Yllätysten päiviä

3.11. 2017 Lugo'ssa levättiin.

Fonsegrada'n alberguella herättiin aikaisin. Niin olivat muutkin heränneet. Lähdimme liikkeelle seitsemän aikoihin viiden nuoren kanssa yhtä aikaa, ja kaikki muut olivat silloin jo lähteneet. Olipa porukoilla kiire, ihmeteltiin. Ulkona oli suorastaan kylmä, vain kolme astetta mittarissa. Plussaa sentään.

Päivän etappi alkoi tietenkin ylämäkeen, kuinkas muuten. Yli tuhannen metrin taas. Sitä seurasi pitkä, pitkä alamäki jota asteltiin yli tunti. Alhaalla oli viihtyisä baari musiikkeineen. Ja yllättäen jopa auki.
Tilattiin kahvit ja nisua. Pieni mies, melkein lappalaisasussakin, toi eteemme ison pannullisen kuumaa, aivan loistavan makuista kahvia ja toisen kannullisen kuumaa maitoa. Tokaisi vielä poistuessaan, että tuon lisää, jos ei riitä.
Parhaat kahvit ikinä. Harvoin on tullut juotua niin paljon kahvia kerralla, jos koskaan.

Saatiin siitä kahvista energiaa ja piristystä ja sitä kyllä tarvittiinkin, sillä päivän loppuosuus oli yhtä ylös alas menoa melkein loppumattomia vuorenrinteitä. Se oli taas sellainen kahdeksan tunnin työpäivä - ja rankka sellainen - jonka aikana saatiin kasaan 24 kilometriä. Joskus kyllä ihmeteltiin omaa jaksamista. Parhaimmillaan, tai pahimmillaan, saattoi yhden kilometrin kiipeämiseen mennä yli tunti. Oli ne niin vaativia ja jyrkkiä ne polut. Kerrankin ,kun oltiin tultu ylös tuollaista pitkää rinnettä, niin hengähdettiin siinä ja nuorisoporukka sai meidät kiinni. Ihmettelivät meitä, ettei meillä ollut edes hiki ja pojat ja tytöt oli ihan märkiä hiestä. Nostivat kyllä hattua taas kerran. No, meidän taktiikka on kävellä tasaista varmaa askellusta ja pitää lyhyitä taukoja, kun taas nuoret meni kuin höyryveturit ja pitivät sitten paljon pidempiä taukoja.

Otettiin me taas tuon päivän päätteeksi Hostellista oma huone Cadavo'ssa, että saatiin nukkua rauhassa pidempään. Alkoi totta puhuen olla jo henkiset eväät vähissä, eikä fyysinen tankkikaan enää täynnä ollut.

Lugo oli vielä sen verran kaukana, 29 km, että päätettiin seuraavana päivänä jäädä vielä 9 kilometrin jälkeen yöksi Castroverde'en. Yllätykseksemme siellä olikin albergue pantu kokonaan kiinni, vaikka oppaissa sanottiin että on avoinna ympäri vuoden. Onneksi kaupungista löytyi sentään hyvä hostelli, Hostal Cortes. Saimme sieltä kivan huoneen omalla kylppärillä ja parvekkeella hintaan 38 euroa. Mainion menu'n päälle nukuttiin kerrankin oikein päikkärit.

Sitten illansuussa ajateltiin käydä kaupassa hakemassa jotain evästä aamuksi ja huomiseksi. Kaduilla ei kuitenkaan näkynyt ketään.
Yllätys, yllätys. Kaikki kaupat oli kiinni. Mitä kummaa???? Käveltiin ja katseltiin.
Keskiviikko päivä, eikä ketään missään. Lopulta tuli kohdallemme auton ja peräkärryn kanssa kaksi miestä, jotka selvästi olivat olleet metsällä. Saalistakin oli tullut.

Muistimme siinä, että olimmekin nähneet päivän vaelluksella suuriakin joukkoja metsästäjiä koiriensa kanssa, mutta ei se silloin aiheuttanut mitään ajatuksia. Noilla vuoristoseuduilla metsästäjiä näkee niin yleisesti hauskoine peräkärrykoirankoppeineen, varsinkin viikonloppuisin, että ei niihin suurempaa huomiota kiinnitä.

Kävimme miesten kanssa juttusille, onnitellen komeasta saaliista, samalla kysäisten, miksi juuri tänään, keskiviikkona oltiin metsällä.

Se on Kaikkien Pyhien Päivä, eli suomalaisittain Pyhäinpäivä, jota siellä vietetään silloin kun se kirkkopyhänä keskelle viikkoa sattuu. Ei sitä ole siirretty minkään työehtosopimusten takia viikonloppuun kuten meillä. Siinäpä se, ei sitten ole kaupat auki.

Niukka oli aamupala seuraavana aamuna. Onneksi oli keitin ja kahvia sekä muutama myslipatukka repussa. Niillä mentiin. Mukava yllätys oli sitten sopivasti noin puolimatkassa eteen tullut itsepalvelubaari. Oli sellaisia ollut jo aikaisemminkin, mutta nyt se osui hyvään paikkaan. Sellaiset auttavat vaeltajia todella paljon silloin kun oikeita baareja ei ole mailla eikä halmeilla.

Hyvin varustettuja nuo help-yourself- baarit olivatkin mikrouuneineen ja tiskialtaineen. Automaateista sai kahvia juuri sellaisena kuin halusit yhden euron maksulla ja bocadilloja kuin myös jugurttejakin irtosi, kun vain oli kolikoita. Korttimaksu mahdollisuutta noissa ei ainakaan vielä ollut, kai sellainenkin joskus tulee.

Puolen päivän aikoihin oltiin perillä Lugo'ssa. Sinne olimme suunnitelleet lepopäivän jo alkuperäisissä kaavailuissa. Tarpeen se olikin, niin rankkaa oli ollut varsinkin viimeisten kymmenen päivän taivallus. Rankkaa kyllä, mutta ei ylivoimaista. Sitähän me olimme halunneet ja sitä olimme saaneet. Nyt tuntui hyvälle saada vähän huilata.

Olimme varanneet huoneen hotellista, hyvältä paikalta, läheltä keskustan vanhaa kaupunkia. Hotelli löytyi helposti Maps.me'n avulla. Hyvissä ajoin iltapäivällä olimme jo Plaza Mayor'illa nauttimassa pienestä luksuksesta korkeatasoisessa ravintolassa. Tuntui kohtuullisen ansaitulta. Pieni sightseeing kävely päälle ja sitten päikkäreille. Sekin tuntui ansaitulta.

Illalla tunsin vielä tarvetta pieneen palauttelukävelyyn, joten kävin vähän katselemassa nähtävyyksiä iltavalaistuksessa. Arjalla ei siihen enää puhtia riittänyt.

Aamulla runsaan hotelliaamiaisen jälkeen lähdimme katselemaan Lugo'n lukuisia nähtävyyksiä. Ehdoton ykkönen on Vanhankaupungin ympäri kiertävä muuri. Muuri on tiettävästi ainoa roomalaisajalta ehjänä kokonaan säilynyt muuri koko Espanjassa. Ei ihme olekaan, että on säilynyt, on se niin massiivinen. Pituutta on kaksi kilometriä, korkeutta kahdeksan metriä ja leveyttä saman verran. Muurissa on lisäksi 85 tuollaista pyöreää tornia. Muurille oli hyvä mennä kävelemään, sieltä oli hyvät näkymät koko vanhan kaupungin alueelle.

Tullessamme Santa Maria Katedraalin kohdalle huomasimme, että ovi oli auki ja ihmisiä meni sisään. Niin menimme mekin. Siellä oli juuri messu alkamassa, niinpä osallistuimme hyvillä mielin messuun tuossa aivan poikkeuksellisen upeassa Katedraalissa.

Katedraali on valtavan kokoinen sisältäen jo sinänsä suuren keskiosan, mutta sen lisäksi on useita sivukappeleita, joissa myös toimitettiin messuja. Katedraalin alkuperäinen osa on 1100-luvulta mutta sitä on myöhemmin laajennettu useaan otteeseen, joten rakennustyylejä löytyy useita niille jotka niitä tuntevat. Meille pelkkä suuri kokonaisuus riittää  tuntemaan oman pienuuden ja nöyryyden elämän suurien asioiden edessä. Tunsimme suurta kiitollisuutta tässä ja nyt siitä että olimme saaneet kokea niin mahtavan vaelluksen ja hyvin jaksaneet sen tähän saakka. Eihän nyt ollut enää kuin sellainen sata kilometriä jäljellä.

Tunnelmallisen ja tunteikkaan messun jälkeen jatkoimme mietteliästä kävelyämme muurilla. Tulimme alas kaupungin pohjoislaidalla ja tutustuimme useisiin roomalaisajalta löydettyihin jäänteisiin.

Uusi aamu koitti ja olimme valmiit levänneinä ja hyvillä mielin vastaamaan viimeisen sadan kilometrin haasteeseen. Alun perin olimme ajatelleet siirtyä Lugo'sta takaisin Camino Nortelle ns. Camino Verdeä pitkin. Siihen vaihtoehtoon liittyi kuitenkin aika paljon epävarmuutta ja pohdimmekin vapaapäivänämme, että mahtaako tuo kannattaa. Siitä siirtymisestä ei muuta kummempaa hyötyä kuitenkaan olisi kuin, että olisi yhden yön vähemmän "ranskalaisella" reitillä. Lopputulos oli se, että jatkoimme Primitivoa pitkin.

Reitti ulos Lugo'sta kulki pikkuisen oudosti ihan pienien, pimeiden syrjäkujien kautta. Monesti ennenkin olimme miettineet, minkä takia meidät vaeltajat kuljetetaan niin usein kaupungeissa sivukatuja pitkin. Eikö meitä, usein melko rähjäisissä kuteissa liikkuvia muukalaisia haluta keskeisemmille kaduille. Vai voisiko syy olla jopa se, että saamme kulkea rauhallisempia katuja poissa enemmältä liikenteeltä. Oli syy mikä tahansa, meitä ainakin on usein tuo sivukaduilla kulkeminen ihmetyttänyt. Useimmiten tosin ainoa motiivi mennä vilkkaammille pääkaduille on löytää avoinna oleva baari pientä lepo- ja kahvihetkeä varten. Aikaisemmin olemme olleet jokseenkin arkoja poistumaan keltaisten nuolten osoittamalta reitiltä, koska olemme huomanneet että tuo kaupunkisuunnistus ei ole ollut ollenkaan vahva laji meille. Nyt kyllä huomasimme kuinka paljon Maps.me helpottaa elämää siinä asiassa.

No, onhan se niin, että useimmiten siihen sivukujien kulkemiseen on syynä joku nähtävyys. Vanha silta, kirkko tai jokin muu Caminoa sivuava kohde. Niin nytkin, ei aikaakaan kun tulimme kunnostetulle Puente Romana sillalle. Jatkoimme joen yli ja sitten melkoisen ison tien laitaa lähes koko 20 kilometriä aina San Roman De Detorta'an saakka. Se etappi tuntui jokseenkin helpolta, enää ei suuria korkeuseroja ollut.

San Roman De Detorta'ssa oli helppo löytää yksityinen O'Candido albergue, jossa aioimme majoittua, mutta..........

Yllätys, yllätys, eipä ollutkaan auki.

Jälleen kerran oppaat pettivät. Oppaiden mukaan piti olla auki ympäri vuoden. Hetken koputimme ja kolistelimme oven takana, mutta ketään ei kuulunut. Hiippailimme siitä sitten läheiselle kunnalliselle alberguelle. Siellä oli hospitalero paikalla, siis paikka oli sentään auki. No hyvä, yösija löytyy. Entäs, mistä mahtaa kauppa löytyä, kysyimme. Opaskirjan mukaan kauppakin pitäisi olla.

Täällä mitään kauppaa ole, sanoi hospitalero.

No, what perhana. Mitenkähän sen syömisen kanssa käy?

Hospitalero ymmärsi ongelmamme ja soitti.

Tulee vartin kuluttua, tuon yksityisen majatalon omistaja, se on mun kaveri. Siellä on mahdollista saada ruokaa.

Ja tuli kanssa. Suuri eväskassi mukanaan. Tuossa tuokiossa oikein mukava ja reipasotteinen kaveri laati meille oloihin nähden aivan kunnollisen menu'n. Ja siinä meidän aterioidessa taloon tuli useampia nälkäisiä vaeltajia ja kaikki saivat syödäksensä. Majoitusta mies ei luvannut, sanoi, ettei kannata pitää lämpöjä enää päällä kun kulkijoita on niin vähän. Ei siinä mitään, hyvin näytti kaverusten yhteispeli sujuvan.  Toinen ruokkii ja toinen majoittaa,

Kunnallinen albergue oli pieni, vaatimattoman näköinen kivimökki. Kahdeksan paikkaa ja kunnon keittiökin, jos on jotain mitä laittaa, heh.  Pesutiloihin piti jopa kulkea ulkokautta, mutta sisällä oli tunnelmallista ja lämmintä. Hyvät unet siellä sai nukuttua.