Pienen kivisen ylämäkiverryttelyn jälkeen reitti jatkui useita kilometrejä sitä toisten pelkäämää asfalttitietä. Liikennettä ei ollut, joten hämärässä näki ilman lamppuakin. Loppui se asfaltilla tallustelu viimein ja reitti sukelsi alas troopisen tuntuiseen laaksoon. Siellä purot solisivat ja eucalyptus tuoksui mukavasti.
Muutama puron ylityskin tuntui kivalta. Hyppiä otsalampun valossa kivelä kivelle, se ei ihan niin simppeliä olekaan. Vesi kun on niin kirkasta että sen syvyyttä on lampunvalossa vaikeampi arvioida.
Santa Martassa, noin10 km kohdalla oli baari auki. Sain vihdoin sen pakollisen cafeconlechen. Pian sen jälkeen reitti sukelsi taas alas rannalle. Aivan upea paikka hiukan levähtää. Valoisakin jo oli. Eväspussissakin oli jotain syötävää. Kengät pois ja nautin aaltojen pauhusta.
Puolen päivän aikaan saavuin Cadavedo’on. Sillä olisi jo albergue. Olin kuitenkin jo aamulla, päästyäni kukonlaulunaikaan liikeelle päättänyt, että pyrin pääsemään tänään Luarca’an saakka. Siispä pidin Cadavedossa toisen pidemmän tauon.
Jatkettuani Cadavedosta oli sumu yhä tiiviimpää. Näkyvyys oli lähes nollassa. Mutta kävelyn kannalta tilanne oli hyvä. Ei tullut hiki. Polut Cadavedon jälkeen olivat helppoja. Vielä tuli kahvitauon paikka Playa de Cuevas rannan läheisyydessä. Itse rannalle en mennyt, rantoja oli jo tarpeeksi tälle päivälle ja sumu esti kuitenkin kunnon näkyvyyden.
Siinä paikkeilla eräässä risteyksessä oli viitta La Espina 30 km, havahduin oikein, että se Camino Primitivo on noinkin lähellä. Se todella kulkee noilla vuorilla, jotka ovat koko ajan tuossa vasemman käden puolella näkyvissä, nytkin vaikka on sumua.
Lopulta, puoli viiden maissa sain määränpääni, Luarca’an näkyviin. Tästä ei idyllisyys voi enää paljon paremmaksi tulla. On kyllä niin satamalaupunki vuorten kainalossa , että montaa ei maailmasta löydy, Historiallisesti tämä on merkittävä kaupunki, sillä suuren maasta muuton aikaan sisällissodan riehuessa lukemattomat espanjalaiset lähtivät juuri täältä kohti Cuba’a ja muita eteläisen Amerikan maita.
Albergue löytyi helposti. Nopeiden suihkun ja pyykin jälkeen lähdin etsimään mahdollisuutta syödä, viiden maissa huonoin todennäköisyys löytää ruokapaikka Espanjassa. Kadulla oli poliisi, kysyin neuvoa ja sainkin. Restaurante Noreya, sataman liepeillä. Löysin paikan, kysyin mihin aikaan voisi saada syötävää. Vaikka heti, sanoi mies baaritiskillä. No jo oli tuuri, kerrankin poliisilta sai viisaan neuvon. Ja kyllä pihvi maistui, nyt en ajatellut kaloreita. Tai paremminkin, otin niitä kaikki mitä löytyi. Meinaan, olin ehkä muutaman kuluttanut päivän mittaan.
Vuosien vartella olen sanonut useammasta espanjalaisesta kaupungista, että on juuri minun kokoiseni kaupunki, tämä kyllä hakkaa monen muun mennen tullen. On kyllä niin idyllinen, että parempaa ei montaa ole. Tänne voisi jäädä, mutta Camino ei vielä ole päätöksessään, eli aamulla on vain lähdettävä, vaikka ei tahtoiskaan.......,,,,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti