26. Vaelluspäivä. 27 km
Mielenkiintoinen ilta monella tavalla oli eilinen. Casa Misericordia ( Armon talo) on laaja kansainvälinen organisaatio. Espanjassa näitä laitoksia on viisi. Tämä laitos, joka on samalla luostari, on perustettu antamaan hoitoa ja kaikenlaista henkistä ja fyysistä tukea sekä vammaisille että muuten syrjäytetyille miehille. Tällä hetkellä laitoksessa on kuusikymmentä "potilasta".
Luostarissa on munkkeja kymmenkunta, lisäksi on palkattua henkilökuntaa. Yksi johtava munkki, amerikkalainen, suoritti meille esittelykierroksen sekä laitoksessa että luostarin puolella. Sen jälkeen välittömästi saimme osallistua messuun luostarin sisällä olevassa hyvin kauniissa kappelissa.
Joku ihmeen tekninen ongelma ei nyt anna julkaista kuvia,jotka otettiin eilen. Toisaalta tietysti hyvä niin, saa kukin tänne vaeltava itse kokea kaiken sen kauneuden, hiljaisuuden, historian ja tunnelman itse.
Messun jälkeen oli yhteinen, luostarin tarjoama illallinen, siihen meitä vaeltajia osallitui kymmenkunta. Kaikkiaan majoittujia oli 17, laskin ihan itse kenkäparit. Lukumäärä kyllä ihmetyttää. Ei olisi uskottu, että jo näin varhain.keväällä on näin paljon porukkaa liikkeellä. No , olisi luostarin tiloihin toki enemmänkin mahtunut. Suurissa makuusaleissa näytti olevan petejä varmaan yli sadalle.
Iltaa istuttiin oleskelusalissa. Tällä kertaa oli ruotsalaiskaveri juttutuulella. Sekös aiheutti ihmetystä saksalaisten keskuudessa. Kysyivät yhteen ääneen, että kuinkas montaa kieltä teillä Suomessa oikein opetetaan kun tuntuu että hallitsette kaikki maailman kielet. Vastattiin vaan, että pakko meidän suomalaisten on kieliä osata, kun kukaan ei osaa meidän kieltä.
Aamulla päästiin liikkeelle vasta klo 8.00. luostarin ovet avautuvat silloin. Reitti lähti heti oikein kivalle maalaistielle. Sellaista hyvää hiekkapintaista, tasaista nummea mentiin koko päivän pitkä, 27 kilometrin etappi. Nummi on eräänlaista ylätasankoa. Siellä oli taas runsaasti erilaisia lintuja liikkeellä. Erityisen mukava oli tunnistaa erikoinen laulu, joka on tuttu kotiseudultamme, mutta harvinainen Suomessa yleensä. Se lintu on kangaskiuru. Niitä pesii harvinaisena kotimme lähistöllä myös ylänkömailla. Sen heleän laulun tunnistaa helposti.
Nyt oli myös runsaasti haukkoja ja kotkia liikkeellä. Isohaarahaukka on täällä hyvin yleinen ja helposti tunnistettava, mutta edelleen kotkat ovat vain kotkia. Tiedämme kyllä, että hanhikorppikotka lienee yleisin. On myös maakotkia, käärmekotkia ja keisarikotkia, mutta niitä on vaikea lennosta eroittaa.
Erään lammasaitauksen luona tuli meitä tervehtimään kaksi " töihin" menossa olevaa kaveria. Iloisesti hännät heiluen tulivat kuin olisivat vanhoja tuttuja. Ja olivat ne meille, meillä näet oli aikoinaan juuri tuollainen, tuo pienempi, tyttökoira. Tämän nimi oli Lana, meillä oli Nunnu. Nunnu on nyt ollut koirien taivaassa jo muutaman vuoden.
Oli kyllä liikuttavaa seurata, kuinka lampaat odottivat aidan takana täysin liikkumatta, kun isäntä koirineen lähti siirtämään niitä toiseen aitaukseen.
Useita roomalaisaikaisia kivisiltoja ylitettiin päivän aikana. Monessa on kaikki kivet vielä alkuperäisiä, noin kaksi tuhatta vuotta käytössä olleet. Voisi olla takuu edelleen voimassa, niin vahvasti ne on aikoinaan tehty.
Uutta olivat vastaavasti kiviset jokien ylitykset. Niitä oli viisi kuusi tämän päivän etapilla. Niitä pitkin vuolaiden jokien ylitys sujui kuin tanssien, siinä missä Mozarabe osuudella jouduimme selviämään sellaisista omin neuvoin milloin mitenkin. Näitä kivipaasia ei kolme vuotta sitten ollut kuin muutama. Kuva olisi niistäkin, mutta tekniikka ei anna näyttää niitäkään.
Ilma oli kävelemiseen erinomainen. Ei satanut, puoli pilvinen, noin 15-16 astetta. Koko ajan teki mieli ottaa pusero pois, mutta viileähkö tuuli tyrmäsi ajatuksen.
Juttuseuraa riitti, jos sitä vain halusi. Yllättävän runsaasti meitä vaeltajia on liikkeellä. Pääsääntöisesti kaikki kävelevät kuitenkin omissa ajatuksissaan ja vasta illalla majapaikoissa ja aterioilla ollaan yhdessä.
Yksi kahvitauko saatiin pidettyä noin 10km ennen majapaikkaa. Siellä missä reitti alitaa moottoritien, on sopivasti bensa-asema tien varressa. Viimein, kuuden tunnin urakan jälkeen tultiin Valdesalor kylään jossa heti ensimmäisenä on kunnallinen albergue. Ja ovi oli valmiiksi auki.
Vähän meitä kyllä ihmetytti, kun ovella oli " sisäänheittäjätäti" kauppaamassa yksityisen majatalon palveluksia ja oman ravintolansa tarjontaa. Eräänlaiselta mafiatoiminnalta tuntui se. Me pidettiin päämme ja otettiin pedit kunnallisesta.
Iltapäivän mittaan kävi kuitenkin niin, että iso joukko vaeltajia joutui menemään sinne yksityiseen. Tässä kunnallisessa kun on vain 14 petiä.
Eli mafia sai osansa.
Tällaiset jutut tänään. Huomenna taas uudet.
Luostarissa on munkkeja kymmenkunta, lisäksi on palkattua henkilökuntaa. Yksi johtava munkki, amerikkalainen, suoritti meille esittelykierroksen sekä laitoksessa että luostarin puolella. Sen jälkeen välittömästi saimme osallistua messuun luostarin sisällä olevassa hyvin kauniissa kappelissa.
Joku ihmeen tekninen ongelma ei nyt anna julkaista kuvia,jotka otettiin eilen. Toisaalta tietysti hyvä niin, saa kukin tänne vaeltava itse kokea kaiken sen kauneuden, hiljaisuuden, historian ja tunnelman itse.
Messun jälkeen oli yhteinen, luostarin tarjoama illallinen, siihen meitä vaeltajia osallitui kymmenkunta. Kaikkiaan majoittujia oli 17, laskin ihan itse kenkäparit. Lukumäärä kyllä ihmetyttää. Ei olisi uskottu, että jo näin varhain.keväällä on näin paljon porukkaa liikkeellä. No , olisi luostarin tiloihin toki enemmänkin mahtunut. Suurissa makuusaleissa näytti olevan petejä varmaan yli sadalle.
Iltaa istuttiin oleskelusalissa. Tällä kertaa oli ruotsalaiskaveri juttutuulella. Sekös aiheutti ihmetystä saksalaisten keskuudessa. Kysyivät yhteen ääneen, että kuinkas montaa kieltä teillä Suomessa oikein opetetaan kun tuntuu että hallitsette kaikki maailman kielet. Vastattiin vaan, että pakko meidän suomalaisten on kieliä osata, kun kukaan ei osaa meidän kieltä.
Aamulla päästiin liikkeelle vasta klo 8.00. luostarin ovet avautuvat silloin. Reitti lähti heti oikein kivalle maalaistielle. Sellaista hyvää hiekkapintaista, tasaista nummea mentiin koko päivän pitkä, 27 kilometrin etappi. Nummi on eräänlaista ylätasankoa. Siellä oli taas runsaasti erilaisia lintuja liikkeellä. Erityisen mukava oli tunnistaa erikoinen laulu, joka on tuttu kotiseudultamme, mutta harvinainen Suomessa yleensä. Se lintu on kangaskiuru. Niitä pesii harvinaisena kotimme lähistöllä myös ylänkömailla. Sen heleän laulun tunnistaa helposti.
Nyt oli myös runsaasti haukkoja ja kotkia liikkeellä. Isohaarahaukka on täällä hyvin yleinen ja helposti tunnistettava, mutta edelleen kotkat ovat vain kotkia. Tiedämme kyllä, että hanhikorppikotka lienee yleisin. On myös maakotkia, käärmekotkia ja keisarikotkia, mutta niitä on vaikea lennosta eroittaa.
Erään lammasaitauksen luona tuli meitä tervehtimään kaksi " töihin" menossa olevaa kaveria. Iloisesti hännät heiluen tulivat kuin olisivat vanhoja tuttuja. Ja olivat ne meille, meillä näet oli aikoinaan juuri tuollainen, tuo pienempi, tyttökoira. Tämän nimi oli Lana, meillä oli Nunnu. Nunnu on nyt ollut koirien taivaassa jo muutaman vuoden.
Oli kyllä liikuttavaa seurata, kuinka lampaat odottivat aidan takana täysin liikkumatta, kun isäntä koirineen lähti siirtämään niitä toiseen aitaukseen.
Useita roomalaisaikaisia kivisiltoja ylitettiin päivän aikana. Monessa on kaikki kivet vielä alkuperäisiä, noin kaksi tuhatta vuotta käytössä olleet. Voisi olla takuu edelleen voimassa, niin vahvasti ne on aikoinaan tehty.
Uutta olivat vastaavasti kiviset jokien ylitykset. Niitä oli viisi kuusi tämän päivän etapilla. Niitä pitkin vuolaiden jokien ylitys sujui kuin tanssien, siinä missä Mozarabe osuudella jouduimme selviämään sellaisista omin neuvoin milloin mitenkin. Näitä kivipaasia ei kolme vuotta sitten ollut kuin muutama. Kuva olisi niistäkin, mutta tekniikka ei anna näyttää niitäkään.
Ilma oli kävelemiseen erinomainen. Ei satanut, puoli pilvinen, noin 15-16 astetta. Koko ajan teki mieli ottaa pusero pois, mutta viileähkö tuuli tyrmäsi ajatuksen.
Juttuseuraa riitti, jos sitä vain halusi. Yllättävän runsaasti meitä vaeltajia on liikkeellä. Pääsääntöisesti kaikki kävelevät kuitenkin omissa ajatuksissaan ja vasta illalla majapaikoissa ja aterioilla ollaan yhdessä.
Yksi kahvitauko saatiin pidettyä noin 10km ennen majapaikkaa. Siellä missä reitti alitaa moottoritien, on sopivasti bensa-asema tien varressa. Viimein, kuuden tunnin urakan jälkeen tultiin Valdesalor kylään jossa heti ensimmäisenä on kunnallinen albergue. Ja ovi oli valmiiksi auki.
Vähän meitä kyllä ihmetytti, kun ovella oli " sisäänheittäjätäti" kauppaamassa yksityisen majatalon palveluksia ja oman ravintolansa tarjontaa. Eräänlaiselta mafiatoiminnalta tuntui se. Me pidettiin päämme ja otettiin pedit kunnallisesta.
Iltapäivän mittaan kävi kuitenkin niin, että iso joukko vaeltajia joutui menemään sinne yksityiseen. Tässä kunnallisessa kun on vain 14 petiä.
Eli mafia sai osansa.
Tällaiset jutut tänään. Huomenna taas uudet.
Kiva että olette jälleen reitillä! Nyt vasta muistin lähteä etsimään blogianne. Niin elävänä mielessä oma matka muutama vuosi sitten.
VastaaPoista