Camino De Santiagon alkulähteillä

6.5.  2017  Pyhä kivi

Pyhiinvaellus Santiago de Compostelaan on ollut merkittävä tapahtuma miljoonille ja taas miljoonille ihmisille yli tuhannen vuoden ajan. Suosituin reitti on ollut Ranskan rajalta tuleva ns. ranskalainen reitti. Sen päätteeksi  pyhiinvaeltajat näkevät Santiagon katedraalissa apostoli Jaakobin arkun. Siellä tuskin monellakaan on mielessä se, että mistä, miten ja milloin nuo apostolin jäänteet ovat sinne tulleet.

Padron nimisessä kaupungissa, noin 25 kilometriä ennen Santiagoa me olimme koko Camino historian alkulähteillä. Kerrotaan, että eläessään apostoli Jaakob saamansa tehtävän mukaan tuli Iberian niemimaalle levittämään Pyhällä Maalla kuulemaansa sanomaa. Hänen asuinpaikkansa oli silloinen O'Pedron niminen kylä. Kylän liepeillä on kukkula Monte Santiaguino. Sinne johtavat kiviset portaat ja ylhäällä on aukio, jonka laidalla on kiviset paadet, missä apostolin tiedetään pitäneen rukous ja opetustilaisuuksia.

Nykyisin paadella on suuri risti ja apostolin hahmo. Lisäksi aukiolle on myöhemmin rakennettu pienoinen kappeli. Viivähdimme tuolla aukiolla pitkän tovin. Jos jossain olemme koskaan tunteneet entisen ajan olevan läsnä, niin täällä se tuntui. Tuo paikka kauniissa luonnossa, korkealla kukkulalla mykisti omalla rauhallaan. Oli vain lintujen laulua ja vienoa tuulen suhinaa.

Viiden sadan metrin päässä alhaalla, joen rannalla on kirkko, sekin Santiago-kirkko. Kirkon alttarin alla on valkoinen kivi.

Kiven sanotaan olevan juuri siinä paikassa, josta paikkakuntalaiset löysivät apostolin jäänteet 800-luvulla. Hänen  seuraajansahan toivat apostolin tänne takaisin Pyhältä Maalta sen jälkeen kun hänet oli siellä  surmattu. Vasta myöhemmin apostolin jäänteet siirrettiin erinäisten vaiheiden jälkeen Santiagoon, kun katedraali oli sinne sitä varten rakennettu. Kiven sanotaan myös olevan se sama alkuperäinen kivi, jolla jäänteet oli peitetty.

Normaalisti kivi siellä alttarin alla on peitettynä verhoilla. Nyt kuitenkin sattui olemaan juuri poikkeuksellinen päivä, jolloin kivi oli paljastettuna. Oli nimittäin kaupungin syntymäpäivä. Kirkossa oli messu, jonka jälkeen kirkon edustalla pidettiin puheita, soittokunta soitti ja kulkue kulki ympäri kaupunkia kantaen uskonnollisia ja muita kuvia sekä lippuja.

Se ei meille selvinnyt, missä yhteydessä ja milloin kaupungin nimi on muuttunut O'Pedron'ista  Padroniksi, joka tapauksessa olimme jälleen kerran, ties monennenko tällä reissulla, osuneet kaupunkiin, jossa oli jonkinlaiset juhlat käynnissä.

Me majoituimme kirkkoaukiolla olevaan yksityiseen albergueen, Rossol'iin. Valitsimme sen, koska aavistelimme kunnallisen tulevan jälleen kerran täyteen. Niin kävikin, sillä näimme iltapäivällä useamman reppuselkäisen tulevan takaisin siltä suunnalta. Sitä emme tiedä, minne he majoittuivat, mutta meidän kanssa Rossol'iin ei tullut ketään muuta. Olimme taas kahdestaan 18 paikkaisessa, hyvin modernissa alberguessa.

Albergue on siis kirkkoaukiolla sijaitsevan saman nimisen ravintolan yläkerrassa. Ravintola osoittautui olevan erittäin suosittu paikkakunnalla. Siitä taas seurasi se, että kun juhlapäivä kääntyi iltaan, niin väki ravintolassa ja ulkona terassilla lisääntyi ja luonnollisesti musiikki sekä puheen volyymi voimistui. Juhlat jatkuivat läpi yön aina aamutunneille saakka. Osasimme ihme kyllä nukkuakin, mutta hiukan hämmästelimme, kun vielä kolmen aikaan yöllä kuului enemmänkin lasten ääniä. Kai se on niin, että tuolla lapset opetetaan jo pienestä pitäen oikeisiin juhlintatapoihin. Eikös se vanha sanonta kuulu, että jos sä kerran juhlit niin juhli kunnolla. Vaimitensenytoli.

Suurin osa vaeltajista kävelee tuon 25 kilometrin matkan Padron'ista Santiagoon yhdessä päivässä. Meillä taas oli sellainen aikataulu, että pysähdyimme vielä yhdeksi yöksi 15 kilometriä ennen Santiagoa Faramellossa, yksityisessä alberguessa, La Calabaza del Peregrino. Talossa on 36 paikka ja sekin tuli illan mittaan aivan täyteen. Eli ei ne ihan kaikki kuitenkaan suoraan Padron'ista Santiagoon mene.

Pari pientä, kivaa juttua jäi tuostakin yöpymisestä muistojen arkistoon. Olimme jälleen kerran ensimmäiset tulijat iltapäivällä. Hyvin englantia puhuva nuori tyttö otti meidät kohteliaasti, mutta ujosti vastaan. Myöhemmin illalla hän paljasti meille kiitellen kovasti, että me olimme hänen ensimmäiset asiakkaat. Hän nimittäin oli ensimmäistä päivää siellä töissä.

Toinen yhtä liikuttava juttu oli se, kun aika myöhään illansuussa taloon tuli miehen mukana pieni, arviomme mukaan 10 vuotias tyttö. Tyttö istahti kahvilan tuolille ja sai jäätelön käteensä. Sitä siinä imeskeli suuri lätsä päässään kaikessa rauhassa.

Myöhemmin juttelin tytön isän , isä/ tytär Sloveniasta he olivat, kanssa. Isä kertoi heidän kävelleen aina Porto'sta saakka, siis noin 300 kilometriä. Päiväetapit olivat olleet noin 20 kilometriä.

Kysyin vielä tytön ikää, niin, isä vastasi - - kuusi vuotta.

Kyllä oli liikuttavaa nähdä isän hierovan pienen vaeltajan jalkoja illalla sängyssä.  Siitä tyttö vielä kiipesi lattialle heittämään muutaman kärrynpyörän muille kulkijoille malliksi.

Oli siinä Peregrinan alku. Ehtii tyttö vielä monet Caminot kävellä, jos vaan intoa riittää.