21.3. 2015 Leon, kaunis kaupunki
Aikaisin aamulla, otsalamppujen valossa lähdettiin kohti Leon'ia. Nimensä kaupunki on saanut siitä, että sillä paikalla sijaitsi roomalaisten seitsemännen legioonan kasarmi. Legion on siis hiukan lyhentynyt myöhemmin. Ensimmäisenä vastassa oli valtaisa muuri, roomalaisajalta. Niin korkeaa ja leveää muuria emme olleet ikinä nähneet minkään kaupungin ympärillä. Kuljimme "kirppuluostarin" ohi vilkkaalle vihannestorille. Ostimme muutaman hedelmän. Siitä valtavan kokoiselle, kauniille, goottilaistyyliselle Katedraalille. Se ei ollut vielä auki, koska oli niin aikaista.
Hämmästelimme vanhan kaupungin katujen leveyttä ja silmiinpistävää siisteyttä. Muutenkin kaupunki vaikutti harvinaisen selkeältä - espanjalaiseksi kaupungiksi.
Kauempana oleva Real Basilica de San Isidoro on myös vaikuttavan kokoinen kirkko.
Arjan kanssa menimme sisälle. Parhaillaan oli käynnissä aamumessu. Hiljennyimme muiden seurakuntalaisten joukkoon. Messun päätyttyä ulko-ovella purkki kourassaan istuva mies (kuvassa oven oikealla puolella) kysyi: Saitteko sellot. Emme saaneet, vastasin. Mies nousi ja lähti saattamaan minut kirkon alttarin vasemman puoleiselle ovelle. Avasi oven ja viittasi sisään. Sisällä oli mies farkut jalassa ja villapaita päällään, äskeisen messun toimittanut pappi. Hänellä oli jonkinlainen toimisto alttarin takana. Pappi kyseli kuulumisemme, oliko camino sujunut onnellisesti, olimmeko pysyneet terveinä. Siinä jutellessamme hän leimasi kaikki neljä credencialiamme, jotka olin ottanut mukaani. Sitten hän nosti kätensä olkapäilleni ja toivotti siunausta loppumatkalle kohti Santiago de Compostelaa.
Rauhallisin mielin, suuri lämpö sisälläni, kävelin hiljaa ulos. Ulko-ovella kaivoin taskuissani olevat kaikki kolikot mitkä löysin ja ojensin ne miehelle joka oli toiminut "oppaanani".
Omituinen tunne valtasi sisimpäni. Siihen hetkeen yhdistyi voimakkaasti pari päivää aikaisemmin mieleen jääneet tien varrella kohtaamamme miehen - Pepe'n - sanat:
Me kaikki olemme Caminolla veljiä keskenämme.
Olimme saaneet hengen ravintoa. Nyt oli aika etsiä ravintoa ruumiille.
Mukava pastelleria löytyi ihan " kulmilta".
Hetken vielä ihastelimme viihtyisän kaupungin ilmapiiriä, kunnes piti lähteä jatkamaan taivallusta. Opaskirjan mukaan San Isidoron kulmalta piti lähteä oikealle, sitten vasemmalle alas. Keltaiset nuolet näyttivät kuitenkin vasemmalle. Uskoimme nuolia ja kävelimme noin kilometrin, kunnes usko loppui. Kävelimme takaisin kirkon kulmalle ja ihmettelimme.
Mihin suuntaan tästä oikein pitäisi mennä?
Aukion puolella oli taksi pysähdyksissä. Menin taksikuskin luo ja kysyin samalla näyttäen opaskirjan karttaa. Taksikuski pyöritti päätään ja totesi minun olevan oikeassa suunnassa, jos kartan mukaan pitää mennä.
Mutta ne keltaiset nuolet, ne näyttävät ihan toiseen suuntaan.
Tulimme yhdessä loppupäätelmään;
Seurataan nuolia.
Niin tehtiin ja monen kilometrin kiertotien kautta tultiin sille reitille joka vei maaseudulle. Ilmeni, että koko reittisekoilu johtui uuden moottoritien rakentamisesta, eikä uusi reititys ollut ehtinyt opaskirjamme painokseen.
Kauan ei tarvinnut kävellä ennen kuin oltiin jälleen ylhäällä autiolla tasangolla. Pian eteemme aukeni uskomaton näkymä.
Näytti kuin koko pelto olisi lainehtinut.
Lähemmäs tultuamme huomasimme, että suunnattoman suuri lammaslauma oli se joka lainehti.
Koitin nopeasti laskea lampaita, vitsi vitsi, mutta ainakin viisi sataa niitä oli. Paimen ohjaili niitä useamman koiran avulla.
Kilometrejä oli vielä runsaasti jäljellä, ennen kuin pääsimme oikeasti "laskemaan lampaita" lämpöiseen alberque Tio Pepe'en Villar de Mazarife'n kaupungissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti