19.9. 2016 Viiniä ja raikasta vettä.
Toinen vaelluspäivä toi meidät valtavien maissipeltojen äärelle.
Leikimme ajatuksella siitä. miten monta kahden maissintähkän pakettia mahtaa tuollaisesta kilometrin ympyrästä tulla. Ja sellaista kahden pakettia myydään kaupan hyllyllä Suomessa noin eurolla paketti. Niin, on siinä useampi euro pellossa.
No, tiedetään, tiedetään. Eihän se viljelijä siitä tähkästä saa kuin centin osia. Tosi on.
Aikansa kun oltiin vaellettu maissimaailmassa, niin saavuttiin El Cubo del Vino nimiseen kaupunkiin. Suomeksi viiniastia tai viinikulho.
Majapaikaksi valikoitui FYM-albergue. Jälleen yksityinen.
Isäntä oli vähintäänkin yhtä höveli kuin edellisenkin paikan väki.
Ensimmäiseksi, ennen "passintarkastusta", toi pöytään lautasellisen tapaksia ja lasilliset viiniä. Onpas tällä reitillä mukavat tavat, ajattelimme. Jo toinen tällainen vastaanotto.
Ja annas olla, passit tarkastettiin, nimet kirjoihin, maksut isännälle, niin isäntä kysyi:
Mitä piditte viinistä?
Muy bien, oli vastauksemme. Oikein hyvää.
Oitis kaveri kantoi lopun pullon, josta oli lasilliset kaatanut meille sanoen:
Por Favor, olkaa hyvät.
Lisäsi vielä esittelykierroksella keittiössä, että sieltä jääkaapista saa sitten ottaa lisää. Kaappi oli täynnä viinipulloja. Olivat hänen omaa tuotantoaan.
Aika osuva nimi oli kylällekin osattu keksiä.
Seuraavan päivän etapilla maissipellot jatkuivat, mutta siellä täällä oli joukossa myös viinitiloja.
Aikaisemmasta poiketen nyt viiniköynnökset tuottivat tummanpunaisia rypäleitä. Kai niistä sitten tulee sitä punaviiniä, päättelimme.
Ai, että osasi olla makeita nuo punaiset rypäleet. Paljon makeampia kuin aikaisemmat vaaleat. Ainakin kaikenlaisten hedelmien kantaminen eväinä oli tällä reitillä kyllä turhaa. Noista rypäleistähän sai välipalaa riittämiin, eikä tarvitse kantaa. Sen, kun nappasi pienen tertun puskasta. Paljoa kerralla noin makeaa ei voinut edes napostella.
Eihän niitä rypäleitä parane noin vain viljelijän puskasta mennä ottamaan, varastamaan. Mutta teiden varsilla on vaikka kuinka paljon "karanneita" puskia, joissa kasvaa aivan samoja rypäleitä. Niistä puskista saa välipaloja ihan riittämiin.
Päivän kävely oli lyhyt, 14 kilometriä. Kiirettä meillä ei ollut, joten pidimme reissumme alkumatkasta etapit lyhyinä, jotta jaksamme vielä muutaman viikon jälkeenkin pidempiä päiviä.
Tulimme siis perille Villanueva del Campeon kaupunkiin jo puolen päivän aikoihin.
Majoituimme kunnalliseen albergueen.
Talo oli päältä päin tosi tavallisen espanjalaisen "kivitalon" näköinen,(kuvassa) ulkoa päin.
Sisällä meidät kohtasi yllätys. Talo oli perusteellisesti kunnostettu majataloksi. Oli iso sali kerrossänkyineen. Seinällä hienot ilmalämpöpumput ja tuulettimet. Siistit suihku- ja vessatilat sekä pieni, mutta hyvin varustettu keittiö.
"Passintarkastuksessa" kysäisimme hospitalerolta, että missä mahtaa olla kauppa.
Ei ole paikkakunnalla sellaista lainkaan.
Oho! Mistäs sitten ruokaa.
Keskustassa on baari, sieltä saa, oli vastaus.
Mies vilkaisi kelloaan, ja tokaisi heti:
Hei, siellä on, baarin edessä, just nyt leipäauto. Sillä on usein muutakin syötävää kuin vain leipää.
Siltä seisomalta kipaistiin leipäautolle ja ostettiin mahtavan suuri, uunituore sekaleipä. Kananmunia kysyimme. Kauppias näytti 12 kappaleen pakettia, mutta mitään pussia ei ollut hänellä eikä meillä. No, otetaan koko paketti, kyllä ne menee, päätettiin.
Kaupan päälle mies tarjosi vielä kassillisen tuoreita isoja tomaatteja. Sanoi niiden olevan omia kasvattamiaan.
Nämä ei maksa mitään, Ottakaa vaan.
Muchas gracias. Kiiteltiin ja palattiin kämpille laittamaan munakasta ja nuudeleita, joita sentään oli varuiksi ostettu aikaisemmin.
Somassa, pienessä keittiössä oli kodikasta aterioida. Viiniä ei tällä kertaa pöydässä ollut, vaan hanasta laskettua raikasta vettä.
Täällä Espanjan maaseudulla olemme kaiken aikaa, kaikilla caminoillamme, uskaltaneet juoda hanavettä. Tuleehan se kaikkialla sieltä vuoristojen puroista kylmänä ja raikkaana.
Ei silti, emme me koskaan edes kaupungeissakaan ole kaupasta vettä kantaneet, siis Espanjassa.
Sitten vielä se, että kaikilla caminoreiteillä on sellainen sääntö, että polkujen varrella olevissa juomapisteissä, hanoissa tai putkissa, on aina juomakelpoista vettä. Ainoastaan silloin, jos vesi ei ole juomakelpoista on se merkitty, No Potable - kyltein.
Siis, aina muulloin vesi on juomakelpoista.
Illan suussa mentiin keskustan baariin kahville. Siellä tapasimme muutamia vaeltajia. Hollantilainen pariskunta ja irlantilainen, yksin reissussa oleva iäkkäämpi nainen. Naisella oli hirmuinen tarve saada jutella. Siinä vierähti tunti poikineen kuunnellessa irkkujuttuja. Ei paljon tarvinnut itse kielitaitoaan käyttää, kunhan vain jaksoi kuunnella. Ei olisi jutut loppuneet lainkaan, mutta keksimme sanoa, että meidän majapaikka menee kymmeneltä kiinni. Vaikka se ollut edes lukossa. Olipahan ovelasti avattava salvasta, niin ettei äkkinäinen arvaisikaan.
Sitä paitsi, asuimme siellä aivan kahdestaan. Kaikki muut olivat kaupungin yksityisessä hostellissa. Oli kai alberguen ulkonäkö hämännyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti