Via Lusitania alkaa

31.3  2017  Albergue Alpriatessa

Lissabon'in kaupunki on rakennettu seitsemälle kukkulalle Tejo-joen rannalle. Aika leveä tuo joki tosin on kaupungin kohdalla - peräti 17 kilometriä. Me asuimme yhdellä noista seitsemästä kukkulasta.
Siispä aikaisin aamulla läksimme tallustelemaan alas kohti rantaa. Nopeasti löytyivät meitä ohjaavat keltaiset nuolet. Sanovat, että Lissabonista ulos tuleva reitti on haasteellinen. Niin se onkin, mutta hyvin me siitä selvisimme olemalla tarkkana kadunkulmissa.
Erään puiston penkillä oli kanadalainen nainen vähentämässä vaatteita. Juttelimme hetken, ja jo seuraavalla penkillä saimme itse tehdä saman operaation. Ilma lämpeni nopeasti ja lahkeet olivat liikaa. Samoin pusero.
Kanadalainen lähti edellämme hirmuvauhdilla, kävelläkseen jo seuraavassa Y-risteyksessä väärin. Oli jo niin kaukana ettei meidän hihkumista kuullut.

Eksymisvaaraa toki ei ollut, koska reitti seurailee Tejo-joen rantoja monen päivän ajan. Eli kun huolehtii siitä, että joen ranta on koko ajan oikealla lähettyvillä niin ei voi pahemmin eksyä.

Noin kahdeksan kilometriä oli matkaa tavallisia kaupungin katuja, kunnes saavuttiin suureen modernien rakennusten muodostamaan "kylään". Parque Das Nacoes on alue, joka on rakennettu Lissabonissa vuonna 1998 pidettyä maailmannäyttelyä varten. Voi sanoa, että erilaiset suuret rakennukset ovat huimia, suurimpana Torre Vasco da Gama, joka toimii nykyisin hotellina.

Suunnattomien paviljonkien keskellä olevan puiston laidalla, terassibaarilla pidimme ensimmäisen "kengät pois" tauon. Huikopalaksi otettiin herkulliset empanadat ja päälle lähes pakolliset Pasteis de Natat. Niiden voimilla jatkettiin aivan rantatörmällä kohti uusia seikkailuja.

Edelleen reitti oli erittäin hyvin merkitty sekä keltaisin että sinisin nuolin. Pääosin molemman väriset nuolet olivat rinnakkain. Keltaiset johtavat Santiagoon ja siniset Fatimaan. Reitit ovat yhtenevät muutaman päivän ajan, kunnes eroavat Santarem'in kaupungissa. Itse Fatimasta myöhemmin lisää.

Hetken kuluttua alitimme sillan, joka johtaa joen toiselle puolelle, Ponte Vasco da Gama. Sillalla on pituutta siis tuo 17 kilometriä. Se on pisin silta Euroopassa ja muistaakseni toiseksi pisin koko maailmassa.

Siltaa on vartioimassa komea Catherine of Braganza patsas. Kylläpä valtasi kulkijan sellainen Liisa ihmemaassa-olo kaikkien näiden huikeiden rakennelmien keskellä. Mutta olo oli kuitenkin ohi menevä, sillä pian maisema vaihtui suurkaupungin hulinasta täysin. Noin päivän puolimatkassa siirryttiin aivan täydellisesti maaseudun rauhaan - mitä nyt minuutin välein kentälle laskeutuvat lentokoneet tuota rauhaa rikkoivat. Ei niitä kovin pitkään kuitenkaan edes noteerannut. Niitä vain tuli ja tuli ja tuli.

Via Lusitana järjestö on portugalilainen Caminon ystävien järjestö, jonka Lissabonin osasto ylläpitää albergueta Alpriate nimisessä kaupungissa, 22 kilometriä Lissabonista. Albergue on toiminut vasta noin vuoden, ollen vielä talviajan kiinni. Sen on järjestö kunnostanut vanhasta rakennuksesta täysin talkoovoimin. ja vaikka vielä on paljon kunnostettavaa, niin aivan viihtyisää siellä jo oli yönsä nukkua ja aamupalansa laittaa. Meitä oli vastassa eilen tapaamamme Natalie hospitalera. Tuntui kivalle tavata uudelleen ja saada henkilökohtaiselta maistuvaa palvelua. Saimme yösijaksemme yhden yläkerran kolmesta huoneesta.

Tullessamme alakerran "olohuoneen" sohvilla oli nukkumassa kaksi vaeltajaa. Myöhemmin illalla meille selvisi, että he olivat USA'n länsipuolelta Oregon'ista kotoisin olevat Jan ja Bob, joilla meidän päiväaika oli heidän yö. Eli ei ihme, että aamun kävelyn jälkeen teki mieli nukkua. Meidän kiivetessä yöpuulle, he lähtivät ulos illalliselle.