Camino Primitivo alkaa

23. 10 2017 Maisemat muuttuivat

Ei ehditty montaakaan kilometriä kävellä sisämaahan päin, kun maisemat muuttuivat täydellisesti. Oli kivasti kumpuilevaa maastoa, tosin hiljalleen mentiin koko ajan ylöspäin. Maaston muodot olivat nyt jyrkempiä kuin Cantabria'n kukkuloilla. Rinteillä oli maatiloja siellä täällä ja kaikkialla alkoi olla omenapuita ihan mielettömästi.

Kymmenen kilometrin jälkeen laskeuduttiin alas Valdedios laaksoon, jossa on edelleen toiminnassa oleva Cistercias nunnien luostari. Luostarin pihapiirissä on Oratorio de San Salvador kirkko, jonka alkuperäinen säilynyt osa on vuodelta 893, eli vanhin tallella oleva kirkko koko Espanjassa.

Luostarilla saimme viettää rauhallisen kahvihetken seuraten nunnien puuhasteluja. Tauko olikin hyvään aikaan, sillä luostarilta alkoi noin viiden kilometrin kuntotesti kohtuullisen jyrkän ylämäen muodossa.

Vuorenrinteillä alkoi olla yhä vain enemmän omenapuita ja niissä omenoita niin että hyvä kun jaksoivat kantaa. Paljon oli toki jo tippunut maahan, kuten polun varsilta näkyy. Samaten alkoi olla joka talon pihalla tyypillisiä asturialaisia talousrakennuksia - horreio'ita . Asturias'issa horreot ovat huomattavasti suurempia ja nelikulmaisia Galicia'n vastaaviin verrattuna. Siellähän ne ovat sellaisia pitkulaisia. Oli ikivanhoja horreoita ja myös uudempia versioita.

Lähestyttäessä Pola de Seiro'n kaupunkia omenaviljelmät ei kun lisääntyivät. Oli valtavia tarhoja ja kaupungin liepeillä suuria tehdaslaitoksia, jonne omenoita juuri kuljetettiin.........

Siideritehtaisiin.

Noilla kulmilla Asturias'issa siideriteollisuus on ykkös tulonlähde, niin valtavaa se on. Ja sillä seudulla siideri tietenkin ehdoton ykkösjuoma. Oli vaikuttavaa nähdä minkälainen lähes uskonnollinen lähestymistapa ihmisillä on siideriin, se asetetaan keskeiselle paikalle pöydälle ravintolassa ja nautitaan hienovaraisesti, juhlavasti pienin siemauksin. Lasia ei koskaan kaadeta täyteen vaan vähän kerrallaan aina enemmän tai vähemmän "ilmastoiden" juomaa.

Jos kaatamisen suorittaa tarjoilija, hän tekee sen siten että pullo on korkealla toisessa kädessä ja lasi mahdollisimman alhaalla toisessa.

Siideriä nautitaan useimmiten ravintoloissa yhdessä suurin joukoin tietenkin katsellen samalla jalkapalloa televisiosta. Espanjassahan on edelleen kylän baari kuin yhteinen olohuone. Pelit katsotaan siellä, vaikka kotona olisikin telkkari.

Seuraavana päivänä tulimmekin sitten Asturias'in pääkaupunkiin Oviedo'on. Se on suuri ja vilkas kaupunki täynnä nähtävyyksiä. Oikeastaan ensimmäisen kerran jouduttiin oikein tosissaan turvautumaan Maps.me'n karttoihin, jotta reitti alberguelle löytyi. Ja sittenkin piti vielä sivullisilta kysellä. Sen verran ovelassa paikassa El Salvador luostarin albergue oli. Siis jälleen kerran oltiin luostarissa. Tämä oli kyllä hyvä, iso ja siisti, ja oli keskeisellä paikalla kaikkien nähtävyyksien lähellä. Kuvassa kirjoittaja tutkimassa reittiä alberguelle amerikkalaisten Erican ja Mary'n kanssa. 

Oviedo on varsinaisesti se kaupunki, josta Camino Primitivo alkaa, jos ei tulla jatkamaan muilta reiteiltä. Siitä syystä luostarin alberguella olikin useita uusia peregrinoja aloittamassa vaellustansa. Kaikkiaan noin parikymmentä, joista kuusi meitä Nortelta tulijoita.

Ja alkoihan se. Primitivo oikein kunnolla. Jos oli vaellettu parikymmentä päivää helpohkoja reittejä aina Bilbao'sta saakka - Cantabria'n kukkuloilla ja Asturias'in vastaavilla - niin nyt edessä oli kunnon vuoria ja laaksoja. Päivämatkat pitenivät selvästi. Mentiin monesti useita tunteja ylös päin ja taas välillä alas. Energiaa kului, eikä useinkaan ollut baareja matkalla vaan eväitä syötiin milloin minkäkin kiven päällä tai navetan rappusilla. Sää pysyi vaeltamiseen ihanteellisena, oli poutaa eikä enää liian kuumaa. Eikä tuulta juuri lainkaan. Mainio t-paita ja shortsikeli. 

Jos Nortella olikin jonkin verran päällystetyillä teillä kävelemistä, niin täällä mentiin käytännössä koko ajan polkuja ja hiekkapintaisia maalaisteitä. Usein polut kulkivat uskomattoman kauniissa, puistomaisissa metsissä, joissa punarinnat ja mustarastaat pitivät konserttejaan. 

Grado'ssa majoituttiin melkoisen uudessa kunnallisessa alberguessa, vain  muutama muu vaeltaja osui kanssamme sinne.   Sama tahti jatkui Salas nimisessä, idyllisessä kaupungissa. Siellä menimme yksityiseen El Rey Casto albergueen, joka sijaitsee aivan keskusaukiolla ja jossa oli mukava kattoterassi, missä vietimme leppoisan illan teestä ja kauniista kaupunkimaisemasta nauttien. Seuraksemme saimme yhden venäläisen naisen ja kanadalaisen pariskunnan. Muu vaeltajajoukko hajaantui kaupungin moniin majapaikkoihin.

Tineo'ssa taas otimme huoneen Pension Tineosta, koska albergue oli siellä hyvin etäällä keskustasta. Etäällä, koska Tineo on hauskasti sijoittunut pitkänä nauhana vuoren rinteelle. Saimme asustaa pensionissa aivan kahdestaan ja menu'lla kävimme samojen omistajien baarissa lähistöllä. Erittäin ystävällinen isäntäpariskunta laati meille yhden parhaista aterioista koko reissullamme. Kahden hengen huoneesta maksoimme 30 eur. ja menu'sta 10 eur/henkilö. Kutakuinkin tuollaista tasoa olivat majoitukset kautta koko Primitivo reitin. Sen sijaan Nortella huoneiden hinnat olivat ehkä aavistuksen korkeammat, johtuen rannikon suuresta suosiosta turistiaikana.

Tineo'sta eteenpäin maisemat tulivat yhä vain mahtavammaksi. Alettiin olla oikeassa vuoristossa. Aamu oli jälleen hyvin lämmin. Laaksoissa leijaili usvaa yön jäljiltä. Oli täysin tuuletonta.

Heti alkajaisiksi oli pitkä, pitkä nousu yli kilometrin korkeuteen. Siellä oli puuttomilla laitumilla lehmillä hienot oltavat. Uteliaina ne tulivat aidan viereen seurustelemaan ohikulkijoiden kanssa.

Meitä kulkijoita oli kohtalaisesti. Tokihan lukumäärät olivat laskeneet kesäisistä, mutta oli kuitenkin silleen sopivasti. Olimme lähteneet Oviedo'sta samana aamuna useamman nuoren kanssa ja nuoret olivat päivien kuluessa lyöttäytyneet yhteen viiden hengen porukaksi. Kolme espanjalaista tyttöä ja kaksi italialaista poikaa. Olimme kulkeneet kutakuinkin samaa päivävauhtia niin että olimme monesti päivässä juttuseuraa toisillemme. Tuolla ylhäällä vuorella olimme pitämässä omenataukoa - omenoitahan oli runsaasti saatavilla ihan tienvarsilta - niin noille nuorille tuli hirmuinen tarve saada yhteiskuva tällaisten vanhojen kilpikonnien kanssa, jotka kuitenkin heidän mielestään hakkasivat heidät kuus-nolla kävelykunnossa.

Kuvat otettiin ja jatkettiin matkaa loppupäivä leppoisassa, lämpimässä säässä pitkää alamäkeä. Muutama kilometri ennen Campiello'a oli tienristeyksessä mies tarjoamassa leimaa passeihin ja vettäkin olisi talossa tarjolla. Onneksi tytöt lähtivät kaikki kolme "leimoja ja vettä hakemaan" sillä mies oli ollut kovin lähenteleväinen. Jälkeen päin kuultiin, että vakavaakin lähentelyä oli joskus talossa tapahtunut.

Campiello'ssa asetuttiin Casa Ricardo yksityiseen albergueen. Sielläkin otimme oman huoneen, joka oli lähes saman hintainen kuin kaksi henkeä dormitoriossa. Tarkoituksena oli nukkua hyvin ja pitkään ennen huomista rankkaa päivää maineikkaalla Hospitales etapilla. Illalla syötiin talon baarissa erinomainen menu, ostettiin talon pikkuputiikista evästä ja painuttiin pehkuihin jo ilta yhdeksän maissa.