Olipa taas huitsin huikea vaelluspäivä. Hostellissa kun asuttiin, niin ei ole jääkaappia. Jaa, ei vai ole?
Kekseliäs peregrino kyllä keinon keksii. Ulkona +7 astetta.
Ja aamukahvinkin hän saa huoneellaan.
Se, että kylässä oli myös suuri Mercadona kauppa, on meille kyllä toisaalta huono juttu. Kaikenlaista täydennystä tuli ostettua. Eli lisää painoa jo ennestään painavaan reppuun.
No, sen painavan repun kanssa sitten jatkettiin. Luultiin, että on edessä helpohko päivä, vain 15 kilometriä.
Mitä vielä.
Alkuun tallattiin 5 kilometriä kohtalaisen vilkkaan maantien laitaa. Sitten polulle.
Oliivi viljelmiä pitkin polku vei. Ilma lämpeni. Vaatetta piti vähentää. Pieni eväs tauko pidettiin oliivipuiden varjossa.
Lähestyttiin Olivares kylää. Kylä sijaitsee kauniisti vuorten kainalossa.
11 kilometriä, kolme ja puoli tuntia takana. Oli kahvi tauon aika.
Baarille tupsahti myös joukko ranskalaisia pyöräilijöitä. Porukassa oli useampi veteraani, siis meidän ikäinen täti ja setä. Espanjalainen opas heillä oli ja iso pakettiauto huoltoautona. Ja iso peräkärry pyörien kuljetukseen tarvittaessa.
Aika hieno tapa viettää liikunnallisia eläkepäiviä, tuumattiin.
Puolen tunnin tauko pidettiin. Tiedossa oli, että loppu matka 3,3 kilometriä, on ylämäkeä.
Mutta minkälainen ylämäki. Aivan huikea. Siis tuon reilun kolmen kilometrin aikana noustiin 400 metriä vertikaalista nousua.
Ja mitkä maisemat.
Mitä ylemmäs tultiin, sitä komeammin näkyivät Sierra Nevadan lumihuiput, vaikkakin jo etäältä.
Nousu oli todella jyrkkä. Hikeä pukkasi otsaan, kun ilma lämpesi +24 asteeseen, aurinko porotti täysillä, eikä juurikaan tuullut.
Useampia hengähdys/huohotus taukoja pidettiin. Yksi niistä noin puolivälissä rinnettä olevan pikku kappelin portailla.
Määränpää, Moclin kylä on syntynyt vuoren huipulla olevan Castillo de Moclin’in kupeeseen.
Vuoristo on komea. Vuorilla ja kanjoneissa kulkee näköjään jopa samanlaisia seinämään ripustettuja lankkupolkuja kuin Caminito del Rey’llä. Niille emme nyt ehtineet. Meidän tie vie huomenna jo eteen päin. Mutta turisteja täällä liikkuu sesonki aikaan kuulemma runsaasti.
Majoitus kapasiteettia pienessä, vain 3500 asukkaan kylässä on vaikka millä mitalla. Tässäkin privaatti alberguessa huoneita kolmessa kerroksessa. Mutta me saamme asua koko taloa aivan kahdestaan.
Muita ei ole tullut. Yksi espanjalainen vaeltaja tavattiin iltapäivällä ja uudelleen kun oltiin aterioimassa. Almeriasta hänkin on lähtenyt.
Hyvällä tuurilla meidän aikataulu osui kohdalleen. Puoli kolmelta oltiin majapaikassa. Kirjauduttiin nopeasti. Ei keritty edes suihkuun, kun omistaja täti sanoi, että kylän ainoa baari menee kolmelta kiinni. Siispä äkkiä sinne.
Ruokaa saatiin., eikä se kolmelta kiinni mennyt. Oli niin paljon muitakin ruokailijoita.
Yksi kauppakin kylässä on. Ja se taas oli auki puoli kuudesta vain tunnin ajan. Meille se riitti.
Talossa on kaksikin suurta olohuonetta, molemmissa isot telkkarit. Valitettavasti vain pääkanavilla ei muuta iltaisin tule kuin vieläkin uutisia Dana katastrofista. Oli sekin iso juttu. Jo yli 200 kuollutta.
Muuten. Enpä ole pitkään aikaan muistanut mainita, että blogin kuvat voi avata suuriksi klikkaamalla kuvaa. Muutenhan kuvat blogissa ovat kovin pieniä.
Tässä tämä kaikin puolin nappiin mennyt camino päivä. Saa nähdä mitä huominen tuo tullessaan.
Ken kävelee, hän näkee………
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti