5.3 2015 Toinen vaelluspäivä
Nukkui kuka nukkui. Kello 4.45 jollain soi herätyskello. Emme me ainakaan noin aikaista herätystä olleet tilanneet. Jotkut kuitenkin alkoivat pakkailla otsalamppujen valossa. Ei meitäkään enää nukuttanut. Meillähän oma "kello" oli jo 5.45 koska Espanjan kello on tunnin jäljessä. Ja sehän on meille iäkkäämmille jo ihan sopiva aika nousta ylös. Kotonakin kun olemme aikaisia herääjiä.
Caminolla herääjiä näyttää olevan joka lähtöön. Vähän se aina muita keljuttaa kun joku alkaa liikehtiä ja rapistella tavaroitaan, mutta minkäs teet. Kaikki on otettava vastaan. Ei auta mutista eikä murjottaa.
Aikaisin, kuuden maissa lähdettiin taipaleelle. Ulkona oli tuuli puhaltanut pilvet pois ja oli viilentynyt huomattavasti. Mukana oleva mittarimme näytti -2 astetta pakkasta.
Parin kilometrin jälkeen päätettiin poiketa kiertotielle katsomaan 1100-luvulta peräisin olevaa Santa Maria de Eunate kirkkoa. Kahdeksan kulmaisen muotonsa vuoksi se on omaa tyyliänsä, harvinaisempi. Pieni pettymys oli kuitenkin se, että kiertotie oli mitäänsanomatonta leveää maantietä halki peltojen - eikä kirkko edes ollut avoinna.
Pettymys väistyi kuitenkin pian. Obanos´in kylässä oli kiva baari auki ja saimme aamiaiseksemme aivan loistavat lämmitetyt bocadillot.
Vieressä olevalta kunnantalolta poikkesimme ohi kulkiessamme leimauttamassa sellot passeihimme.
Maasto oli kaunista ylös - alas kumpuilevaa. Kävelimme omissa ajatuksissamme. Helena ja Matti edellä, minä jonkin matkaa heidän takana ja Arja joukon hännillä omaa tahtiaan. Muutamien ylämäkien päällä odottelimme sitten peränpitäjää, joskus vesihörppyjä siemaillen sekä jotain pientä evästä pureskellen. Aikamme odoteltuamme Arja viimein tuli luoksemme, niin me vain totesimme että tulipa tauko pidettyä. Voidaan kai jatkaa matkaa. Niinpä niin. Ei saanut Arja pitää taukoa lainkaan. Eikä nurissut kertaakaan.
Oho, ei ole auki
Kello oli jo 16.30 kun saavuttiin Lorca´n kylään. 23 kilometriä oli kävelty niiden yksien bocadillojen voimalla. Päivän kuluessa lämpötilakin oli noussut jo yli 20 asteen. Ei oltu ymmärretty tai uskallettu riittävästi vähentää vaatteita, joten juomatkin oli kulutettu loppuun.
Alberque löytyi "pääkadun" varrelta. Mutta kun tartuin ovenkahvaan niin eipä auennutkaan. Hetken siinä ihmeteltiin ja istuskeltiin. What perhana do we do?
Alberquen yläkerran ikkuna avautui ja sieltä ilmeisesti baari/alberquen omistaja, nainen, hihkaisi paikan olevan suljettu vielä koko maaliskuun. Eikä kylässä mitään muutakaan paikkaa ollut auki, ei baariakaan. Kysyi kuitenkin ystävällisesti, että tarvitsisimmeko kenties jotain. Pyysimme vettä.
Tuossa tuokiossa ovi avautui ja pääsimme täyttämään juomapullomme.
Nainen totesi, että matkaa seuraavaan majapaikkaan, Estellaán olisi 8 kilometriä. Tarjoutui tilaamaan taksin, mutta pikapalaverin jälkeen sanoimme kiitos ei. Me kävelemme. 😠
Niin sitä sitten käveltiin, vielä 8 kilometriä. Väsytti kyllä jo melkoisesti.
Puoli seitsemän aikoihin oltiin perillä kunnallisella alberquella (municipal). Se oli iso rakennus, useammassa kerroksessa oli majoitushuoneita, kaikki aika täynnä jo. Hätäisesti käytiin suihkussa, pestiin pikapyykit ja tuossa tuokiossa oltiin jo kadulla etsimässä ruokapaikkaa. Itse kaupungin keskusta oli kauniin joen toisella puolen. Siinä heti ensimmäisessä kulmassa oli ravintola auki. Astuimme sisään, istahdimme vapaaseen pöytään. Tiskin takaa tuli camarero, tarjoilija kysymään mitä tahtoisimme. No, ruokaa tietenkin!!
Vasta kello 20.00 jälkeen.
Kello oli noin 19.00. Pakko oli lähteä eteen päin, etsimään paikka jossa saisi syödä. Ja heti.
Plaza de Los Fueros aukiolta löytyi Florida niminen ravintola. Vaikutti aika hienolle paikalle. Kierrettiin aukio ympäri, eikä muutakaan löytynyt niin mentiin sitten sisään Floridaan.
Tilattiin entrecôtet sekä pullo punaviiniä.
Jotain perunasalaatin tapaista saatiin alkupalaksi sekä kuivia leivän kannikoita. Varsinaista paistia syödessä sain suurehkon kappaleen jänteikästä lihaa juuttumaan kurkkuuni sillä seurauksella, että oli ihan tosissaan kakisteltava pala ulos ettei siihen tukehtunut.
Olipahan sitkeimmät entrecôtet mitä ikinä on syöty ja taisivat olla kalleimmatkin. Vielä kehtasivat velottaa viinipullostakin 30eur. Talon kallein viini varmaan.
Ei auttanut itkeä. Syöty mikä syöty. Oltiin varmaan niin nälän sokaisemat, että ei tajuttu enää hintojen päälle.
Paluumatkalla alberquelle ostettiin pienestä putiikista tarvikkeita aamupalaa varten, koska majapaikassa oli kyllä suuri, kunnollinen keittiö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti