24. Vaelluspäivä. 17 km
Eilen iltapäivällä käytiin itse asiassa kahdessa kirkossa ja kahdessa messussa.
Ensin tutustutiin Basilica Santa Eulalia’n alla oleviin hautakammioihin, jotka ovat roomalaisajalta, kuten niin moni muukin nähtävyys tässä kaupungissa. Samalla saimme hyvän käsityksen siitä miten suuri kaupunki tällä paikalla on ollut roomalaisten aikaan. Täältä oli kotoisin keisari Trajanus, jonka muistona on Trajanuksen kaari vieläkin.
Messu Basilica Santa Eulaliassa oli erikoinen. Ei ollut lainkaan pappeja tai muita toimittamassa, vaan messu tuli kovaäänisistä ja seurakunta yhtyi toimitukseen äänekkäästi. Kynttilät sytytimme.
Toinen messu, suuressa katedraalissa olikin sitten aivan muuta. Oli kahdeksan pappia ja yksi piispa toimittamassa. Lisäksi oli noin kymmenen naisen enkelikuoro laulamassa. Olipa kaunis kokemus.
Pyhiinvaelluksella kun ollaan niin tällaista itse asiassa on näillä kaikilla muilla reiteillä kovin vähän, paitsi ”ranskalaisella reitillä”. Nyt kuitenkin paaston aika selvästi aktivoittaa uskovaista kansaa. Ainakin suuremmissa kaupungeissa. Hyvä niin.
Messujen välissä oli mukavasti aikaa istuskella iltapäiväkahveilla Plaza Espanjalla tupaten täydellä terassilla. Lauantai-ilta, aurinkoinen sää ja +20 astetta sai kansan terasseille.
Iltaa istuttiin vielä alberguella. Viimein oli majapaikassa seuraa. Asukkaita oli 9, seitsemän miestä ja kaksi naista. Ja kansallisuuksia siinä porukassa oli seitsemän. Kielien sekamelska ymmärrettävästi aikamoinen. Puhuttiin suomea , ruotsia, saksaa, englantia, espanjaa ja italiaa. Siis peregrinoja oli Suomesta, Ruotsista, Saksasta, Kanadasta, Ranskasta, Italiasta ja Kataloniasta. Viimeinen, ei siis Espanjasta, vaan Kataloniasta, kuten hän ehdottomasti korosti.
Yö oli uskomaton. Sellaisessa kuorsauskonsertissa emme kyllä ikinä ole olleet. Vaan kyllä sitä sitten lopulta nukahtaa, vaikka vieressä vetelisi minkälaisia hirsiä viimeisillä hengenvedoilla, huudahdellen välillä ties mitä, kuka tahansa ventovieras. Ja niitä hirsienvetomiehiä oli useampia.
Joku lähti jo viideltä. Me kaksi herättiin seuraavaksi. Hipsittiin reppuinemme keittiölle aamupalalle. Ehdittiin juuri lopettaa kun alkoi muitakin tulla.
Ulkona satoi. Ei mitään uutta. Smurffiviitat ylle ja ei kun tielle. Sade loppui nopeasti. Via de la Platalla aloimme seurata uudenlaisia reittipylväitä, keltaisten nuolten ohessa. Edelleen reitti on hyvin merkitty.
Muutama kilometri kaupungista on järvi, jonka ympäristöstä roomalaiset olivat rakentaneet loma/virkistysalueen jo aikoinansa. Järvestä johti akvedukti, vesijohto Meridan kaupunkiin, siis noin viiden kilometrin matkan. Alueella on edelleen paljon sen aikaisia rakennelmia. On toki ihan nykyaikainen lomanviettokeskus Campingalueineen ja rantaterasseineen.
Matkalla Aljuceniin ohitimme suuren joukon espanjalaisia "sunnuntaivaeltajia". Heillä näyttää olevan omat kuviot yhteismajoituksineen. Muutenkin vaeltajia täällä Via de la Platalla näyttä olevan ihan eri tavalla kuin Mozarabella. Jo nyt meitä on taas tässä uudessa yksityisessä alberguessa kahdeksan henkeä. Osa samoja kuin viime yönä, osa uusia tuttavuuksia.
Tämä albergue on siis ihan uusi. Ei ollut lainkaan 2015, kun viimeksi täällä olimme. On ensimmäinen kaupunkiin tultaessa ja tietysti kerää suurimman osan peregrinoista. Etäämmällä on edelleen albergue Annaleena, jossa viime kerralla majoituimme ja sitten vielä peremmällä on kunnallinen albergue.
Tässä talossa on 15 petiä, hienot oleskelutilat ja hyvä keittiö. Huomaa kuitenkin, että ihan ei olla perillä vaeltajien tarpeista. Ainakin näin talvi/sateiseen aikaan on esimerkiksi aivan mahdotonta säilyttää kenkiä ulkona. Kun ne ovat jo tullessa valmiiksi likomärät,niin ei ne ainakaan ulkona sadan prosentin kosteudessa kuivu. Pakko ne on illalla salakuljettaa jonnekin sisätiloihin. Niin kaikki tekivät eilenkin.
Messujen välissä oli mukavasti aikaa istuskella iltapäiväkahveilla Plaza Espanjalla tupaten täydellä terassilla. Lauantai-ilta, aurinkoinen sää ja +20 astetta sai kansan terasseille.
Iltaa istuttiin vielä alberguella. Viimein oli majapaikassa seuraa. Asukkaita oli 9, seitsemän miestä ja kaksi naista. Ja kansallisuuksia siinä porukassa oli seitsemän. Kielien sekamelska ymmärrettävästi aikamoinen. Puhuttiin suomea , ruotsia, saksaa, englantia, espanjaa ja italiaa. Siis peregrinoja oli Suomesta, Ruotsista, Saksasta, Kanadasta, Ranskasta, Italiasta ja Kataloniasta. Viimeinen, ei siis Espanjasta, vaan Kataloniasta, kuten hän ehdottomasti korosti.
Yö oli uskomaton. Sellaisessa kuorsauskonsertissa emme kyllä ikinä ole olleet. Vaan kyllä sitä sitten lopulta nukahtaa, vaikka vieressä vetelisi minkälaisia hirsiä viimeisillä hengenvedoilla, huudahdellen välillä ties mitä, kuka tahansa ventovieras. Ja niitä hirsienvetomiehiä oli useampia.
Joku lähti jo viideltä. Me kaksi herättiin seuraavaksi. Hipsittiin reppuinemme keittiölle aamupalalle. Ehdittiin juuri lopettaa kun alkoi muitakin tulla.
Ulkona satoi. Ei mitään uutta. Smurffiviitat ylle ja ei kun tielle. Sade loppui nopeasti. Via de la Platalla aloimme seurata uudenlaisia reittipylväitä, keltaisten nuolten ohessa. Edelleen reitti on hyvin merkitty.
Muutama kilometri kaupungista on järvi, jonka ympäristöstä roomalaiset olivat rakentaneet loma/virkistysalueen jo aikoinansa. Järvestä johti akvedukti, vesijohto Meridan kaupunkiin, siis noin viiden kilometrin matkan. Alueella on edelleen paljon sen aikaisia rakennelmia. On toki ihan nykyaikainen lomanviettokeskus Campingalueineen ja rantaterasseineen.
Matkalla Aljuceniin ohitimme suuren joukon espanjalaisia "sunnuntaivaeltajia". Heillä näyttää olevan omat kuviot yhteismajoituksineen. Muutenkin vaeltajia täällä Via de la Platalla näyttä olevan ihan eri tavalla kuin Mozarabella. Jo nyt meitä on taas tässä uudessa yksityisessä alberguessa kahdeksan henkeä. Osa samoja kuin viime yönä, osa uusia tuttavuuksia.
Tämä albergue on siis ihan uusi. Ei ollut lainkaan 2015, kun viimeksi täällä olimme. On ensimmäinen kaupunkiin tultaessa ja tietysti kerää suurimman osan peregrinoista. Etäämmällä on edelleen albergue Annaleena, jossa viime kerralla majoituimme ja sitten vielä peremmällä on kunnallinen albergue.
Tässä talossa on 15 petiä, hienot oleskelutilat ja hyvä keittiö. Huomaa kuitenkin, että ihan ei olla perillä vaeltajien tarpeista. Ainakin näin talvi/sateiseen aikaan on esimerkiksi aivan mahdotonta säilyttää kenkiä ulkona. Kun ne ovat jo tullessa valmiiksi likomärät,niin ei ne ainakaan ulkona sadan prosentin kosteudessa kuivu. Pakko ne on illalla salakuljettaa jonnekin sisätiloihin. Niin kaikki tekivät eilenkin.
Kadun toisella puolella on baari, josta saimme hyvän menu'n sopivaan 7.50/ henkilö hintaan. Lähellä on kauppa. Sieltä kävimme aamupalatarvikkeet. Oli ihme kyllä auki jopa vaikka on sunnuntai.
Tänään enemmistö majoittujista on saksalaisia, että kai se on oltava myötämielinen Merkel'in Eurooppalinjalle, jotta sopu talossa säilyy. No, ei sentään. Ei täällä politiikka paljon ihmisiä puhuta vaikka keskustelut käyvät ihan laidasta laitaan.
Ai niin, tämän päivän etapilla saatiin sadetta vasta ihan lopussa. Nyt iltapäivällä myräkkä sitten jatkuu.
Terveiset vaan täältä Espanjan sydänmailta, uutiset Extremadura'n Aljucen'ista päättyvät tähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti