18.10 2015 Salamancassa oli hyvä lopettaa
Salamanca on Espanjan Jyväskylä. Siis yliopistokaupunki. Hiukan suurempi kuitenkin. Tietojeni mukaan Jyväskylässä on opiskelijoita noin 30 000, kun taas Salamanca vetää noin 100 000 opiskelijaa.
Colegio de Espana' ssa voi ulkomaalainenkin saada kielenopetusta halutessaan. Tuossa "koulussa" opiskelivat ne suomalaiset, jotka joitakin vuosia sitten osallistuivat Yle:n televisiosarjaan Talo Espanjassa.
Taitaa Salamanca'n yliopisto olla joitakin vuosia vanhempi kuin Jyväskylän vastaava. Se on nimittäin perustettu jo vuonna 1218.
Salamanca on arkkitehtuuriltaan erikoisen viehättävä kaupunki. Kaupunki kokonaisuudessaan on listattu Unescon maailmanperintöluetteloon. Kaupunkiin saavutaan roomalaisajan siltaa Puente Romana'a pitkin.
Alberque on todella pieni ollakseen noin suuren kaupungin majatalo. Ei hätää. Muita majoitusmahdollisuuksia kaupungista löytyy pilvin pimein.
Paras paikka bongata pyhiinvaeltajia on kuvassa takana näkyvän kadun varrella olevat lukuisat baarit. Kuva on otettu katedraalin portailta.
Muutama kortteli eteenpäin löytyy turistien kansoittama Plaza Mayor. Tuo Salamanca'n keskusaukio on jossain teoksissa mainittu maailman kauneimmaksi aukioksi.
No. Makuasia kai sekin, mutta meille kauneutta himmensi sateinen sää.
Zamora Avenue'lla meidät houkutteli sisälle kahvila, jonka ikkunassa herkulliset leivokset säteilivät kutsuvasti.
Makeiden leivonnaisten sulaessa suuhun, maiskuttelimme pitkän, rankahkon reissumme jälkimakuja.
Maastollisesti reissu ei ollut rankka. Päin vastoin. Pääasiassa polut kulkivat halki suunnattomien laidunmaiden kohtuullisen helppoja polkuja pitkin.
Toki mäkiä ja vuoriakin oli, mutta yhtä lukuun ottamatta selvisimme niistä helposti.
Reissulla tapasimme kivoja kanssavaeltajia. Ei paljon, ei ainakaan liikaa, vaan silleen sopivasti. Muutamien kanssa elimme yhdessä useamman päivän tapahtumat. Erityisen läheiseksi tuli Hanna Saksasta. Myös Jon'ista tuli ystävä, jonka kanssa tulemme olemaan yhteyksissä myöhemminkin. Jäimme mielenkiinnolla odottamaan hänen kirjoituksiaan Caminolta, jota hän jäi jatkamaan.
Siinä leivoksia sulatellessamme liitimme peukalomme yhteen todeten, että Caminoelämämme tulee jatkumaan. Se tulee jatkumaan tästä Zamora Avenue'lta. Vuoden kuluttua.
Olimme selvästi jääneet koukkuun. Tämä oli yksi tapa kokea elämää kodin ulkopuolella. Tapa, joka viehätti meitä. Tapa, jonka tunsimme omaksemme.
Meille oli tullut tutuksi jonkun viisaan sanonta:
Sinä voit jättää Caminon, mutta Camino ei jätä sinua.
Kiitollisin mielin siirryimme läheiseen San Marcos'in pyöreään kirkkoon iltamessuun lausumaan kiitosemme Hänelle, joka jälleen antoi kaiken tämän tapahtua.
Päätteeksi haluan laittaa tähän runon, jonka eräänä iltana löysin alberquen seinältä ja illan tunteina käänsin itseoppimallani espanjan kielen taidollani suomeksi. Mielestämme siinä kuvastuu kaikki se mitä me pyhiinvaelluksellamme koemme.
Pöly, muta, aurinko ja sade
Pöly, muta, aurinko ja sade ovat Camino de Santiago
Tuhannet pyhiinvaeltajat ja enemmän kuin tuhat vuotta.
Pyhiinvaeltaja. Kuka hän on?
Mikä salainen voima vetää häntä puoleensa?
Ei tähtinen taivas,
ei valtavat katedraalit,
ei myöskään navarralainen urhoollisuus,
eikä riojalaisten viini,
ei galicialaisten merenantimet,
eikä Castellanan vainiot.
Pyhiinvaeltaja. Kuka hän on?
Mikä salainen voima vetää häntä puoleensa?
Eivät ihmiset Caminolla,
eivätkä paikalliset tavat,
ei myöskään historia ja kulttuuri,
ei edes La Calzada Galiciassa tai Gaudin palatsi,
ei myöskään Ponferradan linna.
Kaiken, minkä näen kulkiessani,
kaiken minkä kuulen,
painan syvälle sisimpääni.
Se voima, joka minua työntää,
se voima, joka minua vetää puoleensa.
Sitä en osaa selittää.
Se kaikki on tietoni yläpuolella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti