Tosi toimiin

28.9. 2017 Aika rankka ensimmäinen päivä.

Ensimmäinen aamu valkeni kauniina, auringonnousu oli upea. Oli lämmintä ja tuuletonta. Mittari näytti + 16 astetta kahdeksan maissa. Näytti siltä, että kaikki peregrinot olivat päättäneet lähteä samaan aikaan. Yhtä matkaa monen kanssa lähdettiin suurin odotuksin tallustelemaan hiljalleen nousevaa tietä kohti korkeampaa vuorta, joka näkyi jo kaupunkiin asti.

Viiden kilometrin jälkeen, Guadelupe-kappelin luona tie haarautui. Olimme tietoisia, että ylös vuorelle menevän reitin alussa piti olla opastus "Alpinista" vaihtoehdolle, mutta ei siellä mitään alppi-tekstiä ollut. Yksi norjalainen, yksi japanilainen ja kaksi ranskalaista lähtivät vasemmalle vaihtoehdolle. Minä uskoin siihen, että alpinista-reitin piti lähteä oikealle ja huomasinkin sinne johtavat keltaiset nuolet. Siitä se alkoikin sitten oikein tosi jyrkkä kiipeäminen ylös vuorelle. Melkein piti kiivetä nelinkontin välillä ja ottaa kiinni polun varren puskista, ettei valunut takaisin alas.

Aikansa kun oli kiivetty, loppui pensaikko ja tultiin täysin avoimelle "alppiniitylle". Siellä polku kiemurteli kivasti useita kilometrejä. Pohjoisen suunnalla avautui mahtavat näkymät Biskajanlahdelle ja idän suunnalla alhaalla näkyi Irun'in kaupunki sekä joen toisella puolen oleva Hendaye. Se onkin jo Ranskan puolella.

Ylimmillään reitti kävi 547 metrin korkeudella. Sieltä sitten laskeuduttiin loppua kohden yhä jyrkemmin Pasajes de San Juan kylään. Kylän satamasta mentiin pienellä "purkilla" lahdelman yli.

"Laivamatka" maksoi jopa 70 centtiä. Kahvitauko paattia odotellessa ja itse seilaaminen tulivat sopivaan paikkaan. Oli jo parikymmentä kilometriä asteltu ja oli se reppukin alkanut yllättävän paljon painaa. Kuuteen ja puoleen kiloon kun oli laitettu 2 litraa vettä = 2 kiloa ja vähän evästä, niin painoi se.

Tauko antoi uusia voimia, joille tuli heti käyttöä kun reitti jatkui jyrkällä nousulla Ulia-kansallispuistoon. Siellä oli noin viiden kilometrin kävelyn jälkeen odotettu majapaikka, yksityinen albergue Ulia hienosti ylhäällä vuoren rinteellä. Iltapäivä oli lämmennyt sellaisiin lukemiin, että olimme aivan hiestä märkiä kirjautuessamme sisään paikan toimistossa. Kyllä suihku maistui ja terassilla oli upeaa nauttia runsas tapas-tyyppinen illallinen katsellen kaunista auringonlaskua San Sebastian'in lahden yli. Tai pinchohan se pikkunaposteltava on täällä Baskimaassa. Pincho tai Pintxo kirjoitettuna, on suosittu tapa nauttia iltapalaa Pohjois-Espanjassa, eikä se suinkaan ole aina niin pientä, vaan monesti hyvin runsaita ne annokset ovat.

Täytyy sanoa, että oli aika rankka päivä näin ensimmäiseksi vaelluspäiväksi. 25 kilometrin taival sellaista ylös alas menoa kesti yhdeksän tuntia. Kylläpä maistui uni kun oli saanut vatsansa täyteen sapuskaa ja henkisen ravinnon katsellen yhtä maailman kauneimmista näkymistä.