Tosi asiassa reitti on selkeä ja hyvin merkitty, ainakin kun on tietty hahmotus olemassa kun toista kertaa vuoden välein kulkee. Jos oikein osaa katsella niin aivan riittävästi on kadun pinnassa pronssisia simpukkakuvioita, kanta osoittaa aina menosuuntaan täällä Asturias’issa. Lisäksi on
keltaisia nuolia, kunhan vähän etäämmälle keskustasta tulee.
On siinä kieltämättä oltava tarkkana, jos ensikertaa, caminonsa ensimmäisenä aamuna kerrostaloviidakkoon asettuu, saati vielä pimeässä. Minullakin meni tunti siihen kun
viimeiset katuvalot loppuivat, niin pitkä on kaduilla tallusteltava matka.
Siitä se sitten alkoi. Primitivo kaikessa komeudessaan ja raakuudessaan. Heti kun päivä valkeni, näki että alas laaksoihin oli laskeutumut sakea sumu. Ylempänäkin sumua oli mutta ei niin sakeana. Reitti kulki kyllä kauniissa laaksoissa missä Punarinnat pitivät konserttiaan ja joki solisi säestämässä. Ainoa baari joka koko matkalla on oli kiinni. Ei siis kahvia.
Välillä kiivettiin ylös. Siellä oli jonkin matkaa asfalttikävelyä. Sitä oli kahteen otteeseen yhteensä muutama kilometri. Se Lappalaisen Sylvin ennustus osui täysin kohdalleen. Puolen päivän jälkeen tuli sadeviitalle käyttöä. Alkoi siis sataa, pikkuhiljaa kovemmin. Oltiin kyllä jo aika lähellä majapaikkaa. Meitä oli siinä kolme peregrinoa yhtä aikaa vetämässä ponchoja niskaan, saksalainen, venäläinen ja minä. Pojat tiesivät jo että olen täällä toista kertaa. Siinä kysäisivät että onkohan vielä pitkä matka perille.
No, DOS kilometros, sanoin. Käveltiin vissiin sata metriä, sillan kupeessa oli kyltti, Grado 3km. Niin, sanoin pojille, että sehän on kaksi espanjalaisten kilometriä. Poikia nauratti, ymmärsivät että pitkiä ovat espanjalaisten kilometrit.
Kaikki tänään matkalla tapaamani kanssavaeltajat olivat reissussa ensimmäistä päiväänsä. Ja kukaan heistä ei ainakaan samaan albergueen tullut. Ihmettelen vaan. Jos jatkavat vielä eteenpäin, tulee ensimmäiseen päivään yli 30 km, joka tällaisessa maastossa on liikaa kelle vaan. Kyllä on porukoilla koivet kovilla parin päivän kuluttua. Sitten itketään ja ihmetellään, mistä saisi lääkettä vaivoihin jossain pikkukylän baarissa kaukana kaikista apteekeista. Ahneella on, jne.... kaikki sen tietävät.
Tämä Grado’n albergue on pieni ja soma. Vain 16 paikkaa. Tämä on Municipal/ kunnallinen. Ylläpitäjänä toimii kansainvälinen Caminon Ystävien Yhdistys, jonka vapaaehtoisjäsenet toimivat hospitaleroina kukin vuorollaan aina kaksi viikkoa kerrallaan. Maksu yöpymisestä ja aamupalasta laitetaan oman tunnon mukaan Donativo laatikkoon.
Täyteen tämä albergue tuli jo ennen viittä. Ruokareissulla tähyilin, olin kuullut että täällä olisi myös yksityinen albergue, mutta en löytänyt. Pari hotelliakin on, niihin näin poncho porukkaa menevän.sisään.
Laitanpa tähän loppuun kuvan uudesta sadeviitastani. Kuvastahan ei mitenkään arvaa, mistä liikkeestä kyseinen viitta on ostettu. Hyvin toimi, helppo oli pukea ylle, ei hiostanut liikaa ainakaan +16 asteessa, t-paita alla. Käsille on sivussa aukot ja edessä on tasku johon sen kätevästi käärii käytön jälkeen. Eikä maksanut paljoo.
Tässä tämän lauantaipäivän jutut......., huomenna Camino kulkee eteenpäin, sunnuntaista huolimatta
Tulkaa mukaan....,,,,
Kyllä. Koko ajan mukana, Päivän kohokohta kun pääsen lukemisen pariin. Kiitos.
VastaaPoista