Casar de Caceres - Canaveral

29 Vaelluspäivä. 32 km

Tänään oli sellainen päivä. Tiedättehän ne päivät kun ei pitäisi herätä lainkaan. Voisi jättää väliin koko päivän. Se alkoi siitä kun naapuripedin kaverin herätys oli puolituntia aikaisemmin kuin oli sovittu.

Ja ulkona satoi ja tuuli reippaasti. Seitsemältä lähdettiin rohkeasti, Smurffiviitat yllä ulos pimeään. Heti kun tultiin ulos kaupungin kaduilta tuuli pääsi puhaltamaan kunnolla takavasemmalta. Helmat vain liehuivat ja vaakatasossa tullut vesi kasteli housunlahkeet ja kengät alta aikayksikön. Nyt oli jo pakko myöntää, että aika hempulit ovat nuo viitat kun oikein myskytuuliin joutuu.

Reitti kulki korkealla ylängöllä, missä tuuli tuiversi, sateen ropistessa kivasti hupun plastiikkiin. Ei kannattanut ottaa otsalamppuakaan pois. Sen hihna piti hyvin hupun paikoillaan. Maisemat olivat kauniit, mitä nyt sateen keskeltä näki.

Suuria lätäköitä oli tiellä, mutta hyvin ne pääsi ohittamaan. Eläimet, lehmät, lampaat ja vuohet värjöttelivät sateessa takapuoli aina tuuleen päin. Sääliksi kävi, oli niillä kylmä. Vuohetkin ihan tärisivät lypsylle pääsyä odotellessaan.

Noin 15 kilometriä sitä mukavaa maastotietä riitti. Sitten tultiin aika vilkkaalle maantielle, joka kulkee Embalse de Alcantara tekojärven rantaa noin 10 kilometriä. Tekojärvessä vesi oli nyt ainakin 10 metriä korkeammalla kuin kolme vuotta sitten syksyllä, kun edellisen kerran siinä kuljimme.

Tekoaltaiden vesi oli tosi alhaalla vielä tammikuussa, jolloin esimerkiksi Malagassa jouduttiin jopa säännöstelemään vettä. Ei saanut vaihtaa vettä uima-altaisiin, eikä saanut pestä autoja. Nyt runsaan kahden viikon ajan ovat altaat täyttyneet vauhdilla. Noin 10% viikkovauhdilla. Säätiedotusten yhteydessä usein ilmoitetaan altaiden vedenkorkeus prosentteina normaalista, joko yli tai ali normaalin. Ainakin tämä allas näyttäisi nyt olevan kutakuinkin normaalitasolla. Ja koko ajan vuorilta tulee kuohuna lisää. Hyvä näille altaille, ja tietysti luonto ja maanviljelijät tykkäävät.

Tekojärvellä oli runsaasti kalastajia liikkeellä, kun on lauantai. Kalaa järvessä tiettävästi on hyvin. On myös suurikoisia karppeja, mutta tuskin ne kalastajille kelpaavat. Uimaan tekojärveen ei ehdottomasti saa mennä, ei siksi että karppi kävisi kiinni, vaan siksi että järvessä voi olla arvaamattomia pyörteitä silloin kun vettä lasketaan putkistoihin. No, nyt vesi on kyllä niin kylmää, ettei uiminen tulisi mieleenkään.

Tekojärven rannalla on myös albergue. Siellä oli tarkoitus olla yötä. Mutta mitä vielä, eipäs ollut auki. Oli suljettu ilmeisesti jonkun yksityistilaisuuden takia. Kunnallisella se ei olisi mahdollista, mutta yksityinen voi tehdä mitä lystää. Ihmettelimme vaan, että tuo paikka yleensä voi olla alberguelistalla oppaissa. Ei siis kannata ikinä luottaa albergue Al Cantaran aukioloon. Meille tämä oli jo toinen kerta samassa paikassa ja edellisestä on sentään kolme vuotta aikaa.

Siispä. Tälläkin kertaa edessä oli 11 kilometriä lisää kävelyä jo kävellyn 21 km ja viiden tunnin jälkeen. Onneksi sade taukosi siinä samalla, kova tuuli jäi. Pienen evästauon pidimme ja sitten jatkoimme.

Alberguen risteyksen kohdalla pitää ratkaista, meneekö maantietä pitkin Canaveraliin, vai nouseeko siinä kohtaa ylös vuorelle pienemmälle karjatielle. Edellisellä kerralla sinne vuorelle ei voinut lainkaan mennä, koska siellä oli suuret radanrakennustyöt esteenä. Nyt työt ovat siinä vaiheessa, että vuorelle sai mennä. Sinne sitten.

Tie ylhäällä on maisemiltaan kyllä mahtava, mutta luontoelämyksen pilaa täydellisesti se rata. Silta sillan perään, välissä leveä väylä, kiskot vielä puuttuu. Rakennusautoteitä vähän väliä. Kaiken kukkuraksi lähellä rataa kulkee vielä vilkas moottoritie.

Ei millään voinut välttyä mielleyhtymältä, minkälaisen tuhon aikoinaan sai Lohjan seudun Karstun, Saukkolan ja Sammatin seudulle moottoritie joka halkoo korvaamattomia luontoalueita.

No, näille asioille ei pieni ihminen mitään voi. On vain otettava asiat sellaisina kuin ne kulloinkin vastaan tulevat. Ei ne radan suunnittelijat paljon peregrinoja muista kun reittejään piirtelevät, eikä ikiaikaisia eläinten asuinseutuja kukaan huomioi.

Oli siellä ylhäällä toki runsaasti lampaita ja lehmiä. Muutama komea kotkakin nähtiin evästä etsimässä. Joka tapauksessa oli siellä kuitenkin kivempi astella kuin tylsää maantien laitaa. Sen kanssa olimme jo tutuiksi tulleet.

Hiukan ennen neljää oltiin perillä Canaveralin yksityisellä alberguella. Se oli sentään auki. Reput heitettiin sisään ja kiireesti viereiseen ravintolaan syömään, ei haluttu missata ennen klo neljää saatavaa ateriaa. Ettei tarvinnut vielä iltamyöhään ruokaa odotella.

Menu saatiin. Ok, mutta nyt oli kai nälkä jo niin sokaissut, että secundon kanssa tuli huti. Saatiin niin karmeaa lihaa, että oli pakko pyytää lisää perunoita. Niitä toki saatiin. Ja vatsakin tuli kyllä täyteen. Se oli tärkeää, että lähtee palautuminen heti käyntiin ja saadaan energiavarastot täyteen huomista lähes yhtä pitkää etappia varten.

Vanha sanonta, loppu hyvin, kaikki hyvin. Siihen on nyt yhdyttävä. Vatsa kylläisenä ne päivän takapakit unohtuvat nopeasti ja taas on yksi ikimuistoinen Caminopäivä kokemusten selkärepussa.