31. Päivä. La Caridad - Ribadeo. 23 km

Aamun avaus oli sukeltaminen asfaltilta ruohikkoiselle polulle alas laaksoon. Se pakollinen kenkien kastelu oli laitettu peregrinojen kiusaksi. Muilta osin kuljettiin lähes koko päivä asfaltilla.

Aamulla oli sakeaa sumua. Parissa risteyksessä piti oikein tarkistaa maps’ista suuntaa, niin ikäänkuin ristiriitaisia merkinnät olivat. Täällä La Caridad’in sudulla on lukuisia tällaisia puuristejä. Niitä on varmaan kymmenittäin. Ne vähän sekoittavat itse reittimerkintöjä. Ne ovat suunnattu miten sattuu, eli itse suunnistamisen kanssa niillä ei ole mitään tekemistä,

Pääsasiassa aamun reitti kulki katuvaloissa, säästin otsalampun pattereita. Huomasin kyllä jälleen kerran, että jos katuvalot ovat sellaista keltaista sorttia niin keltaisia nuolia on tosi vaikea havaita.   Selvisin kyllä, mutta edelleen ihmettelen noiden ristien tarkoitusta. Niissä on CSJ kirjaimet, jonka voisi yhdistää Brittien Caminon ystävien järjestöön, mutta tuskin näillä siihen on yhteyttä,

Toden näköisesti joku paikallinem juttu. Pari päivää sitten oli lähdettäessä Soto de Luina’sta tien varsilla kymmenittäin vanhoja polkupyöriä, kaikki maalattu valkoisiksi, niihin oli ripusteltu kauniisti kukkakoreja. En kuvia saanut kun niin aikaisin olin liikkeellä että oli vielä pimeää.

Noin viiden kilometrin jälkeen oli valinnan paikka. Virallinen camino menee sisämaassa. No tietysti ei sinne. Tämä oli viimeinen päivä, jonka Norte kulkee vielä meren tuntumassa. Siispä totta kai, rannan suuntaan. Reitti on erittäin hyvin merkitty, mutta sumuisena päivänä aika tylsän tuntuista maantiekävelyä se oli,

Meren kohina kertoi, että lähellä meri oli, mutta sumu esti näkyvyyden. Tapia de Casariego kaupunki on sitten uloimpana niemenä. Siellä pidin pidemmän tauon. Tapiassa on albergue, ehkä kaikkien caminoiden upeimmalla paikalla. Jos vaan tahtoo edetä lyhyempiä etappeja, miin jo pelkän maiseman takia on tämä hyvä paikka yöpyä.

Tapia’sta reitti jatkui edelleen rantoja seuraten. Surffaajien paratiiseja oli useita ja alan harrastajia näkyi laineilla. Sumu oli kuitenkin niin sakeaa, että kaikkein uloimman niemikierroksen jätin tekemättä,

Ribadeo’on saavutaan pitkää siltaa pitkin. Sillalla on pituutta 600 metriä. Minulle,  Jolla on elinikäinen siltafobia, se oli kova paikka, hyvä kun selvisin. Pitkä se silti oli,

Kaupunkiin tullessa vastaan hortoili useampikin reppuselkäinen, kuka minnekin suuntaan. Reittimerkinnät ovat lievästi sanoen sekavat. Mutta se, minne minä olin menossa, oli selvääkin selvempää. Albergue A Ponte on hoitanut opastamisen esimerkillisesti.  Ei pienintäkään mahdollisuutta mennä väärin, talo on heti kun tullaan itse kaupunkiin,  

Myöhemmin minulle selvisi, että se kunnallinen albergue tosiaan on pari kilometriä ennen kuin tullaan sillasta yli. Eli ne, jotka tulivat vastaan, olivat ilmeisesti menossa sinne.

A Ponte on yksityinen albergue, siisti, vähän hinnakkaampi, mutta etuna on , että olet kaupungin tumtumassa, ruokapalveluineen. Erittäin hyvä ruokapaikka on heti seuraavalla poikkikadulla, kun alberguelta lähdetään keskustan suuntaan,

Tämä oli siis viimeinen päivä, jonka Norte kulkee meren tuntumassa, sumu vähän latisti merellistä tunnelmaa, mutta onneksi vain vähän, sain sentään muutaman kuvan, ja tunnelma pysyi positiivisena,

Huomenna reitti kääntyy sisämaan suuntaan? Kohti Santiagoa., vielä olisi pari sataa kilometriä tallattava, ennen kuin Pyhä Kaupunki on saavutettu, mutta.....
Päivä kerrallaan........