Kohti Finisterraa

15.10.2016  Löytöretki jatkuu

Vietimme Santiagossa kokonaisen päivän -lepopäivän. Istuskelimme tuntikausia Plaza Obradoirolla, seuraillen saapuvia vaeltajia. Joka ikinen tulija näytti yhtä onnellisilta kuin omat tunnelmammekin olivat. Siinä ei rakot, eivätkä muut matkan rasitukset tuntuneet missään.

Kun sitten uuden  päivän aamuna aloitimme vaelluksen kohti Finisterraa, pilvet enteilivät sadetta.

Eikä aikaakaan, kun alkoi ropista. Ja alkoikin oikein kunnolla. Onneksi ei tuullut.

Bussikatoksessa vedimme sadekamppeet ylle. Eipähän ollut turhaan kannettu sadevarusteita. Ihmeen kauan olimmekin saaneet kantaa niitä repussa. Vasta viimeisenä päivänä ennen Santiagoa niitä oli tarvittu - ja nyt.

Meidän tavallisilla sadetakeilla ja - housuilla on se pieni huono puoli, että lahkeesta pääsee valumaan vettä kenkiin. Siihen lääkkeeksi olimme ensimmäisellä vaelluksellamme kokeilleet gaitereita, kenkien suojia, mutta todenneet ne hankaliksi.

Siinä tuota ongelmaa ihmetellessämme meidät saavutti, pitkässä, pitkässä ylämäessä valkopartainen, vanhempi mies. Selvästi kokenut vaeltajakonkari.

Mies käveli kovaa vauhtia ylämäessä -  pelkät sandaalit jalassa.

En voinut olla kysymättä mieheltä, että kuinka pitkän matkan hän on sandaalit jalassa tullut.

Barcelonasta, sanoi ukko.

Ja monta, monta caminoa ennen tätä, mies jatkoi.

Kaikkea sitä näkeekin täällä, me hämmästelimme. On siis niin uskomattomia juttuja nähty, että jo alkaa tuntua siltä, että mikään täällä ei ole ihmeellistä.

Eipähän kastu kengät, supattelimme. Tai no, kastuu, mutta ei haittaa, kun ei ollut sukkiakaan.

Sade piiskasi yhä kovemmin vasten kasvoja lähestyessämme Negreira'a. Sateessa seikkaili kanssamme merkittävästi enemmän kanssavaeltajia, kuin mihin olimme reissullamme tottuneet.

Tuleehan Santiagoon kaikkiaan lähes kymmenestä suunnasta vaeltajia. Ja aika useat haluavat jatkaa "maailman ääriin", jonne Santiagosta johtaa ainoastaan yksi reitti.

Anjanat ovat espanjalaisen taruston mukaan haltijoita, jotka elävät metsissä. Haltijat haluavat tehdä hyvää kaikille metsässä kulkijoille - totta kai, myös vaeltajille.

Hyvien haltijoiden hengessä majatalon emäntä on antanut nimen majatalolleen -

Albergue Anjanas.

Sen niminen albergue on aivan ensimmäisenä vastassa kun saavutaan Negreiraan.

Voimakas sade sai meidät pysähtymään sinne.

Sarah, emäntä/hospitalera, otti meidät lämpimästi vastaan espanjalaisittain, poskisuudelmin. Välittämättä siitä, että olimme aivan likomärkiä. Vaateista tippui vettä, kengät litisivät ja paperit kastuivat hihoista valuvista pisaroista, kun kirjoitimme nimiämme kirjoihin ja kansiin.

Pääsimme sisään lämpimään, puhtaalta tuoksuvaan huoneeseen - ja lämpimään suihkuun.

Nopeasti olimme valmiit lähtemään ulos aterioimaan ravintolaan, jonne Sarah meidät opasti. Saimme mukaan sateenvarjot. Tosin pahin sade oli tuolloin jo tauonnut.

Palatessamme oli huoneemme oveen ilmestynyt privado - lappu. Huoneessa oli toki kolmekin kerrossänkyä, mutta kun majoittujia oli kuitenkin tullut vähemmän, emäntä halusi antaa meille yksityisyyttä.

Alakerran oleskelutiloihin hän oli sytyttänyt tulen takkaan ja sanoi meille - Romantico......

Kyllä Anjanat toimivat - hyviä ovat haltijat.

Aamulla meitä odotti täydellinen aamiainen olohuoneen pöydällä ja tuoleilla pyykkimme kauniisti viikattuna.