13.4 Coimbraan
Hyvin varhain ( 6.00 ) sunnuntaiaamuna lähdimme Tomarista jatkamaan vaellustamme. Aikaisin siksi, että edessä oli koko reissun pisin etappi, 36 kilometriä ja luvassa oli iltapäiväksi +30 astetta.
Katuvaloissa etsiessämme reittiä ulos kaupungista kadotimme jossain risteyksessä keltaiset nuolet. Onneksi tapasimme pari puhtaanapitolaitoksen työntekijää, jotka osasivat neuvoa sitten kun älysin kysyä tietä härkätaisteluareenalle. Sen ohi reitti meni.
Tulimme lopulta siihen johtopäätökseen, että siellä missä kadulla on sellaiset keltaista valoa valaisevat lyhdyt niin keltaiset nuolet näkyvät erittäin huonosti. Oppia sekin, taas.
Loistavasti me se päivä jaksettiin kävellä, vaikka matkalla oli ainoastaan yksi baari, sekin aika alkumatkasta. Muuten pidettiin omia evästaukoja, aina ottaen kengät pois jalasta. Maisemat olivat huikaisevia. Jälleen kerran kuin olisi satumaassa ollut retkellä.
Ja se kukkaloisto oli uskomatonta. Uskomatonta myös se, että portugalilaiset itse sanoivat aina että Portugalissa huhtikuussa sataa lakkaamatta. Me olimme liikkeellä kymmenettä päivää, emmekä vielä olleet saaneet pisaraakaan.
Perille Alwaizere'n alberguelle saavuimme illansuussa viiden aikoihin. Onneksi Albergaria Pinheiros yllätti positiivisesti. Saimme siistin oman huoneen. Saimme hyvin erikoisen, sinettimallisen leiman vaeltajan passeihimme sekä mukavat tervetuliaisdrinkit heti tullessamme.
Valo ikkunassa on meidän valo.
Nopeasti piti suoriutua suihkuista ja pyykeistä ja pikavauhtia viereiseen ravintolaan menulle, joka oli runsas. Runsaasta illallisesta huolimatta huoneelle palattuamme Arjalle nousi viluinen olo. Pitkä päivä kuumassa ilmassa, melko vähällä ravinnolla, ja vielä kai ehkä liian vähän juoneena. Ei ollut ihmekään tuo paleleminen.
Pienellä tutkimusretkellä kaupungilla onneksi löysin yhdestä baarista kivoja pieniä pulloja droppia lämmikkeeksi. Kyllä se paleleminen loppuikin ja nukuttiin hyvin, mutta parina seuraavana päivänä rouvalla tuppasi olemaan vähän vatsa sekaisin. No, siitäkin selvittiin, kun sattui olemaan imodiumia mukana.
Seuraavana iltana yövyttiin Ansiao nimisessä kaupungissa. Iltapäivän tunteina kaupungin palosireenit huusivat pariinkin otteeseen. Illalla näimme telkkarista, että lähellä kaupunkia oli ollut suuri metsäpalo. Juuri sillä seudulla, jossa olimme päivällä kävelleet. Niin suuri oli palo, että 160 miestä, suuri joukko ajoneuvoja sekä kaksi helikopteria oli ollut sammuttamassa.
Täällä seudulla sitten alkoivat siniset nuolet osoittaa päinvastaiseen suuntaan kuin keltaiset. Eli Fatima oli jäänyt taakse ja takaisin päin näyttäviä sinisiä nuolia oli aina koko retkemme loppuun saakka.
Monenlaisia kulkijoita tuli vastaamme ja tällaisia omituisia traktorin ja puutarhajyrsimen sekamelskoja oli yllättävän paljon ja pitivät tosi pahaa ääntä.
Seuraava suurempi nähtävyys olivat Conimbriga nimisen kaupungin liepeillä olevat roomalaisaikaisen kaupungin rauniot. Olimme puolitoista vuotta sitten nähneet käsittämättömän hyvin säilyneen roomalaiskylän Caminollamme Via de la Plata'lla Merida'n kaupungissa. Nämä Conimbrigan erittäin laajan kaupungin rauniot eivät ole läheskään niin hyvin säilyneet, mutta täällä taas on hienoa se, että rauniokaupungin oheen on rakennettu suuri museo, jonne on taltioitu suunnaton määrä esineistöä jota raunioista on kaivettu esiin.
Kiirastorstaina, joka oli vaelluksemme 14.päivä, saavuimme odotettuun Coimbra'n kaupunkiin 267 vaelluskilometrin jälkeen. Ennen kaupunkiin tuloa meidät kohtasi surullinen näkymä.
Aika hullulla tavalla on roomalaisaikainen komea akvedukti katkaistu, jotta yltiöpäisesti moottoriteitä suunnittelevan arkkitehdin toive on saatu toteutettua. Meinasi kyllä itku tulla kun tuon näki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti