Heitä ei aikanaan ymmärretty, tuskin ymmärretään meitäkään. Kaksi ”vähän onnellista” vaeltajaa, suuret reput selässä, täällä La Mancha’n ylätasangolla tallustamassa. No, onhan tämä vähän extremeä nykyaikaan sijoitettuna - kun kaikenlaiset kulkuneuvot on keksitty.
Ei me sentään ainoita ” höynähtäneitä” olla. Viime vuonnakin Santiagoon asti vaelsi yli 300 tuhatta samanlaista ja tällaiset osan matkaa vaeltavat päälle.
Sää tänään oli hyvä astella. Aurinko paistoi, lievää tuulta. Se kylläkin vastaista. Paljon ei reitillä nähtävää ollut. Yksi härkätila sentään, härät tosin kaukana laitumella.
Muuten pellot olivat viinirivistöjen valloittamat. Uusia taimia on syytä kastella, kun sateet tänä keväänä ovat kuitenkin olleet vähäisiä.
El Tobosoa lähestyttäessä korostui jälleen kirkko. On ne niin isoja pienenkin kaupungin kirkot. Täällä Tobosossakin kirkkoja on monta.
Kaupungissa tuntuu kaikki pyörivän tämän Dulcinea’n ympärillä. On Casa Dulcinea, joka on museo. Ja vähän joka kaupan nimessä on mukana tuo neitokainen. Majapaikkammekin on nimeltään Hostel y Restaurante Dulcinea. On täällä kyllä Restaurante Rosinante’kin.
Vaikka tuo tosielämään pohjautuva tarina/kirja Don Quojote ei sinänsä pyhiinvaellukseen liity, on sen läsnäolo kyllä mieltäylentävä kirjallisuuden historiaan liittyvä kokemus, samalla tavalla kuin roomalaisten ”muistot” Via se la Platalla, tai muslimihistoria Mozarabella.
Mukava oli tämän päivän etapilla nähdä ne originaalit tuulimyllyt Campo de Criptanassa, vaikkakin aika etäältä.
Aika karua tuo vaellusreittinne
VastaaPoista