Santiagossa

13.10  2016 Dos peregrinos de Finlandia

Aamulla slovakialaisten pappi tuli, jogurttipurkki kädessään,  juttelemaan kanssamme. Harmitteli kovasti, ettei missään ollut tietoa iltaisesta messusta lähikappelissa, jossa me sattumalta pääsimme osallistumaan messuun.
Yleisesti kuitenkin on niin päin, että albergueilla on ilmoitukset lähellä olevista messuista. Tai sitten hospitalerot kertovat niistä. Täällä informaatiossa oli tapahtunut harmillinen unohdus, ennen kaikkea noiden slovakialaisten kannalta katsoen.

Aamu oli sumuinen ja satoi. Ei kovaa vaan tihuuttamalla. Pimeässä metsässä, otsalamppujen valossa oli aavemainen tunnelma. Kylmät väreet kulkivat ihoa pitkin, kun metsässä alkoi kuulua vihlovaa kirkunaa. Kirkuna liikkui korkealla eucalyptus puiden latvuksissa. Ääniä tuntui kuuluvan useista eri kohdista. Pakko olla jotain lintuja, päättelimme.
Äänet olivat meille täysin outoja.

Kaikessa rauhassa, mieliala korkealla jatkoimme etenemistä kohti Compostelaa. Vähitellen aamu valkeni. Pienen kylän liepeillä oli variksia langoilla ja kun tulimme niiden kohdalle, alkoi tuo sama kirkuna. Onpa omituisia variksia täällä. Ei meidän kotivarikset tuollaista ääntä pidä.
Kai se sitten on niin, että variksillakin on oma kieli täällä - Espanjassa.
Niin kuin ihmisilläkin.

Pian sade lakkasi ja aurinkokin vilahti sen verran, että riisuimme sadeasut pois. Montaa minuuttia sitä autuutta ei riittänyt. Uusi sadepilvi tuli päälle ja oli pakko vetää sadeasut takaisin. Alkoikin tulla vettä oikein tosissaan. Onneksi tultiin kylään, jolla on hauska nimi - Susana.
Kylän risteyksessä kysyttiin baaria.
Tuolla kauempana on, sanoi iäkkäämpi nainen ja viittasi ison tien suuntaan.
Hetken kävelimme epävarmoina. Voi olla, että on, voi olla että ei , mutta onko auki. Ei sitä koskaan tiedä.

Oli nainen oikeassa. Baari siellä oli. Ja oli onneksi oli aukikin.

HERMO  BAARI

Olipa meille sopiva nimi baarilla. Saimme hetken lepuuttaa hermoja huolellisesti. Olihan siinä sadeasujen kanssa temppuillessa jo meinannutkin hermo mennä.

Eihän meillä, eläkeläisillä mitään syytä ole hermojen mennä. Sateen sattuessa sateessa, niinhän se vanha sanonta kuuluu. Täällä , Caminolla, jos hermo menee niin sitten on ihminen kyllä väärässä paikassa. Sitten ei ole ollenkaan oivaltanut Caminon oikeaan henkeä. Tämähän on kokonaisuutena mitä parasta hermojen lepuuttamista.

Ei meillä, eläkeläisillä toki kotioloissakaan mitään syytä ole hermoja kuluttaa. Leppoisaa elämää. Sana kiire on kokonaan unohdettu. Toisin oli ennen.

On ne hermot joskus kiireisinä vuosina kovilla olleet. Tuttuja ovat kehä-ykkösen aamuruuhkat, tai vaikkapa unettomat yöt taloudellisten huolien kanssa. Kaikilla niitä hermoja koettelevia hetkiä elämässään on. Emme me millään lailla poikkeuksia ole.

Kunnialla kuitenkin olemme tähän elämän vaiheeseen selvinneet ja saamme nauttia täällä yhdessä siitä, että olemme löytäneet tällaisen oivallisen elämän eläkeläiselle  - olemme löytäneet Caminon.

Sadeasut yllä piti jatkaa matkaa.

Tunnelma kohosi sitä mukaa kuin maastokin lähestyttäessä Santiagoa. Luonto oli kuitenkin kaunista sateesta huolimatta. Kauniisti usva lepäsi ympärillä olevilla vuorilla.

Useassa kohdassa tie oli katettu pitkillä viiniköynnös rakennelmilla. Reitti kulki maalaismaisessa ympäristössä, kauniissa sellaisessa, aina siihen saakka kunnes........

Katedraalin tornit tulivat näkyviin. Eli saapuminen "pyhään kaupunkiin", meille nyt toisen kerran, on tältä reitiltä täysin toisenlainen kuin ranskalaisen reitin suunnalta.

Yhtä lailla, tässä kohtaa sydän otti kyllä lisää kierroksia. Jotenkin alkoi jännittää.
Mieleen kohosivat muistot siitä, mitä koimme silloin kun sen ensi kerran saavutimme. Silloin se oli jotain suurta. Silloin se oli sellainen - kerran elämässä - kokemus.
Tällä kertaa se on varmasti toisenlainen. Mutta ajatus ja muisto edellisestä sai liikuttumaan. Oli pakko istahtaa kadun varren kaiteelle ja vain tuijottaa noita torneja.

Majapaikkaamme oli tosi helppo tulla tästä suunnasta. Olimme varanneet huoneen kahdeksi yöksi

aivan rautatieaseman lähellä olevasta Hostal Abrente'sta. Eli kun heti Sar- joen ylitettyämme käännyimme vasemmalle niin paikka oli kohta siinä.

Hostellin hintaan ( silloin 35eur/yö ) kuului jopa aamupalakin ja hostellin pitäjä antoi käteen kortin kehottaen näyttämään sitä kun menemme syömään sadan metrin päässä - aseman ohi kulkevaa katua alas päin - olevaan Restaurante Roma'aan. Eikä tarvinnut katua vinkkiä. Ateria oli loistelias ja edullinen ( silloin 9 eur/henkilö ) verrattuna ainakin vanhan kaupungin useimmiten erittäin kalliisiin ruokapaikkoihin.

Loistavan aterian jälkeen oli mukava mennä vaikka jonottamaan pyhiinvaeltajien toimistolle todistusta ( compostela ) suoritetusta vaelluksesta. Tällä kertaa saimme jonottaa puolitoista tuntia. Niin paljon tuohon aikaan oli tulijoita kaikilta reiteiltä. Jälkeen päin saimme kuulla, että sinä päivänä oli kirjoitettu yli 1100 todistusta ja seuraavana päivänä joka oli perjantai, tulijoita oli hieman yli 1400 vaeltajaa. Suuria määriä molemmat.

Perjantai on ilman muuta vilkkain saapumispäivä. Se johtuu siitä, että perjantai illan messu on varmin messu, jossa keinutetaan Botafumeiro suitsutusastiaa.

Todistusten saamisen jälkeen me menimmekin suoraan katedraalille messuun.

Messun kestäessä hieraisimme silmiämme toisenkin kerran. Messua oli toimittamassa aamulla jututtamamme slovakialainen pappi - kuvassa punakaapuinen, tumma hiuksinen vasemmalla.

Yksi messun vaikuttavimpia tunnelman luojia on takuulla se nunna joka uskomattoman kauniilla äänellään "kuljettaa" messua eteen päin pappien toimitusten lomassa.

Liikuttavahenkinen toimitus sai silmäkulmat kostumaan. Ajatukset kulkivat kuluneisiin päiviin. Mieleen painuneisiin hetkiin.

Koettu oli 27 päivää ja takana oli  496 kilometriä.

Kiitos jokaisesta päivästä.

Kiitos jokaisesta kilometristä.

Kiitos unohtumattomista hetkistä yhdessä kulkien.

Kiitos jaloille, että kestivät.

Kiitos vuorista, laaksoista, lumoavasta luonnosta.

Kiitos Hänelle, joka kaiken tämän antoi tapahtua.

Kiitos jokaisesta hetkestä.

Desde Salamanca dos peregrinos de Finlandia.

Ja päätteeksi botafumeiroa keinutettiin urkumusiikin juhlavasti säestäessä.