7.3. 2015 4. Vaelluspäivä
Casa Alberdi, yksityinen alberque Los Arcos´in kaupungissa oli kolmas yöpymiskohteemme. Viihtyisällä piha-alueella oli hyvä keittiö, jossa valmistimme itse oman Menu´mme. Illalla olimme messussa keskusaukiolla sijaitsevalla suurella, kauniilla Iglesia Santa Maria de Los Arcos katedraalilla. Siellä sytytimme kolme kynttilää äskettäin poisnukkuneiden lähiomaistemme muistolle.
Vajaa vuosi oli kulunut siitä, kun Arjan äiti ja kaksi hänen sisarustaan oli mennyt pois vain viiden kuukauden sisällä. Heidän muistolleenhan olimme omistaneet vaelluksemme.
Muutama kilometri Los Arcosista oli yksi koko reitin tunnetuimmista "nähtävyyksistä". Bodega de Irache, joka tarjoaa vaeltajille maistiaiset rakennuksen seinässä olevista hanoista. Pakkohan siinä oli pysähtyä hetkeksi ja liruttaa mukillinen ihan aitoa punaviiniä. Liekö ollut Navarra laatua, sitä en osaa sanoa, hyvää kuitenkin. Espanjassahan kullakin maakunnalla on omansa rypälelaadut ja puhutaan maakuntien nimillä, vaikka rypälelajikkeilla on vielä omat tarkemmat nimensä. Nyt kuitenkin oltiin Navarran alueella ja huomenna siirrytään Rioja maakuntaan. Viinin valmistus Irachen alueella on alkujaan ollut paikallisen luostarin juttu, mutta nykyään toimii täysin tavallisena liikeyrityksenä. Sitä ei tarina kerro kuinka kauan tuosta seinässä olevasta hanasta on viiniä pyhiinvaeltajille tarjoiltu, muuta ainakin niin kauan kuin ns. miesmuisti riittää. Miljoonissa lasketaan ne huulet, jotka tuota eliksiiriä ovat maistelleet.
Vähän puolen päivän jälkeen saavuttiin Viana nimiseen kaupunkiin. Hakeuduimme kunnalliselle alberquelle, joka löytyi helposti kaupungin toiselta laidalta. Suuri, entinen luostarirakennus sijaitsee rauhallisella rinteellä, jossa on laaja terassi länteen hienolla näköalalla Logronon kaupunkiin.
Vanhan luostarin suuri ovi oli kuitenkin tiukasti kiinni. Ovessa oli lappu ABIERTO 15.30, eli avataan tuolloin. Laitoimme reppumme oven pieleen jonottamaan, niin kuin tiesimme tapana olevan varmistaa yösijan saaminen jos kulkijoita olisi yli kapasiteetin. Tämä oli kyllä niin suuri paikka ettei tila loppuisi.
Pian siihen tuli jo muitakin vaeltajia. Joku heistä lupasi pitää silmällä meidänkin reppuja, vaikka kuka noista mitään kannettavakseen ottaisi. Jokaisella vaeltajalla on taatusti riittävästi kantamista omissa tavaroissaan.
Palasimme kaupungille samaa katua pitkin jota olimme tulleet. Olimme tullessamme huomanneet siellä Supermarketin olevan avoinna. Mutta nyt, mutta nyt. Voi rähmä, oli suljettu klo 13.00. Olipas tuuri. Kello oli kymmentä yli. Ja kaiken kukkuraksi nyt oli lauantai. Yleensä arkena kaupat menevät kiinni klo 13 tai 14 siestan ajaksi ja avautuvat uudelleen klo 17 tai 17.30 tai 18.00, Mutta ei lauantaina.
Nälkä ei toki vielä ollut, joten ohrapirtelö Plaza Mayorilla maistui aurinkoisella terassilla istuskellen. Niin kuuma tuli auringossa että rohkenin heittää jopa paidankin pois.
Alberquen oven taakse palasimme hyvissä ajoin. Muita vaeltajia oli kymmenkunta. Kello tuli 15.30, mutta ovi ei avautunut. Odoteltiin ja odoteltiin. Siinä samaisessa lappusessa oli puhelinnumerokin, johon joku yritti soittaa - kukaan ei vastannut. Itse kiertelin ympäristössä. Siellä terassilla oli vanhoja ukkoja istuskelemassa. Yksi heistä oli kovasti juttutuulella. Alkoi kertoa, kuinka sisällissodan aikaan oli ollut siinä terassilla tykkiasemassa puolustamassa omiaan. Tosi tarina, uskoisin, koska kyllä tuo ukko sen verran iäkäs oli, että sisällissodan oli nähnyt.
Ei auenneet ovet meille. Porukoita alkoi jo hiukan hermostuttaa ja jotkut lähtivät etsimään muuta majapaikkaa. Viiden jälkeen italialainen Stephano, sama kaveri jonka en olisi ikinä uskonut tänne asti kipeillä jaloilla pääsevän, sanoi minulle, että lähdetääs käymään tuolla "kylällä".
Mennään vaan.
Stephano oli jo vähän kokeneempi peregrino. Hän oli sitä mieltä, että kyllä me avain jostain löydetään. Mentiin Plaza Mayorilla olevaan baariin. Kaveri selvitti tarjoilijalle mistä oli kysymys. Saman tien nainen soitti jonnekin. Soiton jälkeen sanoi vaan, että menkää takaisin, kohta tulee apua.
Hyvä kun takaisin oltiin palattu, kun jo kadulle tuli poliisiauto. Poliisilla oli avain. Päästiin vihdoin sisään. Poliisi asettui eteisaulassa olevan pöydän taakse ja alkoi tarkastaa papereitamme. Me jonotimme. Tarkka homma. ja vain yksi poliisi.
Arja yritti ottaa kuvaa poliisista, mutta tuo kielsi jyrkästi. Vasta jälkeen päin meille on selvinnyt että Espanjassa on jyrkästi kiellettyä ottaa kuvia poliiseista. Oikein huonossa tilanteessa jos ottaa, niin pahimmillaan voi saada pidemmänkin linnatuomion. Oikeasti.
Me neljä otimme paikat alakerran huoneesta jossa oli pedit kymmenelle. Kaikki loput menivät yläkerroksiin. Majoituttuamme, suihkussa käytyämme ja pyykit pestyämme palasimme vielä kerran Plaza Mayorille, josta pienen pienestä kioskista löysimme kuin löysimmekin sen verran ruokatarvikkeita, että saimme päivän aterian laadittua. Suuressa, hyvin varustetussa keittiössä oli hyvä kokkailla ja kookkaassa ruokatilassa mukava aterioida.
Aterian jälkeen huomasimme huoneeseemme tulleen jonkun. Ja ikkunat oli avattu. Kävi sälväksi että tulija oli sama saksalainen mies, joka meidän ensimmäisessä majapaikassa oli avannut ne kaikki ikkunat. Illemmalla mies lähti vielä käymään kaupungilla. Ja minä laitoin visusti ikkunat kiinni.
Vähän puolen päivän jälkeen saavuttiin Viana nimiseen kaupunkiin. Hakeuduimme kunnalliselle alberquelle, joka löytyi helposti kaupungin toiselta laidalta. Suuri, entinen luostarirakennus sijaitsee rauhallisella rinteellä, jossa on laaja terassi länteen hienolla näköalalla Logronon kaupunkiin.
Vanhan luostarin suuri ovi oli kuitenkin tiukasti kiinni. Ovessa oli lappu ABIERTO 15.30, eli avataan tuolloin. Laitoimme reppumme oven pieleen jonottamaan, niin kuin tiesimme tapana olevan varmistaa yösijan saaminen jos kulkijoita olisi yli kapasiteetin. Tämä oli kyllä niin suuri paikka ettei tila loppuisi.
Pian siihen tuli jo muitakin vaeltajia. Joku heistä lupasi pitää silmällä meidänkin reppuja, vaikka kuka noista mitään kannettavakseen ottaisi. Jokaisella vaeltajalla on taatusti riittävästi kantamista omissa tavaroissaan.
Palasimme kaupungille samaa katua pitkin jota olimme tulleet. Olimme tullessamme huomanneet siellä Supermarketin olevan avoinna. Mutta nyt, mutta nyt. Voi rähmä, oli suljettu klo 13.00. Olipas tuuri. Kello oli kymmentä yli. Ja kaiken kukkuraksi nyt oli lauantai. Yleensä arkena kaupat menevät kiinni klo 13 tai 14 siestan ajaksi ja avautuvat uudelleen klo 17 tai 17.30 tai 18.00, Mutta ei lauantaina.
Nälkä ei toki vielä ollut, joten ohrapirtelö Plaza Mayorilla maistui aurinkoisella terassilla istuskellen. Niin kuuma tuli auringossa että rohkenin heittää jopa paidankin pois.
Alberquen oven taakse palasimme hyvissä ajoin. Muita vaeltajia oli kymmenkunta. Kello tuli 15.30, mutta ovi ei avautunut. Odoteltiin ja odoteltiin. Siinä samaisessa lappusessa oli puhelinnumerokin, johon joku yritti soittaa - kukaan ei vastannut. Itse kiertelin ympäristössä. Siellä terassilla oli vanhoja ukkoja istuskelemassa. Yksi heistä oli kovasti juttutuulella. Alkoi kertoa, kuinka sisällissodan aikaan oli ollut siinä terassilla tykkiasemassa puolustamassa omiaan. Tosi tarina, uskoisin, koska kyllä tuo ukko sen verran iäkäs oli, että sisällissodan oli nähnyt.
Ei auenneet ovet meille. Porukoita alkoi jo hiukan hermostuttaa ja jotkut lähtivät etsimään muuta majapaikkaa. Viiden jälkeen italialainen Stephano, sama kaveri jonka en olisi ikinä uskonut tänne asti kipeillä jaloilla pääsevän, sanoi minulle, että lähdetääs käymään tuolla "kylällä".
Mennään vaan.
Stephano oli jo vähän kokeneempi peregrino. Hän oli sitä mieltä, että kyllä me avain jostain löydetään. Mentiin Plaza Mayorilla olevaan baariin. Kaveri selvitti tarjoilijalle mistä oli kysymys. Saman tien nainen soitti jonnekin. Soiton jälkeen sanoi vaan, että menkää takaisin, kohta tulee apua.
Hyvä kun takaisin oltiin palattu, kun jo kadulle tuli poliisiauto. Poliisilla oli avain. Päästiin vihdoin sisään. Poliisi asettui eteisaulassa olevan pöydän taakse ja alkoi tarkastaa papereitamme. Me jonotimme. Tarkka homma. ja vain yksi poliisi.
Arja yritti ottaa kuvaa poliisista, mutta tuo kielsi jyrkästi. Vasta jälkeen päin meille on selvinnyt että Espanjassa on jyrkästi kiellettyä ottaa kuvia poliiseista. Oikein huonossa tilanteessa jos ottaa, niin pahimmillaan voi saada pidemmänkin linnatuomion. Oikeasti.
Me neljä otimme paikat alakerran huoneesta jossa oli pedit kymmenelle. Kaikki loput menivät yläkerroksiin. Majoituttuamme, suihkussa käytyämme ja pyykit pestyämme palasimme vielä kerran Plaza Mayorille, josta pienen pienestä kioskista löysimme kuin löysimmekin sen verran ruokatarvikkeita, että saimme päivän aterian laadittua. Suuressa, hyvin varustetussa keittiössä oli hyvä kokkailla ja kookkaassa ruokatilassa mukava aterioida.
Aterian jälkeen huomasimme huoneeseemme tulleen jonkun. Ja ikkunat oli avattu. Kävi sälväksi että tulija oli sama saksalainen mies, joka meidän ensimmäisessä majapaikassa oli avannut ne kaikki ikkunat. Illemmalla mies lähti vielä käymään kaupungilla. Ja minä laitoin visusti ikkunat kiinni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti