Cantabria'n kukkuloille

16.10. 2017  Pikku pätkä junalla

Santander on Cantabria'n maakunnan pääkaupunki. Kaupungin jälkeen reitti siirtyykin kulkemaan enemmän sisämaahan. Olimme tietoisia, että Santander'ista voisi jatkaa myös rantaa pitkin Boo- nimiseen pikkukaupunkiin, mutta tuo reitti on 30 kilometrin kierros eikä ole merkitty. Emme siis lähteneet sinne, sillä mielestämme olimme saaneet kulkea ihan riittävästi upeita rantoja jo tähän mennessä - ja niitä tulisi vielä runsaasti lisää.

Suora reitti Boo'hon oli aikalailla maantien reunaa pitkin 14 kilometriä, mutta meni sekin vilpoisassa aamussa. Boo'n jälkeen on reitillä poikkeuksellinen paikka. Jos haluaa mennä lyhyintä tietä, on ylitettävä rautatiesilta Boo'n ja Mogro'n välillä. Sen voi ylittää kävellen, mutta niin ei saisi turvallisuussyistä tehdä. Enemmistö vaeltajista ylittää sen junalla. Nousee junaan Boo'n asemalla ja hyppää pois kahden kilometrin jälkeen Mogro'n asemalla. Niin mekin teimme. Sillä erolla, että ajoimme junalla vielä seuraavalle asemalle, noin seitsemän kilometriä lisää.

Sillä tavalla saimme pitkän 32 kilometrin päivän sopivasti lyhenemään. Iltapäivän kuumuudessa astellessamme ylös alas kauniisti kumpuilevia Cantabrian kukkuloita kiittelimme hiljaa ratkaisuamme. Olimme koko ajan pikkuhiljaa tulleet lähemmäs vasemmalla siintäviä Picos De Europa vuoria, joilla kimalsi muutamin paikoin lumisia huippuja.

Hikisen päivän päätteeksi  tupsahti eteemme kivinen kaupunki. Tuntui kuin olisimme yhtäkkiä siirtyneet suoraan keskiajalle. Kaupunki oli Santillana Del Mar. Erittäin hyvin säilynyt - tai säilytetty - kaupunki henkii historiaa. Siellä on useampi luostari ja Collegiate Katedraali on 1200 luvulta. Jesus Otero- luostarin alberguessa mekin yömme vietimme.

Kuvankauniit rakennukset ja historia aiheuttavat tietenkin sen, että turisteja on aina runsaasti liikkeellä. Onpa ranskalainen kirjailija Jean-Paul Sartre jossain teoksessaan mainostanut Santillana'a Espanjan kauneimpana kylänä. Ei kai aiheetta, sillä kylässä - tai onko se kaupunki - on kuulemma useampiakin kuuluisuuksien residenssejä edelleen.

Seuraavan päivän etappipaikka Comillas ei kyllä juurikaan huonommaksi jäänyt. Hyvin saman tapainen "kivikylä" kauniiden kukkuloiden keskellä sijaitsee lähempänä merta. Niin lähellä, että meidänkin majapaikan, kukkulalla heti kaupunkiin tullessa sijaitsevan Hostel Esmeralda'n

ikkunasta oli merinäköala.

Comillas taas on siitä kuuluisa, että siellä näkyy useassa kohteessa tunnetun arkkitehdin Antonio Gaudin kädenjälki. Kaupungin länsilaidalla, kukkulalla, on entinen Comillasin Markiisin Antonio Lopezin residenssi. Markiisi otti aikoinaan puolisokseen Barcelonan rikkaimman miehen tyttären ja sitä kautta tuli tutuksi Gaudin kanssa. Niin hyväksi tutuksi, että Gaudista tuli residenssin pitkäaikainen asukas ja sitä myöten residenssiin rakennettiin useita Gaudin erikoisia luomuksia. Gaudi on siis se arkkitehti, joka on luonut Barcelonaan kuuluisan Sagrada Familia kirkon.

Niin, miksi Hostel Esmeralda? No, siksi, että alempana aivan keskustassa oleva Hostel La Aldea oli täynnä. Jaa, että miksi oli täynnä? No, siksi, että vaeltajia alkoi olla selvästi enemmän kuin aikaisemmin. Oli nimittäin käynyt niin, että täpötäydeltä "ranskalaiselta" reitiltä oli siirtynyt porukkaa juuri Santander'iin kyllästyttyään jatkuvaan kilpajuoksuun majapaikoista. Ja olivat jo siihen mennessä tottuneet varaamaan yösijansa päivää paria etukäteen. Lisäksi suurin osa taisi olla tietoisia samasta seikasta kuin mekin, että Comillas'in alberguella on ötökkä-ongelma, ollut jo ainakin kolme vuotta.

Itse asiassa saimme mekin hiukan maistaa tuota ongelmaa. Seuraavan päivän etappi vei meidät yhä lähemmäs Picos de Europa vuoria. Yövyimme Serdio nimisessä kylässä aivan korkeiden vuorten juurella. Kylässä oli kunnallinen albergue, pieni ja soma. Sielläkin tiedettiin toki Comillas'in alberguen ongelmat ja siksi kaikkien piti jättää reput ja makuupussit alakerran pieneen eteiseen. Siinä oli sitten illalla reppu poikineen päällekkäin, niin pieni tila oli. Kun sitten aamulla menimme kylän ainoaan baariin aamiaiselle, niin siinä valoisassa huomattiin, että minulla oli silmäkulma purtu niin pahasti että silmä oli lähes ummessa. Oli toki muutama muukin purema. Päättelimme keskenämme, että oli hyvä jättää ne reput sinne ala-aulaan, niin ei enää pahemmin kuljetettu tuon paikan ötököitä eteenpäin.