Iäkkäämpiä kaupunkilaisia suunnisti aukion reunalla olevaan suureen kirkkoon. Kirkonkellot alkoivat soida kutsuvasti. Sinne suuntasimme mekin. Oli messu alkamassa.
Messu oli tällä kertaa erityisen hidastempoista. Aikamme seurasimme messua. Samalla silmät etsivät kynttilätelinettä, että voisimme sytyttää tuohukset. Mutta ei, tästä temppelistä ei sellaista löydy.
Illan hämärtyessä teimme vielä pienen tutkimuskierroksen, että löydämme aamulla sujuvasti ulos kaupungista.
Kolmen kirkon kellot löivät yöllä tasa tunteja kukin omaan tahtiinsa. Useimmat meistä joko valvoivat tai kuulivat kellot unen läpi. Neljä lyöntiä oli tarpeeksi. Ensimmäiset hiippailivat pesulle. Klo 5.30 kaikki olimme valmiit lähtemään.
Setelit Donativo laatikkoon ja avain nurkan taakse päivystävän poliisin käteen. Hyvästi Hinojosa.
+17 astetta ulkona, ei tuulta, ei ketään liikkeellä, vain neljä otsalamppua liikkui pimeällä tiellä.
Kilometrin verran asfalttia, sitten mukavalle hiekkatielle. Pari tuntia tepsuteltiin meillekin uusia polkuja, kunnes seitsemän kilometrin kohdalla oli joki, jonka tulvimisen takia emme viime kerralla voineet tätä reittiä kävellä. Nyt joki oli rutikuiva.
Aurinko nousi lopulta, savanni aukesi edessä. Lampaita siellä, lampaita täällä. Polku oli helppoa kävellä, ei suurempia korkeuseroja.
Puolentoista tunnin välein pidettiin evästaukoja. Matka eteni kilometri kerrallaan. Toinenkin joki ylitettiin kuivin jaloin. Toissa keväänä tässäkin oli vettä vyötäröä myöten. Siis kuvanotto kohdassa, nyt kauempana näkyy pieni lätäkkö.
Pian sen jälkeen tehtiin pikkuinen seikkailu erikoisessa kanjonissa. Reittimerkkejä oli harvakseltaan.
Viimeiset kahdeksan kilometriä oli maantien laitaa. Asfaltti poltti kenkien alla. Meidän pikkumittari näytti +34 astetta. Eikä vieläkään tuulenhenkäystäkään. Jopa jokaisen ohi ajavan auton ilmavirta tuntui nautinnolta. Hiki virtasi. Huumoriakaan ei jaksanut enää heittää. Vitsit oli vähissä. Lampaatkin etsiytyivät puiden alle varjoon.”
Viimein, yhdeksän tunnin tallustelun jälkeen tultiin kaupunkiin. Heti ensimmäiseen ravintolaan aterialle. Ihan hyvä menu saatiin, sitten täpö täysin vatsoin laahustettiin lähes kilometri keskustaan, josta olimme varanneet huoneet Hostal Vaticanosta.
Suihkussa kun jaksoi vielä pistäytyä, niin jo oli onnellista heittäytyä hetekalle pitkälleen ja vain olla.
Huominen onkin sitten sellainen pikataival näihin kolmeen verrattuna. On 12. Lokakuuta. Se on jonkinlainen ”itsenäisyyspäivä” täällä Espanjassa ja yleensä ainakin kaupat ovat kiinni. Madrid’issa pidetään sotilasparaateja, maaseudulla pääasiassa metsästetään.
Me vaan kävellään...............
Onpa ihana, että pääsitte onnellisesti perille! rankan päivän jälkeen sänky tuntuu sitäkin ihanammalta eikä kaupungin nähtävyydet taida paljon houkutella.
VastaaPoista