Alkaa sujua

29.9. 2017 Siedettiin sadettakin

Toinen vaelluspäivä toi meidät alas San Sebastian'iin, jossa oli käynnissä suuret elokuvajuhlat. Kaupungissa oli liikkeellä ajankohtaan nähden paljon turisteja bongailemassa kuuluisuuksia.

Meilläkin oli jopa hiukan koominen tilaisuus asettua punaiselle matolle kuvattaviksi - kaikkea muuta kuin filmitähden näköisinä vaelluskenkinemme ja suurine reppuinemme.

No, Caminollahan voi sattua ihan mitä tahansa, tällaistakin.

Hyvä sää jatkui koko päivän ja 20 kilometrin helpon vaelluksen päätteeksi asetuimme yöksi San Martin luostarin albergue'een Orio'ssa. Albergue on suhteellisen pieni , 20 paikkainen ja tuli lähes täyteen tuona iltana. Erityisesti mieleen jäi talon täydellistäkin täydellisempi keittiö, joka sijaitsee erillisessä piharakennuksessa. Olisi siellä saanut talonväen laittaman aamiaisenkin, mutta kuten yleensä, se olisi ollut meidän aikataululla kovin myöhään. Me kun  olemme melko aikaisin herääviä niin laitoimme oman aamiaisen keittiöllä jo ennen kuin muut edes heräilivät. Lisäksi meidän aikaista heräämistä vauhditti ehkä hiukan myös se tunnin aikaero joka on Espanjan ja Suomen välillä.

Klo 7.00 sitten lähdettiin tielle ja kuinka ollakaan, lähes heti alkoi hiljalleen sataa. Vähän matkaa sinniteltiin ja kuulosteltiin, että pitääkö vetää sadeviitat esille vai ei. Parin kilometrin jälkeen oli pakko. Sade yltyi niin kovaksi. Sillan alla oli kuiva paikka kaivaa viitat repusta ja vetää ne ylle. Olimme lähteneet shortsi-pituisilla lahkeilla, koska oli kuitenkin lämmin ja hetken sateessa kävelyn jälkeen totesimme viitat todella hyvin toimiviksi. Vaatteet kun pysyivät kuivina niin ei tullut tippaakaan kylmä. Jalathan ihmisellä sietävät reilusti enemmän kylmää kuin muu kroppa, vaikka vähän kastuisivatkin.

Melkoisen rankan neljän tunnin vuoren ylityksen jälkeen tultiin Zarauz'iin, jossa pidettiin kunnon kahvitauko lämpimässä baarissa. Siitä siirryttiin rantapaseolle, josta jatkettiin aivan rantaa pitkin Getaria'n kaupunkiin.

Meren rannalla myrskysi ja vettä satoi edelleen, mutta kolmen euron ponchot toimivat loistavasti. Tarkoituksemme oli asettua yöksi Getaria'n alberguelle. No, kunnallinen oli kiinni kokonaan ja toisen, yksityisen, ovella oli lappu, että aukeaa vasta kello 15.00 vaikka opaskirjan mukaan piti aueta klo 13.00. Ei jääty odottelemaan, vaan jatketiin matkaa vielä 7 kilometriä Zumaia'an, jossa sitten oltiin juuri klo 15.00, kun San Jose luostarin albergue avautui.

Jo näinä kolmena päivänä oli käynyt selväksi kaksi asiaa. Se, etteivät Cicerone'n opaskirjan etäisyydet pitäneet lainkaan paikkaansa ja se, ettei opaskirjan tietoihin albergueiden aukioloista voinut lainkaan tuudittautua. Tosin, yhtä puutteellisia näyttivät Gronze.com'in tiedotkin olevan. Nopeasti tuohon puutteellisuuteen totuttiin ja opittiin suhtautumaan siten kuin Espanjassa kuuluukin suhtautua - asiat ovat juuri niin kuin miten ne vastaan tulevat,

Yksi asia - ja hyvin tärkeä - toimi toisaalta loistavasti, eli Maps.me ja sen "päällä" Caminon reitti. Oli todella kiva ja helppo tarkistaa silloin tällöin sijaintimme, vaikka varsinaiseen suunnistamiseen karttoja ei toistaiseksi ollut tarvittukaan. Reitti oli kyllä niin hyvin merkitty.

Lauantai-iltapäivän ratoksi saimme seurata rantakaduilla paikallista puolimaraton tapahtumaa.

Aika aktiivisena juoksijana panin merkille oleellisen eron suomalaisiin puolikkaisiin verrattuna. Sen, että taso on huikeasti kovempi Espanjassa. Ehkä noin tuhannen osallistujan tapahtumassa maaliin tuli suurin osa juoksijoista siinä puolentoista tunnin paikkeilla, eikä kahden tunnin ylittäjiä ollut kuin muutama. Suomessa  massatapahtumissa suurin osa juoksijoista tulee maaliin tuossa hiukan yli kahden tunnin.

Juoksun jälkeen tuntui vielä hyvältä poiketa hiljentymässä messussa San Pedro katedraalilla. Messun seuraaminen oli sitten oma mielenkiintoinen juttu, kun se toimitettiin Euskera'ksi, eli Baski-kielellä ja siitähän ei erkkikään ota selvää, ei puhuttuna eikä kirjoitettuna. Vähintään yhtä erikoinen kieli se on kuin unkarinkieli, eikä yhtään edes muistuta espanjankieltä.

Luostarissa saimme sitten nukkua ihan kahdestaan omassa kammiossa ja hyvin nukuttiinkin. Eikä siellä vaeltajia sillä kertaa ollut kuin muutama.