Päätin siinä itsekseni päivän suunnitelman. Koska nyt pääsen aikaisin liikkeelle, niin koitan kävellä Campielloon saakka. Pitkä ja kivinen etappi tulee olemaan, sen tiesin. Suurin syy suunnitelmasn oli se, että täksi päiväksi ja huomiseksi oli luvattu hyvää kävelysäätä. Ja jos jaksan Campielloon tänään niin huomenna on sitten vuorossa se Hospitales päivä. Se minkä takia oikeastaan olen tänne Primitivolle halunnut uudelleen tulla.
Klo kuusi, tasan, astuin ulos ovesta. Muutama sata metriä kaupungin valoissa ja sitten se alkoi. Otsalamppuun valo, kädet hyvin sauvojen remmeihin, kumara etunoja ja ei kun kiipeämään. Sitä erittäin kivistä ylämäkeä riitti täsmälleen tunti ja kuusi minuuttia. Sen jälkeen on pieni asfalttitie pätkä, sekin ylämäkeä, kunnes reitti sukeltaa uudelleen polulle, joka vie arvatkaas minne. No ylämäkeen tietysti. Sitä yhtäjaksoista nousua kesti kutakuinkin tasan kaksi tuntia
Mitä ylemmäs tultiin sitä kylmemmäksi kävi ilma. Alkoi myös tuulla, onneksi takaapäin. Aika viluissani ja hikisenä pääsin viimein ”keitaalle”. La Espina’ssa on siisti, hyvä baari. Ja oli auki.
Iso kuppi kuumaa cafeconlecceä lämpimässä baarissa maistui. Baarissa oli muutama peregrino vasta alkamassa päivän etappia. Baarilla on nykyisin nimittäin myös albergue, kuulemma uusi siisti, kaikin puolin hyvä. Ennestäänkin La Espinassa oli useampi albergue. Eli valinnanvaraa kulkijoilla kyllä on.
Espinan jälkeen nouseminen vähän rauhoittui. Ylhäällä oltiin ja näkymät olivat upeita. Espina sijaitsee osapuilleen Salas’in ja Tineo’n puolivälissä. Tineo’ssa pidinkin sitten pidemmän tauon. Otin hampurilaisen ja tuopin olutta. Kuulostelin, että onkohan ukosta jatkajaksi. Hospitales huomenna vei voiton.
Siinä Tineossa baarin kulmalla on vähän kinkkinen paikka. Jos kävelee väärää puolta katua, (vasenta) ei kyllä huomaa mistä pitää lähteä ylös mäkeen. Siinä oli pari kulkijaa ”eksyksissä”, neuvoin heitä kun tiesin paikan. Kiittelivät kovasti.
Sitten sitä nousua olikin taas. Tällä kertaa noin puolitoista tuntia ja polku on huomattavasti parempi pintaista kuin se aamuinen kivikko. Näkymät polulta ensin alas Tineoon ja myöhemmiin laajaan vuoristoon olivat henkeäsalpaavat.
Hyvää polkua riitti tallustella kaikessa rauhassa, maisemia ihaillen aina viimeiseen kolmeen kilometriin saakka. Loput oli asfalttitietä. Siinä oli ukko jo niin puhki että meinasi kompastua puusta pudonneisiin kastanjoihin. Ei tahtonut jalka nousta, ei millään. Piti jo ottaa ne maratoneilta tutut mantrat käyttöön. Että ei tämän niin helppoa kuulukaan olla, tai että ei se niin helppoa näytä toisillakaan olevan.
Kirjaimellisesti väsyneenä ja onnellisena viimein heittäydyin hetekalle Campiellossa, Casa Ricardon dormitoriossa. Aamukuudesta oli aikaa kulunut taukoineen 10,5 tuntia.
Nyt ilta täytyy käyttää tankkaamiseen. Huomenna on koko retken tärkein päivä ja se on jaksettava kanssa. Sekin on kuitenkin 27km. Aamulla jonkinlainen kiipeäminen taas, mutta sitten ylhäällä vuorilla on ymmärtääkseni helpompaa.
Pitäkää peukkuja että sää on hyvä.......
Ps. Ainaista taistelua tuo kuvien lataaminen, jos ei nyt niin sitten myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti