Pieni syrjähyppy

7.4. 2017  Santarem'istä Tomar'iin

Santarem on selvästi suurempi kaupunki kuin tähän saakka nähdyt. Kaupunki sijaitsee korkealla kukkulalla, joten sinne oli päivän päätteeksi aika tuskainen ylämäki. Siellä majoituimme albergueen ja niin olimme nälkäisiä ja janoisia uuvuttavan kävelyn jälkeen, että painelimme välittömästi suihkun jälkeen lähimpään paikkaan missä sai syödäksensä. Se sattui olemaan pizzeria. Ei haitannut. Suuret pizzat riittivät,  kun pyytämättä ja yllättäen saatiin alle maittavat keitot.

Tietenkään kaupungin keskusaukiolla ollutta pastelleriaa ei voinut ohittaa ottamatta jälkkäriksi leivosta maitokahvin (  cafe con leite) kanssa. Siinä samalla sai ihailla hämmästyttävän kaunista laattataidetta vähän joka suunnassa minne vain silmänsä käänsi.

Keskusaukion laidalla on kaksikin suurta kirkkoa ja toisen yhteydessä aivan suunnattoman kokoinen oppilaitos. Se on uskonnollinen sisäoppilaitos. Sanoisiko tuota suomeksi pappisseminaariksi. Uskonnollisuus on yhä Portugalissa kaikkalla läsnä. Ehkä vielä enemmän kuin Espanjassa. Ja näillä seuduilla vaikuttaa voimakkaasti Fatima.

Juuri Santarem'issa haarautuu reitti, jonne siniset nuolet osoittavat, kohti Fatimaa. Fatima on portugalilaisille - ja koko roomalaiskatoliselle maailmalle - äärimmäisen pyhä paikka. Siellä tapahtui vuonna 1917 ilmestys kolmelle nuorukaiselle. Heidän mukaansa Neitsyt Maria näyttäytyi heille ja siitä on syntynyt tapahtuma, joka kokoaa Fatiman kaupunkiin vuosittain satoja tuhansia pyhiinvaeltajia aina 13. päivä toukokuuta.
Tänä vuonna tuosta ilmestyksestä on kulunut tasan sata vuotta. Se aiheutti sellaisen huomion, että itse Paavikin oli tulossa juhlistamaan tapahtumaa ja tarkoitus on julistaa nuo kolme ilmestyksen nähnyttä nuorta pyhimyksiksi.
Paavin tulo oli niin iso juttu, että sitä uutisoitiin joka ikinen ilta tv-uutisissa, useimmiten pääuutisena.

Toistaiseksi emme olleet juurikaan nähneet muita jalan kulkevia vaeltajia - jos Bob'ia ja Jan'ia ei lasketa. Muutamia pyörillä kulkevia kylläkin. Santarem'ista lähtiessämme, kaunista auringon nousua ihaillessamme, joukkoomme lyöttäytyi puhelias, nuori brasilialainen nainen, joka ei ollut löytänyt reittiä ulos kaupungista. Kieltämättä lähtö alas portaita olikin hieman kinkkinen.

Siinä samassa meidät ohitti myös kaksi espanjalaista jalan kulkevaa nuorta miestä. Alas joenrantaan päästyämme eteneminen oli kerrassaan miellyttävää pitkin peltoteitä ja polkuja. Vähän ennen Azinhaga'a, noin 19km kävelyn jälkeen me otimme  peltoja pitkin kulkevan vaihtoehdon, jonne varoiteltiin menemästä kosteana vuodenaikana. Mutta nyt oli kuivaa. Hyvin se pelto-osuuskin oli merkitty. Se sijaan maantietä pitkin kulkevilla taisi olla vaikeampaa, koska vähän ennen kaupunkia ne espanjalaiset miehet tulivat meitä vastaan ja ihmettelivät kuinka me menemme väärään suuntaan.

No, olimme ihan varmoja suunnastamme ja jatkoimme eteenpäin. Espanjalaiset seurasivat epäröiden mukana, mutta olivat kovin iloisia kun kaupungin rakennukset alkoivat näkyä ja tultiin heidänkin tunnistamaan liikenneympyrään. Kieltämättä siellä reittimerkinnät olivat vähän sekavia, mutta karttaa lukemalla ja ilmansuunnat auringosta katsomalla vanha suunnistaja selvitti paikan varmoin ottein.

Seuraavana päivänä reittimme vei meidät oikein miellyttäville seuduille. Hevosia oli siellä ja hevosia oli täällä.

Ja suuria komeita hevostiloja. Oli kuin olisi tullut Ypäjälle. Kaupunki olikin Portugalin Ypäjä, eli Golega. Siellä on koko Portugalin tärkein ratsastusurheilukeskus hevosalan opistoineen. Hevonen ja ratsastus näkyi kaupungissa aivan kaikessa, eikä keskustassa ollut ravintola tippaakaan poikennut Suomen Ypäjällä olevasta maankuulusta Puomi- ravintolasta - hevosurheilukuvineen seinillä.

Viihtyisän tuntuisesta ilmapiiristä huolimatta emme Golega'an jääneet yöksi, vaan jatkoimme eteen päin. Olin jostain saanut vihiä, että Vila Nova Barquina'n kohdalla kannattaa tehdä syrjähyppy. Oli kerrottu, että pari kilometriä pois reitiltä, siis ulos kaupungista, löytyy hyvä, edullinen hotelli. Ja kaiken lisäksi hotellin ravintolaa oli kehuttu erinomaiseksi. Hotellin nimi on Soltejo.

Ja kyllä oli ravintola maineensa veroinen. Saimme siellä ainakin toistaiseksi parhaan Menu-aterian upeasti sisustetussa terassimaisessa ravintolassa, josta avautui loistava näköala joelle sekä sitä reunustavaan puistoon. Sinne puistoon suuntasimmekin askeleemme aterian jälkeen aurinkoiselle joen rannalle lepäilemään.

Jos oli ateria toistaiseksi huippu, niin koko syrjähypyn kruunasi se, että illalla ravintolassa hotellin johtaja huomasi meidät ja antoi rahaa takaisin sanoen, että sisään kirjautuessa respan "tyttö" oli ottanut liikaa, eli normaalin hinnan ja pyhiinvaeltaja hinta on halvempi. Totta kai se "alennus" kelpasi, vaikka ei hinta muutenkaan paha ollut. Huomaavaisuus kuitenkin lämmitti.

Kahdeksas vaelluspäivä valkeni yhtä aurinkoisena kuin aikaisemmatkin. Nyt kuitenkin edessä oli uudenlainen kokemus. Päivän etappi oli 23 kilometriä ja sisälsi kolme oikein kunnon haastavaa nousua ja laskua.

Eikä se polkukaan aina niin siloinen ollut. Oikeastaan koko päivän etappi kulki metsässä, muutamaa peltopätkää lukuun ottamatta. Siellä taas jatkui kukkaloisto.

Hämmästys oli suuri, kun erään metsätaipaleen keskellä yllättäen tuli vastaan mahtava keskiajalla rakennettu tila hulppeine rakennuksineen. Paikka oli kuin joku paratiisi lintujen konsertteineen.

Tiettävästi tuossa linnamaisessa rakennuksessa asustelee edelleen yksin joku tilan nykyinen omistaja.

On siinä vanhalla pojalla siivoamista, ajattelimme.

Koko päivän etapilla oli vain yksi baari. Eli aika uupuneina viimein saavuttiin Tomar'in kaupunkiin ja se onkin aivan oman tarinansa arvoinen.