34. Päivä. Abadin - Vilalba. 20 km

Aamu oli oikea luontohavaintojen aamu. Yöllä oli alkanut tuulla rajusti. Onneksi pohjoisen suunnalta, eli kävellessä oli myötäinen. Pimeässä ei nähnyt oliko sadetta tulossa. Moneen otteeseen harkitsin ponchon laittamista. Se pitäisi hyvin tuulta. En kuitenkaan siihen ryhtynyt, kun sadetta ei kuulunut.

Eilen minut ohitti siellä vuoristopolulla koira. Sellainen kultaisen noutajan näköinen. Kurainen, muuten riskin näköinen. Tänään aamun hämärässä se sama koira ohitti minut taas. Missähän lienee ”koira-alberguessa” yönsä viettänyt. Kohti Santiagoa näyttää olevan matkalla.

No, vähän tuosta eteenpäin tapasin polun varrella peregrinon. Tämä oli jo kolmas kerta kun tapasin saman miehen. Miehellä on sellaiset varusteet, että oli selvästi nukkunut taivasalla metsässä. Sellainen pitkä, laiha rääpäle mies on. Tuli mieleen Ringo Starr takavuosien Beatles’ista. Siis varmasti ei moneen päivään ollut peseytynyt. Edellis kerran kun miehen tapasin, hänellä oli nuotio keskellä polkua ja kysyi olisiko minulla jotain syötävää. Silloin ei ollut. On miehellä makuualusta, makuupussi ja sellainen ”avaruuslakana” , mutta ei telttaa. Tuolla majoittumisella on englanninkielinen termi, bivvy. Sille ei oikein vastinetta suomenkielessä ole. Vielä, sanoi olevansa Etelä-Afrikasta.

Hyvin olisivat sopineet yhdessä kulkemaan tuo koira ja mies. Vaan niinhän se on, että jokaisella on oma Caminonsa, kuten jo monta kertaa olen todennut. Koirallakin.

Ei aikaakaan kun oli seuraava luontoelämys tai kokemus paremminkin. SUSI asteli vastaan polulla. Nopeasti se livahti metsään. Siinä ei olisi nopeallakaan älyllä ehtinyt ottaa kuvaa. Niin läheltä sen näin, n,50 metriä, että sata varmasti oli oikea susi. Olen kyllä tiennyt, että susia on täällä päin. Siitä oli viimeksi juttua ollessani Primitivolla lähes näillä main.

  

Tuossa alimmassa kuvassa näkyy hyvin jälleen se kuinka täällä Galiciassa on ajettu aivan älyttömiä määriä soraa, tai olisiko tuo jopa kivituhkaa, poluille ja teille joilla ei siihen missään nimessä sitä olisi tarvinnut. Uskallan sanoa, että kaikki reitit yhteen laskien varmaan satoja kilometrejä. Hyvä tarkoitus varmaan tekijöillä, lopputulos, hyvä mennyt huonommaksi kävelijän kannalta katsoen.

Kuuden kilometrin kohdalla oli se Castromayorin albergue. Siinä olisi kahvitkin saanut, mutta ei ollut vielä tarvis. Viehättävän näköinen paikka, mutta niin kaukana kaikesta.

Puolimatkassa oli mukavasti baari auki, vähän sivussa reitiltä. Pidin pidemmän tauon. Onneksi olen suunnitellut nämä viimeisen viikon etapit sopivasti lyhyemmiksi, että osun Santiagoon oikeana päivänä. Alkutaipaleella tällainen 20 kilometrin päivä olisi ollut lähes lepopäivä, mutta nyt on puntit jo niin tyhjänä, että yhtään enempää en olisi tarvinnut. Huomaan myös, että  askel on lyhentynyt ja samalla  vauhtikin hidastuu.

Mitään varsinaista vaivaa ei edelleenkään ole. Onneksi sää suosii, silloin pysyy henkinen vire kohdallaan. Kävellessä tuolla koko päivän itsekseen, ehtii ajatella monenlaisia asioita, kerrankin huolella. Vai miten se siinä mustikanpoiminta laulussa sanottiin.

Useita päiviä on mennyt ilman että olen nähnyt yhtään kanssavaeltajaa, jos ei lasketa pyöräilijöitä. Alberguen pitäjätkin ihmettelevät sitä miten vähän nyt on porukkaa liikkeellä. Ymmärtää sen hyvin näiden yksityisten ihmettelyn, siinä on elanto kyseessä. On tehty isolla rahalla hienot tilat ja harmittaa se jos ne tyhjänpanttina seisovat, ja kulut kuitenkin juoksevat.

Tuon kun kirjoitin, niin jo tuli porukkaa lisää. Tämä albergue Pedreiras, siis yksityinen, on modernisti sisustettu, hyvällä paikalla keskustassa. Hyvä ravintola, myös menu, on lähellä. Helppo löytää, taksiaseman kohdalla, kellarikerroksessa. Tiedoksi niillekin, jotka tekevät pitkän päivän Baamonde’en saakka.