaisella on oma caminomme. Minun valintani oli tänään tällainen. Nipistin aikataulua yhdellä päivällä käyttämällä kulkuneuvoja. Saan siten lisäaikaa tutustuakseni caminon loppupuolella uusiin kaupunkeihin, jos saan suunnitelmani mukaan kulkea.

Aika näyttää..........