Copos de Avena (kaurahiutale) paketti löytyi alberguen muonahyllyltä. Saatiin kunnon kaurapuuro aamiainen.
Kaikessa rauhassa aterioitiin, kun ei ollut kiire lähteä. Ulkona näytti kovin sumuiselta. Lämpöä +8 astetta.
Alkajaisiksi käveltiin pari kilometriä hiljaista maantietä Portugalin suuntaan. Jo ennen Vale da Mula kylää on valtakuntien raja. Ei näkynyt passin tarkastajia, hih, hiljaista kaikkialla.
Tultiin kylään, pienen pieni kahvila oli auki. Istuttiin kahveilla vähän pidempään. Kelloista oli kadonnut tunti, ei siis kiirettä.
Koitettiin kuunnella paikallisten keskustelua. Hiljaista porukkaa ne oli. Mutta outoa oli kieli, sen vähän minkä puhuivat.
Kylän jälkeen siirryttiin maalaistielle. Sellaista oli kiva astella. Ilma selkeni puolipilviseksi, noin +15 astetta.
Edelleen oli koko ajan karjaa molemmin puolin tietä. Lähinnä lehmiä. Oli hevosiakin.
Pusikoissa lenteli paljon pikkulintuja. Muutama haarahaukka nähtiin, sekä yksi kotka. Muuten oli hiljaista. Vain niitä komeita nautoja.
Oli vähän lampaitakin.
Lyhyehkön taipaleen jälkeen tultiin Almeida’an komean linnoitus portin kautta. Kylä on kokonaan ympäröity massiivisilla linnoituksilla vallihautoineen.
Kaikilla sisääntulo/ulosmeno väylillä on upeat portti rakennelmat.
Vallit muodostavat kaksitoista sakaraisen tähtikuvion. Valleja on kaksi, välissä vallihauta. Koko kylä linnoineen on vallien sisäpuolella. Uutta asutusta on jonkin verran vallien ulkopuolella.
Hyvin erikoinen kylä. Esimerkiksi talojen seinissä nähtiin useampia tällaisia suurehkoja pienois alttareita.
Meitä onnisti taas ruokapaikan löytämisessä. Käveltiin suoraan kohti kylän keskellä olevaa kirkkoa. Siinä kävellessä nähtiin paikallisia menevän joukolla sisään Snack-Bar paikkaan. Mentiin myös. Ja oli kyllä mainio valinta.
Saatiin todella peri-portugalilaiseen tapaan ateria. Täällä aina tuodaan pääruokana sekä riisiä että perunoita. Ja lihaa ei pihdata. Kaksi pihviä per nenä, huh, huh.
Kyllä jaksaa huomenna pidemmänkin etapin.
Hostellilla huilattiin hetki. Lähdettiin etsimään kauppaa. Yllättäen olikin jo pimeää, puoli kuudelta. Sen se tunnin kadottaminen sai aikaan.
Vielä oli iltaa jäljellä. Pitihän sitä erikoista kylää lähteä vielä katselemaan. Komeita on kaikki nuo vallien sisääntulo väylät.
Ja vielä oli saamatta ne Portugalin kuuluisat Pasteis de Nata leivokset.
No, mutta ei niitä kauan tarvinnut etsiä. Joka ikisessä baarissa ja kahvilassa taitaa sellaisia olla tarjolla.
Kaksi päivää on Camino Torresia nyt tultu, ja kyllä ollaan kuin”pikku-Matti maailmalla ja Liisa Ihmemaassa”. On tämä niin erikoinen reitti ollut.
Itse reitti ei kovin hyvin ole merkitty. Aika usein joutuu GPS nuoteista tarkistamaan, mikä on oikea suunta. Ilman sellaista olisi helppo eksyä.
Huomenna pitää koittaa lähteä aikaisin, ettei tule loppu päässä pimeää………….. on meillä otsalamput.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti