Vanha vaeltaja

24.9 2016  Outo valoilmiö

Santa Marta de Tera nimisessä kylässä on tietenkin kirkko. Ei kai Espanjassa sellaista kylää olekaan, jossa ei vähintään yhtä kirkkoa olisi.

Mutta tuon kylän kirkko on erikoinen.

Kirkon alttaripäädyssä on pieni, pyöreä ikkuna. Alttari on idän suuntaan, siis mistä aurinko nousee.

Vasemmalla näkyvällä seinustalla on roomalaisaikainen pilari, jonka yläpäässä on marmorinen koristekuvio. Yhtenä päivänä vuodesta aamuisen auringon säde valaisee juuri tuon pilarin koristekuvion. Sinä päivänä kylässä kesä vaihtuu syksyksi - ja se on kyläläisille suuri Fiestan aika.

Tuo päivä oli juuri se, jolloin me olimme kylässä. Me emme kuitenkaan malttaneet jäädä tuota hetkeä odottamaan. Meille oli kerrottu, että hetki on noin kello 9.00 aikoihin.

Saimme myöhemmin illalla nähdä kuvan tuosta "oudosta valoilmiöstä", koska yksi saksalainen vaeltaja oli jäänyt tapahtumaa odottamaan ja se oli tapahtunut vasta noin kello 10.00 aikoihin.

Kirkon yhteydessä on myös Camino - museo. Museossa on kaikenlaista materiaalia, joka liittyy pyhiinvaellukseen. Vanhoja varusteita, esimerkiksi ikivanhoja ikoneita, joita pyhiinvaeltajat ovat ammoisina aikoina kuljettaneet mukanaan - suojelemassa askeleitaan.

Historiallisesti merkittävin antiikkijuttu on maailman vanhin pyhiinvaeltaja Jacob'ia kuvaava patsas.

Juuri tuo patsas, tuossa museossa, on alkuperäinen 1100- luvulta peräisin oleva. Siitä on myöhempinä aikoina tullut niin merkittävä patsas, että sen kopioita on tämän Camino-reitin varrella nähtävillä kaikkialla. Niin kirkoissa kuin julkisissa rakennuksissa sekä usein myös ihan yksityisillä pihoilla.

Kirkon vierellä on seurakunnan ylläpitämä albergue. Me emme siellä majoittuneet, vaan olimme jääneet kilometriä ennen, Tera- joen toisella puolella olevaan Santa Croya de Tera kylään Casa Anita  nimiseen yksityiseen albergueen. Meidän kanssamme majoittui ainoastaan yksi espajalainen, Barcelonasta kotoisin oleva mies. Kaikki muut, ehkä viisi, kuusi vaeltajaa yöpyivät kirkollisessa majapaikassa.

Kuinkas sitten kävi?

Illalla Rionegro del Puente'n kunnallisella alberguella kuulimme, että edellisessä paikassa, siis missä me emme olleet, oli ollut kirppuja.

Ranskalaiset vaeltajat olivat hankkineet illaksi myrkkyjä ja suihkuttelivat tavaroitaan ja reppujaan meidän tullessa majoittumaan. Saimme nähdä, miten pahasti heidät oli "syöty". Iho täyteen punaisia puremia.

Sellaista sattuu. Meillä kävi tuuri, että ikään kuin sattumalta valitsimme yksityisen paikan juuri tuossa kylässä. Kyllähän ne kirput  kulkeutuvat aina kulkijoiden mukana seuraaviin paikkoihin, mutta ajan mittaan sitten vähenevät sitä mukaa kuin niitä myrkytetään. Osamme saimme mekin, mutta vain niukasti parina seuraavana yönä.

Kirput ovat pieni murhe - pieniähän ne ovatkin ja purevat jokseenkin lievästi.

Isomman murheen tulimme kohtaamaan illalla, kun alberguen edessä olevalle kirkkoaukiolle alkoi kokoontua väkeä, kyläläisiä. Hetken ehdimme ihmetellä, mitä oli tapahtumassa.

Tuokion kuluttua takaamme tuli kukitettu musta auto.

Oli hautajaiset.

Emme menneet sisälle kirkkoon. Emmehän olleet kutsuttuja.

Me menimme viereiseen baariin illalliselle. No, siinä kesken aterioinnin baari täyttyi hautajaisvieraista, jotka tulivat baariin viettämään äänekästä iltaa. Oli mielenkiintoinen kokemus nähdä, miten iloisesti espanjalaiset muistelevat poismennyttä läheistään.

Ajattelimme omia läheisiämme. Iloisia muistojahan meilläkin on heistä. Poismeno on kuitenkin luonnollinen tapahtuma. Ja väistämättä meillä jokaisella edessä  - kellä ennemmin, kellä myöhemmin.

Hartain tunnelmin siirryimme unten maille.