Miksi Caminolle?
Kun sitten 2000-luvun alkuvuosina seurasimme Suomen YLE-TV:stä tullutta ohjelmaa nimeltä Löytöretki, heräsi kiinnostuksemme yhä voimakkaampana. Tuonne me kyllä vielä menemme!
Eräänä syyskuisena iltana vuonna 2013 ystävämme Helena ja Matti heittivät meille ehdotuksen. Ei teitä kiinnostaisi sellainen pyhiinvaelluskävely Espanjassa? No, itse asiassa kiinnostaisi kovasti.
Olisimme olleet valmiit siltä istumalta, mutta aika ei ollut juuri silloin otollinen, sillä Arja ei olisi voinut olla useita viikkoja poissa, koska hänen vanha äitinsä oli jo sellaisessa elämän vaiheessa, että tarvitsi päivittäistä huolenpitoa.
Aikaa kului vain seuraavan vuoden kesään, jolloin Kirsti-äidin maallinen vaellus päättyi. Ja, kun suruaika oli ohi, aloitimme valmistelut tulevaa vaellusta varten. Silloin juuri tuntui olevan oikea aika tehdä tuo pyhiinvaellus Kirsti-äidin muistoksi.
Kirsti-mummi, kuten häntä vanhemmiten kutsuttiin, oli ihminen joka oli nuoruudessaan joutunut kokemaan sota-ajan. Kaksi kertaa hän oli joutunut lähtemään kotoaan Suistamolta sotaa pakoon. Ensimmäisen kerran vain 13-vuotiaana, Silloin ei kysytty , että haluatko. Ei todellakaan. Oli vain otettava kaikki ihan välttämätön mukaan, mitä hevosen rekeen saatiin mahtumaan. Lisäksi lehmät perään kulkemaan. Ja oli talvi, enimmillään pakkasta -40 astetta. Kävellen, yötä päivää, niukalla ravinnolla, jatkuva ilmavaaran uhka niskassa, edes päämäärä ei ollut tiedossa.
Ei tuolla "Caminolla" tarvinnut yksin olla. Heitä oli kävelemässä n. 400 000 ihmistä, sekä noin saman verran kotieläimiä. Välirauhan aikana he pääsivät palaamaan kotiseuduilleen, tosin siellä ei juurikaan koteja ollut jäljellä. Mutta pian jo parin vuoden kuluttua, juuri kun uudet kodit oli ehditty rakentaa, oli uusi kävely edessä, tällä kertaa lopullinen. Silloin oli kesä, ja kulkupelinä hevonen ja rattaat. Lehmät tietenkin mukana. Vesistöt he ylittivät tilapaisillä proomuilla ja joitakin matkoja pääsivät junan tavaravaunuissa, Matkaa tuli n.400km Lapualle joka oli tuon reissun päätepiste. Kertoman mukaan päivittäistä kävelyä tuli 30 - 40 kilometriä, sen jälkeen kun lehmät oli ensin aamulla lypsetty.
On ne olleet rankkoja reissuja. Kovaa elämää. Elämää jota me jälkipolvien ihmiset emme varmaan koskaan ole osanneet kylliksi arvostaa. Ei tuollaisesta kokemuksesta kovinkaan moni ole ilman fyysisiä tai henkisiä vammoja selvinnyt. Etenkään jos ne jo lapsuus-tai nuoruusiässä koki.
Useita kertoja viimeisten kymmenten vuosien aikana olimme mielessämme salaa halunneet kokea edes hitusen sitä millä tavalla tuollainen rankka kokemus ihmiseen vaikuttaa. Ei meillä ollut kovinkaan kummoista käsitystä kuinka raskas tai helppo runsaan 700 kilometrin kävely painava reppu selässä pitkin joskus vaativiakin vuoristopolkuja tulisi olemaan. Mutta kun siihen sitten tuli mahdollisuus, niin olimme enemmän kuin innokkaat tekemään muistokävelyn.
Etukäteisvalmisteluja
Heti syksyllä 2014 päätimme ystäviemme kanssa, että tuleva Camino de Santiago aloitetaan ensi maaliskuun alusta. Reittinä tulisi olemaan ns. ranskalainen reitti joka alkaa Ranskan puolelta ST. Jean Pied de Portìn kaupungista. Emme me tuolloin oikein muista reittivaihtoehdoista edes tienneet.
Lainasimme kirjastosta muutamia Caminosta kertovia kirjoja saadaksemme edes jonkinlaisen käsityksen siitä mitä oli odotettavissa. Googlaamalla löysimme myös joitakin blogeja joista saimme niinikään hyödyllisiä vinkkejä. Noiden vinkkien perusteella teimme päätöksen, että aloittaisimme vaelluksemme "vasta" Pamplonan kaupupungista, koska useimmiten tuohon aikaan vuodesta ranskalaisen reitin alkupuolella olevalla Pyreneiden vuoriston ylityksellä on niin paljon lunta että liikkuminen voi vaan yksinkertaisesti olla vaarallista tai pahimmillaan reitti voi olla kokonaan suljettu.
Ensimmäiseksi varasimme lentoliput Barcelonaan tiistaiksi 3.3.2015 ja huoneet pienestä hostellista Pamplonasta samaksi illaksi.
Opaskirjaksi tilasimme Akateemisen kirjakaupan kautta John Brierleyn englanninkielisen kirjan. Molemmille pariskunnille omat.
Kengiksi valikoituivat Arjalle Salomon merkkiset Gore-Tex maastojuoksukengät ja Kimmolle Brooks Adrenaline GTX juoksukengät. Molemmat kengät ovat matalalla varrella, koska kokemuksen mukaan kumpikaan meistä ei voi käyttää korkeaa vartta ilman että akillesjänne ottaa nokkiinsa.
Kenkiä varten hankimme erikseen koko kengän sekä nilkan peittävät suojat, ns. Gaiterit.
Molemmille hankittiin sadeasut.
Jouluna joulupukki oli saanut vinkkiä suunnitelmistamme ja toi meille kunnolliset merinovillaiset alusasut.
Makuupusseiksi valikoitui Motonetistä ostetut Retki- makuupussit joiden suosituslämpötila nukkumiseen on n. +/- 0 astetta.
Jo aikaisemmin kesällä olimme "kaukonäköisesti" hankkineet Lidl `n tarjouksista kahdetkin reput. N. 30litran pienemmät ja 70litran oikeat rinkat. Koepakkausten jälkeen tuloksena oli, että Arjalle tuli tuo pienempi ja Kimmolle suurempi. Lentokoneessa Arja kuljetti repun käsimatkatavarana ja Kimmon rinkka kulki ruumassa. Molempien makuupussit matkustivat Kimmon rinkassa ja sitten Caminolla kummallakin repun/rinkan ulkopuolella.
Motonetistä lähti samalla kerralla mukaan pieni 7 tuuman minitabletti n. 50eur hinnalla.
Vielä ostettavien listalla oli erittäin halvalla löydetyt lusikka/haarukka/veitsi yhdistelmät.
Tärkeiden "papereiden", opaskirjan, tabletin sekä kännyköisen kuljettamiseen Kimmollekin ostettiin olkalaukku. Arjalla sellainen oli ennestään.
Varsinaista kameraa emme kannettavaksi huolineet. Uskoimme kännyköillä otettavien kuvien riittävän.
Loput niin alus- kuin päällysvaatteet löytyivät omasta vaatekaapista. Mainittakoon, että katkolahjehousuja meillä ei tuolla reissulla ollut.
Kaikkien varusteiden pakkaamiseen hankimme vinkkien mukaan eri kokoisia Minigrip-pusseja, joihin oli kätevää laittaa eri asuryhmät omiin pusseihin. Sukat, alushousut, paidat, kuten kaikki muutkin tavarat kukin omiin pusseihinsa.
Päivittäistä kävelyä olimme harrastaneet jo parikymmentä vuotta. Niin kauan meiltä oli sitä vaatineet perheessämme olleet kaksi koiraa. Normaali aamulenkkimme oli n. 5 kilometrin metsälenkki. Jo syksyllä 2013 aloimme lisätä kävelyä kerran viikossa suoritettavilla 15 kilometrin merenrantalenkeillä.
Olimme tuolloin hyvinkin erilaisissa lähtökohdissa, koska Kimmolla oli takana usean vuoden maratonharjoittelu. Eli Arja lähti leikkiin mukaan aikalailla takamatkalta.
Kun sitten syksyllä 2014 oli lyöty lukkoon Caminon ajankohta lisäsimme viikkoon toisen 15km lenkin ja muutaman kerran tammikuussa 2015 tehtiin jopa kolme sellaista viikossa - muina päivinä toki edelleen se 5 kilometrin aamukävely.
Päivittäiseen etukäteisvalmisteluun tuli joulukuun alussa, siis kolme kuukautta ennen H-hetkeä, lisäksi yhtäkkiä päähän pälkähtänyt juttu, että olisi varmaan hyödyllistä osata edes muutama sana espanjankieltä. Tyttäreltämme saatiin lainaksi sellainen kaupallinen kurssi, jossa oli neljä cd-levyä sekä oppikirja ynnä pieni kielioppivihkonen.
Opiskeltiin yhdessä tunti päivässä.
Aina ei tahtonut löytyä yhteistä aikaa, joten Arjalta opiskelu jäi aika pian. Sen sijaan Kimmo jatkoi, ja kun se kurssi ei tuntunut riittävän niin jatko-opintoina tuli kuvaan YLE:n Oppiminen- sivuilta löytyvä kolmitasoinen kurssi.
Tiivistä opiskelua jatkui aina lähtöpäivään saakka. Tunnollisesti 1 - 1,5 tuntia joka päivä.
Kirjojen lukemisen, päivittäisen opiskelun ja kävelyjen aikana käytyjen keskustelujen myötä jännitys tulevaa kohtaan nousi päivä päivältä. Oman jännitysmomentin aiheutti se, että Akateemisen kautta tilatut opaskirjat viipyvät ja viipyivät. Useiden tiedustelujen jälkeen ne vihdoin saatiin - tosin kyllä aika viimehetkillä.
Eikä viimeisten viikkojen jännitystä suinkaan lieventänyt uhka, että norjalaisessa lentoyhtiössä oli lakonuhka koko ajan päällä.
Lento lähtisi tiistaina 3.3 klo 7.05 tai sitten ei.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti