31.3. 2015 Kilpakävelyä
Viimeisen kävelyviikon alkaessa - joka oli siis pääsiäisviikko - muutimme hieman taktiikkaa. Oli otettava huomioon tuo valtavasti lisääntyvä espanjalaisten joukko.
Nousimme ylös entistä aikaisemmin. Meille iäkkäämmillehän se ei vaikeaa ole. Pikaiset aamupalat tempasimme huoneessa sängynlaidalla. Kohta olimme jo ulkona pimeällä tiellä otsalamppujen valossa etsimässä keltaisia nuolia.
Sarria'n jälkeen reitillä oli kohtalaisen jyrkkä ja pitkä ylämäki. Siinä meidät ohitti moni nuorempi ja vanhempikin kulkija - vain pieni päiväreppu selässään. Ei se mitään, antaa mennä vaan, ajateltiin.
Mäen päällä, pienessä metsikössä oli suuri joukko nuoria, kuin intiaanit, ison nuotion ympärillä. Selvästi olivat yöpyneet metsässä. Eli, ei nyt ihan kaikki ole täyttämässä majapaikkoja. Se, että Sarria'sta niin moni aloittaa kävelynsä, johtuu siitä, että vaaditaan ehdottomasti tuo viimeinen sata kilometriä kävellen saadakseen Santiago'ssa käteensä todistuksen ( Compostela'n ) pyhiinvaelluksen suorittamisesta jalan. Jos vaelluksen tekee polkupyörällä tai jopa ratsain, on tuo vaadittava matka kaksi sataa kilometriä. Lisäksi tuon sadan kilometrin matkalta on kerättävä vaeltajan passiin kaksi leimaa päivässä.
Etenimme reipasta vauhtia ilman pidempiä taukoja ja ennen Portomarin'ia olimme vuorostaan ohittaneet lähes kaikki meidät alkumatkasta ohittaneet.
Aikainen liikkeelle lähtömme kannatti. Saimme alberque Mirador'ista hyvät paikat jopa päivän ensimmäisinä tulijoina. Suihkuvuoroa odotellessani poikkesin lähimmässä kaupassa hankkimassa joukkueellemme pullon Cava-juomaa. Suihkunraikkaina sen sitten skoolasimme aurinkoisella terassilla 600 kilometrin täyttymisen kunniaksi. Eikä aikaakaan, ennen kuin alberque oli jo täyttynyt kulkijoista.
Seuraavana päivänä vuorossa oli kiiruhtaminen Palas de Rei nimiseen kaupunkiin. Kiiruhtamista hillitsi aika paljon se, että Arja alkoi vuorostaan tuntea voimiensa heikkenevän. Tauti oli iskemässä.
Muutamassa pikkukylässä matkalla katselimme majoittumismahdollisuuksia hotelleista.
Toivotonta.
Joissakin oli jopa matkalaukkuja ulkona jonossa odottamassa tulijoita.
Kyllä meitä vähän nauratti tuollainen "pyhiinvaellus". Päivällä kävellään pikkureppujen kanssa muutama kilometri ja sitten yövytään herroiksi hotellissa puhtaitten lakanoiden alla. Kuriiripalvelu kuljettaa matkalaukut.
Ollaan niin pyhiinvaeltajia, että.
Turhautti hiukan ajatus siitä, että nuo sadan kilometrin turistit saavan ihan saman todistuksen kuin mekin yli 700 kilometrin vaelluksen jälkeen. Mutta eihän se meidän vaellukseen mitenkään vaikuta. Niinhän se on ajateltava.
Perille päästyämme löysimme kortteerin välittömästi. Kaupungissa näytti olevan majoituskapasiteettia aivan valtavasti. Meidänkin majapaikkamme, yksityinen Meson de Benito, oli uudehko, sata-paikkainen kerrostalo.
Uudehko, siisti ja vastaanotto talon esittelyineen oli esimerkillisen ystävällistä. Alberquessa ei ollut keittiötä, mutta emme sellaista enää kaivanneetkaan. Olimme viimeisinä päivinä asennoituneet passattaviksi. Ja majapaikassa oli hyvä ravintola.
Talo oli kaikin puolin viihtyisä suureksi taloksi. Peseytymisosastollakin oli suihkuja ja vessoja vähintäänkin riittävästi. Yksi kiusallinen puute kuitenkin oli - suihkuista tuli vain kylmää vettä,
Arja säikähti viluisena sen verran, että jätti suihkun väliin ja painui suoraan pehkuihin hytisemään.
Ja nukahti.
Me muut menimme sillä aikaa nälissämme ekstra hampurilaisille illan menu'a odotellessa.
Arjan herättyä mittasimme kuumeen. Sitä oli. Ei kauheasti, mutta kuitenkin oli.
Pienessä ajassa hänen olonsa vain paheni. Yhdessä päätimme lähteä käymään lääkärin juttusilla terveyskeskuksessa. Olimme kaupunkiin tullessamme huomanneet, missä terveyskeskus oli.
Menin oitis alakertaan hospitaleron luo ja kysyin:
Tilaisitko taksin?
Miksi, kysyi hospitalero.
Vaimoni pitää päästä terveyskeskukseen, sanoin.
Ei me mitään taksia tilata, minä lähden käyttämään, hospitalero vastasi. Odotan tuossa kadulla.
Lääkärin juttusille päästiin hetkessä. Minä tungin itseni mukaan tulkiksi. Lääkäri kuunteli ja kyseli. Hospitalero odotti aulassa puolisen tuntia kestänyttä tutkimusta. Reseptit lääkitykseen saatiin ja maksu hoitui Eurooppalaisella sairausvakuutuskortilla.
Hospitalero ajoi meidät takaisin keskustaan. Siellä jäin pois apteekin edessä tarjoten kuskille seteliä korvaukseksi.
Ei,ei, en ota. Me olemme täällä palvelemassa pyhiinvaeltajia ja tällainen kuuluu palveluun.
Olimme syvästi liikuttuneita ja jopa hämmentyneitä saamastamme erinomaisesta kohtelusta.
Lääkkeet sain nopeasti - lähes ilmaiseksi - ja vein ne potilaalle.
Itse suunnistin suoraan aivan majapaikan vieressä olleeseen kirkkoon iltamessuun.
Koin suurta tarvetta keskustella jälleen kerran Hänen kanssaan, joka meidän askeleitamme ohjaa ja sairautemme tuntee. Muistelin niitä kertomuksia, joissa kerrotaan kuinka menneinä aikoina jotkut vaeltajat ovat kokeneet ihmeparantumisia vaelluksillaan. Tiedetään tapauksia, että joku vakavasti sairas ihminen on pyytänyt vaellukselle lähtenyttä suorittamaan esirukouksia Santiagon katedraalilla. Käsittämättömiä parantumisia tiedetään tapahtuneen.
Omat toiveeni olivat sentään pieniä. Eihän rakkaan vaimoni vaellus pysähdy tänne, eihän?
Lopuksi sytytin kynttilän. Istuin vielä hetken. Kummallinen helpotus hiipi sisälleni. Tunsin saaneeni lupauksen jatkaa huomenna eteen päin.
Illalla, ennen nukahtamista, sovimme, että jos aamulla olo ei ole hyvä tai jos on kuumetta, Arja laitetaan bussiin ja me muut kävelemme.
Puoliksi jo unessa mietiskelin kummallista suomen kielen ilmaisua paranemisesta. Paraneminenhan tarkoittaa kirjaimellisesti ottaen tulla entistä paremmalle tasolle. Muissa kielissä taas toivutaan ennalleen, niin kuin englannin recovery tai espanjan ilmaisu recuperar.
Kummallisia nuo kielikoukerot, ajattelin ja nukahdin.
Aamulla sängystä kömpi ylös kuin uusi ihminen. Kuumetta ei ollut.
Sovittiin, että kävellään jonkin matkaa ja katsotaan vaikka Melide'ssä, onko tarpeen hypätä bussiin, sillä meillä muilla oli tavoitteena kävellä Arzua'an saakka.
Eikö mitään. Sinne saakka kävelimme joka iikka.
Entäs sitten? Siellä oli Helenan vuoro poiketa lääkärillä. Ääni oli kadonnut tyystin päivän kävelyn aikana ja horkka vaivasi vuorostaan häntä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti