maanantai 22. huhtikuuta 2019

23. Päivä. Cebreros. - San Bartolome de Pinares 19 km

Uusi päivä alkoi kuntotestillä. Kiivettiin ylös vuorelle, puolitoista tuntia meni noin kilometrin matkaan. Kylä jäi uinumaan aamu-usvaan. Reippaat kulkijat ottivat hien irti.


 Ilma lämpeni, vaatetusta piti vähentää, ja ei kun lisää ylöspäin, paita kastui, kun ei tuullut ja aurinko alkoi lämmittää,


Ylhäällä tultiin kotkien valtakuntaan. Kotkia oli ilmassa ja maassa. Kuvassa keskellä isoja korppikotkia maassa. Nehän ovat lähess ihmisen kokoisia. Kännykuva ei koko totuutta kerro. Tuli  jo mieleen, että jos ne joukolla kävisivät päälle, niin ei niille pärjäisi. Isoin osa kotkista oli hiukan pienempiä. Ne olivat arempia ja lensivät pois. Isoimmat lensivät lenkin ja palasivat.




Kyllä tuli monta kertaa mieleen etappi Hospitales, Camino Primitivolla. Niin samanlaista tämän päivän vuoristo- osuus oli, hospitalesilla vain ei olllut kotkia.

Pitkähkö evästauko pidettiin Luojan suurta taidetta ihaillen. Sitten välillä alas ja taas ylös vuoriniittyjä pitkin. Lehmät kummastelivat outoja kulkijoita. Veräjiä avattiin, veräjiä suljettiin.


Viimeiset pari kilometriä oli huikeaa alamäkeä. Kivitaideteokset uskomattomia, kuka ne onkin noin taiteellisesti asetellut.



Alamäki toi San  Bartolome de Pinares kylään, suoraan kunnantalolle. Sieltä saimme ohjeet, mistä löytyy albergue ja mistä avain. Albergue on terveyskeskuksen yläkerrassa. Siisti, kuusi paikkaa, on lämmitys ja lämmin vesi. Ja on lääkäri lähellä jos tarvii. Eikä maksa mitään. Kuvassa näkymä ikkunasta.

Syödäksemmekin saatiin. Kylän hostellilla on ravintola, siellä hyvä menu 8€ / nenä. Ruokaillessamme sisään astui aikaisemmin tapaamamme australialainen peregrina. Aterian jälkeen hän, Sharon tuli reppuineen yöpymään kanssamme alberguelle. Unohtumaton päivä Caminolla, jälleen kerran.

Parhaimmilta nämä upeat hetket tuntuvat, kun ne tulevat odottamatta. Emme ikinä kuvitelleet, että tämä reitti on näin vuoristoinen. Suuri kiitos niille, jotka ovat suuren työn tehneet tällaisen kokemuksen meille peregrinoille antaakseen. Ilman hyviä reittimerkintöjä ei tuolla vuorilla tietänsä löytäisi.

Reilut kolme viikkoa tätä Caminoa, Sureste, on tallusteltu ja kuin paraskin näytelmä, on tunnelma koko ajan kohonnut mitä pidemmälle ehditään. Niin tasaista, niin tasaista oli alkuun, ja niin upeaa vuoristoa on ollut nyt jo kolme päivää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti