Jälleen täysikuu

17.9 2016  Casa Saso

Kummallisia nuo taivaan merkit. Toisia täysikuu valvottaa, toisia se taas ohjaa. Me näköjään kuulumme jälkimäiseen ryhmään. Toisen kerran peräkkäin saimme lähteä taivaltamaan Caminoamme täyden kuun aikaan.

Moottoritie alitettiin ja saman tien oltiin kuivalla, karulla maaseudulla. Oli ollut tosiaan viime viikkoina niin kuumaa ja kuivaa, että maasto oli muuttunut ruskeaksi erämaaksi. Vaellusreitti noudatteli isomman valtatien linjausta kohti Zamoraa. Hyvin kuitenkin omaa polkua pitkin.

Castellanos'in kylässä poikkesimme ensimmäiseen baariin haukkaamaan vähän suolaista ja makeaa.

Juuri lähtiessämme tuli baarille leipäauto. Saimme mukaamme uunilämpimän patongin.

Olimme jo aikaisemmilta vaelluksiltamme oppineet sen, että yleensä se ensimmäinen baari on se paras - ja useimmiten myös se ainoa kylässä.

Johtopäätöksenä tästä voi sanoa, että omistajan kannalta katsoen baarin sijoittelulla on valtava taloudellinen merkitys - koska valtaosa vaeltajista on takuulla huomannut saman - ensimmäinen baari, paras baari.

Miltä tuntuisi, jos majataloon tullessa ensimmäiseksi laitettaisiin eteesi lautasellinen paellaa ja lasillinen punaviiniä.

Tietenkin, hienolta se tuntuisi.

Näin meille kävi ensimmäiseen albergueen tullessamme.

Olimme kävelleet 22 kilometriä kuumassa, kuivassa maastossa. Paikka oli uusi, yksityinen

Casa Saso.

Paikka on tavallinen yksityinen omakotitalo, jonka isäntäväki on  kävellyt muutamia caminoita ja nyttemmin etsinyt itselleen kodiksi paikan jossa voi majoittaa vaeltajia. Suurella piha-alueella, kuvassa talon takana, on muutama kontti, ( yksi valkoinen näkyy talon vasemmalla puolella) joihin on sisustettu asuintilat noin kymmenelle hengelle. Lisäksi pihalla oli telttoja kesäisien kulkijoiden varasijoiksi.

Talon sijainti oli kyllä strategisesti hyvin valittu, sillä paikka on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa Salamancasta lähdön jälkeen, ennen saapumista El Cubo del Vino'on. Ja sinne on matkaa Salamancasta 35 kilometriä.

Ilta isäntäväen kanssa sujui rattoisasti. Ensin syötiin ja sen jälkeen istuskeltiin terassilla iltamyöhään jutellen kaikenlaista maan ja taivaan väliltä. Naapurin rouvakin liittyi keskusteluun.

Puhuttiin Espanjan nykyisistä oloista, EU:sta, maailmanmenosta laajemminkin. Talon emäntä halusi meidän puhuvan suomen kieltä. Samalla hän laittoi tablettinsa puhekääntäjän päälle ja sai selvän mitä sanoimme - aika kätevää. Tällä hän halusi testata, että voiko tuota kääntäjää käyttää sellaisten vieraiden kanssa, joiden kanssa ei lainkaan löydy yhteistä kieltä.

Kielikeskustelu laajeni siihen, että tämä Kastilian, erityisesti Salamancan seutu, on ulkomaalaiselle paras seutu tulla paikanpäälle oppimaan espanjankieltä. Täällä nimittäin puhe on kaikkein lähinnä  kirjakieltä.

Espanjassa on lukuisia ihan omia kieliä, kuten baski, catalonia tai galician kieli. Ne erottaa täysin espanjasta, mutta sitten on kaikkia paikallisia murteita samaan tapaan kuin meillä Suomessa on savon tai rauman murre.

Talon kissa sai iltapalansa ja lähti yöpuulle. Hyvä oli vieraidenkin laittautua täyden vatsan viereen konttiin nukkumaan.