Grande Fiesta

2.10. 2016  Galician maakuntaan

Pian Lubian'in jälkeen, korkealla vuorella siirryttiin Galicia'n puolelle. Maisema muuttui yhä karummaksi. Paikka paikoin oli vain pelkkää kalliota. Olimme kuulleet, että kulunut kuuma kesä oli aiheuttanut Galiciassa runsaasti metsäpaloja.
Kohta jo tuntuikin nenään palaneen käryä.

On siinä ollut vaeltajalla kuumat paikat muutamia päiviä aikaisemmin. Eihän tuota tievartta mitenkään ole voinut kulkea. Kuulimme, että viranomaiset olivat kuljettaneet paikalle sattuneita vaeltajia autoilla palopaikkojen ohi.

Gudina'n albergue oli ensimäinen Galician puolella. Siellä teimme tuttavuutta uuden Galician aluehallinnon järjestämän wifi - verkoston kanssa. Jokaiseen maakunnan albergueen on äskettäin rakennettu yhteinen wifi. Eli kerran sisään kirjautumalla pääsee verkkoon automaattisesti aina kun saapuu majoittumaan mihin tahansa galicialaiseen kunnalliseen albergueen. Pitihän sitä kokeilla ja hyvin se pelitti.

Jostain kummallisesta syystä Gudinan albergue alkoi nopeasti täyttyä, vaikka monena päivänä aikaisemmin olimme tavanneet vain muutamia kanssavaeltajia. Ehkä syy oli se, että kaupungissa ei kai muuta majapaikka edes ollut.

Huomasimme pian, että useampi vaeltaja oli tuttuja keskenään. Siinä näytti olevan jonkinlainen "caminoperhe" liikkeellä. Eli ihmiset eri puolilta maailmaa olivat kohdanneet ja lyöttäytyneet samaan porukkaan. Tällaisia "caminoperheitä" syntyy jatkuvasti reiteillä. Joskus porukat voivat olla hyvinkin tuttuja aikaisemmilta vaelluksilta. Totuushan on, että reiteillä saattaa kulkea jo lukemattomia caminoita kävelleitä henkilöitä. Olemme mekin jo tavanneet yli neljä kymmentäkin caminoa kävelleitä konkareita.

Heille Caminolla olo on elämäntapa. Tällaiseksi elämäntapa caminolaiseksi tunnemme mekin pikku hiljaa tulevamme. Hyvällä alulla ainakin ollaan.

Konkareita on hyvä katsella syrjäsilmällä. Miten he toimivat. Missä he aterioivat. Aina voi oppia vaikka pienistäkin kokemuksista.

Joku kenties tuntee kaupungin ennestään, tietää kaupat, pankkiautomaatit ja ravintolat.

Gudinassa lyöttäydyimme kuin itsestään tuon Caminoperheen  jatkoksi. Olivat suunnilleen saman ikäisiä kuin mekin. Puheeksi tuli se, missä tänään syötäisiin.

No, oitis joku konkareista tiesi kaupungin parhaan ravintolan. Me mennään sinne.

Tulkaa mukaan.

Kaupungissa oli toki useita muitakin baareja, ravintoloita ja kahviloita - mutta ne näyttivät kovin tyhjiltä. Tuo yksi oli täynnä - niin vaeltajia kuin paikallisiakin.

Gudinassa piti aamulla taas tehdä valinta. Keskusaukiolla oli nuolet sekä oikealle että vasemmalle.

Vasen reitti vie etelämmäksi, aivan Portugalin rajan tuntumaan, Verin nimiseen kaupunkiin ja palaa sieltä sitten liittyen reittiin takaisin Ourensessa. Verin'iin taas tulee yksi reitti Portugalin sisämaan puolelta.

Oikean puoleinen taas johti suoraan Ourenseen. Sen suunnan me valitsimme.

Vuoristomaisemat jatkuivat silmiä hivelevän kauniina. Etelän suunnalla oltiin niin lähellä Portugalin rajaa, että nuo sinertävät vuoret ovat jo Portugalin puolella. Pohjoisen suunnalle taas kun katseensa käänsi, niin edessä oli mitä kaunein järvinäkymä.

 Puolen päivän aikoihin aloimme laskeutua vuorelta alemmas kohti laaksossa köllöttelevää pienen pientä kylää.

Kylän suunnalta alkoi kuulua jonkinlaista soitantaa. Ääni voimistui sitä mukaa, kun kylä lähestyi.

Saapuessamme kylään meitä vastaan tuli muutama nuori mies torvia ja muita soittimia kantaen.

Miehet huomasivat hämmästyksemme.

Grande Fiesta, he sanoivat yhteen ääneen.

Jatkoivat , että soitto jatkuu kello 15.00

Kylässä oli käynnissä sadonkorjuujuhla. Heti ensimmäisessä baarissa kysyimme ruokaa, mutta sitä ei tuolloin ollut saatavilla. Hampurilaiset sentään onnistuivat ja jälkiruuaksi talon emäntä toi suuret täytekakkuannokset kahvin kanssa. Baarin taustalla olevassa ruokailutilassa oli näet käynnissä joku kutsuvierastilaisuus. Sieltä kutsuvieraiden pöydästä emäntä nuo suuret kakkupalat meille pihisti.

Matkalla alberguelle meitä vastaan tuli lauma vuohia. Vuohet päästettiin laitumelle, jotta kylän juhlat saattoivat jatkua rauhassa.

Oli sunnuntaipäivä ja juhlittu oli jo perjantaista saakka. Juhlaväsymystä ei ollut havaittavissa, vaan kello kolmen aikoihin pidot jatkuivat kylän toisessa baarissa, jossa on tilava sali suurellekin vierasjoukolle.

Saliin asteli sisään säkkipilliorkesteri. Vingutti pillejään usean kappaleen verran ja vierasjoukossa osallistuttiin soitantaan villisti tanssien.

Säkkipilli kuuluu Galician maakunnan kansallissoittimiin. Ilman säkkipilliä ei siellä musiikkia tehdä. Se on yksi niistä asioista, joka yhdistää Galician maakuntaa historiallisesti kelttiläiseen kulttuuriin. Siis irlantilaiseen ja pohjois-englantilaiseen.

Juhlaväkenä näytti olevan kylän ja todennäköisesti myös naapurikylien silmäätekeviä. Oli joukossa ainakin kaksi pappiakin.

Aikansa soiteltuaan soittajat pistivät pillit pussiin, mutta välittömästi uudet soittoniekat jatkoivat baarin vierustalla, ulkona katoksen alla.

Yksitoistamiehinen bändi veteli latinorytmejä ja perinteisiä espanjalaisia ikivihreitä kansan jatkaessa tanssimistaan kadulla.

Nurkan takana näytti olevan epävirallinen takakontti-tarjoilupiste. Sieltä tanssijat hakivat kevennystä tanssiaskeliinsa.

Seitsemän aikoihin soitantaan ja tanssiin tuli väliaika voimien keräämistä varten. Pitihän tanssijoiden välillä täydentää energiavarastojaan. Siinä  ulkona olimme ihmetelleet baarin lähistöllä ollutta suurta mustaa esiintymislavaa. Että mikähän tarkoitus sillä oli. Todennäköisesti sitä oli käytetty jo lauantai-iltana, ajattelimme.

Vaan olimmepas väärässä.

Olimme juuri illallisella kyseisessä baarissa, kun ulkona alkoi taas soida. Ulos tullessamme totuus löi vasten kasvoja. Noihin oloihin aivan suunnattoman suurella stagella oli alkanut show-ohjelma kaikkine valoilmiöineen.

Pidot paranivat ja vaatteet vähenivät tanssitytöillä kun ilta eteni. Musiikkina oli viimeisiä espanjalaisia hittejä. Pääesiintyjä oli Espanjan top-kymppilistan artisti Alex Iglesias.

No, huh, huh. Olihan tosiaan Grande Fiesta.

Noin suuri tapahtuma noin pienessä kylässä, jossa tuskin on sataa asukasta, tuntui jokseenkin absurdilta.

Aikamme mekin siinä jaksoimme showta katsella ja kuunnella, mutta ennen kymmentä olimme valmiit siirtymään alberguelle ennen sen sulkemisaikaa.

Astuessamme sisään, tokaisin ovelta toisille, vielä hereillä olleille kanssavaeltajille, että ......

Olipahan Grande Fiesta.

Kommentiksi sain ainoastaan selvästi halveksivia mulkauksia ja täyden hiljaisuuden. Kukaan ei sanonut mitään. Selvästi osoittivat, että heidän mielestään tuollainen ei pyhiinvaellustapoihin kuulu.

Porukassa oli pari brittiä ja yksi hollantilainen. Korealainen nainen nukkui jo.

Emme tuosta episodista sen kummemmin välittäneet. Meille pyhiinvaellus on muodostunut eräänlaiseksi löytöretkeksi. Siihen kuuluu kaikki mitä ympäristössä tapahtuu. Siis myös paikalliset tavat. Siksi annoimme tilanteen hukkua pois mielestä hyvien unien mukana.

Meistä vaeltajista jokainen tietää, kuinka uskonnollisia ihmisiä ihmiset Espanjan maaseudulla ovat. Uskonto on täysin toisella tavalla läsnä, kuin esimerkiksi nyky-Suomessa. Myös nuoremmalla polvella. Sitä nuorta polvea siellä maaseudulla vain on nykyään kovin harvassa.
Mutta osaavat espanjalaiset myös juhlimisen, muunkin kuin uskonnollisen juhlimisen. Ja sen osaavat myös vanhemmat ikäpolvet. Saimme sen jälleen kerran kokea.

Näin on asianlaita myös tässä Campobecerros nimisessä kylässä.