8.11. 2017 Uusi reitti
Viimeinen aamu oli jälleen sumuinen. Oli tavallaan kiva, että oli seuraa korealaista. On meillä ollut aikaisemmillakin Caminoilla korealaisista hyvät kokemukset. Iloisia ja fiksuja ihmisiä ainakin kaikki meidän tapaamamme.
Muutaman kilometrin jälkeen reitille oli ilmestynyt uusi, erittäin hyvin varusteltu baari. Pitihän ne kahvit juoda ihan tutustumisen vuoksi.
Suuresti ihmeteltiin, kuinka vähän oli muistikuvia reitistä. Ei silti, ei siellä mitään mieltä sykähdyttävää nytkään ollut. Monte Gozo'lle tultiin puolen päivän maissa. Monumentilla oli kuvan ottajia jopa ruuhkaksi asti, suurin osa turisteja.
Olimme tietoisia, että kaupunkiin menevällä reitillä on tilapäisjärjestelyjä moottoritien yli menevällä sillalla. Jonkinlainen kiertotie vie aivan pusikkoon moottoritien vierustaa. Sen sijaan monumentilta on uusi viitoitus kaupunkiin toista kautta. Monikaan ei näyttänyt tuota tietävän, koska lähtivät vanhaa reittiä. Ilman tuota tietoa emme nytkään olisi "löytäneet" hieman etäämmällä olevia Peregrino patsaita. Ne ovat siis monumentilta katsottaessa kutakuinkin lounaan suunnassa, parin sadan metrin päässä. Mennessämme sinne huomasimme tien varrella oitis uudet opasteet kaupunkiin.
Emme olleet edellisellä kerralla huomanneet noita patsaita lainkaan. Siellä ne seisovat vähän ikään kuin orpoina, katse suunnattuna kohti katedraalia jonka tornit sinne näkyvät.
Kuvat otettiin, sitten jatkettiin uutta reittiä kohti keskustaa. Reitti oli jotakuinkin selvempi kuin entinen. Ei ollut lainkaan niin paljon vilkkaiden katujen varrella kävelyä. Siltä ainakin tuntui. Vielä viime metreillä saimme pienen sadekuuron niskaamme ennen kuin pääsimme rautatieasemalle suojaan. Ostimme junaliput, ne taskussa astelimme hotellille - Hotel Mexico - joka on muutaman korttelin päässä asemalta. Meille se oli tuttu paikka jo kolmatta kertaa.
Santiago on jo niin tuttu kaupunki, että ei ollut enää sellaista tunnelatausta kävellä suoraan Katedraalille ja Plaza Obradoirolle kuin ensimmäisellä kerralla. Kieltämättä on Santiago'on tulossa noin kokonaisuutena jotain mystistä, jotain joka hieman nostaa sykettä, vaikka jo neljättä kertaa kaupunkiin tulee.
Majoituttuamme hotellille olimme jo niin nälissämme, että suoraan suunnistimme läheiseen Restaurante Roma'an menu'lle. Siitä ravintolasta on nyt tullut meille oikein kantapaikka. Mukava traditio tietysti, kun olemme tulleet isäntäväelle vähän niin kuin VIP-asiakkaiksi. Ainakin palvelu on joka kerta ollut sitä luokkaa.
Vatsat täynnä sitten kävelimme suorinta tietä Officina de Peregrinos toimistolle hakemaan Compostelat, eli todistukset, pääasiassa siksi että tulemme rekisteröidyksi tilastoihin. Seinälle ne tuskin kotona joutuvat. Ensimmäiset siellä jo ovat ja muut arkistoituina kaapissa. Toista kertaa peräkkäin tulimme toimistolle sellaiseen aikaan, että pääsimme suoraan tiskille ilman minkäänlaista jonoa. Oli jopa hyvää aikaa rupatella tuokio vapaaehtoistyöntekijän kanssa. Heillähän tuskin on rupatteluun mahdollisuutta kiireisempinä aikoina.
Toimistolta oli helppo siirtyä saman kadun varrella olevalle San Francisco kirkolle. Tuo kirkko tulee olemaan pyhiinvaellusmessujen pitopaikka Pääkatedraalin sisäremontin ajan. Katedraali on jo pitkän ajan ollut ulkoa päin vahvan verhouksen suojissa, ja on edelleen vielä jonkin ajan. Tietojen mukaan lähiaikoina remontin painopiste tulee siirtymään sisätiloihin, ja siksi palvelukset on siirrettävä muualle.
San Francisco kirkossa istuimme pitkän tovin. Sytytimme pari kynttilää ja hiljennyimme kiittämään toisiamme uskomattomasta reissusta. Siitä, että jälleen kerran olimme saaneet elää mitä upeimman kokemuksen, kestäneet sen niin henkisesti kuin fyysisesti ilman suurempia kolhuja. Toinen toistamme tukien ja kannustaen vaikeimpina hetkinä. Niitäkin aina tulee näinkin pitkällä yhteisellä taipaleella. Totta kai, suuri kiitos kohosi korkealle sinne missä meidän askeleemme varjellaan ja tietämme ohjataan. Hiljainen kiitos suunnattiin myös niille caminoystäville, joiden seurassa oli yhdessä saatu kokea monet iloiset hetket niin taipaleen varrella kuin iltojen rattoisana yhdessä olona.
Heitä oli yhteensä noin kahdestakymmenestä maasta.
Monta kertaa olimme taipaleen varrella huvittuneet yhdestä musiikkikappaleesta, joka yksi selitteisesti kuvasi osuvasti tämän kertaista vaellusta kaikkine iloineen ja murheineen.
Se oli............
Tää pitkä vaellus, kaipaus
On kahden hullun matka kauas huomiseen
Utuiseen, epävarmaan samanlaiseen huomiseen
Mä sinne meen ja tietä tuijotan ja mietin
Minnepäin? Eteenpäin, vai taaksepäin?
Minä oon, matkalla vaan
Tää on vain unohdus, erehdys
Kahden hullun pitkä matka. kauas pois
Se turhaa ois, mut yhdessä sen näkee paljon kirkkaammin
Ja helpommin, herää taas ja jaksaa nauraa itselleen
Ja vetää peiton korvilleen
Minä oon, matkalla vaan
Siellä mistä huomaa sen, kaipauksen, jolla meitä ohjataan
Ja käytetään ja näytetään
Minne kahden hullun matka viedä vois, jos rahaa ois ja luoja sois
Me voitais päästä kauas pois ja unohtaa tää kokonaan
Kahden hullun matka. - Kirka -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti