San Pedro de Rozadas - Salamanca

37. Vaelluspäivä. 24 km

Kelloja siirreltiin täälläkin. Sehän tarkoitti sitä, että tunti elämästä katosi yön aikana ja kaikki heräsivät unisempana kuin tavallisesti. Me kaksi tavan mukaan ensimmäisinä. Illalla oli jo viety reput ja muut kamat olohuoneen puolelle, joten oli helppo olla herättämättä kahta muuta nukkujaa, Kim Norjasta ja Titi Ruotsista. Oltiin siis pohjoismaisittain huoneessa. Toisessa huoneessa nukkui saksalainen nuoripari.

Muutama vaeltaja oli lisäksi majoittunut kylän toiseen albergueen. Meidän albergue Elena oli kiva, ei kerrossänkyjä, oli hyvä keskuslämmitys, asia joka nyt arktisten tuulten aikana on mitä suurimmassa määrin tärkeä. Lisäksi talolla on oma baari, missä sai ateriat milloin itselle sopi, siis myös aamiaisen ja vielä eväät päivän etapille, kaiken ihan kohtuuhinnoin. 

Aamiaisen olimme sopineet klo seitsemäksi, uutta kesäaikaa ja silloin se saatiinkin. Kellojen siirtely aiheutti myös sen, että jouduttiin lähtemään tielle pimeän aikaan, otsalampuilla nuolia etsien. Hospitalera antoi nuotit suoraan reitille joka vei  helposti ulos kylästä.


Aamu oli pilvinen, mutta ei satanut. Reitti kulki hyviä maalais- ja kärryteitä. Parissa kohtaa piti taas taiteilla kivien kautta jokien yli. Maaseudulla oli runsaasti lehmiä aitauksissa ja osittain myös reitti meni aitausten puolella. Portteja avattiin ja portteja suljettiin. Lehmät reitillä ovat kyllä selvästi tottuneet reppuselkäisiin kulkijoihin, ei ne paljon sivummalle siirtyneet.

Taas kerran huomattiin kuinka kaikki kävelyn aikaiset pohdinnat ja keskustelut liittyvät niin perusteellisesti vain juuri sen hetkiseen tunnelmaan. Eli sellaiseen kuin lehmien väritykseen.

Miten se nyt menee, valkoinen lehmä saa valkoisen vasikan ja musta mustan. Sitten kun ne yhdessä saavat "lehmälapsen" niin mustalla on valkoisia läiskiä ja valkoisella mustia läiskiä. Nyt kuitenkin nähtiin sellainenkin tapaus, että olikin tullut harmaita lehmiä.

"Viisaita" ovat siis nämä pohdinnat. Onko valkoisella seebralla mustat raidat ja mustalla seebralla valkoiset raidat. Siinäpä pulma, sitä saattoi miettiä monta kilometriä ja koko ajan Salamanca tuli lähemmäksi. Sellaista on olo Caminolla. Ei siis paljon tarvitse murheita mukanaan kantaa. Kannettavaa on repussa ihan kylliksi muutenkin.

Yksi pidempi evästauko pidettiin porukalla, Suomi, Ruotsi, Norja, erään maatilan portinpielessä. Siinä oli hyvä, aurinkoinen istumapaikka. Aurinko oli siis tullut sulostuttamaan muuten viileää päivää.

Salamancaan tultiin komeaa Puente Romanaa pitkin noin yhden aikoihin. Kansaa oli kaduilla  sakeanaan. Oli sunnuntai, eikä mikä tahansa  sunnuntai, vaan Palmusunnuntai. Se tarkoitti sitä, että kun astelimme ylös katedraalille, alkoi pian kuulua soitantaa ja rumpujen pauketta.

Olimme siis tulleet juuri oikeaan aikaan näkemään suunnattoman suuren kulkueen, joka kuvaa Jeesuksen ratsastamista Jerusalemiin viimeisenä sunnuntaina ennen pääsiäisen tapahtumia.

Ja katujen varret olivat täynnä ihmisiä, niin paikallsia kuin turisteja ja muutama peregrinokin siellä joukossa.

Kulkue oli niin pitkä, että ehdimme sen aikana istumaan kahvilassa, välillä kadulla kuvia ottaen, ja nauttia tapaksista ohrapirtelön kera. Kim Norjasta tarjosi, kiitos vieläkin.

Kulkueen jälkeen vietimme tunteikkaan jäähyväishetken. Kaikki muut jatkavat Via de la Platalla, paitsi me, me jotka seuraavaksi suuntaamme nokkamme kohti Portugalia Camino Torresia pitkin.

Ennen sinne suuntaamista pidämme mielestämme ansaitun lepopäivän täällä Salamancassa. Kaksi yötä hotellissa ja huominen päivä "turistin" roolissa, "pyhävaatteet" yllä nauttien kaupungin nähtävyyksistä ja tunnelmasta.

Yritetään laatia taas pientä yhteenvetoa huomenna tähänastisesta " lepopäivän ratoksi".