Meillä kävelyä 20 km
Raakaa touhua voi camino olla toisinaan. Tänään oli. Aamulla satoi. Päivällä satoi. Vielä illallakin satoi.
Oltiin saatu vihiä, että kylästä löytyy Vitor, joka tykkää auttaa caminolaisia ajamalla heidät Pavoa del Rei kylään. Yli kolme kymmentä kilometriä tuntui hurjalle, kun vielä satoi.
Vitor löydettiin. Kohta oltiin Pavoa kylässä. Kaksi kymppiä maksettiin kyydistä. Enempää ei Vitor huolinut.
Reput selkään. Pontsot ylle ja menoksi. Sataa tihuutti hiljalleen.
Kylästä laskeuduttiin alas joen varteen ja vanhaa siltaa pitkin yli.
Joki solisi vierellä parin kilometrin matkan. Sitten kärrytie alkoi nousta korkeuksiin.
Korkealla tuli uusi vastus kulkijoille. Vastainen tuuli. Ja kova sellainen.
Eikä ne vastukset siihen jääneet. Heinittyneen kärrytien keskellä seisoi Datsun.
Pariskunta oli lähettyvillä poimimassa oliiveja. Isäntä kipaisi luoksemme. Tästä ei voi mennä eteen päin.
Käännös teknisten ongelmien takia ei meille varmasti selvinnyt miksi. Puhui jotain kivi aidoista.
Opasti ystävällisesti kiertotien. Tuolla vuoren rinteellä menee. Yhtyy sitten ”joskus”.
Sinne sitten mentiin, varmaan pari, kolme kilometriä tuli lisää.
Eväs tauko pidettiin, kun oltiin takaisin reitillä. Eväitä ei paljon ollut, kun luultiin päivää lyhyehköksi. Onneksi oltiin eilen syöty kunnolla lihapataa.
Pikku hiljaa reitti nousi aina vain ylemmäs. Sade piiskasi vastaan armottoman tuulen kanssa.
Vielä ennen määränpäätä oli kaksi laskeutumista joen ylityksiin. Tietysti nousut myös. Jokilaaksot ovat varmasti keväällä ja kesällä vehreitä. Nyt näyttää ankean harmaalta.
Lopulta viimeinen, noin kilometrin jyrkkä ylämäki kivikkoista roomalais tietä toi ylös Trancoson linnalle.
Jonkinlainen kuva oli pakko ottaa sateesta huolimatta. Sade ja sumu oli niin sakea, ettei ympäristöön enää nähnyt ollenkaan.
Linnan jälkeen oli heti edessä ravintola. Dom Gabriel. Märät pontsot pois. Astuttiin sisään. Kello oli puoli viisi. Ei siis ruoka-aika.
Eikös vaan silti isäntä onnistunut puhumaan keittiölle, että nyt on kaksi tosi nälkäistä kulkijaa. Eikä aikaakaan kun pöydässä oli jälleen runsas määrä pihviä erikoisen muusi sekoituksen kera.
Suklaa kakkua postreksi, sekä kahvit, niin oli nälkä selätetty.
Vielä piti löytää majapaikalle. Oli jo pimeä js edelleen satoi ja tuuli. No, hyvä maja löydettiin helposti. Oli jo isäntä laittanut lämmöt päälle.
Kyllä helpotti ennakoitua pidemmän ja rankemman päivän jälkeen.
Vielä kun on kauppakin ihan vastapäätä, niin alkaa synkähkön, sateisen ja raskaan päivän ankeus unohtua.
Huomennakin on edessä pitkä etappi ja sadetta luvassa.Saa nähdä miten siitä sitten selvitään……..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti