Tekojärven taikaa

15.10 2015 Kaikin puolin vaikea etappi

Hiukan hermostutti se, että alberque tuli täyteen kulkijoita. Ei silti, kyllä kaupungissa olisi ollut muitakin majapaikkoja. Mutta seuraavassa, 32kilomerin päässä olevassa kylässä tiedettiin olevan vain yksi yksityinen alberque.
Tein tällä kertaa sen ratkaisun, että soitin sinne. Sain varattua jopa talon ainoan kahden hengen huoneen meille.
Helpotti huomattavasti oloa, kun aamulla laittauduimme tien päälle. Emme edes suuremmin kiirehtineet. Annoimme suosiolla hätäisempien tehdä lähtörituaalinsa.

Aamupäivän polku oli helppokulkuista. Linnut lisäsivät volyymiä konserttiinsa sitä mukaa kun aurinko nousi lämmittämään. Ylhäällä nummilla kuului tuttua liverrystä. Omilla kotipoluilla kuulemme usein samat nuotit. Se on kangaskiuru. Suomessa aika harvinainen, mutta meidän kotimme ympäristössä pesii joka kevät muutama. Ja sen laulu on helppo tunnistaa.

Samalla tuli lopullisesti todistettua vääräksi se väittämä, että Suomessa pesivät muuttolinnut eivät laula talvisijoillaan. Ainakin kangaskiurut laulavat.

Kauan sitten, kun itse olin biologiaa oppimassa, väitti opettaja että eivät laula. Nyt uskallan olla eri mieltä.

Noita kangaskiuruja oli tuolla ylängöllä runsaasti. Niiden joukossa bongasimme myös toisen kiurun. Nimittäin hauskan näköisen töyhtökiurun. Emme olleet sellaista ennen tavanneetkaan.

Muutamia kotkiakin ylängöllä kaarteli.

Lintujen lurituksia kuunnellessa ajatus väistämättä lensi noihin ammoisiin aikoihin, jolloin ihmiset täysin ilman koneita ja laitteita rakensivat kivisiä muureja teiden varsille. Majapaikkoja ihmisille sekä suojia eläimilleen. On se ollut kovaa hommaa se. Ja noita kiviaitoja oli reitin varrella paljon.

Olivat roomalaiset aikoinaan osanneet jo varastoida vettäkin tekoaltaisiin. Muutaman tunnin kävelyn jälkeen tulimme sellaisen rannalle. Alcantara'n tekoallas on nykyisin Espanjan suurin tekoallas. Kuitenkin se on ollut olemassa yli tuhat vuotta.

Tekoaltaassa oli näin syksyaikaan vähän vettä, siispä rannat olivat paljaina kymmenien metrien korkeudelta. Rannoilla oli useampia kalastajia. Kalaa altaassa kuulemma on runsaasti. Ja isoja kaloja. Jotkut vaeltajat ovat kertoneet nähneensä useiden metrien pituisia kaloja. Totta on, altaassa on karppeja, jotka voivat kasvaa jopa yli 25 kiloisiksi.

Uimaan altaaseen ei ehdottomasti saa mennä. Ei siksi, että karppi kävisi kiinni, vaan siksi, että altaassa saattaa paikka paikoin olla vaarallisia pyöreitä silloin kun altaasta johdetaan vettä putkia pitkin muualle maakuntaan. Pyörteissä voi olla niin voimakas imu, että sieltä ei pääse ylös, vaikka itse putkeen joutumista ei tapahtuisikaan.

Altaan rannalla on Alconetar nimisen kylän rippeinä muutama rakennus. Vanha kylä on "kadonnut" altaaseen silloin, kun espanjalaiset kymmeniä vuosia sitten laajensivat allasta.

Kylässä on opaskirjan mukaan myös alberque, mutta edellisissä majapaikoissa jo varoiteltiin, että se ei ole käytössä. Ja niin tosiaan oli.

Alberque on otettu lähistöllä toiminnassa olevan suuren ratatyömaan asuntolaksi.

Ylhäällä vuorella, ja osittain myös tekoaltaan ylle, on rakenteilla junarata nopeakulkuisille luotijunille.

Parhaillaan reitin varrelle ollaan rakentamassa aivan pilvenpiirtäjän kokoista siltaa.

Alconetar kylän kohdalla reitin olisi pitänyt nousta ylös vuorelle, mutta se reitti oli suljettu.

Ainoa vaihtoehto oli jatkaa maantietä pitkin eteen päin. Päivä oli jo pitkällä ja lämpötila oli noussut yli 30 asteen. Tie on asfalttitietä  ja kuumaa sellaista.

Huilasimme hetken "järven" rannalla seuraillen kalastajien touhuja. Eväitäkin pureskeltiin.

Kovin pitkää taukoa tukalassa auringonpaisteessa ei voinut pitää. Siispä jatkoimme ja pidimme uuden tauon muutaman kilometrin kuluttua rautatiesillan alla, varjossa.

Majapaikkaamme, Canaveral nimiseen kaupunkiin oli vielä 10 kilometrin matka. Ja koko matkan ylämäkeä. Kuumuus ja ylämäki pisti hikoilemaan niin runsaasti, että kengätkin kastuivat likomäriksi. Meillä molemmilla alkoi olla vaikeuksia jalkaterien kanssa. Arjalla se jalkapöydän vaiva paheni ja minulla tuli ensimmäiset oireet jonkinlaisesta hiertymästä. En todellakaan ole niitä herkimpiä saamaan hiertymiä, rakoista puhumattakaan. Siksi tilanne oli minullekin outo ja uusi.

Alberqueen viimein selvittiin. Yllätys oli suuri ja mieluisa, kun majatalon isäntä ohjasi meidät alakerran huoneeseen  - "suite" oli kuin viiden tähden hotellissa ja maksoi vain 45 euroa yöltä.

Alberque oli äskettäin avattu - uuden tuoksuinen. Yläkerrassa oli varsin siistit majoitustilat kerrossänkyineen.

Illaksi emäntä laati sellaiset sapuskat, että Michelin tähdet olisivat olleet paikallaan.