Oli käydä vanhanaikaisesti.

5.10 2015 Extremaduran puolelle

Monesterio'n kaupungissa olimme lauantaina. Asuinpaikaksemme olimme valinneet Los Morales alberquen. Pari päivää olimme kulkeneet yhdessä saksalaisen Hanna'n kanssa. Pitkät päivät yhdessä kulkien olimme tulleet jo hyvin tutuiksi. Olimme huomanneet, että meidän opaskirjamme oli muuten hyvä, mutta majapaikoista oli minimaaliset tiedot. Kustakin kaupungista/kylästä oli vain merkintä: albergue on tai ei ole. Hostelli on tai ei ole.

Hannalla sen sijaan oli saksalainen Outdoor opaskirja. Se näytti vähintäänkin yhtä täydelliseltä, kuin viime kerralla ranskalaisella reitillä käyttämämme, John Brierley'n kirja. Niinpä oli itsestään selvää, että yhdessä katselimme , missä seuraavana iltana päämme kallistamme.

Olimme muistaneet, kuinka lauantaina pitää varautua kauppojen aikaiseen sulkeutumiseen ja hankkineet tarvikkeet illallista varten. Tiesimme senkin, että alberquessa oli hyvä, suorastaan loistava keittiö. Ja, niin olikin, mutta....

Sitten kun menimme keittiöön ateriaa laittamaan, oli keittiö yllättäen aivan täynnä. Espanjalaisia kilpapyöräilijöitä. Se oli uusi juttu meille.

Alberqueiden hiljaisissa säännöissä on ehto, että jalkaisin kulkevat vaeltajat ovat etusijalla. Pyöräilijöitä otetaan, jos tilaa on. Näyttää olevan tavallista, että tuolla seudulla suuret joukot pyöräilijöitä lähtee lauantaina "pitkälle lenkille" ja porukka yöpyy sitten samoissa alberqueissa.

Pyöräilijöillä oli omat ruoat kylmälaukuissa mukana, ruokahuoltaja, hieroja sekä muita avustajia.

Onneksi majatalo oli suuri kuten keittiökin, mahduttiin kyllä. Huvitti vaan se, että porukka olí täyttänyt jääkaapin piripintaan juomilla, sun muilla eväillään.

Masut täynnä omasta menu'sta jäimme oleskelutilaan pyöräilijöiden kanssa katselemaan telkkaria. Se lysti kuitenkin loppui meidän osalta lyhyeen.........

Nuoret miehet, polkupyöräilijät, tuijottivat, mitäs muuta kuin    härkätaistelua.

On se kova juttu, Andalucia'ssa.  Jos Pohjois-Espanjassa, ranskalaisella reitillä oli jalkapallo ykkönen, niin täällä sen kyllä voitti härkätaistelu ihan kuus -  nolla.

Täytyy sanoa, että meille härkätaistelu on vastenmielistä katsottavaa, eläinrääkkäystä suorastaan. Kuitenkin pitää muistaa, että täällä se on melkoisen vanha perinne. Ja, se on suhteellisen suurta liiketoimintaa kaikkine oheisjuttuineen. Näilläkin seuduilla useat maatilat saavat elantonsa noita härkiä kasvattamalla. Niitä edelleen tarvitaan melko paljon, kun vuosittain härkätaisteluissa saa surmansa yli 10.000 härkää.

Tietenkin, eihän sitä pakko ole katsoa, tuumattiin. Maassa maan tavalla. Niin se on täälläkin otettava.

Sunnuntai päivän ratoksi saimme kulkea pitkät tovit tietä, jonka varrella oli runsaasti roomalaisaikaisia raunioita. Tie oli usein reunustettu kiviaidoilla, jotka myös olivat noilta ajoilta peräisin.

Via de la Plata nimi tulee siitä, että roomalaiset käyttivät tietä aikoinaan kuljettaakseen löytämiltään kaivoksilta hopeaa satamiin, Sevillaan, Huelvaan ja Cadiziin.

Oman perspektiivinsä asialle antaa se, että muutamakin Rooman imperiumin keisari oli täältä seudulta kotoisin. Esimerkiksi Trajanus. Useat tuon ajan rakennelmat, linnat ja tornit olivat kuljetuksia vartioivien sotilaiden tukikohtia, asumuksia, varastoja ja tornit vartiotorneja.

Oman tunnelmansa tuossa historian keskellä loivat ajatukset siitä, minkälaista elämä oikein tuohon aikaan mahtoikaan olla. Tiedossahan on, että kohtuullisen kunnolla sen ajan ihmiset osasivat vapaa-aikaansa juhlia - irstaastikin. Olisipa meillä jokin keino nähdä menneisyyteen, pohdimme.

Sunnuntai päivän ratto oli kuitenkin päättyä ohrasesti.

Fuente de Cantos  nimisessä kaupungissa majoituimme yksityiseen El Zaguan alberqueen. Alberque oli oikea keidas keskellä kaupunkia. Loistelias puutarha/piha-alue uima-altaineen.

Alberquessa oli myös keittiö.

Mutta kaupungissa ei ollut ainoatakaan kauppaa auki. Eikä ainoatakaan ravintolaa, mistä olisi saanut ruokaa - edes Tapasta.

Oli meillä muutamia kuivattuja viikunoita repussa ja ohrapirtelöä löytyi kyllä baarista, mutta eihän niillä tällainen pitkänmatkan vaeltaja pelkästään elä.

Illansuussa pisti oikein tosissaan miettimään, että miten meidän käy.

Oli käydä vanhanaikaisesti.

Eikö vieläkään oltu opittu varautumaan. On se kumma. Nälkä kurni vatsassa, kunnes........

Joku meistä hoksasi vilkaista alberquen keittiön kaappeihin.....

Kaapista löytyi riisipaketti. Pelastus.

Keitettiin riisit, Hanna kolmantena, ja niin siinä vain kävi, että riisillä ja ketsupilla ilta ja yö elettiin.