Rannikkoreitille

25.4  2017  Alberguet täyttyivät.

Pienen lipunostohässäkän jälkeen pääsimme metrolla Matosinhos'iin. Pari korttelia kaupungin läpi rannan suuntaan piti ensin kävellä ja sitten totuus oli edessä.
Hiekkarantaa silmänkantamattomiin.

Nopeasti kaupungin ulkopuolella alkoi mittaamaton matka pitkin lankkupolkuja.  Ei todellakaan tullut mitattua kuinka paljon kaikkiaan noita lankkupolkuja tallattiin, mutta kymmeniä kilometrejä sitä kuitenkin oli. Itse asiassa tuollaista polkua on helppo ja kiva kävellä. Tuntui sen verran joustavalta, että jalkaystävälliseksi voi sanoa.

Mieliala pysyi koko ajan korkealla, osa syynsä siihen tietenkin oli täydellisen hyvänä jatkuva sää. Oli leppoisan lämmintä , ei liian kuuma, koska meri viilensi. Eikä tuullut oikeastaan lainkaan.

Ensimmäisenä päivänä Porton jälkeen käveltiin ainoastaan 14 kilometriä - koska oli "lintsattu" se alkupään 10 km metrolla. Valitsimme majapaikaksi noin kilometrin päässä rannalta  olevan alberguen Labruge nimisessä pikkukaupungissa.

Se oli hyvä valinta.

Olimme paikalla ensimmäisinä. Sehän tarkoittaa aina sitä, että saa valita parhaat paikat. Saa varata mahdollisista vähistä filteistä lisälämpöä tarvittaessa. Pääsee juuri siivottuihin suihkuihin peseytymään, sekä saa pyykkinsä ripustettua narulle niillä vähillä pyykkipojilla, jos niitä yleensäkään on.

Mukava oli myös kaikessa rauhassa köllötellä pihan puolen terassilla auringossa, ennen kuin tuli muita majoittujia.

Uusia vaeltajia alkoi pikku hiljaa tulla. Oli tavallaan kiintoisaa seurata heidän toimiaan noin "konkarin" silmin, kun tiesi, että poikkeuksetta he olivat aloittaneet taipaleensa Portosta. Eli tämä oli heille ensimmäinen ilta ja yö alberguessa. Oli siinä monenlaista säheltämistä illan mittaan. Ja yö vaikutti sellaiselta, että monelta jäi unet vähiin. Eräskin Tsekki- nainen otti makuupussinsa heti alkuyöstä ja meni yksin "olohuoneeseen" nukkumaan. Myöhemmin toisella alberguella hän kertoi, että hänellä on suuria vaikeuksia nukkua jos on ääniä ympärillä, koska on musiikinopettaja ja siksi omaa äärimmäisen tarkan kuulon.

Me kyllä osattiin nukkua. Eikä ole omaa havaintoa siitä kuorsattiinko vaiko ei.

Aamulla tipautettiin lippaaseen euroja. Maksu yösijasta oli Donativo-periaatteella. Eli maksat minkä katsot sopivaksi korvaukseksi. Nämä donativo-paikat toimivat aina vapaaehtoisvoimin ja yöpymismaksuilla paikkoja ylläpidetään, kunnostetaan ja ehkä maksetaan jollekin siivouksesta. Useimmiten hospitalerot/at hoitavat siivouksenkin.

On olemassa hiljainen "sääntö", että keskimääräinen maksu olisi nykyisin 7euroa hengeltä. Me laitoimme joka kerta hiukan lisää, koska haluamme ymmärtää niitä useimmiten nuoria vaeltajia, jotka iloisella mielellä ovat liikkeellä hyvin pienellä budjetilla ja ehkä sitten laittavat vähän vähemmän.

Reitti pitkin meren rantaa jatkui kauniina ja vaihtelevana.

Oli monenlaisia siltoja mereen laskeutuvien pienten ja suurempien jokien yli. Ja oli mukavia poukamia katkaisten välillä yhtenäisen hiekkarannan.

Siellä täällä oli pieniä kalastajakyliä, joissa saimme ihmetellä erilaisia pyydyksiä korjaavia ja viritteleviä niin kalastajia, kuin kalamiehen "muijiakin". Ja totta kai oli kalamiehen koiriakin.

Äkkiä voisi ajatella, että aika tylsää kävellä pitkin merenrantoja aina vaan auringon noususta auringon laskuun. Mutta ei siihen kyllä kyllästymään päässyt. Vaihtelevasti oli kyliä ja kaupunkeja matkan varrella.  Eikä se auringonlaskukaan koskaan ole samanlainen kuin edellis iltana. Ei niihin ikinä kyllästy.

Esposende nimisen kaupungin jälkeen reitti siirtyi hiukan pois meren rannalta. Syynä siihen oli se, että ennen seuraavaa suurempaa kaupunkia Viana do Castelo'a on suuri, kaunis luonnonpuisto Rio Nieva-joen laaksossa. Puisto on kuin sademetsä. Suuret eucalyptuspuut köynnöksineen reunustavat kovalla kohinalla alas merta kohti virtaavaa  Nieva-jokea.

Viana Do Castelo'on saavutiin aikaisin iltapäivällä. Kaupungissa ei ole albergueta, joten valitsimme majapaikaksi Rali hotellin.

Pikaisten suihkujen jälkeen löydettiin aivan rannalta ruokapaikka. Vatsat täyteen ahdettuina menimme kaupungin keskustaan katselemaan esityksiä. Jälleen kerran satuimme kaupunkiin, kun siellä oli joku festivaali käynnissä.

Siellä tuon suihkulähteen reunalla istuskellessamme saimme iloisen viestin amerikkalaisilta ystäviltämme. He olivat tulleet kanssa kaupunkiin. Olimme olleet jo hieman ikävissämme, kun emme Portossa, emmekä sen jälkeen olleet heitä tavanneet. Olivat jääneet sen verran jälkeen siinä kun me huitaisimme sen kymmenen kilometriä metrolla ja he olivat sen kävelleet.