Merta kohti

18.10  2016  Tunnelma tiivistyy

Oliveiroan jälkeen vuoret tulevat aina vaan kauniimmiksi. Paratiisimaisten metsien lomassa solisee vuoripuroja, siellä täällä suurempikin joki. Kulkijoita näkyi olevan yllättävänkin runsaasti liikkeellä.

Sykekäyrä sai uuden piikin kohdassa, jossa reitti haarautuu Finisterran tai Muxian suuntiin.

Meille Finisterran suunta oli etukäteen suunniteltu valinta. Siispä risteyksestä vasemmalle.

Vielä oli kilometri poikineen jäljellä mukavaa ylängöllä puikkelehtivaa polkua. Ajatukset pysyivät koko ajan niissä ihmisissä, jotka vuosisatojen kuluessa ovat samaa polkua tallanneet. Ei ihme, että polku on niin hyväkuntoisena säilynyt, kun sitä lakkaamatta askeleet kuluttavat. Eipähän ainakaan pääse pusikoitumaan.

Aika ajoin polku laskeutui laaksoihin joissa purot solisivat. Muutama rakennettu levähdyspaikkakin oli.

Eräässä risteyksessä on vanhaakin vanhempi risti.

Tällaisia "kaksipuoleisia" ristejä olimme reitillä nähneet jo satoja. Niissä on aina ristin toisella puolella Neitsyt Marian hahmo, lapsi sylissään. Ja toisella puolella ristiinnaulitun hahmo.

Tämän ristin oli kyllä kenties satojen vuosien kuluessa sateet ja tuulet piiskanneet niin muodottomaksi, että hahmoja tuskin erotti.

Aikamoisen kasan kiviä ovat vaeltajat ristin juurelle tässäkin kiikuttaneet.

Ristiä ja kivikasaa siinä olimme ihmettelemässä, sekä mietiskelemässä kuinkahan monta askelparia on siitä ohi kulkenut satojen vuosien kuluessa, kun yht'äkkiä saimme nähdä merkillisen ilmiön - suorastaan " taivaan merkit".

Lentokoneet piirsivät meille ihan ikioman ristin.

Mikähän sanoma tuollakin oli, ihmettelimme. Ei tuollaista ihan joka päivä näe, vaikka lentoliikenne nykypäivänä tolkuttoman vilkasta onkin.

Oli risti ainakin oikeassa suunnassa - Finisterran suunnassa. Sitä kohti oli hyvä suunnistaa. Samaan tapaan kuin muinaiset vaeltajatkin ovat tähtimerkkien opastuksella sinne löytäneet.

Viimein SE sitten tapahtui - meri tuli näkyviin.

Se oli sykähdyttävä hetki, jos mikä.

Tuon hetken voi vaeltaja kokea monella tavalla. Satuimme siihen yhtä aikaa kolmen italialaisen nuoren miehen kanssa. Siinä oli tunnelma, kuin orivarsat olisi juuri laskettu laitumelle. Sellaiset pukkihyppelyt pojat heittivät ilmoille.

Meille riitti hetken istahtaminen pientareelle - hengähdys ja hiljainen huokaus. Halusimme tallentaa tuon hetken muistojen pitkään helminauhaan, ikuisesti siellä säilymään.

Tuosta kohdasta alkoi aivan mahdottoman jyrkkä laskeutuminen alas merenrantaan, missä leppoisassa lahdelmassa on kaksoiskaupunki, Cee/Corcubion.

Me olimme katsoneet majapaikaksemme Cee'n puolelta albergue Moreiro'n. Albergue on hyvällä paikalla, lähellä keskustan kaikkia palveluita. Majoitusmahdollisuuksia kaupungissa näyttää olevan vaikka millä mitalla, mutta Moreiro on hyvä yksityinen vaihtoehto. Ainakin talossa on hyvä keittiö ja kerrossänkyosaston lisäksi muutama edullinen 2hh huone.

Cee/Corcubion on hyvä paikka yöpyä ennen Finisterraa, mikäli vain aikaa on, sillä muussa tapauksessa viimeiseksi päiväksi jää matkaa Oliveiroasta lähes 35 kilometriä.

Tästä sitä on viitisentoista kilometriä, mikä tarkoittaa, että Finisterraan ehtii hyvin jo puolen päivän aikoihin.